Viipurilaiset olivat
heräilleet uuteen työpäivään tavalliseen aikaan. Pakkasta oli
muutama ast, ja maa oli kuurassa. Pikkuåuodit ja isommat
kauppaliikkeet availivat oviaan. Punaisenlähteentorilla vallitsi
tuttu aamuhyörinä. ”Siellä tarjottiin mitä erilaisinta
tarvekalua ja tarpeetonta rihkamaa, koristetta kaikenlaista, valmista
vaatetta ja kangasta, kenkää, saapasta, remeliä ja muuta
nahkatavaraa, huovikasta ja koivistolaista karvahattua, sivakkaa ja
sauvaa, potkukelkkaa, rekeä ja reslaa, puutiinua ja saviruukkua,
huuliharppua ja savikukkopilliä – mitä tahansa”.
Kello 8.52
hälytyssireenien vuoroon nouseva ja vuoroon laskeva ääni ilmoitti
ilmavaarasta. Ensimmäiset hopeanväriset koneet lähestyivät
kaupunkia idästä päin. Siipien alapinnassa oleva suuret punaiset
tähdet erottuivat selvästi. Pilvikerros roikkui alhaalla,ja koneet
olivat päässeet lentämään kaupungin ylle lähes huomaamatta. Ne
lensivät niin matalalla, että ihmiset jäivät seisomaan ja
tuijottamaan taivaalle, ennen kuin tajusivat suojautua talojen
rappukäytäviin tai puistoihin kaivettuihin sirpalesuojiin.
Mistä oikein oli
kysysmys? Eihän mitän sotaa ollut olemassa, ei sellaisesta ainakaan
ollut kerrottu radiouutisissa. Hälytyssireenien ääni kantautui
jopa Viipurinlahden saariin asti, niin myös Kaupposensaareen.
”Kaupungist päin rupes kuulumaa pahan iänn, semmone ulvomine,
mitä mie en olt enne millokaa kuult. Oikei rupes pelottammaa”,
muisteli Kalevi Raulisto myöhemmin.
Ennen puoltayötä
painetuista sanomalehdistä ei sotauutisia tietenkään vielä
löytynyt. Karjala-lehden etusivun ilmoitus tiedotti Viipurilaisen
osakunnan entisille ja nykyisille jäsenille, että Pyöreässä
Tornissa pamahtaa klo 20.30. Perinteeseen kuuluu juhlia Viipurin
pamausta, josta nyt oli kulunut päivälleen 444 vuotta. Yleisesti
tunnetun kansantarinan mukaan suuri räjähdys karkotti marraskuun
30. päivänä 1495 venäläisen ssotajoukon Viipurin porteilta.
Räjähdyksen oli aiheuttanut Viipurin linnan komentaja Knut Pose
asettamalla ruutipanoksen linnan yhden tornin alle.
Viipurin pamauksen
merkkipäivää oli monessa porvarisperheessa tapana viettää
illanistujaisten merkeissä. Makeistehtailija Wodemar Winner,
vanhanpoika, oli saanut kutsun Erkki Pyhänojan perheen luo, joka
asui samassa Myllyaukion kivitalossa. Samalla vietettäisiin myös
perheen kaksivuotiaan Antti-pojan nimipäivää. Jo edellisenä
päivänä Winner oli käynyt ostamassa pojalle lahjaksi suuren
pehmeän nallen.
Vain hyvin pieni ja
valikoitu joukko kaupungissa tiesi, että puna-armeijan joukot olivat
aloittaneet aamulla sotatoimet. Yksi heistä oli Viipurissa melkein
koko upseeriuransa ajan asunut kenraaliluutnantti Harald Öhqvist.
Kello 7.30 hän sai tiedon, että venäläiset olivat puolisen tuntia
aikaisemmin avanneet tykkitulen koko rajan mitalta. Tiedon saatuaan
hän käski välittömästi nostamaan Suomen sotalipun Viipurin
torniin. Öhqvist oli koko 1930-luvun ollut varma siitä, että jos
sota Neuvostoliiton kanssa syttyisi, ratkaisut tapahtuisivat Karjalan
kannaksella. Vuosien mittaan hän tutustui alueen maantieteeseen niin
tarkasti, että ”tunsi lopulta sen polutkin”.
Sotatoimien alkaminen ei
ollut Harald Öhqvistille yllätys. Kapteeni Reeino Hallamaan
radiotiedustelu oli siepannut sähkösanoman, jonka mukaan venäläinen
panssariprikaati oli saanut hyökkäyskäskyn. Sen piti heti
marraskuun 30. päivän aamulla edetä tykistön tukemana Suomen
rajan yli. Myös jokaisen idästä länteen johtavan tien suunnassa
oli asemissa vähintään yksi neuvostodivisioona. Karjalan
kannaksella hyökkäsi 7. Armeija, johon kuuluvan 19. Armeijakunnan
piti valloittaa Viipuri neljässä päivässä. Upseeristo oli saanut
tiukan ohjeen: Helsinkiin olisi sopiva saapu Stalin 60-vuotispäivään
21.12 mennessä.
Kun hälytyssireenit
alkoivat ulvia, Öhqvist käveli linnansillalla kohti
esikuntaansa.”Ihmiset olivat hämmästyneen näköisiä ja
tuijottivat taivaalle. Sanoin rauhallisesti lähinnä seisovalle,
että nyt on tosi kysymyksessä ja että he tekivät viisaammin
hakeutuessaan pommisuojiin. Useimpien näytti olevan vaikea sitä
uskoa. Heti kohta,kun olin linnassa ehtinyt omaan huoneeseeni, alkoi
kuulua ilmatorjuntatykistön ja konekiväärien tulta. Kello oli
silloin 9.19.
Illalla evakuoitiin
Viipurista kaikki armeijakunnan esikunnan upseerien ja aliupseerien
perheet. Heidät vietiin armeijan autoilla Lappeenranna-Luumäen
alueelle. Öhqvist jäi yksin perheen Etelävallin huoneistoon, minne
hän majoitti myös II Armeijakunnan tykistökomentajan, eversti
Georg Schaumanin.
Lähdeaineisto Antero
Raevuori Hyvästi, Viipuri ISBN 976-952-492-809-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti