Kyösti Kallion hallituksen nimittäminen ja presidentin vaalit

Kallion hallitus nimitettiin 7.10.1936. Svinhufvud tunsi tarvettaa kirjoittaa muistion, jossa hän selitti, miksi hän oli jatkuvasti syrjäyttänyt hallitusta muodostettaessa sosiaalidemokraatit. He suhtautuivat hänen mielestään vihamielisesti porvarilliseen yhteiskuntaan. Maltillisemmatkaan heistä, kuten Tanner, Hannes Ryömä ja Mauno Pekkala, eivät kieltäneet marxilaista oppia ja luokkataistelua. Tannerin puhtaasti sosiaalidemokraattinen hallitus oli 1926-27, ihme sekin, pyrkinyt progressiiviseen kunnallisveroon, korottamaan omaisuusveroa sadalla prosentilla, lyhentämään asevelvollisten palvelusajan vuodesta yhdeksään kuukauteen ja poistamaan budjetista suojeluskuntajärjestölle myönnetyt määrärahat. Tuo marxilainen hallituskausi oli herpaannuttanut myöhemmät porvarihallitukset niin, etteivät ne kyenneet nujertamaan kommunismia maassa. Kun siihen liittyi monia laittomuusilmiöitä, se järkytti pahasti yhteiskuntarauhaa.

Svinhufvud puolusti presidentin oikeutta puuttua ministerien valintaa. Ei riittänyt, että he nauttivat eduskunnan luottamusta. Heillä täytyi myös olla ja heidän täytyi ansaita presidentin luottamus. Professori Kaira tuki tässä asiassa Svinhufvudia. Hän kirjoitti Uudessa Suomessa, että presidentti kutsuu hallitusmuodon mukaan ministereiksi rehellisiä ja taitaviksi tunnettuja syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Siksi hänellä oli oikeus valita heidät vapaasti.

Ollessaan metsästämässä Elimäellä syksyllä 1936 Svinhufvud oli kerran passinssa adjutanttinsa majuri Börje Soderströmin kanssa. Majurin mielestä oli väärin syrjiä sosiaalidemokraatteja. Miksei heitä otettu hallitukseen? Joukossa on sentään paljon hyviä miehiä.

”Kyllä voi olla hyviä miehiä, mutta oppi on väärä, oppi on väärä”, Svihufvud sanoi.

Vuoden1937 presidentinvaalissa Svinhufvudia kannattivat kokoomuspuolue ja isänmaallinen kansanliike. Jälkimmäinen oli kylläkin pyytänyt Mannerheimia ehdokkaaseen, mutta hän oli kieltäytynyt ja kehottanut äänestämään Svinhufvudia. Sosiaalidemokraattien ehdokas oli Tanner, maalaisliittolaisten Kallio ja edistyspuolueen Ståhlberg. Ensimmäisellä kierroksella sosiaalidemokraatit eivät äänestäneet Tanneria vaan Ståhöbergia, joka sai 150 ääntä. Yhtä puuttui. Toinen kierros ratkaisi. Kallio sai 177 ääntä, Svinhufvud 104 ja Ståhlberg 19. Ruotsinkielisistä 18 kannatti Svinhufvudia ja 7 Ståhlbergia. Kukaan heistä ei kannattanut Kalliota, koska tämä ei osannut ruotsia.

Svinhufvudin mielestä Kallio oli auttamattoman heikko. Ryti olisi ollut paras mies presidentiksi. Kallion valinta oli karhunpalvelus demokratialle. Demokraattinen järjestelmä vaati vastapainokseen voimakkaan johtajan. Vuosikausia olivat hän ja pääministeri Kivimäki pitäneet ohjat tiukalla ja kaikki oli mennyt hyvin, valtiokoneisto toimi häiriöttä.

Lähtiessään Helsingistä kotiin Luumäellä Svinhufvud antoi Uuden Suomen haastattelijan tehtäväksi välittä viestinsä Suomen kansalle: ”Ensin on rajat turvattava, siteen vasta leipää levennettävä. Sosialistit pitävät meillä sosiaalisia parannuksia puolustustehokkuutta tärkeämpänä. Mutta minun mielestäni on maanpuolustuksen turvaaminen tärkeintä, sillä jos se pettää, mitä arvoa on silloin aikaansaaduilla parannuksilla.”

Mannerheim ei pitänyt Svinhufvudista senkään takia, että tämä ei tajunnut raskaan ja modernin aseistuksen merkitystä, Svinhufvudille näytti riittävän pystykorvakivääri, suojeluskuntien ase.

Syksyllä Svinhufvud matkusti Neuheimiin Saksaan kylpemään ja laihtumaan. Hän painoi 110 kiloa. Neljän viikon kuurin jälkeen paino oli vähentynyt viisi kiloa. Saksan kansallissosialistisen puolueen virkakoneiston tehokkain ja pelottavin elin SS järjesti Svinhufvudin olon, esimerkiksi majoituksen, Neuheimissa. SS-johtaja Heinrich Himmler lähetti kaksi autoa hakemaan Svinhufvudin ja tämän vävyn kylpykauden päätyttyä Berliiniin. Hän kutsui heidät lounaalle. Pöytään istuutuivat natsijohtajista myös liikkeen ideologi baltiankansalainen Rosenberg sekä SS.n turvallisuuspalvelun päällikkö Heydrich ja Franck, myöhempi valloitetun Puolan kenraalikuvernööri.

Suomen lähetystössä järjestetyllä vastaanototlla Svinhufvud kertoi joillekin saksalaisille, että Neuvostoliitto oli Suomen ikuinen vihollinen ja että ”Venäjän vihollisen täytyy olla aina Suomen ystävä”. Suomen kansa piti saksalaisista. Se ei kannattanut ulkoministeri Holstin länteen suunnattua ulkopoliittiikkaa ja aktiivisuutta Kansainliitossa, koska suomalaiset eivät pitäneet englantilaisista. Svinhufvud sanoi myös, että jos Itä-Euroopassa syttyisi sota, Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen eikä Suomi voisi jäädä puolueettomaksi. Tämä kaikki raportoitiin Moskovaan.

Himmler järjesti Svinhufvudille ja tämän vävylle autokyydin myös Berliinistä Stettiin, jossa suomalaiset nousivat Ariadneen, joka toi heidät kotiin.

Saksalainen laivasto-osasto vieraili Helsingissä elokuussa 1937. Neuvostoliitto pani sen pahakseen. Se piti sitä itseään vastaan suunnattuna mielenosoituksena. Lähettiläs Assmus kertoi diplomaattipiireissä, että Suomella oli salainen sopimus sotilaallisesta yhteistyöstä Saksan kanssa. Assmusin puheita ei kuitenkaan tarvinnut kauan kuunnella, sillä myöhäissyksyllä hänet kutsuttiin Moskovaan ja ammuttiin. Hän oli yksi monista diplomaateista, jotka likvidoitiin. Oli tullut heidän vuoronsa.

Ruotsi seurasi epäluuloisena Suomen antamia ulkopoliittisiia signaaleja. Ei Neuvostoliitto ollut ainoa. Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus kielsi Ruotsin puolustusvoimien komentajaa ja yhtä kenraaleista matkustamaan Suomeen vapaussodan 20-vuotisjuhliin, vaikka he olivat Suomesta virallisen kutsun saaneet. Ulkoministeri Holsti oli kertonut Ruotsin ulkoministeri Sandlerille Jartsevin tekemistä ehdotuksista. Neuvostoliitto halusi Suomelta Suomenlahden saaria lujittaakseen niillä meripuolustusta. Ruotsalaiset pelkäsivät Suomen turvautuvan Saksaan ja huonontavan entisestään välejään Venäjään. Ruotsi vaati Suomelta selvää kannanottoa. Se piti välttämättömänä Venäjän mukaantuloa neuvotteluihin, joita Ruotsi ja Suomi kävivät Ahvenanmaan puolutusmahdollisuuksia lisäävästä sopimuksesta. Siitä ei Suomi halunnut kuulla. Mannerheim oli jyrkästi vastaan. Tämä kerrottiin puhelimella Ruotsin lähettiläälle 28.4.1938. Paperille ei tuota kannattanut kirjoittaa. Mannerheim varoi jättämästä kirjallisia todisteita.

Lähdeaineisto: Veijo Meri Suurta olla pieni kanssa ISBN 951-1-14397-2