Prikaati Kuussaaren hyökkäys Porajärvelle

Poltettua Porajärveä

Tarton rauhansopimus Suomen ja Neuvostoliitto-Venäjän välillä allekirjoitettiin 14.10.1920. Sopimuksen mukaan suomalaisten oli poistuttava Porajärveltä ja Repolasta neljässä kuukaudessa. Porajärvi oli edellisenä vuonna liittynyt suomalaisten Aunuksen retken seurauksena Suomeen. Silloin paikkakunnan olot järjestettiin uudelleen: hallintoa johti nimismies, perustettiin oma suojeluskunta ja kouluja, Bolsevikit yrittivät alueen valtausta, mutta yritykset kyettiin suomalaisten tuella torjumaan. Vuonna 1921 Vienassa ja Aunuksessa syttyi kapina, jota tukivat suomalaiset vapaaehtoiset silloisen jääkärimajuri Paavo Talvelan johdolla. Neuvosto-Venäjä kukisti kapinan japakotti suomalaiset heimosoturit palaamaan takaisin.

Ylipäällikkö määräsi kesäkuussa 1941, että aikki itäkarjalais- ja inkeriläissyntyiset, riippumatta siitä, ovatko he Suomen kansalaisia vai ei, on irrotettava niistä yksiköistä ja muodostelmista, joissa he tällä hetkellä palvelija ja koottava divisioonien toimesa sopivaan paikkaan, josta heidät lähetetään edelleen armeijakuntaportaaseen. Armeijakuntien esikuntien toimesta lähetetään näin koottu henkilöstä 7.7.1941 menemään Kajaaniin Kainun suojeluskuntapiirin esikuntaa, jonka toimesta mainittu Os.K perustetaan. Syntyiprikaati, jonka perustajaksi ja komentajaksi määrättiin everstiluutantti Eero Kuusisaari. Prikaatin vahvuus oli elokuun alussa noin 3300 sotilasta. Lokakuussa 1941 prikaati hajotettiin.

Prikaati siirtyi Lieksan kautta Kuutamalahdelle, jonka valtauksen aikana prikaati alistettiin Karjalan Armeijalle. Alistuksen myötä se sai tehtäväksi suojata armiejan pohjoisen sivustan ja vallata Porajärvi. Porajärvelle vievän tien suunnalla prikaati törmäsi viholliseelujasti linnoitettuihin puolustusasemiin, jotka sijaitsivat vesitöön nojaten noin peninkulman päässä Porajärveltä luonteeseen. Tiedustelu oli saanut selville, että vastassa on kahden neuvostorykmentin osia, rajavartiokoulun henkilökunaa, tiedustelu- pioneeri- ja partisaaniosastoja. Myöhemmin Karjalan Armeijan esikunta täsmensi, että prikaatia vastassa on Porajärvellä ja sen länsipuolella parilla komppanialla vajaa Jalkaväkirykmentti 126 sekä 150-200 partisaania. Vihollisrykmenttia komensi majuri Valter Valli.

Prikaatin komentaja ratkaisi saamansa tehtävän siten, että vahvennettu vienalaispataljoona valtaan ensin hallitsevan kukkulan 181.3. Aunuksen pataljoona etenee edellä mainitun pataljoonan läpi ottaa haltuunsa Nurmasjärven koilliskulman ja Mägrijoen tasan. Rajakomppanian tehtäväksi tuli harhauttaa vihollista hyökkäämällä Tumasjärven pohjoispuolella. Vasemmalla silloisen päätien suunnassa Partisen pataljoonan tuli toimia aktiivisesti taistelupartioin. Päämääränä oli eteentyönnetyn puolutuksen murtamisen jälkeen vallata Porajärvi.

Suunnitelman toteuttaminen alkoi halutulla tavalla. Venäläsipataljoona hyökkäsi luoteesta ja saavutti karkikomppaniallaan Mägrijoen tasan lokakuun 5. päivänä. Mukana seuranneet vahvennukset saartoivat tavoitteena olleen kukkulan. Seuraavana päivänä alkoi kukkulamotin tuhoaminen. Siitä ei tullut mitään, vaikka motinvartijoiden lukumäärää lisättiin. Kukkula oli vahvasti linnoitettu ja tulivoimainen. Eräässä tilanneilmoituksessa todettiinkin, että kukkula 181.3 ympärillä on noin 80 metrin murros ja sen sisäpuoella bunkkereita. Valtausyritys muutettiin näännytyksesti, jonka vihollinen yritti estää motista ja sen ulkopuolella tehdyilla useilla vastahyökkäyksillä. Mottitaistelu velloi useita päivä tilanteen pysyessä pääosin ennallaan. Saarrettuja vihollissotilaita pehmitettiin tulen lisäksi kaiutinprohgandalla ja lentolehtisillä vailla manittavaa vaikutusta. Motti oli sitkeä, eikä sinne haluttu tehdä rynnäkköä omien tappioiden välttämiseksi. Motissa ei kuitenkaan viihdyttu, koska suomalaisten tiedustelu kaappasi sanoman, jonka mukaan motissa olevat vihollisvoimat pyysivät lupaa ulosmurtautumiseen.

Aikaisin aamulla 10. päivänä lokakuuta motissa olevat joukot keskittivät kaiken tulensa seitsemän tunnin ajaksi motin kaakkoisreunaan. Tulivalmistelua seurasi liekinheittimin ja savuverhon suojassa tehty ulosmurtautumisyritys, joka kilpistyi motittajan konetuliaseisiin. Tämä oli samalla viimeinen ulosmurtautumisyritys, Suomalaisten tilanneilmoituksessa todettiin, että kello 11.20 kapteeni Ryynänen ilmoitti, että Ryötiä oli vastassa olevan ryssän hyökkäykset ovat nähtävästi vain irtautumisen suojana. Noin 100 ryssää purkautunut motista suolle itään, vainukoirat pantava heti liikkeelle. Mieluimmin tekisinä hyökkäyksen vasta huomenna, koska kyseessä on nähtävästi hyökkäysken suojaaminen. Tähän majuri Teno huomautti, että parasta olisi puhdistaa motti tänän, jotta päästäisiin heti vihollisen perään. Jääkärijoukkue lähti heti liikkeelle ja ilmoitti: suusi osa on jo teilattu. Ryötin on kestettävä huomisaamuun.

Samana päivän motin katsottiin olevan kypsä tuhoamiseen. Ensin mottiin tunkeutui tiedustelupartio ja sen perässä murrosteide läpi luutnantti Mikko Siston komppania. Näillä voimilla mottikukkula oli iltaan mennessä puhdistettu. Kukkulalta saatiin noin 150 sotavankia ja usien saotjen arvioitiin kaatuneen ymäröiville soille ulosmurtautumisyrityksissä. Vienalaispataljoona ilmoitti klo 19, että motti oli kokonaan selvitetty. Vangiksi saatu komppania päällikkö Smirnov kertoo, että 4 K:n vahvuus oli 140 miestä. Aseistuksena oli kuusi konekivääriä, kolme täysautomaattikivääriä, 52 puoliautomaattikivääriä, kolme kiikarikivääriä ja ksi pienoisheitin, Hyökkäykset loppuivat klo 18.

Tärkeän kukkulan valtausta käytettiin heti hyväksi. Aunukselaispataljoona sai käskyn edetä kohti Porajärveä. Jalkaväkrykmentti 10:n pataljoona sai käskyn edetä tien suunnassa ja rajajääkärikomppania sai käskyn edetä Nurmasjärven länsirannalta ja katkaista mottikukkulalta etelän johtavan tien. Vihollinen vetäytyi hyökkäävien joukkojen edestä ja illalla lokakuun 22. päivnä prikaatin joukot olivat Soutjoen hävitetyn maantiesillan tasalla. Tässä vaihessa alkooi olla selvä, että Porajärveä ei saada enää ehjänä haltuun. Sieltä kuului räjähdyksiä ja näkyi savupilviä. Illan pimetessä todettiin koko kylän olevan yhtenä liekkimerenä.

Aamuyöstä seuraavan päivän aunukselaispataljoonan pääosa eteni lännestä maastoitse ja valloitti palavan kylän. Etenemistä hidastivat lukuisat taitavasti mastoon sijoitetut miinat. Vetäytyvä vihollinen tuhosi perääntyessään vielä Suununjoen suuren sillan. Aamlla 12. lokakuuta klo 7.55 Suomen lippu vedettiin erääseen ilmavalvontatorniin.

Lähdeaineisto Ari Rautala Itä-Karjalan valtaus 1941 ISBN 978-951-20-6161-7