perjantai 12. syyskuuta 2014

Suomi kestää

Presidentti Kyösti Kallio kuolee Helesingin rautatieasemalla

Suomi hämmästyttää koko maailmaa torjumalla Neuvostoliiton hyökkäyksen. Nöyryytyksen kokenut suurvalta kokoaa voimansa uuteen iskuun, joka pakottaa Suomen suostumaan Moskovan välirauhaan.

Luottamus omien aseiden voimaan sai Stalinin uskomaan, että Suomi olisi valloitettavissa rajoitetuin voimavaroin. Siksi Suomen vastaiselle rajalle keskitetään alukis vain 22 divisioonaa, puoli tusinaa panssari- ym. prikaatia ja lähes 500 000 miestä. Silti ylivoima oli melkoinen, sillä Suomella on asettaa vastaan vain 9 divisionaa, muutamia prikaateja ja erillisiä pataljoonia eli yhteensä 300 000 miestä. Suomalaisilla on kuitenkin yksi valtti, jota hyökkääjällä ei ole; taistelutahto, joka saa niin rintamamiehet kuin kotirintamankin työskentelemään yksissä tuumin. Vuoden 1939 loppuun mennessä neuvostojoukot pysäytetään, ja Neuvostoliitto joutuu valmistautumaan uuteen hyökkäykseen. Nyt Stalin ei jätä mitään sattuman varaan. Suomen rintamalle kootaan yli miljoona miestä suunnaton määrä sotamateriaalia. Suurhyökkäys alkaa 1. helmikuuta armottomalla tykistötulella ja ilmavoimien tukemilla panssarivaunujen ja jalkaväen hyökkäyksillä, jotka toistuvat mieheistömenetyksistä piittaamatta. 13. helmikuuta suomalaisten Mannerheim-linja pettää kapealla lohkolla Summan alueella, jonne hyökkääjä on koonnut massiivisen teräsnyrkin m. 160 000 miestä ja satoja panssarivaunuja. Läpimurron jälkeen suomalaisten tilanne huononee nopeasti Kannaksella, mutta vielä maaliskuun puolivälissä puolustus pitäää Viipurissa, Talissa ja Vuosalmella.

Suomalaisten sotilaiden saavuttamat torjuntavoitot saavat Stalinin luopumaan koko Suomen valloittamisesta. Nyt poliitikot saattavat aloittaa oman talvisotansa. 12. helmikuuta tietoon tulleet rauhanehdot osoittivat suomalaisille, että suurvallan kunnia ei kestä häviämistä sekä rintamalla että neuvottelupöydässä. Ehdot koetaan niin tiukoiksi, että sotaa päätetään jatkaa. Rintamatilanteen jatkuvan heikkeneminen ja Neuvostoliiton vaatimusten koveneminen pakottavat lopulta suomalaiset suostumaan sanelurauhaan. Moskovassa aamuyöllä 13. maaliskuuta solmittava sopimus on ankara pettymys suomalaisille, sillä suuret torjuntavoitot olivat saaneet monet tuudittautumaan uskoon, että sodasta olisi mahdollisuus selviytyä ilman suuria alueluotuvutuksia. Suomen liput lasketaan monin paikoin puolitankoon.

Talvisota on yksi ensimmäisistä mediasodista. Kun suursodan muilla rintamilla on hiljaista, maailman tiedotusvälineissä seurataan tiiviisti suomalaisten kamppailua. Myötätunnosta huolimatta Suomi saa kuitenkin rintamilla tulla toimeen pääasiassa omin voimin, Ruotsista sentää saapuu 8000 vapaaehtoista. Englanti ja Ranska esittävät useitakin avustussuunnitelmia, mutta niiden yhteisesä piirteenä on tyypillinen survaltakeskeisyys; suunnitelmat eivät tähtää niinkään Suomen aseman helpottamiseen kuin länsivaltojen omien etujen turvaamiseen, ennen kaikkea Pohjois-Ruotsin malmikenttien haltuunottoon. Länsivaltojen taroman avun painottuneisuutta osoittaa se, että vimeisimmän interventiosuunnitelman mukaan Suomeen olisi saapunut huhtikuun alkupuolella 6 000 liittoutuneiden sotilasta. Liittoutuneiden tarjoama apu lisää kuitenkin Stalinin paineita solmia rauha Suomen kanssa.

Kyösti Kallio ilmoittaa 27. marraskuuta eroavansa presidentin tehtävästä sairauden vuoksi. Vuoden 1937 valitsijamiehet valitsevat 19. joulukuuta uudeksi presidentiksi Risto Rytin. Vain kuusi tuntia myöhemmin vanha presidentti Kallio kuolee Helsingin rautatieasemalla.

Kyösti Kallio

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ky%C3%B6sti_Kallio

Kyösti Kallion traaginen kuolema

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/03/kyosti-kallion-traaginen-kuolema.html

Kyösti Kallio kuolee – Risto Ryti tasavallan presidentiksi

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kyosti_kallio_kuolee_presidentiksi_risto_ryti_2798.html#media=2803

Kyösti Kallio
http://www.hs.fi/muistot/a1364353054993

Kyösti Kallio
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?%7Bhnro%7D=910662&%7Bkieli%7D=su&%7Bhaku%7D=kaikki

Kyösti Kallio
https://www.youtube.com/watch?v=wbg1CE29ry0

Suomen Tie Jatkosotaan 1940-1941
https://www.youtube.com/watch?v=Nf7a7SLkuJo

Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

”Rauha on tullut, ankara rauha”

13.3.1940 Helsinki juhli rauhaa - suruliputuksella

Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa tiistain 12.3. ja keskiviikkon 13.3 välisenä yönä. Sopimus astui voimaan 13.3.1940 klo 11.00, jolloin sotatoimet lakkasivat. Rauhanhuhuja oli kulkenut useiden päivien ajan, ja korsussa kuin korsussa tiedettiin, että Suomi ei ollut suostunut helmikuisiin, ankarina pitettyihin ehtoihin. Kotialueella oli uskottu lehtijuttuja, joiden mukaan rintamilla oli saavutettu loistavia voittoja – sitä, että armeija oli kestokykynsä äärirajoilla, ei tiedetty. Niinpä rauhanehdot tyrmistyttivät kotirintaman. Liput liehuivat rauhan kunniaksi, mutta surun merkkinä puolitangossa, ja useat sanomalehdet julkistaisivat uutisen rauhanehdoista muistilla surureunuksillä varustettuna.

Marsalkka Mannerehim antoi 14.3 päiväkäskyn, jossa hän kutsui rauhaa ankaraksi, kiitti kaikkia sotilaita – upseereja, alipuseereja jamiehistöä – sekä lottia, linnotustyöväkeä ja niitä työläisiä, jotka olivat valmistaneet armeijalle tarvikkeita. Hän totesi, että kaikesta uljuudesta ja uhrimielestä huolimatta rauha oli ollut pakko tehdä: armeija oli pieni, reservit ja kaaderit mitättömät, puolustuslinjoja ei ollut, sotatarvikkeita sai vain ylivoimaisin ponnistuksin jos ollenkaan. Silti, kudentoista viikon veristen taistelujen jälkeen, armeija oli voittamaton.

Moskovan rauhassa Suomi luovutti Neuvostoliitolle koko Karjalankannaksen sekä Laatokan Karjalan, Suomenlahden saaret ja Sallan, Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi menivät; luovutetun alueen laajuus oli noin 35 000 km 2 eli kymmenesosa maan pinta-alasta. Kotinsa menetti tällöin noin 420 000 ihmistä, miltei 12 prosenttia maan maan asukkaista. Lisäksi Neuvostoliitto vuokrasi Hangon 30 vuodeksi laivastotukikohdakseen.

Heti rauhan tultua kansanhuoltoministeriö määräsi kaikki junat ja mottoriajoneuvot kuljettamaan luovutetun alueen siirtoväkeä ja omaisuutta. Karjalan maanteillä kulki silti pitkiä hevosjonoja, lehmälaumat kintereillään. Kyliä ja kaupunkeja tyhjennettiin kuumeisella kiireellä. Hangosta evakuoitiin kaikki mitä irti saatiin, muun muassa Ryssärön tykit. Jalustat oli pakko jätää alueen uusille isännille.

Sotavankien vaihto Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi huhtikuun puolessavälissä. Toukokuun 16. päivänä vietetty armeijan lippujuhla muuttui sankarivainajien muistopäiväksi ja päivämääräkin vaihtui: valkoisten joukkojen marssia sisällissodan Helsinkiin ei haluttu talvisodan enää muistaa. 19.5.1940 Helsingissä järjestettiin talvisodan vainajien muistojumalanpalvelut ja armeijan paraati; Joensuussa, Kajaanissa ja Lappeenrannassa sinauttiin haudan lepoon luovututeulta alueelta kotoisin olleita kaatuneita sekä tunnustamattomia vainajia. Toukokuun kolmas sunnuntai on edelleen kaatuneitten muistopäivä.

Nykytietämyksen mukaan talvisodassa menehtyi kaikkiaan yli 26 600 henkilöä. Heistä suurin osa, noin 20 000, kaatui tai kuoli myöhemmin haavoihinsa. Lähes 3500 miehen ruumis jäi kentälle, yli 1700 katosi ja heidät julistettiin kuolleiksi. Sotavankeudessa kuoli muutamia kymmeniä miehiä, kotirintaman pommituksessa sai surmansa vajaa tuhat siviiliä. Yli 43 000 miestä haavoittui.

Talvisota 1939-1940

https://www.youtube.com/watch?v=gnjL0zx2r-8

Talvisota

http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota

Moskovan rauha

http://fi.wikipedia.org/wiki/Moskovan_rauhansopimus_(1940)

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/sotilaat/talvisota/moskovan_rauha.htm

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/tapahtuma/Moskovan%20rauha

Missä se rajaa kulkee?

http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN_fi_joy-20080033/URN_NBN_fi_joy-20080033.pdf

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/erikoissivustot/talvisodansahkeet/suomeksi/uutiset/talvisodan+105.+paiva,+13.3.1940

http://www.compuline.fi/ComDocs/Suomi/uushlp/html/fin-5qap.htm

http://fi.wikibooks.org/wiki/Wikiopiskelu_Suomen_historia/Suomi_toisessa_maailmansodassa

Lähdeaineisto Helena Pilke – Olli Kleemola Suomi taisteli – kuvat kertovat ISBN 978-952-220-768-5

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kallis rauha

Suomalaiset vetäytymässä uuden rajan taakse Kuhmon suunnalla

Neuvostojoukot etenivät kohti Viipuria jo vastustamattomalla voimalla. Vallattuaan kaupungin koillispuolella Talin ja Leitimon kartanon venäläiset jatkoivat hyökkäystään Portinheimon suuntaan. Punavyöryä yritettiin pysäyttää Konkkalavuoren maastossa, mutta vastahyökkäys ei tuottanut tulosta.

Vihollispaine tuntui kovana myös Viipurin esikaupungissa Tammisuolla. Taka-aseman eteentyännetystä tukikohta 2:sta jouduttiin siellä luopumaan, kun sen 14 kiväärimiehen ja yhden konekiväärin miehistön muodostamaa joukkoa vastaaan hyökkäsi noin 500-700 miestä lukuisten panssarivaunujen tukemina. Viisi panssarivaunua saavutti jo Tammisuon aseman. Viipurinlahdella, muun muassa Häränpääniemellä ja Vilaniemen suunnalla, vihollishyökkäykset torjuttiin.

Vuosalmella Neuvostoliitto pyrki yhä hyökkäämään Vasikkasaaresta. Tykistökeskitykset, lentokoneiden tuki ja vihollisen rynnäkkö kestettiin ensimmäisen aallon aikana. Loppuiltapäivästä vihollinen heitti tuleen ylimääärisen rykmentin, jolloin suomalaisten puolustus ei enää pitänyt. Läpimurrosta tuli noin puolen kilometrin syvyinen venäläisten saavutettua Vuosalmen kylän läpi vievän tien.

Myös Äyräpäässä asemat antoivat peräksi, ja vihollinen pääsi lossille asti. Murrot onnistuttiin rajoittamaan, mutta menetettyjä asemia ei saatu takaisin vastahyökkäyksillä. Aluetta puolustanut Suomen 21.D oli supistunut jo alle tuhanteen taistelukuntoiseen mieheen.

Suomen hallitus keskusteli jälleen Moskovasta tulleen sähkeen pohjalta rauhasta, Tannerin esityksen pohjalta hallitus hyväksyi rauhanehdot ”äärimmäisessä tapauksessa”. Hannula ja Niukkanen vastustivat rauhanehtojen hyväksymistä. Hallituksen kokoontumisen jälkeen asiasta äänestettiin eduskunnassa. Ulkoasianvaliokunta päättyi 13-4 ehtojen hyväksymisen kannalle. Vastaan äänestivät IKL:n Kares, Maalaisliiton Kekkonen ja Kämäräinen sekä sosiaalidemokraattien Komu.

Kremlin neuvotteluissa suomalaiset yrittivät yhä saada aikaan myönnytyksiä. Venäläiset harkitsivat hetken Enson ja Wärtsilän jättämista Suomelle, mutta perääntyivät tästä mahdollisuudesta. Neuvostoliiton valtuuskunta lupasi jättää lopullisen ehdotuksen seuraavana päivänä.

Tasavallan presidentti Kyösti Kallio allekirjoitti aamulla 12.3.1940 avoimen neuvotteluvaltuuden valtuuskunnalle. Valtuuskunnalla oli nyt virallinen valtuutus allekirjoittaa rauhansopimus Moskovassa. Kallio antoi valtuudet vastentahtoisesti ja olisi ilmeisesti ollut valmis jatkamaan sotaa, jos olisi saanut kannalleen tukea eduskunnalta ja hallitukselta.

Rauhasta neuvoteltiin päivän aikana kahteen otteeseen. Suomalaiset pyrkivät edelleen saamaan myönnytyksiä ehtoihin, mutta Molotov ei suostunut muuttamaan mitään. Ruotsalaiset ilmoittivat olevansa valmiit keskustelemaan puolustusliitosta Suomen kanssa.

Neuvostojoukot hyökkäsivät Tammisuolla, jolloin lisää panssarivaunuja pääsi suomalaisten asemiin. Neuvostoliittolaisten eteneminen saatiin kuitenkin pysäytettyä vastaiskulla ja reservien tuella. Myös Talin suunnassa vihollisen voimakas hyökkäys saatiin torjuttua. Viipurinlahdella vihollinen pyrki laajentamaan saavuttamaansa sillanpäätä kohti Viipuria, mutta enempi eteneminen kohti kaupunkia saatiin estettyä.

Neuvostoliitto tek yllättävän panssarivaunuhyökkäyksen Vuosalmella, kun jää oli alkanut kantaa vaunuja. Noin 30 hyökkäysvaunua ilmestyi Vuosalmen tielle ja Lietteen pelloille non 20 lisää. Suomalaistykistö oli kuitenkin saanut ammustäydennyksiä, ja panssarihyökkäys saatiin tytehtymään kenttätykistön tulella.

Kollaalla Neuvostoliiton hyökkäys asemia vastaan jatkui kiivaana, ja suomalaisten puolustus alkoi rakoilla. Venäläiset saavuttivat sisäänmurron rautatien suunnalla. 12 D:n komentaja päätti luopua Kollaanjoki-linjasta.

Suomen rauhanvaltuuskunta allekirjoitti 13.3.1940 rauhansopimuksen Moskovassa vuorokauden vaihduttua. Ehdot olivat muuten samat, joita Neuvostoliitto vaati jo 29.2., mutta Moskova hyväksyi pidennykset Suomen joukkojen vetäytymisen ja sopmuksen rafirioimisen aikatauluihin. Sotilasliitosta ei mainittu sopimuksessa mitään.

Suomalaisten neuvottelijoiden välillä käytiin aivan viimemetreillä vääntöä. Paasikivi ja Voionmaa olisivat halunneet alistaa sopimuksen eduskunnan harkittavaksi ennen sen allekirjoittamista. Ryti ja Walden puolestaaan tahtoivat allekirjoittaa heti, enne kuin puolustus luhistuisi.

Suomi säilytti sodassa itsenäisyytensä, mutta menetti noin kymmenyksen pinta-alastaan, noin 35 000 neliökilometriä. Uusi raja mukaili pitkälti suuren Pohjan sodan päättäneen, vuonna 1721 solmitun, Uudenkaupungin rauhan rajaa. Suomi menetti Karjalan Kannaksen , osan Laatokan Karjalasta, osia Kuusamosta ja Kalastajasaarennosta sekä suuriman osan Sallasta. Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Noin 430 000 ihmistä, 12 5 Suomen väestöstä, menetti kotinsa ja joutui evakoksi. Rintamilla sopimus astui voimaan klo 11. Koko maahan julistettiin suruliputus, ja Viipurin linnan lippu laskettiin surumenoin.

Rauhansopimuksen astuttua voimaan aseet vaikenivat useimmilla rintamilla, mutta monin paikoin tietoa sodan loppumisesta ei saatu toimitettua joukoille ajoissa. Esimerkiksi Ryhmä Talvelan eteläisellä korpisivustalla taisteltiin koko päivän ajan, ja Saijassa aseet vaikenivat vasta iltapäivällä.

Vaikka vähintään ylimmät komentajat tiesivät rauhan solmimisesta, taistelut olivat monin paikoin ankaria talvisodan viimeisen päivän aamuna. Viipurinlahdella neuvostojoukot pyrkivät etenemään valtaamistaan sillanpääasemista, ja Viipurissa ne kävivät Patterinmäen asemia vastaan tykistön, panssareiden ja jalkaväen voimin. Yritykset torjuttiin, eikä vihollinen päässyt Viipuriin asti.

Taipalessa taukoamaton tukkituli pommitti Suomen asemia, kunnes lakkasi yhtäkkiä klo 11. Kollaalla suomalaiset valmistautuivat vastahyökkäyksellä valtaamaan takaisin Kollaanjoen rannat. Hyökkäystä ei kuitenkaan ehditty aloittaa.

Kuhmossa Luelahden kolmoismotin valtaaminen keskeytyi. Suomalaiset olivat pommittaneet mottia suorasuuntauksella pari päivää ja iskuryhmät olivat edenneet jo 30 metrin päähän neuvostoliittolaisten etummaisista taisteluhaudoista, kun ilmoitus rauhasta tuli. Viimeisenä alueelta poistunut neuvostohävittäjä piirsi lähtiessään taivaalle sirpin ja vasaran.

Suomi

kaatuneita 26 000

haavoittuneita 43 000

kadonneita 3000

pommituksessa kuolleita 1000

yhteensä 73 000

Neuvostoliitto

kaatuneita 200 000

haavottuneita 600 000

yhteensä 800 000

Lähdeaineisto ILKKA ENKENBERG TALVISOTA PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ ISBN 978-952-220-706-7

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Viipuri raunioituu

Vaikka Viipurin vanha kaupunki on lähes raunioina, Suomen lippu liehuu vanhan linnan tornissa 7.3.1940.

Jouluaattona alkoi Viipuria tulittaa Perkjärven suunnasta ampuva kaukotykki, joka tunnettiin pian aavetykin nimellä. Sen ampumat kranaatit vaurioittivat useita rakennuksia, ja osa siviiliasukkaista pakeni kauhuissaan pois sodan jaloista. Viipuri oli koko talvisodan ajan yksi neuvostolentäjien keskeisistä pommituskohteista. Kaupunkiin hyökättiin kaikkiaan 64 kertaa 1400 koneella, ja pommituksissa sai surmansa 38 siviiliä.

Kovempien pommitusten kohteeksi Viipuri joutui ”tuhosunnuntaina” 18.2.1940. Silloin kaupungin yllä oli päivän aikana kaikkiaan yli 200 konetta. Vanhassa kaupungissa tuho oli pahin, lukuisat keskiaikaiset rakennukset kuten vanha Varuskunnan kirkko (entinen Viiåurin tuomiokirkko), jota pidetään Mikael Agricolan hautapaikkana, raunioitui. Myös muissa kaupungeissa tuhot olivat suuret. Sähkönjakelu katkesi kun kaksi muuntaja-asemaa sai osuman, vedentulo lakkasi pummpuasemien ja putkien tuhoutuduttua. Kahden viipurilaisen sanomalehden, Karjalan ja Maakansan, talot paloivat – molemmat lehdet aloittivat ilmestymisensä vasta sodan päätyttyä Helsingissä. Viimeisetkin siviilit alkoivat poistua kaupungista – sodan loppuviikkoina kaduilla näkyi vain sotilaita.

Suomi ei varsinaisesti menettänyt Viipuria talvisodassa. Viipurinlahdella taisteltiin ankarasti helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa, tilanne huononi nopeasti ja oli koko ajan kriittinen. Pääpuolustusaseman mentettyään joukot joutuivat taistelemaan avomaastossa, eikä kaikille riittänyt lumipukuja. Täydennysjoukot olivat sotaan tottumattomia, alueen puolustajat väsymyksestä puolikuolleita. Neuvostojoukot pääsivät etenemään esikaupunkeihin asti 11.3.1940, mutta varsinainen kaupunkialue onnistuttiin sitli pitämään halussa.

Kun sotatoimet päättyivät, jokot alkoivat saamansa käskyn mukaisesti vetäytyä taaksepäin.Keskiviikkona 13.3. suoritettiin Viipurin linnassa lipunlasku. Paikalla oli pieni kunniakomppania ja muutamia upseereita, korka-arvoisimpia II AK:n komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist, joka oli ennen sotaa toiminut Viipurissa ja ollut mukana jo sisällissodassa kaupunkia valtaamassa. Öhquistin määräyksestä Suomen lippu oli liehunut linnan tornissa talvisodan ensimmäisen päivän aamusta lähtien yötä päivää, nyt se vedettiin puolisalkoon, nostettiin uudelleen ylsö ja laskettiin lopullisesti.

Maaliskuun 13. päivän aamuna 1940 aurinko paistoi kirkkaasti. Pakkanen oli pureva. Kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja muut II Armeijakunnan esikunnan miehet seisoivat Rautakorven esikuntatunnelin suulla. Karjalan Armeijan esikunnasta oli tullut aamulla tieto, että rauhansopimu oli allekirjoitettu Moskovassa. Vihollisuudet lakkasivat tasan kello 11. Oli päättymässä sota, joka venäläisen runoilijan Aleksandr Tvardovskin mukaan ”ei ollut tuonut kunniaa voittajalle eikä häpeää hävinneelle”.

Tykistötuli oli jylissyt vielä koko aamun, mutta kello 11 jälkeen kuului enää vain hajanaisia laukauksia. Sitten tuli täysi hiljaisuus.

Hieman ennen puoltapäivää yleisradion kuuluttaja Kaisu Puuska-Joki ilmoitti lyhyesti:”Nyt saamme kuulla ulkoministeri Tannerin puhuvan.” Väinö Tanner kertoi rauhan tulosta ja rauhan ehdoista ja päätti puheensä näin:”Emme halunneet vapaaehtoisesti luopua demokraattisista oikeuksistamme. Toisin kuin eräät muut aikaisemmin, me rohkenimme asettua tämäntapaisia vaatimuksia vastustamaan. Kun maahamme hyökättiin, ryhdyimme päättäväisesti puolustamaan. Olemme näyttäneet pienille kansoille tien, jjota diktatuurimaiden vaatimusten edessä on käytävä. Meidän vikamme ei ole, että demokraattiset vallat jokoeivät ole halunneet tai voineet auttaa meitä tässä epätasaisessa taistelussa. Meidän viaksemme jää ainoastaan se, että olemme liian pieni kansa. Huolimatta puolustuksemme suuresta menestyksestä emme yksinämme voi viedä tätä taistelua voittoisan loppuun saakka. Kun apua ei tule, on taistelun lopputulos selvä. Sodan jatkuessa voidaan maamme valloittaa ja sen väestö voi joutua epätoivoiseen asemaan.”

Harald Öhquist antoi käskyn, että Suomen sotalippu Viipurin linnan Olavin tornista on laskettava alas. Tilaisuutta varten on koottava kunniakomppania Viipuria loppuun asti puolustaneen 3. Divisoonan miehistä.

Linnan alapihalle saapuivat Harald Öhquistin seurassa jääkärieversti Yrjö Takkula ja esikunnan toimintaupseeri K.V.Viisterän johtaman Patterinmäellä loppuun asti taistelleen Kevyt Osasto 3:n yksiköt. Öhquist puhui:

” Sotilaat, Me olemme pakoitetut muutaman päivän kuluttua luovuttamaan Viipurin linnan, pohjolan vapauden ikivanhan vartijan, viholliselle. Niin katkera kuin tämä tapahtuma onkin, se ei voi tahrata teidän, Viipurin uskollisten puolustajien kunniaa, sillä te olette täyttäneet velvollisuutenne sotilaina viimeiseen saakka. Kun valtakunnan sotalippu nyt laskeutuu Pyhän Olavin tornin salosta, niin se laskeutuu yhtä puhtaana kuin Suomen armeijan kunnia. Sotilat! Tehkäämme kunniaa Suomen lipulle ja vanhalle uljaalle Viipurin linnalle.”

Kolme miestä – vänrikki, aliupseeri ja sotamies, laskivat kolmikielisen sotalipun puolisalkoon, nostivat sen uudelleen ylös ja laskivat lopullisesti alas. Yhdessä he ojensivat kokoon käärityn lipun viimeiset viikot sitkeästi taistelleen JR 7:n komentajalle eversti Kaarlo Heiskaselle joka antoi sen puolestaan 3. Divisoonan komentajalle, eversti Auno Kailalle. ”Viipurin puolustajat luovuttavat lipun siksi, kunnes se voidaan jälleen asettaa paikoilleen”. Yleensä jääkylmä ja hillitty eversti Kaila liikkutui voimakkaasti. Hän ojensi lippukäärön Öhqustille, mutta kykeni liikutukseltaan vain vaivon sanomaan lyhyen kiitoksensa viimeiset sanat: ”Herra kenraali” 3. Divisioona on täyttänyt tehtävänsä. Vihollinen ei saanut valloitettua Viipuria”.

Lähdeaineisto Helena Pilke ja Olli Kleemola Suomi taisteli – kuvat kertovat ISBN 978-952-220-768-5, Antero Raevuori Hyvästi Viipuri ISBN 978-952-492-809-0

lauantai 6. syyskuuta 2014

Natiseva puolustus

Viipurin linnan siltaa miinoitetaan

Viipurinlahdella neuvostojoukot nousivat maihin 8.3.1940 Suoninsaaressa. Suomalaisten oli saarrostusuhan vuoksi vetäydyttävä saaresta, minkä jälkeen venälläiset jatkoivat suoraan Esisaareen. Nyt puolestaan Ravansaaressa olleet suomalaiset jäivät vaikeaan asemaan ja saivat luvan irtautua. Saaressa kuitenkin taisteltiin vielä iltaan asti.

Saarten menettäminen merkitsi pääpuolustuslinjan murtumista Viipurinlahdella. Niillä taistelleet joukot olivat loppuunkulutettuja. Viipurinlahdelle tuotiin lisää joukkoja nan niitä järjesteltiin uudelleen, mutta komento- ja viestisuhteet tuottivat hankaluuksia, mikä näkyi puolutuksen organisoinnin vaikeuksina.

Talin suunnalla suomalaiset olivat suuren paineen alla. Joukkoja moukaroi taukoamaton tykistötuli, ja neuvostopanssarit ahdistelivat. Osa joukoista alkoi vetäytyä paniikissa kohti Talijokea ja sen yli kulkevia siltoja. Vetäytyminen tukilinjalle onnistui jotenkuten. Talin aseman länsipuolella pääsi pieni vihollisosasto joen yli, eikä sitä onnistuttu karkottamaan oman tykistön tuesta huolimatta.

Neuvostoliiton valtuuskunnan rauhanneuvotteluissa muodistivat kenraalieversti Andrei Zdanov, kenraali Vailevski ja sitä johtanut ulkoministeri Molotov. Noin kaksi tuntia kestäneiden keskustelujen aikana he esittivät Suomen valtuuskunnalle endot, jotka olivat aiempia kireämmät. Vaatimuslistalla olivat muun muassa Viipuri, Sortavala, Salla, Kalastajasaarento ja suomalaisvoimin rakennettava rautatie Sallan ja Kemijärven välille. Keskinäistä puolustussopimusta ei tuotu pöydille.

Kun suomalaiset yrittivä kiinnittää huomiota siihen, että vaatimuksiin sisältyi miehittiämättömiä alueita, oli Molotovin vastaus: ”Haluatteko, että joukkomme ottavat ne sitten haltuunsa?”

Kuhmon kolmoismotista oli vallattu sen esikuntakukkulaksi kutsuttu keskimmäinen motti. Nyt käytiin valtaamaan motin itäistä osaa. Toimet oli alettu jo paria päivää aiemmin, mutta osittiaisten menestysten jälkeen lopulliseen iskuun haluttiin valmistautua kunnolla. Hyökkäystä edelsi tulivalmistelu, jossa motin asemia tulitettiin jälleen suorasuuntaustulella. Yöllä vihollisen vastarinta murtui, mutta korsujen vyörytys kesti tuntitolkulla vihollisen pannessa hanttiin vahvasti. Noin puolet motin puolustajista pääsi sulkutulesta huolimatta pakenemaan kommoismotin viimeiseen osaan, läntiseen Luelahteen.

Taka-asema murtui Talissa 10.3.1940. Neuovostoliitto oli saanut sillanpääaseman Talinjoen länsirannalta. 9. päivän aamuna kaksi neuvostodivisioonaa hyökkäsi saavutetun sillanpään turvin, ja Suomen 23. D murtui. Viholliset etenivät Talin kylään. Kylä yritettiin vallata takaisin vielä saman päivän aikana, mutta vähäisen alkumenestyksen jälkeen vastahyökkäsy tyrehtyi. Sisäänmurron jälkeen suomalaiset ryhmittyivät Leitimojärven-Kärstilänjärven tasalle. Pakokauhu vallitsi paikoin vetäytyneiden suomalaisten joukossa, ja karanneita oli niin paljon, että divisiooan esikunta joutui pyytämään lisää sotilaspoliiseja näiden kiinnisaamiseksi. Sisäänmurto pystyttiin kaikesta huolimatta rajoittamaan, ja venäläisten eteneminen pysähtyi.

Neuvostoliiton voimakas hyökkäys Viipurinlahdella työnsi suomalaisia taaksepäin. Päivän aikana jouduttiin vetäytymään Hapenensaarelta, Turkinsaarelta, Piispansaarelta ja Lihaniemestä. Neuvostoliiton joukot ylittivät myös Viipurin ja Säkkijärven välisen tien, mikä avasi kaupungin lännestä. Kannaksen armeija pyrk vahvistamaan Viipurinlahden puolustusta, mutta alun perin liian heikosti miehitetty alue oli jo luhistumassa.

Neuvostoliiton 163. D:n joukot syoksyivät päin Suomen asemia Kollaalla. Ne saivat useita murtoja, ja I/JR 69:n komentaja, kapteeni Suna, pitä tilannetta toivottomana. Iltapäivällä suomalaiset saivat kuitenkin vallattua takaisin menettämänsä tukikohdan ja naapuripataljoona lohkolle murtautunut vihollisosasto saarrettiin.

Tukikohta 4 menetettiin vielä saman päivän aikana uudelleen, mutta vallattiin jälleen keskiyöllä omille. Taistelut olivat erittäin kuluttavia, ja suomalaispataljoonat lähettivät joukkoja vaihtovuoroisesti toistensa avuksi. Joskus nämä apureservit olivat vain ryhmän kokoisia, mikä kertoo sekä miespulasta että suomalaisten taistelioiden arvosta tiukassa paikassa.

Neuvostojoukot pyrkivät murtatumaan valtaamastaan Vasikkasaaresta Vuoksen pohjoisrannalle. Taistelut olivat siihen asti kiivaimmat Vuosalmelle käydyt, ja sekä suomalaiset että neuvostoliittolaiset tykkipatterit tulittivat jalkaväkeä. Ensimmäisessä aallossa hyökkäsi Neuvostoliiton 8 D:n yksi rykmentti, joka pääsi murtatumaan II/JR 61:n asemiin. Neuvostojoukot lyötiin takaisin kiivan taistelun jälkeen.

Ne yrittivät päivän aikana hyökätä vielä kaksi kertaa, mutta molemmilla kerroilla suomalaiset puolustajat torjuivat yritykset. II/JR 61 menetti päivän aikana 44 % vahvuudestaan kaatuneina ja haavottuineina. Yöllä sen tilalle vaihdettiin I/JR 61.

Suomen lentotiedustelu havaitsi lisää neuvostojoukkoja matkalla alueelle. Jalkaväkeä kuljettavia kuorma-autoja oli Suvannon eteläpuolella tulossa yli 400 ja panssarivaunuja kymmenittäin.

Hallitus kokoontui keskustelemaan Moskovasta välitetyistä kiristyneistä rauhanehdoista. Kesken istunnon Mennerehim soitti ja kertoi kenraalien terveiset sotilaallisesta tilanteesta rintamalla. Kannaksen armeijan komentaja Heinrichs arvoi ”eteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusin alueluovutuksiin.”

Presidentti Kallio oli vieä aiemmin ollut sitä mieltä, että neuvottelijat olisi kutsuttava Moskovasta kotiin, mutta nyt tilanne oli sellainen, että Suomi oli pakkorauhan edessä ja Kallio oli valmis taipumaan ehtoihin. Suomi kuitenkin edellytti välitötä aselepoa.

Viipurin koillispuolella taisteltiin 10.3.1940 ankarasti. Neuvostojoukot valtasivat Leitomon kartanon, eikä niitä saatu peräytymään vastaiskulla. Osa alueella taistelevista joukoista oli huonossa kunnossa, muun muassa JR 62:n upseeritappiot olivat suuret ja sen taisteluarvo vähäinen.

Viipurinlahdella suomalaiset joutuivat vetäytymään Lihaniemestä ja Porkansaarelta. Nisalahden kylässä neuvostoliittolaiset mursivat Rhmä Bergin puolustuksen. Murron jälkeen neuvostojoukot etenivät kylästä noin kolme kilometriä pohjoiseen. Suomalaiset onnistuivat reservien vastaiskuin rajoittamaan murron.

Rauhan neuvottelijat tapasivat Neuovstoliiton valtuuskunnan Moskovassa toisen kerran. Suomalaiset pyrkivät tinkimään ehdoista, mutta Molotov pysyi tiukkana. Hän halusi allekirjoitukset paperiin ja oli valmis neuvottelemaan vain luovutettavien alueiden evakuoinnin aikataulusta. Uuden rajalinjan tarkka vetäminen jäisi myöhemmin tehtäväksi.

Suomen valtuuskunta pyysi hallitukselta pikaista vastausta. Valtuskunnan tehtävä ei ollut helppo, sillä yhteydet kotiin hoidettiin Tukholman kautta, ja sähkäsanoman matka Helsinkiin saattoi kestää puoli vuorokautta. Niinpä Moskovassa olleet neuvottelijat eivät tienneet viimeisintä sotatilannetta eikä lopullista hyväksyntää ehdoille voitu kysellä kotoa nopeasti.

Suurta huomiota herättää julkisuuteen tullut tieto entisen presidentin P.E.Svinhufvusin matkasta Saksaan ja Italiaan. Uutinen otetaan huolestuneina vastaan länsivaltojen taholta, koska matkalla arvellaan olevan yhtymäkohtia Suomen rauhanneuvotteluihin.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7, Talvisota Kronikka ISBN 951-20-3446-8

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kriittinen Viipurinlahti

Viipuri oli 7.3.1940 ankarien pommitusten kohteena.

Suomen hallitus taipui hyväksymään 5.3.1940 Neuvostoliiton asettamat ennakkoehdot rauhalle. Ne olivat samat, jotka periaatteessa oli hyväksytt jo helmikuun viimeisenä päivänä. Silloin lopullisen vastauksen antamista haluttiin viivyttää, jotta nähtäisiin tulisiko liittoutuneilta apua.

Ehtojen hyväksymistä edelsi tiukka sananvaihto. Tanner ja Mannerheim olivat yhtä mieltä siitä, että liittoutuneiden mahdollinen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Rauhanehtojen hyväksymistä vastustivat Hannula ja Niukkanen.

Neuvostoliitolle lähetettävään vastaukseen liitettiin ehdotus aselevost rauhanneuvotteluiden ajakis ja vastausta pyydettiin saman päivän aikana. Heti kokouksen jälkeen Molotov vastasi, että Neuvostoliitto ei suostu aselepoon. Lisäksi hän esitti neuvotteluiden aloittamista Moskovassa.

Neuvostojoukot olivat vallanneet Ravansaaresta sillanpääaseman edellisenä päivänä. Nyt ne tunkeutuivat sareen panssareiden tukemina, mutta suomalaiset pitivät asemansa kovasta paineesta huolimatta.

Häränpäänniemessä Suomen JR 10 teki vastahyökkäyksen ajaakseen sieltä sillanpään vallanneet Neuvostoliiton osaston pois. Suuria tappioita vastustajilleen tuottaen suomalaiset pääsivät rintaman keskiosassa etenemään noin kilometrin verran, minkä jälkeen hyökkäys pysähtyi. Osa niemestä jäi vihollisten haltuun, mutta suomalaiset joukot pitivät saavuttamansa asemat hallussaan muutaman päivän.

Vilaniemessä tilanne muodostui päivän aikana hyvin vaikeaksi. Neuvostoliitto oli tuonut huomaamatta yön aikana uusia joukkoja jäälle niemen läheisyyteen. Ne hyökkäsivät aamuyöllä, jolloin niemeä puolustaneet sotilaat lähtivät vetäytymään yllätettyinä ja hajaantuivat. Hätään hälytettiin naapurilohkojen reservejä, muun muassa II/JR 10, joka työnsi venäläiset Pitkäniemeen. Pian myös tätä pataljoonaa vastaan hyökättiin, ja hyökkäävät venäläisjoukot etenivät Santasaareen ja Karjaniemeen. Lopulta yhdellä suomalaispataljoonalla oli puolustettavanaan 10 kilometriä rantaviivaa. Vihollishyökkäys saatiin lopulta talttumaan apuun tulleen 4 D:n reservijoukon tekemän vastaiskun voimin.

Suomalaiset tavoittelivat menetettyä Kirkonmäkeä. Äyräpään suunnalla takaisin. Sinne suunnattiin Kev. Os 8 vastahyökkäys, joka kuitenkin tyrehtyi vihollisen voimakkaaseen tuleen. Osasto kärsi kovia tappioita, ja kirkonmäki jäi lopullisesti venäläisille.

Vuosalmen lohkolla menetettiin myös Vasikkasaari. Tämä sisäänmurto saatiin rajoitettua saaren pohjoispuolelle van aktiivisella reservien käytöllä.

Ensimmäiset lapsijunat saapuivat Kööpenhaminaan ja Osloon. Monet tanskalaiset kodit ilmoittivat jo joulukuussa olevansa halukkaita vastaanottamaan suomalaislapsia; maaliskuun alkuun mennessä halukkaita perheitä on jo 5000. Pitkän, 12 vuorokautta kestävän matkan vuoksi lasten lähettämistä on kuitenkin haluttu välttää mahdollisimman kauan. Ensimmäisessä junassa saapuu Kööpenhaminaan 93 lasta ja 23 äitiä. Heidät sijoitetaan Naestvendiin perustettuun vastaanottokeskukseen Osloon saapuvassa junassa on 107 suomalaislasta.

Neuvostojoukot nousivat maihin 6.3.1940 Ravansaarella ja hyökkäsivät panssarit edellä saaren pohjoiskärkeen. Suomalaiset saivat tuhottua kahdeksasta panssarivaunusta puolet, mutta loput onnistuivat ampumaan suomalaisten konekiväärit hajalle. Niinpä suomalaisten on vetäydyttävä sisemmäs. Vastaiskulla estettiin maihinnousualueen kasvattaminen. Yöllä neuvostoliittolaiset toivat lisää joukkoja saavuttamaansa sillanpääasemaan.

Suomalaiset pyrkivät vastahyökkääyksellä ajamaan viholliset Vilaniemestä. Neuvostojoukot iskivät kuitenkin hyökkäämässä olleiden suomalaisten sivustaan panssareiden tukemina. Lisäksi neuvostojoukot hyökkäsivät tavoitellen sillanpäätä mantereen puolelta myös Karjaniemessä. Suomen vastahyökkäys Vilaniemeen tyrehtyi.

Suomalaiset ryhtyivät valtaamaan Vuoksen Vasikkasaarta takaisin. Hyökkäys aloitettiin aamuyöllä, mutta tulivalmistelua tehneeltä tykistöltä loppuivat ammukset kesken. Yritys jäi puolitiehen. Samaan aikaan vihollisjoukot murtatuivat suomalaisten asemiin hieman lännenpänä Sintolassa. Sisäänmurtoon päässyt osasto saatiin kuitenkin tuhottua reservien kaksipuolisella saarrostushyökkäyksellä.

Suomalaiset oivat Kuusijokilinjalla vetäytyneet Löytövaaraan, jossa taisteltiin mottiin jääneitä neuvostojoukkoja auttamaan matkalla olleita vastaan. Venäläiset pääsivät paikoin suomalaisten asemiin panssarikilpiensä suojissa edeten, mutta heidät lyötiin takaisin tykkipatterien tulituen voimien.

Neuvostojoukkojen hyökkäykset jatkuivat vielä muutaman päivän, mutta laantuivat 10.3. alkaen. Taistelut olivat ankaria, mutta tälläkin suunnalla suomalaiset estivät reservien vastaiskuilla linjaan tulleiden aukkojen kehittymisen läpimurroiksi.

Neuvostoliiton 11. D pyrki avaamaan Kitilän suurmotin tien Laatokalta käsin. 6.3. panssareiden tukema hyökkäsy Pitkärannan edustan saarille mursi suomalaisten saartorenkaan aukaisten motin sivustan.

Neuvostojoukot valtasivat päivän aikana Laatokalla, motin eteläpuolella sijainneet Paimoinsaareen, Petäjäsaareen ja Maksimansaareen. Saaritaistelut olivat armottomia, koska saarilta vetäytyminen oli lähes mahdotonta. Venäläisten ilmavoimat ja panssarit vartioivat avointa jäätä ja pakoon pyrkneet kohtasivat loppunsa nopeasti. Taistelualueen yllä kierteli yli sata viholliskonetta, ja panssarivaunuja oli kuvausten mukaan lukematon määrä.

Suomen hallitus kokoontuu päivän aikana kahdesti, sillä valtuuskunnan kokoonpansta ei saavuteta heti yksimielisyyttä. Kokousten välillä Taner informoi eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, joka jäsenistä Kares ainoana ei hyväksy hallituksen menettelyä. Valtuuskunnan kokoonpanosta lopullisesti päätettäessä sekä Paasikivi että Kallio pitävät oleellisena Tydin mukanaoloa. Ryti nimetäänkin valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja muiksi neuvottelijoiksi Paasikivi, Walden ja professori Voionmaa. Valtuuskunta matkustaa vielä samana iltana ilman täsmällisiä neuvotteluohjeita Moskovaan.

Neuvostojoukot hyökkäsivät 7.3.1940 Talin ja Käremäenlahden suunnilla. Ne mursivat suomalaisten vastarinnan taka-asemassa ja lähtivät etenemään kohti Talin kylää. Hyökkäys yllätti suomalaisjoukot II AK:n johtoa myöten, sillä huomio oli keskittynyt Viipurinlahdelle. Osa suomalaisista jäi sotavangeiksi. Käremäenlahdella Viipurin eteläpuolella suomalaiset joutuivat perääntymän, ja neuvostojoukot olivat jo Viipurin esikaupunkien tuntumassa.

Vuosalmella uupuneet suomalaisjoukot ottivat vastaan lisää neuvostohyökkäyksiä. Vasikkasaaresta mantereelle suunnatut kaksi hyökkäystä lyötiin takaisin päivän kuluessa. Myös Äyräpäällä hyökännyt vihollinen torjuttiin. Suomalaiset vaihtoivat etulinjan joukkoja, ja kirkonmäen takaisinvaltausta suunniteltiin.

Päivä Kollalla alkoi vihollistykistän rumputulella. Sen jälkeen seurasi voimallinen hyökkäys.

Neuvostoliiton JR 205 hyökkäsi suomalaisia vastaan Nautsissa. Ensimmäinen hyökkäys suomalaisia vastaan torjuttiin tykistön ja karaantinheittimien tulituella, mutta vihollistykkien pommittaessa puolustajien selustaa puolustus murtui neuvostoliittolaisten hyökättyä toisen kerran. Suomen 11 Er.K vetäytyi Kohisevalle, jossa asemat säilyivät sodan loppuun asti.

Neuvostoliitossa Nautsin valtauksesta saatiin otsikoita, joissa tapahtumaa ylistettiin ”kaupungin valtaukseksi”. Tässä vaiheessa Nautsi käsitti yhden talon.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 978-952-220-706-7,

Talviostakronikka ISBN 951-20-3446-8

maanantai 1. syyskuuta 2014

Mannerheim pelkää rintamien luhistumista

Tilanne Suomen rintamilla on maaliskuun alkuun 1940 mennessä kehittynyt erittäin hälyyttäväksi. Hallitus hakee jatkuvasti kosketusta Kremilin rauhan aikaansaamiseksi ja sen ehtojen selvittämiseksi. Ranska ja Englanti lisäävät painostustaan Ruotsin ja Norjan suuntaan. Samalla ne yrittävät epätoivoisesti saada Suomen johtoa houkutelluksi pyytämään apua taistelun jatkamiseksi katkeraan loppuun, koska vain taistelun jatkuminen takaisi heille tekosyyn saada siirtoarmeijan jouko Skandinaviaan parhaassa tapauksessa ilman Ruotsin vastarintaa. Norjan suhteen asiat näyttivät kaikessa hiljaisuudessa jo sovitu. Näin voitisiin toteuttaa Moskovan 15.10.1939 sopimuksen mukaisesti uuden salaisen rintaman muosotaminen ja samalla lähtökohta yllätyshyökkäykselle Saksaan – pohjoinen rintama.

Mannerehim päättää nyt viiem hetkessä tiedustella niiden häenstä hieman oudoilta vaikuttaneiden tietojen merkitystä, jotka hänen asiamies-kenraalinsa oli tuonut Saksan päämajasta 14.2.1940. Hän lähettää 2. maaliskuuta 1940 kenraalinsa uudelleen Saksan johdon päämajaan tehtävänä esittää yksi anoa kysymys: ”Mitä Hitler oli tarkoittanut 10.2.1940 lähettämässään kirjeessä ilmoituksella, että Neuvostoliitto tulisi välittömästi pyrkimään rauhaan Suomen kanssa? Kuitenkin puna-armeija on sen jälkeen kaksinkertaistanut hyökkäsyvoimansa suomalaisia joukkoja vastaan!”

Kuriiri-kenraali palasi 4. maaliskuuta illalla, ja hänellä oli mukanaan sinetöity kirje von Ribeebtropilta. Kirjeen sisältö oli seuraava:

Kopio Hitlerin 10. helmikuuta Neuvostoliiton edustajan kutta Berliinisä Stalinin osoittamasta nootista, jossa Neuvostoliittoa kehotettiin pyrkimään rauhaan Suomen kanssa.
Ilmoitus uudesta 3. maaliskuuta Stalinille jätetystä uhkavaatimus luonteisesta nootista, jossa vaadittiin nyt itukasti lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan maalikuun 4 päivän 1940 kuluessa.
Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää erikoisasiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja mannerheimin välisiä yhteyksiä. Kuka tämä henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?

Saksan johdon Mannerehimille toimittamat tiedot eivät tuoneet lopullista selvyyttä erittäin monisärmäiseksi muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat Suomen hallituksen tooimenpiteet rauhan aikaansaamiseksi käyneet välttämättömiksi Molotovin 23.2.1940 ilmoittamista kovista ehdoista huolimatta.

Churchill ja Daladier ovat nyt joutumassa suunnitelmineen vaikeaan asemaan, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se oli saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka, että luvatut ”apujoukot” voitaisiin uskottavasti läehttää Skandinaviaan taistelun kestäessä. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (lue: petos) ei voitaisi enää uskottavasti käyttää ilman, että kolmivallan liittouman lopulliset tarkoitusperät saattaisivat paljastua.

Jo 1.-2. maaliskuuta Suomen hallitukselle olmoitetaankin nopeasta sotilaallisesta avusta, mm. 50 000 miestä käsittävästä apujoukosta – pääasia, että Suomi katkaisisi heti rauhanneuvottelut Moskovan kanssa.

Suomen hallitus, joka oli jo periaatteessa hyväksynyt Kremlin ehdot, päättää nyt epätoivoissaan vielä odottaa ja tunnustella Ruotsin asennetta länsivaltojen ”apuretkikunnan” läpimarssiin. Ruotsin vastaus on tiukan kielteinen!

Ulkoministeri Tanner yrittää viime hetkillä saada lievenneyksiä Kremlin koviin rauhanehtoihin, mutta välittäjänä toiminut Ruotsin ulkoministeri Gunther joutuu 5. maaliskuuta ilmoittamaan Suomen hallitukselle, ettei Molotov suostu keskustelemaan lievennyksistä. Suomen hallitus alistuu! Seuraavana päivänä saadaan Molotovin kutsu saapua neuvottelemaan rauhasta Moskovaan.

Suomen valtuustkunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu tapahtuu jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä Mennerheim oli usein varoittanut – vaatimuksia oli lisätty (Salla, Kalastajassaarennon puolikas Petsamossa ja Kemijärven-Sallan rautatie).

Suomen hallitus keskustelee lisävaatimuksista 9.3.1940 kahteen eri otteeseen. Ranskan ja Englanti yrittävät kiihkeästi vielä viime hetkellä saada Suomen pyytämään niiltä apua asettaen takarajaksi 12.3.1940 ja luopumaan rauhanehdoista, mikä vakavasti sekottaisi heidän Skandinaaviaoperaationsa hämäysluonnetta. Toisaalta oli odotettavissa, että Neuvostoliitto eräänlaisen ”kulissirauhan” solmimisen yhteydessä kuitenkin varaisi itselleen parhaan mahdollisuudet lähtöasemat uudelle hyökkäykselleen niin, että alkuperäisestä pohjoisrintaman suurhyökkäyksen aikataulusta (15.6.1940) tarvitsisi luopua.

Lähdeaineisto Erkki Hautamäki Suomi myrskyn silmässä ISBN 952-91-8985-0-0