Suomen puolustus

Suomalaisille kerrottiin mahdollisen sodan alkuasetelma ja sodan kulku etukäteen taistelupaikkojen tarkkuudella. Kuvattiin Karjalan portti ja Laatokan pohjoispuolelta Jänisjärven-Laatokan puolustuslinja. Paljastettiin myös armeijan aseistuksen puutteita: ei ollut panssarivoimia eikä hävittäjä-aluksia, jotka olisivat suojelleet lainasaattueita. Kerrottiin myös, mitkä aseet olivat tehokkaita metsäisessa maastossa. Ne olivat kranaatinheitin ja konepistooli.

Jänisjärven ja Laatokan 30 km kapean kannaksen läpi kulki kaksi tärkeää tietä, kolmas oli Jänisjärven pohjoispuolella ja suuntautui idästä Värtsilään. Pohjoisempana järvien poikki kiemurteleva Tolvajärven harju, joka oli kuin toinen Punkaharju, oli puolustuksen kannalta paras paikka torjua vihollisen hyökkäys. Tie meni sitä pitkin.

Kannaksella oli luonnollisena esteenä Vuoksi aina Äyräpäästä Laatokalle saakka. Länsi-Kannaksella oli kaksi järviketjun muodostamaa puolustuslinjaa,heikompi itäinen Yskjärven-Muolaan Kirkkojärven-Punnusjärven-Vuoksen ja siitä kymmenkunta kilometriä luoteeseen oleva vahvempi Muolaanjärven-Äyräpäänjärven-Salmenkaidanjoen-Vuoksen. Kolmesta viiteen kilometrä kapeiden kannasten kautta kulkivat maantiet etelästä ja kaakosta pohjoiseen ja luoteeseen.

Talvitaisteluihin suomalaiset olivat kehittäneet ison lämmitettävän kangasteltan, joka salli sotilaiden levätä ja nukkua sisälämmössä, kuivata ja korjata vaatetuksensan ja huoltaa aseensa. Vetäytyessään puolustuslinjoille suomalaiset polttaisivat kaikki rakennukset. Talven tullen armeija vaihtaisi välittömästi kärryt rekiin ja nostaisi tykit pyörineen jalaksille. Vaarallinen ajankohta oli talvien aikan, kun maa oli jo jäässä mutta lunta ei ollut vielä ehtinyt sataa haitaksi asti. Silloin ei voinut vielä käyttää rekiä ja hiihtää ja vihollisen panssari-, hevos- ja autokolonnat ja jalkaväki kykenivät liikkumaan paljon vapaammin kuin kesällä. Vesistöt ja suot, jotka olivat kesällä parhaita esteitä, muuttuivat kulkureiteiksi ja lisäsivät vihollisen liikkuvuutta ja yllätysmahdollisuuksia. Venäläiset aloittaisivat hyökkäyksensä juuri silloin, jos he saivät päähänsö sen sinänsä huonon ajatuksen, että heidän oli ryhdyttävä siihen talvea vasten.

Suomalainen yleiesikuntaupseeri T.V. Viljanen oli tutkinut Argonnen metsätaisteluja Ranskassa maailmansodan aikana. Niin Saksan kuin Ranskankin armeija olivat pian menettäneet hyökkäyskykynsä melkein kokonaan. Joukot menivät sekaisin, ampuivat sivuostoillaan eteneviä omia joukkoja ja pakenivat silmittömästi vihollisen tulliylläköön joutuessaan. Metsätaistelua pidettiin niin vaikeana taistelulajina, että sitä kehotettiin välttämään.

Kuka oli tuon tulevan sodan nerokas ennältanäkijä? Nuori suomalainen yleiesikuntaupseeri Wolf. H. Halsti. Teoksensa Suomen puolustaminen hän päviäsi Helsingin Munkkiniemessä elokuussa 1939. Toinen maailmansota ei ollut vielä alkanút. Siksi kai Halsti uskalsi noin paljon kertoa. Kirjasta myytiin heti useita painoksia. Rajaneuvotteluiden Moskovassa alettua siitä käskettiin poistaa neljäkymmentä sivua, kun ne kertoivat asiosta, joita Moskovassa käsiteltiin.

Teoksen tarkoituksena oli vahvistaa uskoa maan puolutuskykyyn ja korostaa asehankintojen välttämättömyyttä. Tiestö oli itärajalla harva, se oli totta. Suojärvelle ja Pitkarantaan vievät rautaitiet ja itsen Hiitolan- Elisenvaaran pääratakin ulottuivat todennäköiselle taistelualueelle ja sallivat nopeat joukkojenkuljetukset ja tehokkaan huollon. Laatokan pohjoispuolella venäläiset olivat kokonaan Kirovin eli Muurmannin radan varressa. Sen purkausasemmilta oli Suomen rajalle matkaa satakunta kilometriä. Teitä oli harvassa ja ne olivat huonossa kunnossa. Suomen puolella oli samanlaista korpea ja tiettömyyttä melkein yhtä pitkä matka. Huolto ei voinut käyttää paikallisia ruoka- ja rehuvaroja, koska niitä ei ollut. Hyvä kun ne riittivät sikäläisille siviiliasukkaille. Suomen puolustus oli siinä vahvoilla, Halsti kirjoitti. Kannaksella taas järvilinjojen länsipuolella olevaa hyäkkäysuraa eli Kannaksen porttia sullkivat suomalaisten syvyyteen raketamat teräsbetonilinnakkeet.

Yhdellä yleishyökkäyksellä venäläiset eivät voisi saada ratkaisua aikaan, Suomea kukistetuksi ja vallatuksi. He juuttuisivat suomalaisten puolustusvyöhykkeeseen ja joutuisivat korkeaan monenlaisia vaikeuksia, joista pahimmat aiheuttaisi heille suomalaisten hyvä taistelukyky, maaston tuntemus ja hyvät tie- ja rautatieyhteydet. Historiakin todistaa, että Suomen valtaus olisi pitkällinen prosessi. Se oli vienyt venäläsiltä ennenkin vuoden tai kaksi. Kauas sisämaahan päästyään venäläiset olivat joutuneet kokemaan pahoja takaiskuja, menettäneet paljon miehiä ja kalustoa ja helopsit myös valtaamansa aluetta. Venäläiset arvioivat varmastai nytkin hyökkäyksellä saamansa hyödyn ja siitä maksettavan hinnan eivätkä ilman pakottavaa syytä siihen ryhtyisi.

Halsti vakuutti lukijansa suomalaisten laadullisesti paremmuudesta Suomessa käytävässä sodassa. Menneisyyden kokemukset olivat myös muokanneet suomalaisen luonteen sellaiseksi, että hän kesti hyvin painetta. Yksilön ja yhteisön vapaus olivat varmoja, joita olisivat valmiit puolustamaan kaikki jopa vasemmistososialistit ja kommunistit, Halsti vielä vakuutti. Kaikki eivät kuitenkaan olleet Suomessa tästä varmoja.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2