Hangon valtaus

Ruotsalaisen vapaaehtoispataljoonan lippu Hangon voitonparaatissa 14.12.1941

Hangossa taistelut saivat alun alkaen asemasodan luonteen ja siihen useasti liittyivtä vilkaatkin tykstötoiminnot. Varsinaiseen rynnäkköön meillä ei ollut riittävästi voimia, kun 17.divisoona oli elokuussa täytynyt siirtää Itä-Karjalaan. Jäljelle jäi rannikkopuolustukseen kuuluvia yksikköjä sekä ruotsalainen vapaaehtoispataljoona, jonka komentajana oli everstiluutnantti H. Berggren. Taktiikkana oli paikallisten, sekä maitse että vesitse suoritettujen hyökkysten avulla pehmittää varuskuntaa siinä toivossa, että se talven tullessa joutuisi eristetyksi.

Tämän mahdollisuuden huomioon ottaen venäläiset katsoivatkin parhaaksi oma-aloitteisesti tyhjentää Hankoniemen. Päätös pantiin täytäntöön joulukuun 3. päivän vastaisena yönä. Maarintamalla vihollisvoimia ei saatu sidotuksi, mutta merelle päästyään kuljetuslaivasto kärsi miinasuluissa ja tykistötulessa suuria tappioita,

Joukkomme marssivat Hankoon 4. joulukuuta. Maan elintärkeimpiin osiin kohdistunut uhka oli siten saatu poistetuksi ja voitiin ryhtyä toimenpiteisiin merenkulun avaamiseksi tähän tärkeimpään talvisatamaamme. Lisäksi pitkin Suomenlahden rannikkoa kulkeva sisäreittin saatettiin jälleen ottaa käyttöön. Hangon rintamalla taistelleille joukoille esitettiin kiitos päiväkäskyssä, jossa ruotsalaisten vapaaehtoisten panos sai osakseen erityisen tunnustuksen.

Joulukuun keskivaiheilla kävin Hangossa, jossa lumimyrskyn ulvoessa otin vastaan joukkojen paraatin. Tuon idyllisien kaupungin monivuotisena kesävieraana minuun koski nähdessäni, kuinka paljon oli lyhyen ajan kuluessa vieraan vallan alaisena ja sodan kouruissa muuttunut, jos kohta talot olivat tallella ottamaan vastaan entiset omistajansa.

Saksalaiset armeijat jatkoivat etenemistään kohti Moskovaa ja muodostivat joulukuun alussa uhkaavan puoliymåyrän kaupungin pohjois-, länsiä, etelä- ja kaakkoispuolelle. Neuvostohallitus valmistautui siirtymään 800 kilometria idempänä Volgan keskijuoksun varrella sijaitsevaan Kuibysevin (Samaran) kaupunkiin. Vaikka rintama olikin lähimmällä kohdallaan vain 25 kilometrin päässä Moskovasta, Hitlerin armeijan ei suotu koskaan marssia Venäjän vanhaan pääkaupunkiin. Juuri sillä hetkellä, jolloin voitto näytti varmalta, puuttui taisteluun Venäjän talvi, tyrehdyttäen hyökkäysaallon. Menestyksekkäitä vastahyökkäyksiä tehtiin useilla kaistoilla. Moottoroidut saksanlaisosastot jäätyivät kiinni liejuun, ja huoltopalvelu joutui koetukselle, joka osoittautui saksalaisten järjestelykyvylle ylivoiomaiseksi. Talvisotaretkeä varten ei Saksan armeija ollut varustettu., kuten pian sen jälkeen sain kuulla Hitleriltä itseltään.

Tämä vain puoli vuotta sodan syttymisen jälkeen koettu vastoinkäyminen oli omiaan muistuttamaan itsekutakin inhimillisten laskelmain pettävyydestä. Mita suurempi oli optimismi ja voitonvarmuus ollut, sitä raskaammalta on katastroin täytynyt tuntua siitä, jooka oli pitänyt vaikeuksia jo voitettuina ja vihollista lyötynä,

Tilanteen kärjistyessä itärintamalla saattui kaukana toisella taholla tapahtuma, jonka merkitys oli Saksalle kohtalokas. 7. joulukuuta 1941 hyökkäsi Japani Pearl Harbourissa Havaijissa sijaitsevan amerikkalaisen laivastoaseman kimppuun ilman edellä käypää sodanjulistusta, siten uudistaen venäläisille Port Arthurissa 1904 tekemänsä tempun. Muutamaa päivää myöhemmin julisti Saksa sodan Yhdysvalloille, mikä sai jokaisen asioita puolueettomastai arvoivan muistamaan, kuinka Amerian yhtyminen ensimmäiseen maailmansotaan oli merkinnyt sen käännekohtaa. Suomen kannalta, jota liittivät Yhdysvaltoihin perinnäiset ystävyyden siteet ja joka edellisten sotavuosien aikana oli saanut osakseen niin paljon ymmärtämystä ja tukea lännen demokraattiselta suurvallalta, tämän yhtyminen Neuvosto-Venäjän liittolaisiin oli mitä valitettavinta, varsinkin koksa oli odotettavissa, että meidän asiamme kokonaan joutuisi suurten maailmavaltjen välillä nyt alkavan jättiläismäisen voimainmittelyn varjoon.

Loppuaan kohden kallistuvan vuoden aikana armeijamme oli kaikilla rintamillaan saavuttanut sille asetetut strategiset tavoitteet ja siirtynyt puolustukseen. 6. marraskuuta 1941 olivat Karjalan kannaksen armeijakunnat saaneet käskyn laatia ehdotuksen etulinjan takana kulkevan tukilinjan, ns. VT-linjan rakentamiseksi, jonka oli määrä ulottua Suomenlahden rannikolta sijaitsevasta Vammelsuusta Laatokan äärellä olevaan Taipalsaareen, ja 11. marraskuuta annettiin vastaavanlainen käsky Aunuksen kannaksen osalta, missä paitsi linnoituslaitteita oli aikomus pystyttää pattereita pitkin Syvärin linjaa. Maaselän kannakselle rakennettavia puolutusasemia koskeva käsky annettiin vuoden 1942 alussa. Ei kestänyt kauan, ennen kuin linnoitustyöt olivat kaikilla kolmella kannaksella käynnissä.

Myöhään syksyllä voitiin laajalti ryhtyä kotiuttamaan vanhempia ikäluokkia, Marraskuun loppuun siirrettiin kuusi pataljoonaa Karjalan kannakselta kokoontumispaikkoihin hajoittamista varten, ja niitä seurasi sama määrä mainitun rintamaosan joukkoja joulukuun alussa. Paria viikkoa myöhemmin alkoivat kotiutukset Aunuksen ja Maaselän kannaksilla, Kevääseen 1942 mennessä oli täten kotiutettun yhteensä 180 000 miestä.

Lähdeaineisto G.Mannerheimin muistelmat