8-vuotias poika ajaa jyrää
Jatkosotaan lähdettiin
siinä uskossa, että retki tulee olemaan lyhyt ja voitto on meidän,
olihan mahtava Saksa mukana rinnallamme. Liikekannallepanossa
armeijan rulliin otettiin noin 17 prosenttia kansasta eli vajaat 29
prosenttia koko miespuolisesta väestöstä eli 65 prosenttia
työkykyisestä 20-49-vuotiaista miehistä sekä lähes kaikki
kuljetusvälineet, autot ja hevospelit.
Tällaista suoneniskua ei
sota-ajan talouselämä voinut pitkään kestää, Palvelukseen oli
otettu liian paljon talouseämän johto- ja ammattihenkilöstöä,
jota olikin jo kesän 1941 aikana kotiutettava täysillä palvelemaan
sotateollisuuden palvelukseen.
Mutta sota ei loppunutkaan
odotetun nopeasti. Syksyllä 1941 sato oli jäädä korjaamatta
miesten ollessa sotaatöissä. Ninpä jo heinä-elokuun vaihteessa
sadonkorjuuseen oli kotiutettava vanhempia ikäluokkia ja kesken
sotatoimia myös nuorempia. Jonkin verran ajoneuvojakin oli
palautettava kotirintamalle, koska puolustusvoimien kuljetukset
olivat vaarassa tyrehtyä.
Tämä oli ylipäätään
mahdollista sen ansiosta, että Karjalan kannas saatiiin vallattua
takaisin syyskuun alkuun mennessä. Samalla aloitettiin armeijan
organisoiminen divisioonaa kevyemmiksi prikaateiksi, jotta miehet
voitaisiin nopeammin kotiuttaa rintamalinjojen lyhenemisen myötä
saksalaisten voitokkaaksi uskotun sotaretken edetessä.
Ruoka ei riitä
Syksyn 1941 kuluessa
talouselämän johdolle paljastui karmea totuus: maassa olevat
elintarvikkeet tuskin riittävät silloisella kulutuksella seuraavaan
satoon asti. Myös luonnonvoimat – ankara pakkanen talvella
1941-1942 – veden vähyyden aiheuttama sähkövoimapula sekä
meriyhteyksien lähes täydellinen katkeaminen länteen sotkivat
pahoin liikekannallepannun maan talouselämän suunnittelua ja
johtamista.
Näissä oloissa oli pakko
yhä suuremmassa määrin turvautua Saksan apuun, mikä väistämättä
tiesi amalla poliittisenkin sidonnaisuuden lisääntymistä. Tuo
talvi osoitti kouriintuntuvalla tavalla, kuinka pienen Suomen
taloudelliset voimavarat ja mahdollisuudet sodankäyntiin ilman
ulkopuolista apua olivat. Saksasta saadun elintarvikeavun lisäksi
kansan karttui käsi tuli tilanteen pelastajaksi: erilaiset talkoot,
keräykset ja elintason raju pudottaminen valtiovallan toimenpitein
auttoivat selviytymään pahimman vaiheen yli.
Asemasota helpottaa
tilannetta
Keväällä 1942 jäiden
lähtö, meriyhteyksien avautuminen ja rintamatilanteen jähmettyminen
asemasodaksi tiesivät hieman parempien aikojen koittamista.
Asemasota salli myös suunnata osan teollisuudesta palvelemaan
siviilien tarpeita. Vuodenvaihteessa 1941 – 1942 lähes 330
teollisuuslaitosta palveli yksinomaan puolustusvoimia, Kaikkiaan
runsaat 1300 yritystä maan 8000 teollisuuslaitoksesta eli noin 17
prosenttia osallistui sotavuosina armeijan hankintoihin.
Vuosina 1941-1945
sotatarviketeollisuuden työvoima vaihteli 94000-139000 henkeen, Yli
puolet työvoimasta oli läpi sotavuosien naisia. Lykkäystä
saaneiden sotateollisuuden palveluksessa olleiden miesten määrä
vaihteli 11000 -19000.
Sota vaati runsaasti
rahaa. Vuonna 1940 puolustusmenot olivat liki 70 prosenttia valtion
kokonaismenoista, vuonna 1941 noin 62 prosenttia, vuonna 1942 jo yli
63 prosenttia, vuonna 1943 vajaat 57 prosenttia ja viimeisenä
jatkosodan vuotena runsaat 58 prosenttia. Kansantuotteesta sota nieli
vuosittain viidenneksen. Vuosina 1941-1944 valtakunta käytti
sotatarvikkeiden valmistukseen ja ostoihin 25 miljardia markkaa,
joista kotimaahan suunnattujen hankitojen arvo oli 14 miljardia.
Ulkomailta ostimme sotatyökaluja 11 miljardilla, Hnakintoihin oli
laskettu myös sellaiset raaka-aineet, joita Suomen köyhä maanperä
ei sisältänyt.
Viljanvientikielto
Keväällä 1944 Saksa
reagooi varsin jyrkästi suomalaisneuvostoliittolaisiin
rauhanneuvotteluihin kieltämällä viljanviennin Suomeen. Tuonnin
ehtyessä armeija lomautti runsaasti miehiä ja kalustoa tooukotöihin
juuri silloin, kun oli saatu varmuus puna-armeijan tuevasta
hyökkäyksestä. Monet patteristot menettivät tykkinsä, kun niiden
vetäjät olivat kotiseudulla pelloilla.
Suurhyökkäyksen torjunta
kulutti runsaasti ampumatarvikkeita, jopa niin, että pelkästään
kesäkuussa ammuttiin runsas kolmannes käytettävissä olleista
kranaateista ja ammuksista, Kihdytetty tuotanto ei heti kyennyt
syntynyttä vajetta paikkaamaan, sillä mm. Vuoksenlaakson tärkeä
teollisuusalue ja sähköntuotannon keskus olivat joutuneet aivan
sotatoimein tuntumaan. Aleen tuotantolaitoksia ryhdyttiinkin
kiireesti siirtämään sisämaahan. Myös koko Etelä-Suomi joutui
neuvostoilmavoimien vainon kohteeksi. Neuvostokoneet vihasivat
varsinkin Kannakselle johtaneita liikenneyhteyksiä ja pyrkivät
eristämään joukkojen ja tarvikkeiden kuljetuksia.
Teollisuuslaitoksia ja kuljetuksia olikin ryhdyttävä entistä
tehokkaamin suojamaan ilmatorjunnalla sekä hävittäjillä.
Saksan apu
Kesäkuussa 1944 Saksa
suostui jälleen antamaan Suomelle sotilaallista apua presidentti
Risto Rydin vakuutettuan omissa nimissään, että hänen
nimittämänsä hallitus ei tee erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa
ilman Saksan suostumusta. Tämä niin kutsuttu Rytin-Ribbentropin
sopimus sittten laukesi, kun Ryti erosi presidentintehtävästään
heinäkuun lopussa.
Saksan apu vaikutti
merkittävällä tavalla rintamiemme kestämiseen sekä lopulta
neuvostovyöryn pysäyttämiseen ennen sen ulottumista Sisä-Suomeen,
joskin tuon vyöryn kulminoituminen oli tilannekartoilla nähtävissä
jo silloin, kun sopimusken mukaiset kuljetukset saapuivat Suomen
satamin.
Suomen jatkuvat
rauhatunnustelut sekä marsalkka Mannerheimin valinta presidentiksi
ja hänen kirjeensa Hitlerille saiva aikaan sen, että Saksa jälleen
elokuussa keskeytti apunsa. Se ei enää vaikuttanut ratkaisevasti
sodan kulkuun, koska taistelut laimenivat jo oma sotateollisuutemme
pyöri jälleen täysillä.
Syyskuussa 1944
sotarviketilanne oli jo parempi kuin sodan alussa, Varikoissa oli
tuolloin noin puolen vuoden kulutusta vastannut määrä tärkeimpiä
sotatarvikkeita, Sen sijaan kansan yhteinen huoltotilanne oli niin
paljon heikentynyt, että oli pakko kysyä Ruotsilta sen
mahdollisuuksia avustaa Suomea elintarvikkeilla.
Lähes kaikki kortilla
Elintarvikepulasta
selviytyminen oli ongelma koko sodan ajan. Kansanhuolto pani korille
lähes kaikki ravinto- ja nautintoaineet vimeistään Moskovan rauhan
aikana. Vuonna 1941 viljastamme oli vajaat kaksi kolmannesta ja
perunsato noin puolet sotaa edeltännestä ajasta, Yleensäkin kesät
1941, 1942 ja 1944 olivat viljakasveille harvinaisen epäedulliset.
Niinpä leipäviljan kulutus oli vain 175 kiloa vuodessa henkeä
kohti, mikä oli kolme neljäsosaa rauhanaikuisesta kulutuksesta.
Maidon, voin, lihan ja
soketin kulutusta pudotettiin viekä enemmän. Tupakkaakin saatiin
vuodesta 1942 alkaen vain 460 grammaa henkeä kohti vuodessa.
Tupakoimattomille jaettiin lisäannos sokeria. Suomalaisten rakkain
nautintoaine kahvikin loppui vuonna 1942.
Elintarvikkeiden määrän
saneli tehdyn työn raskaus, Kevyen työn tekijöiden leipkorttiannos
oli 250 grammaa ryynejä, jauhoja ja näkkileipää, raskaan työn
tekijöillä ja armeijassa yleensä 400 grammaa päivässä. Eri
ostokorteilla jaettujen päiväannosten kalorimäärä oli sekin
pienimmillään syksyllä 1942, kevyessä työssä 1000 ja raskaassa
2000 kilokaloria, Rasvoja jaettiin vähimmilään vain 150 grammaa
kuukaudessa asukasta kohti ja lihaa 200-300 grammaa eli vain
kymmenkunta prosenttia sotaa edeltäneesta ajasta. Maitoa saiva
etuoikeutetusti lapset, odottavat äidit ja sairaat. Muut saivat vain
2-3 desilitraa päivässä. Kun karamelleja tai sokeria ei juuri
ollut, lasten hampaat pysyivät varsin ehjinä.
Musta pörssi rehotti
Mutta puutteet pyrki
korvaamaan sodan aikana rehottanut salakauppa eli musta pörssi.
Sielt sai kaikkea – jos oli rahaa, Myytvävää pörssiin tuli
maanviljelijöiltä, murtovarkailta, salakuljettajilta ja
välittäjiltä. Viimeksi mainitut ostivat halvalla ja myivät
kalliilla, Kun salakauppiaita talvisodan yksimielisyyden päivinä .
Ja kun säännöstely vielä ei puurrut laajimmillaan – pidätettiin
jopa kansanvihollisina, oli heidän asiakkainaan jatkkosodan aikana
koko Suomen kansa.
Ankaratkaan rangaistukset
eivät tyrehdyttäneet salakauppaa, sillä yleinen mielipide oli
”vapaa kaupan” puolella, saivathan perheenemännät sieltä
tydennystä niukkoihin korttiannoksiin – jos siis oli rahaa, Vuonna
1942 salakauppaan sekaantuneet maksoivat sakkoina lähes 26 miljoonaa
markkaa, vuonna 1945 jo 100 miljoonaa. Summat osoittavat, ettei
rangaistuksia pelätty. Musta pörssi rehotti niin, että Mikkelissä
ei eräässä vaiheessa saanut lihaa muuten kuin lihakortilla. On
arvioitu, että noin kolmannes keksivertoperheen käyttämästä
vilja ja rasvatuotteista oli hankittu mustasta pörssistä. Loput
saatiin korteilla laillista tietä ostamalla. Salakaupalla oli siis
sotavuosina varsin suuri merkitys kansakunnan elämän ylläpitäjänä,
Musta pörssi on ahtaasti
katsoen merkki kansakunnan moraalin rappeutumisesta. Sen olemassaoloa
ei kuitenkaan voitu välttää, koska suomalaiset hyv¨äksyivät sen
ja pitivät sitä totutun elintason ylläpitäjänä, mikäli
rahavarat sallivat. Ostavat kansalaiset pitivät salakaupasta
kärähtäneitä oman tyhmyytensä ja taitamattomuutensa uhreina
eivätkä lainkaan rikollisina.
Lähdeaineisto Ratkaisun
hetkiä ISBN 951-564-730-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti