sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Jääkäriliike voimistuu


Jääkäripataljoona 27. automobiilikomennuskunta Liepajassa (Libaussa) vuonna 1917.

Ida Aalberg kuolee 7. tammikuuta Pietarissa. Aalberg syntyi Janakkalassa 1857. Suomalaisen Teatterin maaseutukierroksellaan esittämän näytelmän Vieluniekka innoittamana hän karkasi kotoanaan ja pyrki 1874 Suomalaiseen Teatteriin, jonka puheosastolle Kaarlo Bergbom hänet kiinnitti. Aalbergin läpimurtorooli oli Ibsenin Nukkekodin Nora. Saman vuoden lopulla alkoivat hänen lukuisat ulkomaanmatkansa Skandinavian maihin, Saksaan, Unkariin, Ranskaan ja Venäjälle, vaikka menestys ei kielivaikeuksien takia muodostunutkaan aivan huimaavaksi. Sen sijaan Suomalaisen Teatterin kantavana voimana hän loisti vuosina 1874-85 ja 1887-89 sekä maailmankirjallisuuden mestarinääytelmissä että kotimaisissa uutuuksissa. Hän perusti 1893 oman seurueen, mutta vieraili edelleen myös Suomalaisessa Teatterissa. Aalberg kutsuttiin 1909 Kansallisteatteriin ohjaajaksi, mutta hän erosi 1911, koska ei tällä alueella päässyt merkittäviin tuloksiin. Tämän jälkeen hän perusti uudelleen oman seurueen, joka ehti esiintyä vain muutaman kerran.

Tyytymättömät kansalliset vähemmistöt olivat yksi Venäjän keisarikunnan heikkous sodassa Saksaa vastaan. Saksalaiset käyttivät tilannetta hyväkseen ja lupailivat heti sodan alkuvaiheessa vähemstökansallisuuksille laajempia oikeuksia palkkioksi yhteistyöst. Ensimmäiset yhteydenotot suomalaisten aktivistien ja saksalaisten välille solmittiin alkusyksyllä 1914. Vanhar ja varovaiset kagaalijohtajat jäivät odottamaan tapahtumien kehitystä.

Etenkin ylioppilasnuorison keskuudessa heräsi ajatus sotilaskoulutuksen hankkimisesta ulkomailla siltä varalta, että olisi välttämätöntä ryhtyä aktiiviseen vasrarintaan Venäjää vastaan. Katse suunnattiin Ruotsiin, ja joulukuussa 1914 Uusmaalaisen osakunnan toimeksiannosta yliooppilaat Bertel Paulig ja Walteh Horn matkustivat neuvottelemaan Tukholmaan. Siellä he tapasivat Herman Gummerruksen, jolla jo oli kanavia Saksaan, ja kolmikko päätti toimittaa sotilaskoulutusta koskevan pyynnön Saksan Tukholman-lähetystöön.

Pyyntö sopi hyvin Saksan aikeisiin, keisarikunnan sotilasjohto ei kaavaillut maihinnousua Suomeen, mutta vakoilu ja sabotaasitoiminta kiinnostivat. Siksi sotilaskoultusta koskevaan pyyntöön tuli myönteinen vastaus tammikuussa 1915. Neliviikkoinen koulutus, joka naamioitiin Pfadfinder- eli partiokurssiksi, luvattiin järjestää 200 vapaaehtoiselle Hampurin lähellä Lockstedtin leirillä.

Saksan kevään ja kesän 1915 aikana saavuttama sotamenestys itärintamalla sai alkuun maltilliset suomalaiset jääkärijohtajat kaavailemaan Suomen täydellistä irrottamista Venäjästä. Ensimmäiset pfadfinderit, jotka olivat ruotsinkielisiä ylioppilaita , matkustivat Saksaan helmikuussa 1915. Keväällä saksalaiset päättivät pidentää koulutusta ja laajentaa kurssin vahvuutta. Vapaaehtoisten suomalaiste värväys kesti syksystä 1915 kesään 1916, ja sen tuloksena koottiin yli 1500 miehen joukko. Kun tähän joukkoon lisätään vielä myöhemmin Saksaan lähteneet, värvättyjen kokonaismäärä kohosi 1886 mieheen.

Lockstedtin leirillä Holsteinissa Hampurista 35 kilometriä luoteeseen alkaa helmikuussa suomalaisen vapaaehtoisen Pfadfinder-koulutus. Harjoitusjoukon vahvuus nostetaan elokuussa 1200 mieheen ja joukolle päätetään antaa täysimittainen sotilaskoulutus. Ruotsin- ja suomenkielisistä ylioppilaista koostuvaa Pfadfinder-joukkoa pitää täydentää suomenkielisillä talonpojilla ja työväestöön kuuluvilla. Tulevaisuuden jääkärien pääjoukkoa kokoaamaan järjestetään puolueiden ja järjestöjen edustajista muodostettava AK ( Aktiviinen komitea), jota tukevat ylioppilaiden edellisen vuoden lopulla perustamasta keskuskomiteasta muodostettu SK (Centralkommitten) ja MK (Militäskomitten, Sotilaskomitea) Suomen liike-elämä ei ole kiinnostunut vastarintatoiminnasta, ehkä syynä tähän on sodan aiheuttama mittava talouden kuumeneminen ja Venäjän armeijan tilaukset. Saksasta komennetaan Pfadfindereitä etappijääkäreiksi johtamaan kenttätoimintaa ja ”pommareiksi” harjoittamaan tiedustelua ja sabotaasia. Jääkärien lähtö Suomesta on aluksi helppoa, mutta vaikeutuu syksymmällä. Kenraalikuvernööri Seyn saa vihiä värävystoiminnasta syksyllä ja joulun tienoilla venäläisille selviää toiminnan laajuus. Helmikuussa 1916 lähtien passia ei enää myönnetä 19-35-vuotiaille miehille. Etappireitit johtavat syrjaisien seutujen kautta pohjoiseen ja Tornionjoen Ruotsiin, jonne mennään eri keinon myös Merenkurkun yli.

Kaikkiaan jääkärien luettelossa on lopulta 1897 miestä, mutta suomalaisen pataljoonan vahvuus on suurimmillaan 1499, sillä osa on kotimaassa ja osa joutuu kiinni ja Pietariin Spalermajan tutkintovankilaan – erehdyksessä – 12. maaliskuuta 1917. Ns. kalterijääkäreitä kertyi 73, joista 13 oli jääkäreitä, muut aktvisteja ja värvääjiä. Maaliskuun vallankumous 1917 vapautti heidät vankilasta. Noin kolmannes Saksaan lähtijoistä ovat maanviljelijöiden poikia, torppareiden ja mäkitupalaisten poikia on noin sata. Työläiskodeista lähtee noin 500 poikaa. Ylioppilaita on kaikkiaan yli 300, heistä lähes puolet ruotsinkielisiä. Pohjanmaa on jääkäriliikkeen varsinaista tukialuetta.

Lockstedtin leirillä koulutetuista suomalaisista muodostettiin toukokuussa 1916 Kuninkaallisen PreussinJääkäripataljoona 27, ja se lähetettiin itärintamalle saamaan taistelukokemusta. Tulikasteensa joukko sai kesäkuussa 1916 Missejoella Kuurinmaalla. Varsinkin vuosi 1917 merkitsi jääkäreille pitkästyttävää odotusta sekä epävarmuutta, ja halluttomuus palvella Saksan armeijassa levisi. Suomeen jääkärit pääsivät palaamaan vasta helmikuussa 1918, jolloin vastassa eivät olleetkaan Venäjän vaan Suomen punaisen hallituksen joukot.

Jääkäriliike

Jääkäriliike

Jääkäriliike

Jääkäri Eino Pernun päiväkirja

Vuosi 1915

Kuvat aiheesta jääkärit

Kuvat aiheesta 1915



Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-6529-7, Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti