”Vihollisen 139. divisioona poistettu taisteluvahvuudesta”

Kenttätykistörykmentti 6:n III patteriston komentaja, kapteeni Uuno Valla antamassa käskyä lähimmille miehilleen. Upseerit vasemmalta: luutnantti Kaario, reseerviluutnantti Krog, Valla itse, tuntematon, reserviluutnantti Parviainen ja kapteeni Lepikkö.

Talvisodan ensimmäinen torjuntavoitto saavutettiin 12 joulukuuta 1939 Tolvajärvellä. Sotamarsalkka Mennerheim ilmoitti, ettei voiton merkitystä voida tarpeeksi korostaa koko kenttäarmeijan mielialan kannalta. Siinä hän oli täysin oikeassa.

Neuvostoliitolla oli Laatokan Karjalassa tarkka toimintasuunnitelma: kiertää Laatokka ja iskeä Karjalan kannaksen puolustajien selkään. Jo hyvissä ajoin oli sotaretkeä varten Muurmannin radalta rakennettu uusia teitä kohti Suomen rajaa, samoin oli puskettu uusia lentokenttiä korpeen itärajan tuntumaan.

Kun sota alkoi, Laatokan koillispuolella suomalaisia painoi edellään Smolenskissa perustettu ja Puolan sotaretkeen osallistunut 139. Divisioona, noin 17 000 miestä. Venäläiset etenivät hurjaa vauhtia, sillä heitä vastaan ei ollut asettaa kuin heikkoja suojajoukkkoja, joiden määrä oli ”vaivaiset” 3500 miestä. Ägläjärvi menetettiin 5. joulukuuta ja Ristisalmi kahta päivää myöhemmin.

Vihollinen rynnisti eteenpäin sitä vauhtia, että päämaja alkoi olla tosissaan huolissaan. Mutta mistä apu?

Sitä löytyi, kun siviilissä pitkään ollut eversti Paavo Talvela marssi tuohtuneena ylipäällikön puheille ja pyysi pääsyä rintamalle. Mannerheim nimitti hänet kaikkien Ilomantsin ja Tolvajärven suunnan joukkojen komentajaksi. Perustettiin Ryhmä Talvela, jonka tehtävänä oli lyödä Tolvajärven ja Ilomantsin suuntaan hyökkännyt vihollinen.

Ensi töikseen Talvela pyysi ja sai rintamakomentajakseen everstiluutnantti Aaro Pajarin, koska tällä oli ”hyökkäyshenkeä ja taktillista silmää”. Pajarin komennossa oli hämäläisistä koottu Jalkaväkirykmentti 16. joka kuljetettiin Värtsilään, samoin

kapteeni Arvi Vaallan komentama Kenttätykistörykmentti 6:n III Patteristo.

Talvela ja Pajari tapasivat toisensa Tolvajärven rintamalla 8. joulukuuta. Molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että hyökkäys on paras puolustus. Vihollinen oli edennyt tässä vaiheessa jo noin 60 kilometriä Suomen puolelle.

Ristisalmella lyöty ja Kuikkajärvelle vetäytynyt Polkupyöräpataljoona 7 teki vastaiskun. Pataljoona yllätti taloihin majoittuneen vihollisen. Mutta oman komentajan kaatuessa se menetti väsymyksen ja aiemman takaiskun vuoksi kokonaan tilanteen hallinnan ja alkoi pakokauhun vallassa peräytyä. Kivisalmen maastoon tullut Pajari havaitsi tapahtuneen ja otti tilanteen hallintaan.

Vihollinen jatkoi sinnikkäästi omaan hyökkäystään. Venäläiset saivat haltuunsa Kotisaaren sekä luonnonkauneudestaan kuuluisalla Tolvajärven harjulla olleen matkailumajan.

Pajari otti ainoastaan yhden komppanian mukaansa ja iski venäläisten selustaan. Suomalaiset tavoittivat nuotiolla värjöttelevän ja lepäävän vihollisen, Rynnäkkö oli nopea ja tehokas, Venäläiset hämmentyivät niin, että alkoivat taistella pimeässä keskenään.

Venäläisten divioonakomentaja päätti toimia suomalaisten tavoin ja iskeä sivustojen kautta. Etelässä yritys sammuin suomalaisten tuleen, mutta yksi pohjoisen kautta koukannut neuvostopataljoona pääsi Varolammen maastossa yllättämään Osasto Pajarin huoltopaikan ja tyksitön tuliaseman. Sattumalta paikalle tullut Pajari johti itse taistelua pistooli kädessä ja huutaen karmealla äänellä: - Hakkaa päälle Pohjan poika!

Kamppailu käytiin umpipimeässä, se päättyi vihollisen täydelliseen tappioon. Venäläisiä kaatuneita oli lähes 200, vain harvat antautuivat vangeiksi. Eloon jääneet venäläiset tekivät itsemurhan käsikranaateilla, jotkut jopa hirttäytyivät puihin. Aamun valjettua näky oli suorastaaan karmea.

Suomalaiset kutsuivat taistelua ”makkarasodaksi”, sillä ennen päähyökkäystä venäläiset olivat yllättäneet meikäläisten kenttäkeittiön, ampuneet siellä olleet viisi keittiömiestä ja tyäntäneet taskut täyteen elintarvikkeita, pääasiassa makkaraa.

Talvela määräsi suurhyökkäyksen alooitettavaksi 12. joulukuuta. Joukot jaettiin kahteen eri osastoon. Majuri Jaakko Malkamäen komentamaan Osasto Malakmäkeen johon kuului Er.P 9 ja I/JR 16, tuli hyökätä kakkoon tavoitteena Kotisaaren pohjois- ja koillispuolella oleva niemeke.

Osasto Pajariin kuuluivat II ja III/JR16, Er.P112, ErP10,PPP7 ja (/JR37. Sen tarkoituksena oli pitää Tolvajärven länsiranta ja valmistautua osallistumaan Osasto Malkamäen hyökkäykseen.

Suomalaiset eivät olleet ainoita jotka valmistautuivat suurhyökkäyksen aloittamiseen. Samaa suunnitteli ja käskytti vastapuolella prikaatinkomentaja eversti Beljajev. Venäläisten tarkoitus oli hyökätä yhdellä rykmentillä Kotisaaresta järven yli Tolvajärven kylän eteläosiin, vallata ne, samoin Hausjärven kylä. Suunnitelma oli kuin Talvelan käskyn peilikuva.

Osasto Malkamäen hyökkäys alkoi Talvelan käskyn mukaan aamuhämärissä 12. joukukuuta 1939. Joukot tyontyivät jäähyhmäisell Hirvasjärvelle. Venäläiset kuulivat suksien aiheuttaman rahinan ja avasivat välittömästi hirvittävän tarkan kivääri- ja konekivääritulen. Hyökkäys jumitui saman tien. Malkamäki havaitsi taistelun melskeen etenvän hiljakseen kohti länttä ja antoi välittömästi irtautumiskäskyn pelatessään joutuvansa saarroksiin.

Kuultuaan Malkamäen hyökkäyksen epäonnistuneen Pajari antoi oman hyökkäyskäskynsä. Kapteeni Vallan johtama tkistä – neljä patteria – avasi tulen kello yhdeksän jälkeen. Siihen yhtyivät suomalaiset kranaatinheittimet ja konekiväärit. Jalkaväki eteni Hevossalmen sillan molemmin puolin, ensimmäisenä JR !&:n II Pataljoona. Ilmassa vonkuivat oman tykistän ja heittimistän kranaatit, jotka jysähtelivät vastapäiseen harjuun ja seillä olleitten neuvostojoukkojen asemiin. Konekiväärit nakuttivat vöitä toisensa jälkeen pitäen vihollisten päät matalina.

Venäläiset eivät kuitenkaan lamaantuneet.He antoivat oman tuli-iskunsa. Ilma oli sakeana kranaateista, luodeista, ruudinsavusta ja hornamaisesta metelistä. Luutnantti Aarne Heinivahon 5. Komppania ylitti sillan ensimmäisten joukossa ja suomalaiset alkoivat pureutua matkailumajan maastoon.

Läpimurrosta huolimatta venäläisiä ei ollut vielä läheskään lyöty. He olivat pureutuneet lujasti Tolvajärven harjuun ja sen laella sijainneeseen matkailumajaan. Rinne oli jyrkkä. Vihollinen oli sijoittanut matkailumajan alakertaan peräti 18 konekivääriä, joiden luotivanat pyyhkivät hyökkäävää suomalaisrivistiöä armottomasti. Kun hyökkääjään osui, tämä kieri heti rinnettä alas.

Luutnantti Haapokari kaatui miestensä eteen ja luutnantti Heinivaho haavoittui. Suomalaisten tappiot kasvoivat minuutti minuutilta. Silti painuttiin vastustamattomasti voimalla eteenpäin, kunnes edessä oli enää matkailumajan valtaus. Helpointa olisi ollut tuhota koko maja heittämällä kasanpanokset ovista ja ikkunoista, mutta maja haluttiin säästää. Siksi suomalaiset painuivat yksitellen sisään tuhoten kivääreillä ja konepistooleilla vielä vastarintaa yrittäneet majaa puolustaneet viholliset.

Tolvajärven voitto oli ensimmäinen talvisodassa hyökkäyksellä saavutettu menestys. Kotirintamalla se herätti riemua ja uskoa ja lopetti puheet toviottomuudesta. Suomalainen sotilas oli antanut iskun iskusta.

Lähdeaineisto Seppo Porvali Talvisodan sankarit ISBN 951-584-630-7

Talvisodan torjuntavoittoja

Tolvajärven-Ilomantsin suunnalla saavutettiin sodan ensimmäiset suuret torjuntavoitot. Ensimmäisellä vastahyökkäyksellä 8.12. pysäytettiin Tolvajärvelle saapuneet vihollisosasto ja 9-10.12. saarrettiin ja tuhottiin Ilomantsin pohjoispuolelle Tetrilammelle saapunut vihollispataljoona. Sen jälkeen 12-14.12 tehtiin päävoimin hyökkäys tien Tolvajärvi-Ägläjärvi suunnassa ja saarrostus Yläjärven kautta. Vahvistukseksi saapuneet vihollisjoukot lyötiin raskaissa taisteluissa perusteellisesti ja työnnetiin 24.12. Aittojoen taakse, johon rintama vakiintui sodan loppuajaksi.

Lieksan suunnalla, jossa Pohjois-Karjalan ryhmän (ev. Luutn. E.J. Raapana) vahvuus oli vain kolme pataljoonaa, vihollisen hyökkäykset Hattuvaaran ja Nurmijärven asemia vastaan torjuttiin. Kuhmosta käsin sivustahyökkäystä yrittänyt osasto tuhottiin 20.12. Savijärvellä, ja joulupäivänä Nurmijärvelt tehdyllä saartoliikkeelle pakotettiin vihollinen vetäytymään rajan taakse.

Suomussalmellakin pääsivät tehokkaat vastatoimenpiteet käyntiin, kun vajaa 9.D alkoi 9.12. saapua perille. Venäläisen 163.D:n haltuun joutunutta kirkonkylää vastaan aloitettiin vastahyökkäys etelästä 11. 12 ja 13.12, se saatiin vallatuksi. Kun Raatteen tietä oli Suomussalmelle tulossa uusi 44.D, joka oli moottorisoitu ja senkin vuoksi tiehen sidottu, astettiins en etenemistä pysäyttämään yksi komppania Kuivajärven- Kuomajärven kannakselle. Kirkonkylän valtauksen jälkeen vihollisdivisioonain yhtymisvaara oli voitettu. Kun joulun tienoissa saatiin Piispanjärven suunnalle lisävoimia, alettiinb 26.12. hyökkäys 163. D:aa vastaan katkaisemalla Piispajärveltä käsin sen huoltotie ja heittämällä sen Hulkonniemeässä olleet pääävoimat saarrostavalla hyökkäyksellä 26-30.12. pitkin Kiantajärveä Juntusrantaa kohti, jolloin sen kalusto melkein kokonaan jäi sotasaaliiksi. Hulkonnimen taistelun suorittaneet joukot keskitettiin nopeasti Raatteen tielle pysäytettyä 44 D:aa vastaan, jonka pääosat 4-7.1. tuhottiin ja kalusto saatiin sotasaaliiksi. Tämän jälkeen alettiin keskittää joukkoja Kuhmon suuntaan, jossa Kiekinkosken tietä edennyt vihollisosasto jo oli työnnetty rajan taakse. Kun Pohjois-Suomen Ryhmästä yksi rykmentti siirrettiin Laatokan koillispuolelle, täytyi Lieksaa ja Suomussalmea puolustavat joukot vähentää aivan heikoiksi. Hyökkäys Kuhmon suunnalla alkoi 29.1. päävoin pohjoisesta. Pitkin Rastin-valtakunnan rajan välistä 45 km:n pituista tietä asemiin kaivautunut 54.D saatiin saarretuksi lukuisiin motteihin, joita oman tykistön heikkouden ja vihollisen ilmateitse tapahtuvan huoltotoimimman vuoksi oli vaikea saada tuhotuksi. Niiden avuksi hyökkäsi helmikuun kuluessa rajan takaa useita hiihtopataljoonia, jotka kuitenkin tuhottiin. Maaliskuun alusta lähtien osia uudesta neuvostdisioonasta teki rjan takaa Löytövaaran tien suunnassa voimakkaita tykistön tukemia hyökkäyksiä palauttaakseen maayhteyden motitettuun divisioonaan, mutta hyökkäykset torjuttiin ja vasta sodan päättyminen pelasti divisioonan jätteet.

Sallan suunnalla ryhdyttiin ensin toimenpiteisiin Pelkosenniemelle edennyttä neuvostodivisioonaa vastaa, jota torjumassa aluksi oli ollut vain yksi komppania ja myöhemmin sen avuksi tuotu täydennuspataljoona. Kun sinne 17.12. oli siirretty vaillinaisesti varustettu rykmentti, pakotettiin vihollinen seuraavana päivänä oikeaan sivustaan ja selustaan tehdyllä hyökkäyksellä peräytymään osittain taisteluvälineensä menettäneenä Savukosken ja Siajn ohi Raatikkoon. Samaan aikaan katkaistiin Joutsijärvellä kiivaissa taisteluissa toisen vihollisdivisioonan eteneminen ja 20.12. tuhottiin Mäntyvaarassa saartoliikettä tehnyt pataljoona. Pelkosenniemen suunnalta saaduin lisävoimin tehtiin 3-5.1. hyökkäys Joutsijärven pohjoispuolitse, mutta tilanne jäi ennalleen. Saartoliike, jonka Kallungin kylän kautta etelästä kaartava pataljoona aloitti 12.1. Märkäjärveä kohti, pakotti vihollisen vetäytymään itään, jossa se asettui asemiin Märkävaaran länsirinteeseen, missä rintamalinja pysyi sodan loppuun saakka, vaikka vihollinen sai tammikuun lopussa vahvistukseski vielä yhden divisioonan. Suomalaisten joukkojen pääosa siirrettiin helmikuun lopulla Sallan rintamalta Viipurinlahden suunalle ja tilalle tuli ruotsalainen vapaajoukon kaksi vahvistettua pataljoonaa.

Lähdeaineisto: Arvi Korhonen Viisi sodan vuotta

Pajarin hyökkäys jatkuu

Suomen Matkailijayhdistyksen omistama Tolvajärven matkailumaja.

Talvela suostui lykkäämään yleishyökkäystä vuorokaudella, kun Pajari pyysi. Talvela soitti tästä päämajaan ja oli pahalla tuulella. ”Ei hätäillä, vielä ehditään”, Airo rauhoitteli häntä.

Pajarin 16. rykmentin I tamperlaispataljoona ja Mikkelissä koottu polkupyröpataljoona 7. olivat edelleen Kokkarissa. Ne oli kyllä hälytetty ja jo matkalla öiseen torjuntataisteluun selustassa, mutta tilanne selvisi, ennen kuin ne pääsivät perille, ja ne saivat palata takaisin sisämajoitukseen. Lisäjoukkojen tulo ja rintaman pysyminen paikallaan lämmitti mieltä, sekin.

Pajarin piti hyökätä neljän pataljoonan voimin päätien suunnassa ja murtaa vastarinta Tolvajärven itäpuolella ja edetä tietä 10 km, jonka jälkeen reservissä olevat kolme pataljoonaa jatkaisivat vihollisen takaa-ajoa toistakymmentä kilometriä Ägläjärven kapeikkoon. Operaatiokäskyä muutettiin reippaasti. Pajari sai Talvelalta käskyn pitää hallussaan järven länsirannan ja koota sinne reservin torjumaan mahdollista etelän kautta tapahtuvaa saarrostusta. Pajarilla oli tätä varten viisi pataljoonaa. Päähyökkäys olisi pohjoisen kautta tapahtuva koukkaus. Sinne lähetettiin Pajarin tamprelainen pataljoona ja 9. erillinen pataljoona. Ne siirrettiin 12.12. aamuun mennessä Hirvasjärven pohjois- ja koillispuolelle. Sieltä niiden piti hyökätä etelään ja kaakkoon päätielle vihollisen selustaan. Kun ne pääsivät Hirvasjärven eteläpään tasalle, Pajarin oli määrä hyökätä viiden pataljoonan kanssa. Ei tieddetty, että pohjoisessa oli kahta pataljoonaa vastassa kokonainen 139. divioonan rykmentti, joka oli niiden hyökkäyssuunnan koillispuolella. Talvelan esikuntapäällikkö everstiluutnantti M. Stewen kannatti kovasti tuota hyökkäystä, koska siihen osallistuivat pataljoonat olivat saaneet levätä pitkään. Pajarin viisi pataljoonaa olivat taas lopen uupuneita ja huonossa kunnossa. Pohjoisesta tapahtuva hyökkäys tempaisisi nekin mukaan.

Pajari päättikin hyökätä yhtaikaa pohjoisen ryhmän kanssa koko voimallaan, tehdä suoran rintamahyökkäyksen suoraan jään yli. Tämä ei ollut mikään korpisodan resepti, Matrosan hyökkäyksen toistoa. Miten kävi? Pohjoisessa pataljoonat myöhäistyivät pahasti. Ne pääsivät valmiusasemiinsa vasta klo 8 ja näkivät silloin pohjoisen kukkuloilla lukuisat vihollisnuotiota. Siellä oli kaksi vihollispataljoonaa. Erillinen pataljoona 9. hyökkäsi oikealla, kaki tamperelaiskomppaniaa vasemmalla. Niiden piti ylittää Hirvasjärven yläpää ryhtymättä taisteluun havaitsemiensa vihollisten kanssa. Venäläiset eivät huomanneet lumipuvuissa etenevien suomalaisten liikkeelle lähtöä ennen kuin varttitunnin kuluttua. Klo 8.15 avasivat tulen. Tamperelaisten 3. komppania ja puolet erillispataljoona 9. toissesta komppaniasta juuttuivat kiinni taisteluun. Yksi komppani eskyi hiihtämään etelään Hirvajärven länsipuolella omien selustaan.

Puolet jäärven ylittäneistä joutuivat jättämään suksensa jäälle, kun lumen alla oleva vesi kasteli ne ja ne jäätyivät hetkessä käyttäkelvottomaksi. Tamperelaiskomppanian eteneminen pysähtyi Hirvassaaren eteläpuolella olevaan taloryhmään. Idästä tullut venäläinen komppania katkaisi sen yhteydet taakse ja se sai käskyn vetäytyä satimesta. Muutkin järven itäpuolelle päässeet suomalaiset komppaniat vetäytyivtä järven itäpuolelle suomalaiset komppaniat vetäytyivät järven pohjoisrantaa pirkin lutikkamökin komentopaikalle saakka. Pohjoinen saartoyritys raukesi siihen. Venäläinen koskematon 718. jalkaväkirykmentti oli hyökkäysasemissa, kun suomalaiset törmasivät siihen. Se ei edes päässyt alkuun. Rykmentti herpaantui täysin passiiviseksi. Se uskoi suomalaisten yrittävän saarrostusta.

Pajarin hyökkäys alkoi puolitoista tuntia aiottua myöhemmin, kun tykistän tulivalmistelu myöhästyi sen verran. Erillinen pataljoona 112, hyökkäsi jään yli Kotisaaren eteläpäähän. Yksi sen komppanioista jatkoi Tolvajärven itärannalle ja eteni maantielle, josta venäläisten vastahyökkäys heitti sen takaisin. Se palasi Kotisaareen ja osallistui sen valtaukseen.

Pajarin rykmentin II pataljoona hyökkäsi päätiellä. Taaempana tuleva komppania juoksi salmen yli vihollistulesta piittaamatta. Sen edellä mennyt komppania joutui suojautumaan järven jäälle. Tien vasemmalla puolella hyökännyt komppania pyrki suojaan oikealla tien ja harjun oikealla puolella. Näin suomalaiset pääsivät Hevossalmen yli. Heitä tuki kiivas konekiväärityli Tolvajärven ja pienen Myllyjärven länsipuolelta. Yksi konekiväärijoukkueista tulitti kahden kilometrin päästä taukoamatta Kotisaaren pohjoispään tasalla tiärannalla olevaan niemeen tuotua kenttätykistän patteria ja sai sen vaikenemaan. Tykkimiehet ievät kyenneet ampumaan tykeillä eivätkä myöskään siirtämään niitä kauemmaksi suojaan.

Pajarin rykmentin II pataljoonan kolme komppaniaa, jotka olivat päässeet Hevossalmen yli, menivät ahtaassa tlassa auttomattomasti sekaisin ja toimivat yhtenä joukkona. Patajoonan konekiväärit juoksutettiin salmen yli ja asetettiin asemiin kärjen taaksen jatkamaan tulitusta. Mukana oli myös 37 mm:n pansaaritorjuntatykki. Se tuhosi vihollisen panssareita, jotka yrittivät vastahyökkäystä. Venäläsiet työnnettiin matkailumajakan länsipuolella oleviin hiekkakuoppiin. Heillä oli siellä toistakymmentä konekivääriä.

Matkailumaja oli korkealla harjulla, jonka rinne oli hvyin jyrkkä. Venäläisillä oli konetuliaseita sen ikkunoissa tulittamassa. Suomalaiset pääsivät majan eteen, mutta tulitus pani heidät perääntymään samoihin hiekkakuoppiin, missä venäläsiet olivat olleet. Kello oli 12. Pajari odotti pohjoisessa hyökkäävien kahden pataljoonan iskua venälöisten selustaaan. Lopen uupunut aliupseeri toi hänelle sana, että hyökkäys oli eåpäonnistunut ja mieht vetäytyivät paraillaan khti heille tuttua Kokkaria. Kapealla Tolvajärven harjullla olevat Pajarin miehet oli pysäytetty ja he pyysivät vahvistuksia. ”Nyt tekee mieli panna tupakaksi”, sanoi Pajari, jonka tupakkalakko oli kestänyt hyvin kaksi vuotta. Hänet oli yhtäkkiä vallannut vastustamaton tupakkahimo.

Hyökkäys matkailumajan valtaamiseksi alkoi klo 13.30. Suomalaiset ryntäsivät tappioista huolimatta rinnettä ylös. Se oli niin jyrkkä, että kaatuneet ja haavoittuneet pyörivät ja liukuivat sitä pitkin alas. Venäläisten kone- ja pikakiväärit ampuivat matkailumajan kivestä tehdyn ensimmäisen kerroksen ikkunoista ja sen nurkan takaa. Ikkunoista heitettiin käsikranaatteja. Harju oli sillä kohtaa vain 110 metriä leveä. Kaksi suomalaiskomppaniaa hyökkäsi harjun pohjoisrinteellä, yksi eteläisellä. Jälkeenpäin miehet olivat sitä mieltä, että rakennus olisi pitänyt tuhota voimakkaalla kasapanoksella. Sitä pidettiin kuitenkin niin arvokkaana nähtävyytenä, että oli käsketty säästää se. Kun muu ei auttanut, rohkea pikakiväärimies heitti kuitenkin kasapanoksen ikkunasta alakertaan. Sen jälkeen tuli ovesta ulos kolmisenkymmentä venäläissotilasta tyhjin käsin. He olivat jättäneet aseensa sisälle. Ylemmässä hirsistä tehdyssä kerroksessa oli haavoittuneita venäläisiä. Suomalaisten sidontapaikka oli taas harjulle tuhotun venäläisen hyökkäysvaunun takana. Sinne ei vihollinen kyennyt ampumaan. Yläkerran päätyikkunassa oli konekivääri ja sen vieressä pöydän korkuinen kasa hylsyjä. Kukkulan valtaukseen meni tunti, mutta vielä kaikki rakennuksessa olevat venäläiset eivät hellittäneet vaan jatkoivat taistelua.

Pohjoisempana hyökkäsivät Myllyjärven yli Hirvasharjulle polkupyöräpataljoona 7. ja 10. erillispataljoonan yksi komppania suksin venäläisen tykistön sulkutulen läpi kranaattien räjähdyspilvien ja korkeiden vesipatsaisen holvistossa vilahdellen. Pajari seurasi sitä omalta harjultaan.

Heti kun matkailumajan ympäristö oli puhdistettu, pajarin rykmentin II pataljoona aloitti vihollisen takaa-ajon pitkin harjua. Matkailumajan puhdistamisen vihollisista tehtäväkseen saanut komppanianpäällikkö ehdotti majan polttamista. Paikalle tullut majuri kielsi sen, jonka jälkeen komppanian kaksi joukkuetta määrättiin hyökkäämään taloon. Konekiväärit tulivat niitä ja miehet heittelivät käsikraanatteja eteensä, kun syöksyivät alakertaan ja sielät toiseen kerrokseen. Jalkaväkirykmentti 609:n komentaja kaatui. Hän jäi makaamaan rappujen yläppähän. Talon valtauksen jälkeen sinne tullut Pajari teki kunniaa ruumiille. Kaatuneen venäläisen aliluutnantin kauluslaatat leikattiin irti ja ojennettiin Pajarille muistoksi. Joukko taloon sijoitetun eskunnan upseereista antautui. Löytyi myös rykmentin arkisto. Siitä kävi selville, että venäläiset uskoivat, että heitä vastassa oli vain neljä suomalaista pataljoonaa. Sen taki suomalaisten hyökkäys oli heille täydellinen yllätys. He eivät olleet osanneet sellaista edes kuvitella.

Matkailumajasta saatiin 18 konekivääriä ja täytettyjä patruunavöitä. Ne voitiin heti ottaa käyttöön. Itse rakennus säilyti uskomattoman hyvässä kunnossa. Se oli edustusrakennjus ja suomalaiset kivimieht ja kirvesmiehet olivat tehneet sitä paitsi mahdollisimman kauniin, myös lujan. Ei sitä ollut rakennetty yhtä sukupolvea varten.

Neljännen komppania hyökkäys murti myös Kotisaaren pohjoispään tukikohdan. Siellä kaatui toistasataa venäläistä. Vankeja otettiin 60. Sotasaalista oli 6 kenttätykkiä, kaksi panssarintorjuntatykkiä, kaksi kranaatinheitintä ja yli 20 konekivääriä. Eloon jääneet venäläiset vetäytyivät jään yli päätielle ja sitä pitkin itään.

Pajari tiedotii klo 17 kirjallisesti Talvelalle saaneensa suuren voiton. Sen hinta oli 100 kaatunutta ja 200 haavoittunutta. Hän pyysi, että rankan urakan tehneet miehet saisivat levätä vuorokauden. Talvela vaati jatkamaan hyökkäystä hetkeäkään viivyttelemättä ja tuhoamaan vielä vastassa olevan vihollisen elävän voiman. Pajari napisi vastaan.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2

Pajarin hyökkäys

Karjaa ajettiin sotatoimialueelta länteen joulukuun alussa. Pitkät kuljetusmatkat ja rehun puute korpitaipaleella pakottivat lopettamaan eläimiä. Armeija otti mielelläön ruhot talteen.

Talvela antoi 10.12.1939 klo 16 käskyn aloittaa ratkaisevan hyökkäyksen seuraavana aamuna vihollisen lyömiseksi. Hetkeäkään hukkaamatta sitä oli sen jälkeen lähdettävä ajamaan takaa Suojärven suuntaan. Pajari huomautti, että lepäävät kaksi pataljoonaa olivat kymmenen kilometrin päässä Tolvajärveltä Kokkarissa, liian kaukana. Talvela siirsi H-hetken klo 12:een. Herrat neuvottelivat Korpiselässä. Pajari soitti sieltä komentajilleen, että heidän oli saavuttava puhutteluun klo 1 yöllä. Silloin heille jaettaisiin tehtävät. Päähyökkäys suuntautuisi Kotisaareen, joka oli vallattava eteläkärjestä pohjoiskärkeen edeten. Sieltä oli sitten hyökättävä Tolvajärven itärannalle Kivisalmen kankaalle ja tielle, josta vihollinen oli heitettävä pohjoiseen. Kotimatkalla Pajari pysähtyi Kokkariin käskynjaolle ja lähti sieltä klo 22 kohti Tolvajärveä. Kun hän oli päässyt kolmen kilometrin päähän komentopaikastaan Lutikkamökistä, autoa tulitettiin edestä päin. Venäläiset olivat sekä etelästä että pohjoisesta metsiä pitkin koukanneet tielle suomalaisten selustaan. Heidän kärkensä olivat yhtyneet suomalaisten tykistöasemassa. Siellä olivat 139. divisioonan kokonainen rykmentti. Pajari käski Tolvajärven länsirannan pataljoonien jäädä asemiin torjumaan mahdollista rintamahyökkäystä järven yli. Mukanaan kuljettamansa konepistooli kaulasta roikkuen hän alkoi joukkueenjohtajan tavoin järjestää vastarintaa. Hän huusi mahdollisimman kovalla äänellä käskyjään, joita miehet välittivät samalla tavalla huutaen toisilleen. Yöllinen metsätaistelu tien avaamiseksi ja selustan puhdistamiseki kesti aamuun klo 6:een saakka. Pajari oli miehineen ison suoaukean länsireunassa. Sen eteläreunassa olivat hänen tykkimiehensä. Pajarilla oli komennossaan kumpaisenkin etulinjassa olevan pataljoonan yhteisen huoltokeskuksen miehet. Venäläiset olivat sattumalta iskeneet huoltorakennukseen ja saaneet haltuunsa useita kenttäkeittiöitä, jotka olivat täynnä makkarakeittoa. Neljä, viisi keittimiestä oli ammuttu niiden viereen. Valtaajat alkoivat ronkkia keitosta makkaranpaloja ja syödä niitä. Heillä oli kiljuva nälkä. Ainoaa kapeaa tietä pitkin, joka oli päästä päähän täynnä raskasta kalustoa, oli heidän melkein mahdoton saada muonaa eteen. Suomalaiset alkoivat kutsua öistä taistelua ”makkarasodaksi”.

Klo 2 Pajarilla oli mielestään riittävä iskuvoima patteriston esikuntaa ja oman rykmenttinsä esikunutakomppania ja edellisenä päivänä muodostettu erillinen viesijoukkue, jolla oli hurja tulivoima ja into hyökätä. Pajari hyökkäsi.

Suomea puhuvien vihollisten uskotaan antaneen puhelimella ja huutamlla Tolvajärven rannan puolustajille käskyjä perääntyä asemistaan. Pajarilla oli nyt puhelinyhteys tykkipatterista edessä olevaan tulenjohtueeseen. Kuultuaan perääntymiskäskyistä hän antoi vastakäskyn. Joukot eivät olleet ehtineet irtaantua ja lähteä. Pajari hyökkäsi sadan miehensä kanssa suon yli. Venäläisillä oli jo konekivääri- ja pikakivääripesäkkeitä sen takana metsän reunassa. He olivat ehtineet kaivautua. Suomalaiset eivät koskaan ymmärtäneet, miten he sen niin nopeasti pystyivät tekemään. Itse he olivat monesti haluttomia tekemään sitä, koska se sitoi paikkaan lopullisen tuntuisesti. He halusivatt säilyttää oikeuden lähteä liikkeelle ja väistää varmaa tuhoa. Korpiselästä kotoisin oleva korpraali pani toverinsa väläyttelemään voimakkaalla taskulampullaan ja päräytti konepistoolillaan sarjan jälkikuvassa näkemiinsä vihollisiin. Pajari kertoi;

”Tunnussanalla Hakka päälle ja jylhässä korvessa mahtavasti kajahtavalla Kuullos pyhä vala-laululla sekä pari kertaa esittämällämme yhteisnaurulla pidimme taistellumieltämme ja huumoriamme yllä samalla sitten pyrkien tiedottamaan olemassaolostamme ja toiminnastamme toisella puolella oleville meikäläsille.”

Tie saatiin auki klo 6. Venäläiset vetäytyivät pohjoiseen suomalaiset partiot kannoillaan. Vihollispataljoona oli sanaut kilometrin verran Tolvajärven-Korpiselän tiestä haltuunsa, Siltä jäi taistelupaikalle 100 kaatunutta. Suomalaisista kaatui 20 ja haavooittui 60.

Tolvajärven eteläpäässä länsirannalle päässset ja kaivautuneet venäläiset heitettiin kolmen joukkueen vastahyökkäyksellä taikaisn Kotisaareen, josta ne olivat tulleet. Vihollinen menetti kaatuneina 70 miestä. Siltä jäi 16 konekivääriä ja 5 pikakivääriä, mikä osoitti kuinka vahva aseistus sillä oli. Suomalaiset menettivät vain 8 miestä haavoittuneina. Heistä yksi kuoli kenttäsairaalassa.

Kello yhdeksästä kahteentoista venäläsiet hyökkäsivät leveästi Tolvajärven ja sen luoteispuolella olevien Hirvajärven ja Myllyjärven jäällä. Hevossalmen itärantaan oli jo illalla keskitetty 9 panssarivaunua. Niiden etenemisen pysäytti viime hetkellä paikalle saatu panssaritorjuntatykki. Jään yli tulevat venäläiset joutuivat suomalaisten kiivaaseen konekivääri- ja kiväärituleen, joka kaatoi rivikaupalla miehiä. Suomalaiset olivat saaneet sotasaaliina lisää kone- ja pikakiväärejä. Venäläiset keskeyttivät hyökkäyksensä.

Tässä vaiheessa tuotiin Tolvajärvelle kenttäsairaala Korpiselästä. Sen lääkäreistä toinen, 30-vuotias Mies Reenkola,joka oli sivumennen sanoen senaatti Heikki Reenvallin ja laulajat Aino Ackten poika, näki konekiväärien Tolvajärven jäälle riviehin kaatimien venäläisten ruumiit. Jää näytti levitetyltä seepran nahalta. Länsirannallakin huomasi tuona tuosta astuneensa lumeen hautautuneen ruumiin päälle. Ensi kerran elämässään Reenkola näki susia luonnossa. Kaksi sutta oli jäälle syömään ruumiita.

Kenttäsairaala sijoitettiin kansakouluun, jonka ikkunat olivat särkyneet pommituksessa. Ne naulattiin laudoilla umpeen ulkoa ja sisältä ja väliin topattiin sammal. Sisälle ie päässyt ollenkaan päivänvaloa mutta ei myöskään sisältä ulos lampunvaloa. Leikkaussalissa ja poliklinikassa oli petromaxeja, potilashuoneissa ja henkilökunnan majoitustiloissa karbisilamput. Koulu oli niin iso, että potilashuoneiksi voitiin ottaa kolme luokkahuonetta, neljänteen oli majoitettu sairaanhoitajattaret ja apuhoitajina ja muonittajina toimivat lotat, viidenteen miehistö. Lääkärit ja kolem aliuseeria nukkuivat pienimmän huoneen lattialla. Sänky oli vain potilailla ja naisilla.

Vihollislentäjien harhauttamiseksi lumen peittämälle katolle tehtiin suuri pyöreä nokiläikkä. Ilmasta katsoen rakennus näytti saaneen pommin täysosuman ja kylän ulkopuolella jatkuvasti pörräävät venäläiset lentokoneet jättivät sen rauhaan. Kenttäsairaalaan tuotu alas ammuttu venäläinen ilmavoimien majuri ei kyennyt alkuun tekemään muuta kuin tuijottamaan ihmeissään ympärilleen, kun näki tuhotun talon raunioissa täydessä toiminnassa ison ja täydellisen sairaalan.

Minkäänlaista pommisuojaa ei sairaalalla ollut. Mies Reenkola totesi muistelmateoksessaan, että kenttäsairaala oli niin edessä ja venäläiset koneet niin usein sen päällä, ettei potilaita olisi ehditty ja kannattanut sinne viedä. Edessä oli venäläisten kenttäsairaalakin, kun se oli matkailumajassa kapealla Tolvajärven harjulla. Siellä ei lääkäreiden insturmenttejä edes otettu pakkauksista, ei myöskään lastoja ja muita sidetarpeita. Venäläiset joutuivat turvautumaan omaan ja tovereidensa ensiapuun. Ilmeisesti helppoa etenemismarssia seurannut tosi sota tuli niin odottamatta ja äkkiä ja tuotti haavoittuneita niin paljon yhdellä kertaa, että se herpaannutti. Oma johto kohteli muutoinkin jalkaväkeä huonosti, kun komensi sen jatkuvasti itsemurhahyökkäyksiin. Kaatuneet jätettiin paikoilleen. Niitä ei edes koottu syrjään jaloista. Panssarivaunut ajoivat niiden yli.

Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2

Kuumat paikat Tolvajärvellä

Pikakiväärimies etulinjassa

Sodan 9. päivänä osasto Talvelan vastuualueella Tolvajärvellä hyökkäsivät päivän aikana sekä suomalaiset että venäläiset joukot. Eräs puolustuksen ryhmittymässä ollut Jalkaväkirykmentti 16:n pataljoona koki ensimmäiset tappionsa, kun miehet ampuivat pimeässä toisiaan. Pataljoonan miehet joutuivat pian ensimmäiseen oikeaan taisteluu ja tuloksena oli jälleen pakokauhu puolustajien riveissä. Perääntymisen seurauksena venäläiset uhkasivat Tolvajärven kylää. Varmistaakseen kylän säilymisen omien hallussa rintamalle matkaavien JR 16:n joukkojen matkantekoa nopeutettiin kuorma-autokyydein. Joukot ryhmitettiin saman tien Tolvajärven kläaukeille ja annettiin määräys pitää asemat hinnalla millä hyvänsä.

Vaikeassa tilanteessa Talvela päätti hyökätä. Se oli hänen mielestään paras lääke joukkojen hengen kohottamiseksei ja aloitteen saamiseksi omiin käsiin. Hyökkäystä johtamaan hän asetti Pajarin. Yllätys oli täydellinen. Neuvostojoukot tavattiin leiritulilta ja saatettiin sekasortoon lhyellä salamaiskulla. Tämän jälkeen Pajari miehineen palasi omiin asemiin. Puna-armeija ei kyennyt merkittäviin sotatoimiin Tolvajärven suunnalla pariin päivään. Tämä antoi Talvelalle aikaa suunnitella suurempaa vastahyökkäystä, jonka oli tarkoitus tapahtua 11.12.

Kannaksella tilanne säilyi vakiintuneena. Neuvostoliitto piti edelleen hallussaan sillanpääasemaa Taipaleenjoen Koukkuniemessä, Suomen pääaseman edessä. Päivän aikana se yritti edetä joen rantapengertä pitkin mutta lyötiin takaisin. Puna-armeija aloitti kuitenkin suomalaisten asemien voimakkaan tykistömoukaroinnin, joka jatkui useita päiviä vaimentuen vain öiden ajaksi, Tällainen tulivalmistelu enteili vihollisen hyökkäystä.

Muualla Kannaksella suoritettiin pääasiassa tiedustelutoimintaa, joka ulottui noin 7-8 kilometrin päähän pääasemasta, mutta partiot havaitsivat vain pieniä vihollispartioita.

Kuhmon suunnalla neuvostojoukkojen tavoitteena oli Oulu, ja ne olivat edenneet Rastin tienhaaraan. Prikaatti Vuokko, jota johti everstiluutnantti Aksel Vuokko, sai käskyn ajaa vihollinen pois. Suomalaisia vastassa oli neuvostoarmeijan kenties parhaiten talvisodankäyntiin valmistautunut yksikkö, 54. vuoristodivisioona. Suomalaiset hyökkäsivät,mutta raskaista, noin 300 miehen tappioista huolimatta naapuri pysyi aloillaan. Myös paljon venäläistä huoltokalustoa saatiin tuhottua.

Tienhaara pyrittiin valtaamaan vielä toisen kerran joulukuun aikana, mutta jälleen tuloksetta. Taistelun tuloksena neuvostoliittolaiset kaivautuivat maahan. Puna-armeijan eteneminen pysähtyi tällä suunnalla yli kuukaudeksi.

Sallaa kohti hyökkäsi sodan kymmenentenä päivänä kaksi neuvostodivisioonaa, yhteensä 35 000 miestä. Heidän tukenaan oli runsaasti tykistöä ja panssarivaunuja ja lisäksi lentokoneita. Puna-armeijan suhtautumisesta sotaan kertoo se, että lähtiessään liikkeelle 3 km:n päässä rajalta 29.11., divisioonan soittakunta oli saatellut joukot matkaan konsertillaan. Suomalaiset olivat onnistuneet torjumaan vihollisen jalkaväen, mutta panssaritorjunta-aseiden puutteen vuoksi 11 panssarivaunut murtautui savuverhon turvin suomalaisten asemiin pakottaen suomalaiset vetäytymään Sallan kirkonkylästä. Suomalaiset polttivat taajaman vetäytyessään.

Puna-armeijan ensimmäinen läpimurtoyritys Kannaksella oli tullut torjutuksi, Tämä johti muutoksiin armeijan konmentosuhteissa, ja kaikki Suomen rintaman joukot alistettiin suoraan Neuvostoliiton ylijohdon esikunnalle, jonka johtaja oli itse Stalin.

Suomalaiset huomasvat tiedustelulennoilla joukkojen siirtoja, joilla valmisteltiin seuraavaa hyökkäystä pääsemaa vastaan. Se koittaisi muutaman päivän päästä.

Suojärven eteläpuolitse hyäkänneet neuvostojoukot oli pysäytetty Kollaanjoelle. Toisin kuin Neuvostoliiton sotajoukot yleensä, nämä joukot eivät jatkaneet hyökkäystään puolustuslinjaa kohti suoraan tien suunnassa, vaan levittäytyivät ja pyrkivät suomalaisten sivustoihin. Rintaman levetessä tuli erityisesti esiin puolustavien joukkojen niukkuus, sillä voimaa piti nyt jakaa estämään koukkaus. Onneksi maasto ja talvi tulivat avuksi, ja neuvostojoukot väsyivät rarpoessaan lumessa jolloin ne saatiin torjuttua.

Sodan yhdentenätoista päivänä puna-armeija päätti kokeilla Tolvajärvellä koukkausta suomalaisjoukkojen selustaan. Suomalaiset olivat ryhmittyneet puolustukseen järven länsipuolelle, ja neuvostojoukot kiersivät vesistän sen molemmilta puolilta pataljoonan voimin päästen näin puolustajien sivuille. Pohjoispuolelta hyökkäävä pataljoon pääsi yllättämään suomalaiset, ja sitä vastassa oli vain esikuntaa, tykistöä ja kuormastoa. Pajari koksi käsillä olleista noin 100 miehen vahvuisen osaston, joka löi vihollisen päähyökkäys Tolvajärven jään yli. Myös tämä hyökkäys torjuttiin. Suomalaisten onneksi venäläiset eivät saaneet joukkojaan hyökkäämään samaan aikaan, vaan päähyökkäys tuli vasta koukkausten jälkeen. Neuvostoliiton tappiot olivat useita satoja miehiä ja useita hyökkäysvaunuja.

Suomalaiset olivat pysäyttäneet vihollisen Kollaanjoelle, jossa se oli levittänyt linjansa ja pakottanut puolustajat näin harventamaan rivejään. Sodan 11. päivänä Neuvostoliitto aloitti Kollaalla voimakkaat tykistökeskitykset ja pävittäiset rintamahyökkäykset, joilla se pyrki sitomaan suomalaisten pääjoukot rintaman keskellä oleville maanteille ja rantateille. Näin se voisi kiertää puolustajien selustaan maastoa pitkin. Kollaanjoella vihollisen toiminta oli aktiivisita seuraavien päivien ajana, ja suomalailla oli täysi työ torjua koukkaukset.

Kerrotaan,että Laatokan Karjalan puolustuksesta vastanneen IV armeijakunnan komentaja, kenraali Woldemat Hägglund, kysyi luutantti Aarne ”Marokon kauhu” Juutilaiselta ”Kestääkö Kollaa?”, mihin tämä vastas ”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.” Juutilainen oli saanut lempinimensä palvelutuaan Ranskan muukalaislegioonan riveissä Marokossa.

Risto Ryti vieraili päämajassa Mikkelissä. Mannerheim purki tuntojaan presidentille ja valitti, että kenraalit ovat vastooin käskyjä luovuttaneet alueita vihollielle ja hyviäkin puolustusasemia on hylätty lähes ilman taistelua. Lisäksi joukkojen mielialaa hallitsi ylipäällikön mielestä tankkikauhu.

Päivän aikana rintamalta saapui kuitenkin raportteja, joissa välittyi tilanteen muuttuminen, ja ylipäällikönkin mieliala kohosi. Nopeaa rauhan solmimista ei enää pidetty ainoana vaihtoehtona. Päivän kuluessa päämaja antoi käskyn perustaa 10 teidusteluosastoa Pohjois-Suomeen sissitoimintaa varten.

Tolvajärven–Ägläjärven taistelu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tolvaj%C3%A4rven%E2%80%93%C3%84gl%C3%A4j%C3%A4rven_taistelu

Tolvajärven ratkaisutaistelu

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Tolvajarven_ratkaisutaistelu.htm

Tolvajärven taistelu

http://www.youtube.com/watch?v=zDXg9woQhVo

Tolvajärven puolustustaistelut

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/rintamalla.htm

Pajarin pojat

http://www.pajarinpojat.fi/7_1.htm

Mikko Silkosuo koki talvisodan alusta asti

http://www.hymy.fi/sotasankarit/mikko-silkosuo-koki-talvisodan-alusta-asti

Haapajärvi - talvisota

http://www.kirjastovirma.net/haapajarvi/sota

Talvisodan taistelut Laatokan Karjalassa

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/laatokka/talvisodan_taistelut

Vihollisen tappiot suunnattomat Tolvajärven taisteluissa

http://www.uusisuomi.fi/talvisota/79160-vihollisen-tappiot-suunnattomat-tolvajarven-taisteluissa

8.12.1939: Taistelut Tolvajärvellä kiihtyvät
http://yle.fi/uutiset/8121939_taistelut_tolvajarvella_kiihtyvat/5974748

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivästä päivään ISBN 978-952-220-706-7

Suojajoukkotaistelut päättyvät

Suomen tykistö oli pitkälle vanhentunutta. Rannikkotykki oli jäykkälavettinen ”Hyppy-Heikki”, joka piti suunnata uudestaan jokaisen laukauksen jälkeen.

Talvisodan seitsemäntenä päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille avautuneita koukkaupaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa kohti tavoitteitaan.

Huolimatta ylipäällikön kritiikistä suojajoukot onnistuivat tehtäväsään kohtuullisen hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot olisiva olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400 miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät pääaseman taaksen reserviin lepäämään.

Suomalaiset vetäytyivät Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puoella olleesta asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.

Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa jo asemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan, oli heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa. Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia vastaaan, kun se saattiin sekasortoon tarkalla tykistätulella.

Myös vastustajan tykistö oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi. Hyökkääjiä tuli joen yli vallattua sillanpääaseman joen suomalaiselta puolelta, Rintama vakiintui seruaavana päivänä Suomen pääaseman eteen.

Talvisodan seitsemäs päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei järjesstänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, Myös muista suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu ilmavaaran takia. Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli osoittaa perättömiksi venäläisten uutistoimistojen väitteet siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.

Neuvostojoukot etenivät hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen talvitietä pitkin. Hyökkäävä neuvosto-osasto oli 9. armeijaan kuuluva 163.Divisioona, ja sen tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille aukesi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.

Sodan kahdeksantena päivänä Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta neuvostojuokot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla olleeseen latoon. Raskaaat tappiot pakottivat miehet perääntymään takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan 80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman eteen.

Laatokan pohjoispuolella, Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen, vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti. Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.

Talvela oli määrännyt Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin, ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot, Pajari lähti ripesäti kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys torjuttiin puoleenyöhön mennessä.

Samoihin aikoihin, juuri ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla, Suojärven pohjoispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.

Toiseen kriittiseen vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran. Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163.Divisioona, joka oli saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen Suomussalmen kirkonkylän.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7

Torjuntavoitto

Suomalaisten joulukuussa 1939 saavuttamat torjuntavoitot pakottivat Neuvostoliiton luoumaan koko Suomen valloitksesta ja keskittämään voimat Karjalan kannakselle ja Laatokan pohjoispuolelle. Kuva Raatteen tieltä.

Neuvostoliiton hyökkäyksen tavoitteena ei suinkaan ollut rajan siirtäminen lännemmäksi Leningradin turvaamiseksi, vaan koko Suomen valloitus. Suomi oli tarkoitus liittää Neuvostoliittoon siten, että siitä olisi tullut karjalais-suomalainen osatasavalta.
Leningradin puoluejohtajan Andrei Zdanovin ja Leningradin sotilaspiirin komentajan K.A. Meretskovin allekirjoittaman hyökkäyskäskyn mukaan neuvostojoukot eivät ylittäneet Suomen rajaa valloittajina, ”vaan ystävinä ja Suonenn kansan kartanoherrojen ja kapitalistine sorrosta vapauttajina”. Neuvostoproganda korosti pääasiassa vain puna-armeijan ”vapautuksellisia päämääriä”.
Myös sotasaaliskartoihin merkityt Suomen länsirajalle ulottuvat hyökkäysnuolet ja puna-armeijan marssiopas Suomeen osoittavat, että neuvostojoukkojen oli tarkoitus pysähtyä vasta Pohjanlahdella ja Torniojoella. Marssioppaan varsin tarkat tiedot Suomen sotilaskohteista kertovat siit, että Neuvostoliitto oli jo vuosien ajana valmistautunut hyökkäämään Suomeen. Samalla teos paljastaa myös Suomen maanpettureiden toiminnan, Lukuisten suomalaisten on täytynyt tehdä lujasti töitä sen eteen, että neuvostojoukkojen olisi mahdollisimman helppo valloittaa Suomi.
Stalin keskitti Suomen vastaan aluksi vain parikymmentä käytettävissä olleista parista sadasta divisioonasta. Joukkoja olisi ollut mahdollisuus irroittaa enemmänkin, mutta Puolan nopea kukistuminen ja Japanin uhka saivat Stalinin uskomaan, että nämä voimat oliva riittävät.
Neuvostojukkojen ylivoima oli silti melkoinen. Kun Neuvostoliitto aloitti talvisodan 22 divisioonalla, puolella tusinalla panssai- ym prikaateja ja lähes puolella miljoonalla miehellä, Suomella oli asettaa vastaan yhdeksän divisioonaa, muutama prikaati ja erillisiä pataljoonia, yhteensä noin 300 000 miestä.
Varustuksen suhteen neuvostoarmeija oli murskaavan ylivoimainen. Kun Suomella oli pulaa oikeastaan kaikesta kiväärin patruunoita lukuun ottamatta, Neuvostoliitto saattoi keskittää Suomea vstaan mm. runsaat 2000 panssarivaunua ja tuhatkunta lentokonetta. Ratkaisevin ero oli tyksitön tulivoimassa. Suomen kenttätykistön ammusmäärä olisi lähestulkoon huvennut neuvostojoukkojen helmikuussa ampumaan yhteen tulivalmisteluun.
Neuvostoliitto aikoi toteuttaa Suomen valloituksen neljän armeijan avulla. Pohjoisimman 14. Armeijan tehtävä oli estää länsivaltojen mahdollinen apu Jäämeren kautta ja hyökätä kohti Rovaniemeä, 9. ja 8. Armeijan oli edettävä Kainuusta ja Laatokan pohjoispuolelta poikki Suomen, kun taas 7. Armeijan oli murskattava suomalaisten vastarinta Kannaksella ja valloitettava Helsinki.
Kannaksella neuvostojoukot tekivät joulukuun aikana kolme voimakasta läpimurtoyritystä Taipaleen ja Summan-Lähteen alueella, mutta suomalaiset kykenivät torjumaan hyökkäykset. Kannaksella yritettiin jopa suurisuuntaista omaa vastahyökkäystä, joka kuitenkin epäonnistui lähes täysin.
Kannaksen ensimmäisten taistelujen aikana Laatokan ja Jäämeren välisellä rintamalla elettiin kriittisiä hetkiä, sillä suomalaiset eivät olleet varautuneet näin voimakkaaseen hyökkäykseen Laatokan pohjoispuolella. Mannerheim joutui lähettämään lähes kaikki reservinsä vastahyökkäyksiin Tolvajärvell, Kuhmoon, Suomussalmelle ja Kemijärvelle.
Uhkapeli onnistui. Suomalaiset hiihtojoukot tuhosivat Suomussalmen ja Raatteen taisteluissa täysin neuvostoliittolaiset 44. divisioonan ja 163. divisioonan. Samalla suomalaiset saivat valtavan sotasaaliin. Myös Sallassa ja Petsamossa saatiin torjuntavoitot.
Suomalaisten odottamaton taistelukyky pakotti Neuvostoliiton tarkistamaan joulukuun lopulla strategiaansa. Se päätti luopua koko Suomen valloituksesta ja pyrkiä nopeasti sotilaalliseen ratkaisuun, joka tyydyttäisi sen turvallisuuspoliittiset tarpeet. Tämä merkitis siirtymistä suomalaisia sitovaan toimintaan Pohjois-Suomessa ja joukkojen keskittämistä Karjalan kannakselle ja Laatokanpohjoispuolelle, jossa materiaaliylivoima pääsi parhaiten oikeuksiinsa. Joukkojen keskitykset veivät aikaa, minkä vuoksi rintamille laskeutui kuukauden ”hiljaiselo”.

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X

Talvisota 1939-1940 (1986
https://www.youtube.com/watch?v=HfgFjZNLiKw

Battlefield Scandinavia the Forgotten Front Finnish Winter War
https://www.youtube.com/watch?v=jn3nXTrs-8g

Mannerheim Line - Winter War - Karelian Isthmus - Finland vs Soviet Union
https://www.youtube.com/watch?v=CUpvq1lsIKE

The Winter War - Uncut 265 min version
https://www.youtube.com/watch?v=U2-dPneoArk

Air War over Finland
https://www.youtube.com/watch?v=E2_Ze20ZLNg

Sotalentäjät
https://www.youtube.com/watch?v=LHs8qHMjaDo

TÖRNI sotilaan tarina
https://www.youtube.com/watch?v=cOsmBUp526o

Fasistinen Venäjä Hyökkää Suomeen
https://www.youtube.com/watch?v=Eh5378ZrCVU

Tarkka-ampuja Simo Häyhä Traileri (Dokumentti)
https://www.youtube.com/watch?v=rdxcswf_Gvw

Simo Häyhä the story
https://www.youtube.com/watch?v=kJxkbBr2Wvo

Simo Häyhä
https://www.youtube.com/watch?v=8RUJ4fibekA

Viljam Pylkäs - TUNTEMATON ROKKA
https://www.youtube.com/watch?v=DLtvs3G9nHk

Suomi-konepistoolin synty
https://www.youtube.com/watch?v=HNhYFG6DmAg

Suomi sodassa 1 - Finnish forces 1/2 (WW2)
https://www.youtube.com/watch?v=mGmlTsGIuTI

1/4: Fire and Ice: The Winter War of Finland and Russia
https://www.youtube.com/watch?v=1Qd5roKfgqo

2/4: Fire and Ice: The Winter War of Finland and Russia
https://www.youtube.com/watch?v=SCfo3eTn_lQ

3/4: Fire and Ice: The Winter War of Finland and Russia
https://www.youtube.com/watch?v=VjfbJpZBi3Y

4/4: Fire and Ice: The Winter War of Finland and Russia
https://www.youtube.com/watch?v=oucteCvrg6w

Winter War seen by others
https://www.youtube.com/watch?v=3BlfaMLxZGI&list=PL3A5201D58E444597

Talvisota- The Winter War ([Rare video] Friends of Finland)
https://www.youtube.com/watch?v=TwQmwbQttkY&list=PL3A5201D58E444597

1940 Finnish Propaganda
https://www.youtube.com/watch?v=rhCZafqmMsY&list=PL3A5201D58E444597

1940 Heroic Finland
https://www.youtube.com/watch?v=NeyMYdnYVRU&list=PL3A5201D58E444597

1940 Soviet Tanks fall prey to the Finns
https://www.youtube.com/watch?v=UiiUiHRSInA&list=PL3A5201D58E444597

Soviets invade Finland
https://www.youtube.com/watch?v=y5ScMhIQUf8&list=PL3A5201D58E444597

1940 Finland battles on
https://www.youtube.com/watch?v=jSQVlADZDws&list=PL3A5201D58E444597

France's sympathy for Finland- The winter war
https://www.youtube.com/watch?v=a1MNQk3DECI&list=PL3A5201D58E444597

1940 Scorched Earth in Karelia

https://www.youtube.com/watch?v=QRdWUM9bO8M&list=PL3A5201D58E444597

1940 Rumours of Peace in Finland
https://www.youtube.com/watch?v=I9BZdBKcEhs&list=PL3A5201D58E444597

1940 Väinö Tanner explains why Finland made peace
https://www.youtube.com/watch?v=uMNagYZ01Tw&list=PL3A5201D58E444597

1940 Peace in Karelia
https://www.youtube.com/watch?v=IhLHkBxkoyU&list=PL3A5201D58E444597

Discovery Talvisota
https://www.youtube.com/watch?v=_xtI-jb_4lc

Talvisota 1939-1940 ensimmäinen voitto
https://www.youtube.com/watch?v=wmnaz2lX2yI

Tolvajärven taistelu (1939)

https://www.youtube.com/watch?v=zDXg9woQhVo