Suojeluskunnilla suuri rooli sotien välisessä urheilussa

Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirn hiihtoparhaimmistoa 1930-luvun puolivälissä. Vas. Heimo Pulkkinen, Jussi Kurikkala, Valde Åaivu, A. Oravala ja M. Karkulahti.

Valtakunnallinen suojeluskuntajärjestö nousi kanslaissodan 1918 jälkeen merkittäään asemaan suomalaisen urheilutoiminnan kehittämisessä. Käytännössä SVUL ja suojelluskunnat toimivat yleensä hyvässä yhteisymmärryksessä. Jokaisesssa suojelukuntapiirissä oli päätominen urheiluohjaaja. Tehokkaimmat heistä olivat usein avainasemassa maaseudun muuten vähäisen urhelutoiminnan virittämisessä ja suurten massakilpailujen toteuttamisessa. SVUL puolestaan keskitti voimavaransa enemmänkin kilpaurheilun tukemiseen, kun järjestöllä ei ollut varaa päätoimisten sihteerien palkkaamiseen.

Suojeluskuntien järjestämät urheilukilpailut kokosivat 1920-luvulla yli 700 000 osanottajaa. Urheilutoiminnan luonteen ”sotilaallistumisesta” huolimatta suojeluskunnat säilyttivät myös 1930-luvulla merkittävän roolinsa suomalaisessa urheiluelämässä. Voimistelun ja urheilun mahdollisuudet huomattiin.

Yleisurheilu ei yltnyt Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirissä 1920-luvulla sen enempää harrastajamäärien kuin tulostenkaan valossa samalle viivalle hiihdon kanssa. Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin kulta-aikaa olivat 1930-luvun alkuvuodet. Korkeimmat tunnusluvut kirjattiin 1932, jolloin 178 kilpailua koko 200 joukkuetta ja 3956 osanottajaa, Talvella toteutettiin 56 hiihtokilpailua, 36 ampumahiihtokilpailua sekä kolme muuta kilpailutapahtumaa. Kesän vastaavat luvut olivat yleisurheilun osaslt 27, pesäpallon 19, maastojuoksun 16 ja muiden kilpailujen 21. Lukumäärät olivat kelvollisia, mutta tulokset eivät.

Suojeluskuntapiirien huomattavaan laajuuteen nähden järjestöllä oli liian vähän urheiluneuvojia, Tavoitteena olikin keskittää voimat muutamaan lajiin, ensisijaisesti ammuntaan, hiihtoon, murtomaajuoksuun, pesäpalloon ja voimisteluun.

Keski-Pohjanmaan urheilupiirin toiminnan on arvioitu jääneen 1920-luvun alussa vähäiseksi suojeluskuntien keskeisen roolin takia. Pienillä paikkakunnilla suojeluskuntien vaikutus voitiin kokea jopa liian vahvaksi. Jollakin tahoilla pelättiin suojeluskuntien ottavan vallan koko urheiluelämässä. Muutamilla paikkakunnilla suojeluskunnat huolehtivat yksinään urheilutoiminnasta. Alujejärjestelmään siirtyminen 1935 heikensi suojeluskuntien otetta urheiluelämästä järjstön keskittyessä sotilaallista taitoa vaatineisiin lajeihin.

Järjestöjen yhteistyö sujui mallikkaasti kaikesta huolimatta. SVUL:n Keski-Pohjanmaan piirin käynnistyminen vuoden 1918 katkoksen jälkeen kytkeytyi suojeluskuntapiirin toimintaan. Urheilupiri järjesti yleisurheilun ja pyöräilyn mestaruuskilpailut Kokkolan suojeluskuntajuhlien yhteydessä syyskuussa 1919. Keski-Pohjanmaan urheilu- ja suojeluskuntapiirien käytännön yhteistyöhön liittyivät 1920- ja 1930-luvuilla yhteiset piirinmestaruuskilpailut. Suojeluskuntapiri näyttää olleen tässä yhteistyössä määrävämi osapuoli.

SVUL:n liittojohtokunta esitti vuonna 1931, että keskusjärjestön piirijako muutettaisiin yhteneväiseksi suojeluskuntajärjstön vastaavan jaon kanssa. Hnake ei koskaan toteutunut.

Hiihdon osalta päästiin valtakunnallisella tasolla 1930-luvun alussa sopimukseen siitä, että suojeluskunnat keskittyvät massatoiminnan järjestämiseen ja Hiihtoliitto klpailutoimintaan. Suojeluskuntajärjestön valtakunnalliset talvimestaruuskilpailut tosin kokosivat laduilleen suurin piirtein kaikki maan parhaat hiihtäjät ja menestyminen niissä oli usein vaikeampaa kuin lajin SM-kisoissa. Maakunnan suurhiihtäjä Jussi Kurikkalakaan ei yltänyt talven 1934 kahdeksatta sijaa parempaan menestykseen. Järejstön valtakunnalliset mestaruudet ratkaistiin 1938 Kannuksessa, jolloin Vaasan suojeluskuntapiiriä edustanut kruunpyyläinen Per Strandvalla – Mona-Lisa Strandvallin isä – lykki yllättäen 20 kilometrin kolmanneksi ja uusi sijoituksensa kolme vuotta myöhemmin suojeluskuntajärjestön viimeiseksi jääneissä talvimestaruuskilpailuissa Viipurissa.

Valtakunnallisessa vertailussa ammunta oli Kesk-Pohjanmaan suojelukuntapiirin ylivoimaisesti vahvin urheilumuoto. Sen kautta nousivat 1930-luvula suurin kansainvälisiin menestyksiin Toholammilta kotosin olleet kvääriampujat Kullervo ja Viljo Leskinen sekä kalajokiset Lauri ja Martti Kaarta. Leskiset tosin edustivat tuolloin jo Lapuan suojeluskuntaa, jonka tunnuksin Kaarratkin kilpailivat sotavuosien edellä.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Sata tarinaa urheilusta ISBN 978-952-93-2182-7