Kotirintama

Suomalaisten pahat aavistukset Stalinin suhteen eivät olleet turhia, sillä marraskuun 30. päivänä 1939 räjähti. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja aloitti varoittamatta täysimittaisen Suomen miehittämiseen tähdänneen sodan maatamme vastaan. Sodan kauhut koettiin heti aamutuimaan paitsi rintamalla, myäs useissa Suomen kaupungeissa, kauppaloissa ja kirkonkylissä.

• Kello oli 8.30 linja-auton saapuessa kauppatorille. Lähdin kävelemaan Torkkelinkatua kaupungille päin. Silloin se alkoi. Hälyytyssireenit alkoivat ulvoa kaikki yhtäaikaa kuin hornanhenget olisivat päässeet valloilleen. Se oli jotain innfernaalista. Kuin maailmanlopun pasuunat olisivat alkaneet yhtä aikaa puhaltaa. Oli kuin elämä olisi loppunut siihen paikkaa, muistelee sodan ensimmäisiä hetkiä B. Meriläinen.
• Ensimmäiset väestösuojelumiehet ilmestyivät kuin taoittuina kaduille ohjaamaan ihmisiä pommisuojiin. Kuulimme matkalla Savo-Karjalan pommisuojaan valtavan rysähdyksen. Ensimmäinen pommi oli pudonnut, Viipuria oli pommitettu. Se oli ensi kosketus sotaan. Kaikki muuttui yhdeksi painajaiseksi. Pommisuojassa olivat kuitenkin kaikki rauhallisia. Toiset rukoilivat hiljaa, toiset ihmettelivät, kun olivat juuri tulleet kaupunkiin, mennäkseen takaisin kotiinsa. Että nyt se sittenkin alkoi. Ei enää päässytkään takaisin,muistelee B. Meriläinen.

Yllättävä sota ajoi väestöä poistumaan Suomen suurimmista kaupungeista maaseudun rauhaan. Pako kaupungeista aiheutti valtaisia liikenneruuhkia ja niinpä linja-autot ja junat olivat tupaten täynnä. Kun muu ei auttanut, oli monen lähdettävä matkaan jalkaisin.

• Turuntielle alkoi ilmestyä yhä enemmän kantamuksineen Helsingistä päin kävellen pakenevia ihmisiä. Alkoi pako pois sodan jaloista, jonka pelättiin iskevän jo seuraavana yönä ja josta kuviteltiin kaikenlaisia kauheita. Juniin ja autoihin ei ollut mahtunut kuin pieni osa Helsingistä pois haluavista ihmisistä. Loppujen oli turvauduttava jalkapatikkaan.
• Illan hämärtyessä maantiellä kulkevien määrä sakeni. Kaupungista oli päästävä pois milla hinnalla hyvänsä, minne tahansa, sukulaisten, tuttavien, ystävien ja tuntemattomienkin luo, sillä kaikilla kävelijäillä ei suinkaan ollut ennalta tiedosssa yösijaa. Jotkut poikkesivat väsyttyään tien vieressa olevaan taloon ja pyysivät kattoa yöksi päänsä päälle, kertoo Erkki Pakkala.

Sodan syttymisen myötä oli myös koulut pakko lopettaa. - Kun olimme hiljentyneet, opettaja sanoi, että koulu päättyi nyt tähän. Meidän piti ottaa kaikki tavaramme mukaamme ja mennä kotiin, mutta suorinta tietä. Emme saaneet jäädä mihinkään matkan varrelle katselemaan. Meille ilmoitettaisiin sitten, kun koulu taas alkaisi,muistelee Erkki Pakkala talvisodan alkamispäivää Helsinsingin Ressussa.

Rajaseudulla tilanne oli hälyyttävä, sillä väestö oli moni paikoin pahaa aavistamatta paikoillaan suurvallan hyökkäyksen alettua. Yhtäkkiä vain vihollinen näkyi pihapiirissä ja oli pakko yrittää karkuun niissä hepeneissä, jotka päällä sattuivat olemaan.

• Jehkilän kylässä oli lisää kurjuutta: karja oli ammuttu tien varteen ja verisiä ruhoja virui kaikkialla. Muutamat eläinraukat juoksentelivat vielä hangessa kammottavasti mylvien. Alueelle suuntautui vihollisen tykistötulta ja useita rakennuksia paloi, kertoo Martta Kuikka.

Kaikilla ei pakoon pääsy onnistunut. Ns.Lipolan mutkassa jäi siviiliväestö, naisia ja lapsia, venäläisten vangiksi. Muilla rajapaikkakunnilla lähtö onnistui usein viime tipassa, ei kuitenkaan aina.

• Alkupää karavaanista ehti Alanteen lähelle, kun heidän matkansa päättyi; vastaan tuli venäläinen ratsupartio ja käski mennä ”maomnon” luokse. Viimeisimmät lähtijät olivat vielä Esalassa, kun joen toisella puolelle ratsasti kovaa kyytiä ja mutkia tehden naapurin piippalakkisia äijiä. Siinäkös tosi hätä syntyi – että ne ampuvat meidät kaikki! Äidit kantoivat lapsensa peräkamariin yhteen läjään ja ruokoilivat Herran varjelusta. Meitä ei kuitenkaan ammuttu. Niinpä palasimme kotiin ja elämä alkoi venäläisten vankina, muistelee Martta Keränen sodan alkuhetkiä Suommussalmen itäisessä kylässä.

Lähdeaineisto Jouni Kallioniemi Kotirintama 1939-1945 ISBN 951-97093-3-9