Teräsmyrsky Kannaksella

Ihmiset lähtivät jälleen evakkoon. Karja vietiin mukana jos voitiin.

Kesäkuun 9. valkeni Karjalan kannaksella tavanomaisesti. Vihollisen puolelta kuului työn ääni ja moottorien hurinaa. Vaikutti siltä, että mitään erityistä ei olisi tiedossa. Kello 6 kaikki muuttui. Neuvostoliiton pommikoneet täyttivät ilman ja pudottivat kuormansa aaltoina suomalaisten asemiin. Pommikoneita seurasi maataistelukoneet, jotka lentelivät suomalaisasemien yllä edestakaisin tulittaen taisteluhautoja. Tunnin kestänyttä ilmahyökkäystä seurasi huumaava tykistökeskitys, john yhtyivät Kronstadtin rannikkotykit sekä laivasto. Tuli oli tarkkaa ja ulottui taka-asemiin asti. Monin paikoin Suomen taistelu- ja yhdyshaudat jauhautuivat olemattomiin, korsut sortuivat ja maahan kaivetut puhelinlnagat katkeilivat.

Voimakasta keskitystä seuranneet tiedusteluluonteiset jalkaväkihyökkäykset jalkaväkihyökkäykset torjuttiin pääosin. Valkeasaaren lohkolla neuvostojoukot valtasivat kaksi Suomen 10. D.n tukikohtaa. Päivän aikana suomalaiset ampuivat alas 24 Neuvostoliiton lentokonetta ja tuhosivat puolisen tusinaa panssarivaunua.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen 9.6. aloittaneen tykistökeskityksen kumu kuului Mikkeliin asti. Mannerheim istui Heinrichsin, Airon ja Nenosen kanssa luonaalla, ja ensimmäisen kerran syödessä lounaalla puhuttiin sodasta. 10.6. 1944 oli synkkä päivä. Neuvostoliiton neljsä strateginen isku alkoi vielä edellistä päivää voimakkaammalla tyksitökesityksellä, johon yhtyivät ilmavoimat usean sadan koneen voimin. Taistelumaasto pettyi savuun ja pölyyn, kaikki etulinjan rakennelmat sortuivat, miehet hautaantuivat hiekkaan. Neuvostoliiton maavoimat lähtivät liikkeele klo 7 panssarit edellä. Valkeasaaressa ollut JR 1 menetti etummaiset asemansa jo 20 minuutin kuluttua, JR 1 kolmea pataljoonaa vastassa oli 18 neuvostopataljoonaa ja 100 panssarivaunua. Neuvostojoukot vyöryivät vääjäämättä eteenpäin ja olivat pian tykistön asemissa. Täydellisen katastrofin estivät viimeiseen asti taistelleet saarroksiin jääneet suomalaiset.

Kun puolustusasemat oliva kadonneet, aseet ja amputarvikkeet olivat hautautuneet heikkaan, osa päällystöä kaatunut eivätkä taistelijat kuulleet tosiaan taistelun möykässä, alkoi paniikki iskeä. Osa joukoista paketi pakokauhun vallassa, JR 1:n epäjärjestyksessa vetäytyvät joukot saapuivat Rajajoelle puolen päivän aikoihin: Neuvostoliiton saavuttaman läpmurto oli tuolloin noin 20 kilometriä leveä ja 15 km syvä.

IV AK:n toisen divisioonan 2. D:n lohkolla oli myös kuumat paikat. Kun 10. D:n puolustus oli murtunut, sen itäpuolella asemissa olleen 2.D:n sivusta oli jäänyt auki. Reservien käytössä Neuvostoliiton murto saatiin 2 D:n puolutuslohkolla kuitenkin rajattua päivän aikana. 10.6.1944 alkoi myös esikunnassa tapahtua. Vaikka kaikiin valmistaviin toimenpiteisiin ei oltu ryhdytty eikä suurhyökkäyksen uhkaa otettu vakavasti, sen aleuttua Mannerheim oli sitä mieltä, että enempää ei kuitenkaan olisi voitu tehdä, koska pienellä maalla ei ollut enempää miehiä.

Mannerheim käski Maaselän suunnalta 4. D:n Kannakselle. Lisäksi IV AK sai käyttöönsä 3. D:n ja 18 D:n joukkoja. Myös Ruben Laguksen johtama Panssaridivisioona tuotiin VT-aseeman taa valmistautumaan vastahyökkäykseen, Iltapäivällä Valkeasaaresra länteen johtava tie oli täynnä vetäytyviä suomalaisia joukkoja. Päämaja antoi IV AK:lle luvan vetäytyää VT-aseemaan. IV AK:n oikealla puolella puolustusasemissa ollut III AK sen sijaan jätettiin paikalleen etenevien neuvostojoukkojen sivustalle suunniteltua vastahyökkäystä varten.11.6.1944 iltaan mennessä pahasti hajallaan ollut 10. D oli vetäytynyt VT-linjan taakse. Puolutukseen olivat ryhmittyneet 3. D ja 18 D. IV AK:n vasemmalla sivustalla 2. D vetaytyi viivyttäen kohti VT-asemaa. Jääkäriprikaati teki tiedusteluhyökkäyksen Kivennavan eteläpuolelle Neuvostoliiton painopistesuuntaan. Muutamia 30. Kaartinarmeijakunnan kärkipanssareita tuhottiin, mutta tulokseton hyökkäys päättyi vetäytymiseen ominen tappioiden kasvettua kahteen sataan. Samana päivänä Suomi pyysi materiaaliapua Saksalta.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5