lauantai 28. maaliskuuta 2015

Saksan sotaonni kääntyy

Stalingardin taistelut

Saksan 6. Armeijan antautuminen Stalingradissa 31.1.-2.2.1943 vaikutti hälytysmerkin tavoin Saksan liittokunnan keskuudessa. Se oli tuntuva ja näkyvä merkki siitä, että käänne suursodassa Euroopassa oli tapahtunut. Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto kokoontui tilanteen johdosta helmikuun 3. päivänä 1943 ylipäällikkö Mannerheimin kutsusta. Hänen lisäkseen kokoukseen osallistuivat presidentti Risto Ryti, pääministerri J.W. Rangell, ulkoministeri Rolf Witting ja valtiovarainministeri Väinö Tanner, jotka muodostivat hallituksen sisärenkaan, toisin sanoen Suomen todellisen hallituksen. Kokous oli yksimielinen siitä, että nyt oli Suomen aika irrottautua sodasta. Miten se voisi tapahtua, oli vielä epäselvää.

Suomen korkein johto ei ollut päätynyt käsitykseensä rauhanteon välttämättömyydstä vain Saksan 6. Armeijan antautumisen vuoksi. Se oli tärkeä käänne ja merkitsi sitä, että Saksa ei voisi kukistaa Neuvostoliittoa, Neuvostoliitto siis jäisi suurvaltana Suomen naapuriksi, johon olisi ennen pitkää pakko solmia suhteet jollakin tavalla. Tämän suuntaista kehitystä Suomessa jo odotettukin.

Suomen kauppaneuvottelijat ilmaisivat jo vuoden 1942 alussa jyrkän tyytymättömyytensä saksalaisille sodan kulusta. Kaikesta huolimatta Saksa oli yhä voimakas, eikä ratkaisua oltu vielä saavutettu. Suomen tilanne näytti toistaiseksi turvalliselta, joten vuodesta 1942 tuli Suomessa odottelun ja tarkkailun vuosi. Saksan kesäoffensiivi oli vuonna 1942 myöhässä kahteen edelliseen kesään verraten. Se alkoi vasta kesäkuun lopulla kohteina Kaukaasia ja Stalingrad, Hyökkäys eteni vauhdikkaasti, ja Saksa näytti voimansa, Mutta jo syksyllä Saksan vaikeudet olivat ilmeiset Suomessakin ainakin hallituksen piirissä, Stalingradin taitelun huippukohta oli lokakuun 14. päivänä 1942, ja kaupungin puolustajat kestivät. Neuvostoarmeija aloitti lokakuun 19. päivänä vastahyökkäyksen saksalaisten sivustoja vastaan, ja parin päivän kuluttua Saksan 6. Armeija oli saarroksissa. Neuvostoarmeijan vastahyökkäsy laajeni, ja saksalaiset joutuivat vetäytymään täpärästi onnistuen Kaukasukselta ja Stalingradin tuntumasta pari sataa kilometriä lanteen Donetsille.

Tanner varoittaa

Marraskuun 1942 lopullaa valtionvarainministeri Väinö Tanner oli hallituksen ulkoasiainvaliokunnassa ilmoittanut varoittaneensa luottamasta Saksan voittoon. Käynnissä olevat tapahtumat vahvistavat Tannerin mielestä varovaisuuden aiheelliseksi, ja Saksa saattoi hänen arvelunsa mukaan saavuttaa enää kompromissirauhan. Neuvostoliitto jäisi suurvaltana Suomen naapuriksi. Tannerin mielestä oli tullut aika pyrkiä rauhaan.
Suomen hallituksen sisärenkaan helmikuun alussa 1943 tekemä johtopäätöd siitä, että Suomen oli aika pyrkiä rauhaan, ei syntynyt äkillisesti eikä pelkästään Stalingradin taistelun tuloksen vuoksi. Oikeastaan Suomen hallituksen päätelmä oi kypsynyt vähitellen jo syksystä 1941 lähtien ja sai Stalingradin tilanteesta vain selvän poliittisen muodon. Saksa ei Salingradin taistelun jälkeen voi enää voittaa Neuvostoliittoa, vaan jää suurvaltana Suomen naapuriksi. Suhteet sen kanssa olisi luotava uudelleen.

Erillisrauhan ensitunnustelu

Stalingradin taistelun päätös ja siihen liittynyt Saksan joukkojen täpärästi onnistuut vetäytyminen Kaukasukselta olivat julkisuudesssa näkyviä merkkejä Saksan sotaonnen kääntymisestä. Siltikin Saksa oli syvällä Neuvostoliitossa, samoin kuin se hallitsi lähes koko Euroopan mannerta, ja sillä olli jalansijansa vielä Pohjois-Afrikassakin. Maailmansodan päättyminen ei ollut odotetavissa lähiaikoina ja Saksa oli yhä vahva. Samoin Suomen armeija oli asemissa Leningradin edustalla Kannaksella, Syvärillä ja Äänisen rannoilla. Poliittinen mielipide Suomessa ei ollut taipuvainen jyrkkiin muutoksiin, eikä yleinen sotilaallinen tilanne sallinut Suomelle liikkumavaraa. Huhtikuussa 1941 muodostetun uuden Linkomiehen hallituksen ulkoministeri Henrik Ramsay kävi ensi töikseen tiedustelemassa Berliin Saksan johdon mielipidettä Suomen rauhanaikeista. Ulkoministeri Ribbentropin vastaus oli jyrkkä. Saksa piti Suomen erillisrauahpyrkmystä petoksena, josta se tekisi oman johtopäätöksensä. Saksa uhkasi selvin sanoin estää Suomen rauhanpyrkmykset viime kädessä vaikka asevoimin.

Toistaiseksi Suomen hallitus ei pystynyt selvittämään itselleen, miten rauha olisi toteuttettavissa.Sitä oli tutkittu varovasti diplomaattisella tasolla jo syksystä 1942 lähtien, sillä myös Neuvostoliitto, Ruotsi ja Yhdysvallat olivat ainakin periaatteessa kiinnostuneita Suomen erillisrauhasta. Ratkaisun edellytykset eivät kuitenkaan löytyneet pelkästään diplomaattien salongeissa, vaan ne luotiin taistelukentällä. Kesti puolitoista vuotta Stalingradin taistelusta, ennekuin Suomen erillisrauhan edellytykset olivat syntyneet ja ratkaisu oli mahdollista tehdä.


Lähdeaineisto Suomi sodassa talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät ISBN 951-9078-94-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti