”Vihollisen 139. divisioona poistettu taisteluvahvuudesta”

Kenttätykistörykmentti 6:n III patteriston komentaja, kapteeni Uuno Valla antamassa käskyä lähimmille miehilleen. Upseerit vasemmalta: luutnantti Kaario, reseerviluutnantti Krog, Valla itse, tuntematon, reserviluutnantti Parviainen ja kapteeni Lepikkö.

Talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto saavutettiin 12 joulukuuta 1939 Tolvajärvellä. Sotamarsalkka Mennerheim ilmoitti, ettei voiton merkitystä voida tarpeeksi korostaa koko kenttäarmeijan mielialan kannalta. Siinä hän oli täysin oikeassa.

Neuvostoliitolla oli Laatokan Karjalassa tarkka toimintasuunnitelma: kiertää Laatokka ja iskeä Karjalan kannaksen puolustajien selkään. Jo hyvissä ajoin oli sotaretkeä varten Muurmannin radalta rakennettu uusia teitä kohti Suomen rajaa, samoin oli puskettu uusia lentokenttiä korpeen itärajan tuntumaan.

Kun sota alkoi, Laatokan koillispuolella suomalaisia painoi edellään Smolenskissa perustettu ja Puolan sotaretkeen osallistunut 139. Divisioona, noin 17 000 miestä. Venäläiset etenivät hurjaa vauhtia, sillä heitä vastaan ei ollut asettaa kuin heikkoja suojajoukkkoja, joiden määrä oli ”vaivaiset” 3500 miestä. Ägläjärvi menetettiin 5. joulukuuta ja Ristisalmi kahta päivää myöhemmin.

Vihollinen rynnisti eteenpäin sitä vauhtia, että päämaja alkoi olla tosissaan huolissaan. Mutta mistä apu?

Sitä löytyi, kun siviilissä pitkään ollut eversti Paavo Talvela marssi tuohtuneena ylipäällikön puheille ja pyysi pääsyä rintamalle. Mannerheim nimitti hänet kaikkien Ilomantsin ja Tolvajärven suunnan joukkojen komentajaksi. Perustettiin Ryhmä Talvela, jonka tehtävänä oli lyödä Tolvajärven ja Ilomantsin suuntaan hyökkännyt vihollinen.

Ensi töikseen Talvela pyysi ja sai rintamakomentajakseen everstiluutnantti Aaro Pajarin, koska tällä oli ”hyökkäyshenkeä ja taktillista silmää”. Pajarin komennossa oli hämäläisistä koottu Jalkaväkirykmentti 16. joka kuljetettiin Värtsilään, samoin

kapteeni Arvi Vaallan komentama Kenttätykistörykmentti 6:n III Patteristo.

Talvela ja Pajari tapasivat toisensa Tolvajärven rintamalla 8. joulukuuta. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että hyökkäys on paras puolustus. Vihollinen oli edennyt tässä vaiheessa jo noin 60 kilometriä Suomen puolelle.

Ristisalmella lyöty ja Kuikkajärvelle vetäytynyt Polkupyöräpataljoona 7 teki vastaiskun. Pataljoona yllätti taloihin majoittuneen vihollisen. Mutta oman komentajan kaatuessa se menetti väsymyksen ja aiemman takaiskun vuoksi kokonaan tilanteen hallinnan ja alkoi pakokauhun vallassa peräytyä. Kivisalmen maastoon tullut Pajari havaitsi tapahtuneen ja otti tilanteen hallintaan.

Vihollinen jatkoi sinnikkäästi omaan hyökkäystään. Venäläiset saivat haltuunsa Kotisaaren sekä luonnonkauneudestaan kuuluisalla Tolvajärven harjulla olleen matkailumajan.

Pajari otti ainoastaan yhden komppanian mukaansa ja iski venäläisten selustaan. Suomalaiset tavoittivat nuotiolla värjöttelevän ja lepäävän vihollisen, Rynnäkkö oli nopea ja tehokas, Venäläiset hämmentyivät niin, että alkoivat taistella pimeässä keskenään.

Venäläisten divioonakomentaja päätti toimia suomalaisten tavoin ja iskeä sivustojen kautta. Etelässä yritys sammuin suomalaisten tuleen, mutta yksi pohjoisen kautta koukannut neuvostopataljoona pääsi Varolammen maastossa yllättämään Osasto Pajarin huoltopaikan ja tyksitön tuliaseman. Sattumalta paikalle tullut Pajari johti itse taistelua pistooli kädessä ja huutaen karmealla äänellä: - Hakkaa päälle Pohjan poika!

Kamppailu käytiin umpipimeässä, se päättyi vihollisen täydelliseen tappioon. Venäläisiä kaatuneita oli lähes 200, vain harvat antautuivat vangeiksi. Eloon jääneet venäläiset tekivät itsemurhan käsikranaateilla, jotkut jopa hirttäytyivät puihin. Aamun valjettua näky oli suorastaaan karmea.

Suomalaiset kutsuivat taistelua ”makkarasodaksi”, sillä ennen päähyökkäystä venäläiset olivat yllättäneet meikäläisten kenttäkeittiön, ampuneet siellä olleet viisi keittiömiestä ja tyäntäneet taskut täyteen elintarvikkeita, pääasiassa makkaraa.

Talvela määräsi suurhyökkäyksen alooitettavaksi 12. joulukuuta. Joukot jaettiin kahteen eri osastoon. Majuri Jaakko Malkamäen komentamaan Osasto Malakmäkeen johon kuului Er.P 9 ja I/JR 16, tuli hyökätä kakkoon tavoitteena Kotisaaren pohjois- ja koillispuolella oleva niemeke.

Osasto Pajariin kuuluivat II ja III/JR16, Er.P112, ErP10,PPP7 ja (/JR37. Sen tarkoituksena oli pitää Tolvajärven länsiranta ja valmistautua osallistumaan Osasto Malkamäen hyökkäykseen.

Suomalaiset eivät olleet ainoita jotka valmistautuivat suurhyökkäyksen aloittamiseen. Samaa suunnitteli ja käskytti vastapuolella prikaatinkomentaja eversti Beljajev. Venäläisten tarkoitus oli hyökätä yhdellä rykmentillä Kotisaaresta järven yli Tolvajärven kylän eteläosiin, vallata ne, samoin Hausjärven kylä. Suunnitelma oli kuin Talvelan käskyn peilikuva.

Osasto Malkamäen hyökkäys alkoi Talvelan käskyn mukaan aamuhämärissä 12. joukukuuta 1939. Joukot tyontyivät jäähyhmäisell Hirvasjärvelle. Venäläiset kuulivat suksien aiheuttaman rahinan ja avasivat välittömästi hirvittävän tarkan kivääri- ja konekivääritulen. Hyökkäys jumitui saman tien. Malkamäki havaitsi taistelun melskeen etenvän hiljakseen kohti länttä ja antoi välittömästi irtautumiskäskyn pelatessään joutuvansa saarroksiin.

Kuultuaan Malkamäen hyökkäyksen epäonnistuneen Pajari antoi oman hyökkäyskäskynsä. Kapteeni Vallan johtama tkistä – neljä patteria – avasi tulen kello yhdeksän jälkeen. Siihen yhtyivät suomalaiset kranaatinheittimet ja konekiväärit. Jalkaväki eteni Hevossalmen sillan molemmin puolin, ensimmäisenä JR !&:n II Pataljoona. Ilmassa vonkuivat oman tykistän ja heittimistän kranaatit, jotka jysähtelivät vastapäiseen harjuun ja seillä olleitten neuvostojoukkojen asemiin. Konekiväärit nakuttivat vöitä toisensa jälkeen pitäen vihollisten päät matalina.

Venäläiset eivät kuitenkaan lamaantuneet.He antoivat oman tuli-iskunsa. Ilma oli sakeana kranaateista, luodeista, ruudinsavusta ja hornamaisesta metelistä. Luutnantti Aarne Heinivahon 5. Komppania ylitti sillan ensimmäisten joukossa ja suomalaiset alkoivat pureutua matkailumajan maastoon.

Läpimurrosta huolimatta venäläisiä ei ollut vielä läheskään lyöty. He olivat pureutuneet lujasti Tolvajärven harjuun ja sen laella sijainneeseen matkailumajaan. Rinne oli jyrkkä. Vihollinen oli sijoittanut matkailumajan alakertaan peräti 18 konekivääriä, joiden luotivanat pyyhkivät hyökkäävää suomalaisrivistiöä armottomasti. Kun hyökkääjään osui, tämä kieri heti rinnettä alas.

Luutnantti Haapokari kaatui miestensä eteen ja luutnantti Heinivaho haavoittui. Suomalaisten tappiot kasvoivat minuutti minuutilta. Silti painuttiin vastustamattomasti voimalla eteenpäin, kunnes edessä oli enää matkailumajan valtaus. Helpointa olisi ollut tuhota koko maja heittämällä kasanpanokset ovista ja ikkunoista, mutta maja haluttiin säästää. Siksi suomalaiset painuivat yksitellen sisään tuhoten kivääreillä ja konepistooleilla vielä vastarintaa yrittäneet majaa puolustaneet viholliset.

Tolvajärven voitto oli ensimmäinen talvisodassa hyökkäyksellä saavutettu menestys. Kotirintamalla se herätti riemua ja uskoa ja lopetti puheet toviottomuudesta. Suomalainen sotilas oli antanut iskun iskusta.

Lähdeaineisto Seppo Porvali Talvisodan sankarit ISBN 951-584-630-7