NikolaiII (1868-1918)
nousi Venäjän valtaistuimelle vuonna 1894 vain 26-vuotiaana isänsä
Aleksanteri III:n kuoltua. Vielä samana syksynä Nikolai solmi
avioliiton Hessen-Darmsatdtin prinsessan Alixin (Aleksandra
Fjodorovna) kanssa. Keisarinnalla oli huomattava vaikutusvalta
puolisoonsa, mikä varsinkin hallituskauden lopulla herätti
kritiikkiä.
Perheeseen syntyi neljä
tytärtä, mutta kaivattua kruununperillistä jouduttiin odottamaan
aina vuoteen 1904 saakka. Perintoprinssi Aleksein sairastama
verenvuototauti varjosti tsaariperheen elämää loppuvuosina.
Nikolai oli kasvatettu
autoritaariseksi hallitsijaksi, joka vahvan isän varjosta noutui
tehtäväänsä varsin valmistautumatta. Hänen maailmankuvaansa
hallitsi käsitys keisarin vallan ja aseman jakamattomuudesta. Siksi
vaatimukset valtiojärjestelmän muuttamisesta demokraattisemmaksi
kaikuivat kuuroille korville. Itsevaltaista hallintojärjestelmää
tuki Nikolain tärkein neuvonantaja ja kasvattaja, Pyhän synodin
yliprokuraattori K.P. Pobedonostsev. Kun Nikolai II vielä eristäytyi
omiin oloihinsa, hänellä ei ollut käsitystä vallankumousliikkeen
leviämisestä ja vaikutuksesta.
Hallitsijana Nikolai oli
isäänsä heikompi, minkä vuoksi valta siirtyi hänen
neuvonantajilleen, sisäministerille ja poliisidepartmentille. Hänen
aikanaan jo Aleksanteri III:n perustama poliisihallinto vain
vahvistui. Nikolain luonten pehmeästä puolesta kertoi hänen
ehdotuksestaan Haagissa 1899 järjestetty kansainvälinen
rauhankonferenssi, mutta kansainvälisen politiikan virrassa hänestä
tuli pian hallitsija, joka johti maansa raskaisiin sotiin.
Vallankumousliikkeet,
lakot, poliittiset murhat, tappiollinen sota Japania vastaan ja
lopulta raskaita menetyksiä aiheuttanut ensimmäinen maailmansota
murensivat lopullisesti Venäjän yksinvaltiuden. Keisari pakotettiin
15. maaliskuuta 1917 luopumaan valtaistuimestaan. Kun
nevostovallankumous oli voittamassa, Nikolai perheineen kuljetettiin
huhtikuussa 1918 Jekaterinburgiin, jossa heidät ammuttiin 17.
heinäkuuta 1918, ennen kuin valkoiset vastavallankumoukselliset
saapuivat kaupunkiin.
Suomalaiset asettivat
suuria toiveita nuoreen hallitsijaan, ja nopeasti saatu
hallitsijavakuutus vahvisti uskoa. Aleksanteri II:n ja keisarinna
Maria Fjodorovnan paikkaa suomalaisten sydämessä oli kuitenkin
vaikea täyttää. Nikolailla ei ollutkaan samanlaista persoonallista
suhdetta Suomeen kuin vanhemmillaan, vaikka hän oli lomaillut
1880-luvulla perheen kanssa Suomessa, ja keisarillinen huvijahti
risteili edelleen kesäisin Suomenlahdella. Keisarina Nikolai
vieraili Helsingissä vain kerran, maaliskuussa 1915.
Suomen erillisaseman
rajoittamista vaatinut byrokraattiryhmä sai Nikolai II:n aikan
johdtoaseman Venäjän Suomen-politiikassa, ja seurauksena olivat
helmikuun manifestista 1899 alkaneet ns. sortokaudet. Suomalaiset
uskoivat alkuun, että keisari oli pohjimmiltaan Suomen ystävä,
joka vain neuvontajiensa harhaan johtamana oli taipunut
yhtenäistämispolitiikan tielle. Varsin pian suomalaiset havaitsivat
keisarin seisoneen toimenpiteiden takana, ja hänestä tuli
suomalaisten silmissä valapatto.
Nikolai II
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vihattu_tsaari_nikolai_ii_vieraili_helsingissa_1915_450.html#media=465
Nikolai II ja perhe
http://www.tunturisusi.com/romanov/nikolai.htm
http://www.tunturisusi.com/romanov/
http://www.tunturisusi.com/romanov/aviopari.htm
http://www.tunturisusi.com/romanov/aleksei.htm
Lähdeaineisto: Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti