Syksyllä 1932
maalaisliittoenemmistöinen Sunilan hallitus suunnitteli tosissaan
korkokannan säätelyä. Muihin puolueisiin kuuluvat ministerit
ilmoittivat eroavansa heti, kun presidentti olisi antanut siitä
lakiesityksen eduskunnalle. Svinhufvud ei antanut esitystä. Sunila
ja maalaisliittolaiset ministerit reagoivat heti, kun saivat kuulivat
tämän. Samana päivänä hallitus jätti eronpyyntönsä.
Jo ennen kuin Sunilan
hallitus alkoi valmistella tuota lakiesitystä, Svinhufvud lähetti
oikeusministeri Kivimäen Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin luo
keskustelemaan luottamuksellisesti asiasta. Maalaisliitto oli hänen
mielestään taas vetämässä mattoa Rytin alta, sabotoimassa tämän
tiukkaa talous- ja rahapolitiikkaa. Kivimäen tehtävänä oli
taivuttaa Ryti uuden hallituksen pääministeriksi, mikä vahvistaisi
tämän asemaa entisestään, niin ettei tämän linjaa pystyttäisi
murtamaan. Ryti ei kieltäytynyt. Päinvastoin, Yhteisillä
aamukävelyillä hän ja Kivimäki alkoivat koota hallituslistaa. Kun
sitten Sunilan hallitus erosi 7.12.1932 Svinhufvud antoi Kivimäen
tehtäväksi pyytää Ryti presidentinlinnaan ottamaan tehtävä
vastaan. Ryti ei kyennyt nauruaan pidättelemään. Hän ei ollut
ajatellut hetkeäkään pääministeriksi rupeamista. Se oli pekkää
jekkua. Pitkien yhteisten keskustelujen tarkoituksena oli ollut
valmentaa Kivimäkeä tehtävään, suunnitella hänen hallitustaan
ja sen ohjelmaa.
Svihufvud kutsui itse
Kivimäen linnaan ja antoi hänen tehtäväkseen hallituksen
muodostamisen. Kivimäki tajusi Svinhufvudin juonineen Rytin kanssa
yhdessä. Ryti oli ottanut aikaa vieväksi tehtäväkseen pitää
lakitieten professorille peruskurssin kansantalouden uusimmista
virtauksista ja keskuspankin omaksuman linjan jatkamisesen eduista
nyt kun teollisuuden pyörät alkoivat taas pyöriä. Suomi oli
odottamattoman varhani nousemassa laman suosta. Lama oli alkanut
vuotta aikaisemmin kuin muualla ja se näytti päättyvän nyt, kun
muut siihen todenteolla vasta suistuivat.
Maalaisliitto ja Kokoomus
kieltäytyivät tulemasta Kivimäen hallitukseen, edistys ja
ruotsalainen kansanpuolue suostuivat. Edelliseään oli 11
kansanedustajaa, jälkimmäisellä 21. Näin kapealla pohjalla alkoi
seistä maan pitkäaikaisin hallitus.
Svinhufvud ei pitänyt
sosiaalidemokraatteja hallituskelpoisina, ei vaikka heidän
puolueensa oli jo 20.9.1930 vihjaissut, että sosiaalidemokraattinen
työväestö oli valmis puolustamaan rintamalla Suomen kansan
itsemääräämisoikeutta ja valtiollista suvereenisuutta. Tämä
sanottiin Suomen Sosialidemokraatin pääkirjoituksessa. Lehti esitti
toivomuksen, että porvarilehdet julkaisisivat sen, jotta asia kävisi
kaikille selväksi, ettei koko ajan tarvitsisi kuunnella vastakkaisia
väitteitä. Se oli odotettu ja vaadittu myönteinen kannanotto
maanpuolustukseen.
Sosiaalidemokraatteihin
kohdistuvat lapuanliikkeen terroriteot panivat heidät vetomaan
Suomen lakiin lähes joka päivä ja vaatimaan laillisen järjestyksen
palauttamista maahan. Urho Kekkonen totesi myöhemmin, että myös
valtio oli tullut sosiaalidemokraateille arvokkaaksi, mikä oli
uutta. Puheet kansainvälisyydesta täsmennettiin koskemaan rajattuja
alueita ja toimia. Valtion tärkeimpiä tehtäviä oli nimittäin
pitää yllä laillista järjestystä ja rangaista rikoksista
välittämättä siitä, kuka oli ne tehnyt.
Lapuanliikkeen
Aktivisti-lehti vinoili 15.8.1930, että ”nyt on lakikirja ostettu
jokaisen sosiaalidemokraattisen lehden toimitukseen ja lain pyhyyttä
saarnataan jokaisessa numerossa. Puolueeton lainkäyttä teki
sosiaalidemokraattisen lehdistän sankareiksi Jalanderin, Öhqvistin
ja Heinrichsin, tsaarin upseerin ja kaksi Saksan jääkäriä”.
Hallituksessa ei ollut
yhtään kokoomuslaista. Ei, vaikka Svinhufvud oli itse käynyt heitä
värväämässä. Maaliskuussa 1932 hän ajatteli mennä
Kansallis-Osake-Pankkiin taivuttamaan Paasikiveä pääministeriksi
siltä varalta, että Sunilan hallitus eroaisi. Siihenkin hän halusi
lisää kokoomuslaisia, Paasikiven valtionvarainministerikis. Itse
hän ei kuitenkaan uskaltanut lähteä, vaan lähetti Suolahden. Tämä
tapasi Paasikiven 12.3.1932. ”Huomasin heti, että sei oli diivalle
liian huono ja halpa paikka. Hän torjui tarjouksen heti”.
Paasikivi kirjoitti päiväkirjassaan: ”Minä en luvannut. Nykyinen
paikkani on yhtä tärkeä kuin finanssiministerin paikka. Ei missään
suurten pankkien pääjohtajat siirry finanssiministereiksi eikä
edes pääministeriksi. Se olisi voimien tuhlausta.”
Kokoomus jyrkkää siipeä
johti Edvin Linkomies. Se tuki Lapuanliikettä. Uuden Suomen
johtokunnan puheenjohtajana oli tohtori Eino Suolahti. Linkomies
kuului työvaliokuntaan. Maltillinen päätoimittaja oli Kaarlo
Koskimies. Eino Suolahti erotti Uuden Suomen asessorin eli
neuvonantajan tehtävästä Kyösti Haatajan, joka oli
kokoomuspuolueen valtuuskunnan puheenjohtaja. Myös lehteen
pakinoinut arvovaltainen vanha haka K.N.Rantakari sai lähteä. Hän
oli Paasikiven luottomies. Linkomies sen sijaan jatkoi asessorina.
Nämä asessorit olivat päätoimittajan apulaisia ja -valvojia. He
määrittelivät lehden poliittisen kannan ja arvoimivat
julkaistaviksi aiotut artikkelit ja pakinat.
Kun lehden johtokunta
vaati noudattamaan jyrkempää lapulaista linjaa, Koskimies, Haataja,
Paavo Virkkunen ja myös Hugo Suolahti hakivat turvaa Paasikivestä
ja kertoivat hänelle peloistaan ja huolistaan.
Kansallis-Osake-Pankkissa pidetyssä kokouksessa Paasikivi totesi,
ettei Uuden Suomen linjaa määritellyt lehden johtokunta vaan
puolueen johto. Koskimiehen oli noudatettava edelleen puolueen
ohjelmaa. Eino Suolahti vastasi, että johtokunta määräsi
toimituksen kokoonpanon, ei puolueen johto. Elokuun lopussa
johtokunta sitten erotti päätoimittaja Koskimiehen ja nimitti
tilalle varatuomari S.J. Pentin. Hän oli Yhtyneiden paperitehtaiden
Oy:n lakimies ja hallituksen jäsen, Kalvolan kirkkoherran Wilhelm
Waurion poika.
Kokoomuksen keskusliiton
kokous hyväksyti 17.11.193 Linkomiehen ponnet:”Puolueen suuri
enemmistä on tinkimättömästi isänmaallisen kansanliikkeen
kannattajia. Sen vuoksi on puoluetta entistä suuremmass märn ja
entistä selvemmin johdetta kansaliikkeen hengessä ja puolueen
vaalitoiminta järjestettävä tätä silmällä pitäen.”
Puoluevaltuuskunnasta
erosivat prostestiksi Haaraja, Koskimies ja evesti Paavo Talvela.
Puheenjohtajaksi Haatajan paikalle tuli Eino Suolahti, Talvelan
paikan otti professroi Bruno A. Sundström, joka suomensi nimensä
Salmialalksi ja liittyi isänmaalliseen kansanliikkeeseen. Hän oli
rikosoikeuden professori ja Hämäläisen osakunnan inspehtori. Hän
oli syntynyt Pietarissa konemestarin poikana. Puolueen
puheenjohtajaksi Eino Suolahti ehdotti periaatteistaan epävarmaa
Paavo Virkkusta.
Isänmaallinen kansanliike
perustettiin kesällä 1932. Linkomies ja muut jyrkät kokoomuslaiset
toivoivat sen pesiytyvän pysyvästi puolueensa sisälle antamaan
sille uutta ryhtiä. Syksyllä Sunilan hallituksesta erosivat
kenraali Walleniuksen armahtamista vaatineet kaksi kokoomuksen
ministeriä, kun jäivät yksin äänestyksessä. Tilalle tulivat
edistyksen Eljas Erkko ja maalaisliiton K.A. Lohi.
Syyskuussa 1932
Kansallis-Osake-pankin johtokunta antoi Hugo Suolahden tehtäväksi
ottaa yhteyden Paasikiven lääkäriin professori Göstä Beckeriin
ja pyytäää, että määräisi Paasikiven ulkomaille johonkin
parantolaan hoitamaan hermojaan. ”Becker, joka tuntui olevan häneen
koko lailla kyllästynyt, sanoi, että Juho Kusti Paasikiven hillitön
räyhääminen on hänessä enemmän luonteen ja kasvatuksen vika
kuin hermovika, jonka vuoksi hänen ulkomaanmatkastaaan tuottama lepo
ei sanottavaa muutosta aiheuta … Becker sanoi, että vika vain
lisääntyisi vuosien myötä”, kirjoitti Suolahti päiväkirjassaan.
Paasikivi suositteli
pääminsiteriksi Kivimäkeä. Suomen Pankin johtokunnassa oli hänen
mielestään niin heikkoa väkeä, ettei pankki tullut toimeen ilman
Rytiä. Tätä ei saanut nimittää pääministeriksi.
Svinhufvud pyysi kaksi
kertaa Paasikiveä kokoomuksen puheenjohtajaksi. Kolmannen kerran
Svinhufvud teki sen 14.5.1934. Porvarillisten puolueiden yhteistyö
oli nyt tärkeää. Kokoomuksen oikeistolaistuminen ajaisi
sosiaalidemokraatit ja maalaisliittolaiset yhteistyöhän, mikä
olisi vakava uhka Kivimäen porvarilliselle kokoomushallitukselle.
Maa saisi huonon vasemmistolaisen hallituksen. Paasikivestä tuli
kokoomuksen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaliiton puheenjohtaja
18.5.1934.
Lähdeaineisto Veijo Meri
Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti