Suomalaisille kerrottiin
mahdollisen sodan alkuasetelma ja sodan kulku etukäteen
taistelupaikkojen tarkkuudella. Kuvattiin Karjalan portti ja Laatokan
pohjoispuolelta Jänisjärven-Laatokan puolustuslinja. Paljastettiin
myös armeijan aseistuksen puutteita: ei ollut panssarivoimia eikä
hävittäjä-aluksia, jotka olisivat suojelleet lainasaattueita.
Kerrottiin myös, mitkä aseet olivat tehokkaita metsäisessa
maastossa. Ne olivat kranaatinheitin ja konepistooli.
Jänisjärven ja Laatokan
30 km kapean kannaksen läpi kulki kaksi tärkeää tietä, kolmas
oli Jänisjärven pohjoispuolella ja suuntautui idästä Värtsilään.
Pohjoisempana järvien poikki kiemurteleva Tolvajärven harju, joka
oli kuin toinen Punkaharju, oli puolustuksen kannalta paras paikka
torjua vihollisen hyökkäys. Tie meni sitä pitkin.
Kannaksella oli
luonnollisena esteenä Vuoksi aina Äyräpäästä Laatokalle saakka.
Länsi-Kannaksella oli kaksi järviketjun muodostamaa
puolustuslinjaa,heikompi itäinen Yskjärven-Muolaan
Kirkkojärven-Punnusjärven-Vuoksen ja siitä kymmenkunta kilometriä
luoteeseen oleva vahvempi
Muolaanjärven-Äyräpäänjärven-Salmenkaidanjoen-Vuoksen. Kolmesta
viiteen kilometrä kapeiden kannasten kautta kulkivat maantiet
etelästä ja kaakosta pohjoiseen ja luoteeseen.
Talvitaisteluihin
suomalaiset olivat kehittäneet ison lämmitettävän kangasteltan,
joka salli sotilaiden levätä ja nukkua sisälämmössä, kuivata ja
korjata vaatetuksensan ja huoltaa aseensa. Vetäytyessään
puolustuslinjoille suomalaiset polttaisivat kaikki rakennukset.
Talven tullen armeija vaihtaisi välittömästi kärryt rekiin ja
nostaisi tykit pyörineen jalaksille. Vaarallinen ajankohta oli
talvien aikan, kun maa oli jo jäässä mutta lunta ei ollut vielä
ehtinyt sataa haitaksi asti. Silloin ei voinut vielä käyttää
rekiä ja hiihtää ja vihollisen panssari-, hevos- ja autokolonnat
ja jalkaväki kykenivät liikkumaan paljon vapaammin kuin kesällä.
Vesistöt ja suot, jotka olivat kesällä parhaita esteitä,
muuttuivat kulkureiteiksi ja lisäsivät vihollisen liikkuvuutta ja
yllätysmahdollisuuksia. Venäläiset aloittaisivat hyökkäyksensä
juuri silloin, jos he saivät päähänsö sen sinänsä huonon
ajatuksen, että heidän oli ryhdyttävä siihen talvea vasten.
Suomalainen
yleiesikuntaupseeri T.V. Viljanen oli tutkinut Argonnen
metsätaisteluja Ranskassa maailmansodan aikana. Niin Saksan kuin
Ranskankin armeija olivat pian menettäneet hyökkäyskykynsä
melkein kokonaan. Joukot menivät sekaisin, ampuivat sivuostoillaan
eteneviä omia joukkoja ja pakenivat silmittömästi vihollisen
tulliylläköön joutuessaan. Metsätaistelua pidettiin niin vaikeana
taistelulajina, että sitä kehotettiin välttämään.
Kuka oli tuon tulevan
sodan nerokas ennältanäkijä? Nuori suomalainen yleiesikuntaupseeri
Wolf. H. Halsti. Teoksensa Suomen puolustaminen hän päviäsi
Helsingin Munkkiniemessä elokuussa 1939. Toinen maailmansota ei
ollut vielä alkanút. Siksi kai Halsti uskalsi noin paljon kertoa.
Kirjasta myytiin heti useita painoksia. Rajaneuvotteluiden Moskovassa
alettua siitä käskettiin poistaa neljäkymmentä sivua, kun ne
kertoivat asiosta, joita Moskovassa käsiteltiin.
Teoksen tarkoituksena oli
vahvistaa uskoa maan puolutuskykyyn ja korostaa asehankintojen
välttämättömyyttä. Tiestö oli itärajalla harva, se oli totta.
Suojärvelle ja Pitkarantaan vievät rautaitiet ja itsen Hiitolan-
Elisenvaaran pääratakin ulottuivat todennäköiselle
taistelualueelle ja sallivat nopeat joukkojenkuljetukset ja tehokkaan
huollon. Laatokan pohjoispuolella venäläiset olivat kokonaan
Kirovin eli Muurmannin radan varressa. Sen purkausasemmilta oli
Suomen rajalle matkaa satakunta kilometriä. Teitä oli harvassa ja
ne olivat huonossa kunnossa. Suomen puolella oli samanlaista korpea
ja tiettömyyttä melkein yhtä pitkä matka. Huolto ei voinut
käyttää paikallisia ruoka- ja rehuvaroja, koska niitä ei ollut.
Hyvä kun ne riittivät sikäläisille siviiliasukkaille. Suomen
puolustus oli siinä vahvoilla, Halsti kirjoitti. Kannaksella taas
järvilinjojen länsipuolella olevaa hyäkkäysuraa eli Kannaksen
porttia sullkivat suomalaisten syvyyteen raketamat
teräsbetonilinnakkeet.
Yhdellä
yleishyökkäyksellä venäläiset eivät voisi saada ratkaisua
aikaan, Suomea kukistetuksi ja vallatuksi. He juuttuisivat
suomalaisten puolustusvyöhykkeeseen ja joutuisivat korkeaan
monenlaisia vaikeuksia, joista pahimmat aiheuttaisi heille
suomalaisten hyvä taistelukyky, maaston tuntemus ja hyvät tie- ja
rautatieyhteydet. Historiakin todistaa, että Suomen valtaus olisi
pitkällinen prosessi. Se oli vienyt venäläsiltä ennenkin vuoden
tai kaksi. Kauas sisämaahan päästyään venäläiset olivat
joutuneet kokemaan pahoja takaiskuja, menettäneet paljon miehiä ja
kalustoa ja helopsit myös valtaamansa aluetta. Venäläiset
arvioivat varmastai nytkin hyökkäyksellä saamansa hyödyn ja siitä
maksettavan hinnan eivätkä ilman pakottavaa syytä siihen ryhtyisi.
Halsti vakuutti lukijansa
suomalaisten laadullisesti paremmuudesta Suomessa käytävässä
sodassa. Menneisyyden kokemukset olivat myös muokanneet suomalaisen
luonteen sellaiseksi, että hän kesti hyvin painetta. Yksilön ja
yhteisön vapaus olivat varmoja, joita olisivat valmiit puolustamaan
kaikki jopa vasemmistososialistit ja kommunistit, Halsti vielä
vakuutti. Kaikki eivät kuitenkaan olleet Suomessa tästä varmoja.
Lähdeaineisto Veijo Meri
Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti