Mannerheim Venäjällä

Lähdössä Japanin sotaan, Mannerheim, kapteeni Stevn, eversti Meissner ja amiraali Greve

Gustaf Mannerheimi kirjottautui 14-vuotiaana Haminan kadettikouluun. Siellä hän opiskeli vuoteen 1886 ja suoritti seuraavana vuonna ylioppilastutkinnon Helsingissä. Hän jatkoi sotilasopintojaan Nikolajevin ratusväkiopistossa Pietarissa ja tuli v. 1889 upseeriksi. Komea ja lahjakas upseeri aloitti sotilasuransa Venäjällä. Se sattui aikana, jolloin venäläistämispolitiikka ei vielä ollut samentanut keisari-suuriruhtinaan ja hänen lojaalisten suomalaisten alamaistensa hyvää ja luottamuksellista suhdetta. Miten monet meidän parhaiden sukujemme nuorukaisista olivatkaan vuosien kuluessa kohonneet korkeihin asemiin Venäjän armeijassa ja laivastossa. Suuri, avara maailman aukeni heille, kun he kotimaan pienistä oloista astuivat mahtavan keisarikunnan kilpakentille. He sopeutuivat pian vieraisiin olosuhteisiin ja olivat ylpeitä palvellessaan sitä mahtavaa valtakuntaa, jonka yhteyteen Suomi kuului. Surren täytyi niiden suomalaisten upseerien, jotka 1900-luvun ensimmäisinä vuosina palvelivat Venäjällä, nähdä, miten tsaari rikkoi Suomen suuriruhtinaana antamansa lupaukset, mutta he tunsivat kuitenkin, että heidän sotilaskunniantuntontonsa sitoi heitä, ja he jäviät paikalleen – kunnes suuri vallankumous kukisti sen valtakunnan, jolle he olivat sotilaina uskollisuutta vannonneet.

Vuonna 1892 Mannerheim meni naimisiin Anastasia Arapovan, Hänen Majeteettinsa seurueessa palvelevan kenraalimajuri Nikolai Arapovin tyttären kanssa. Mennerheim oli silloin kornettina keisarikunnan chevalierkaartin rykmentissä. Sitten hän nopeasti yleni arvosta toiseen. Japanin sotaan hän otti osaa everstiluutnanttina 52.Nezinin rakuunarykmentin mukana ja suoritti monta huimaa urotyötä Mantshurian verisissä taisteluissa. Vuonna 1905 hänet taistelukentällä ylennettiin everstiksi. Sodan jälkeen hän matkusti Suoomeen ja otti vuoden 1906 sukunsa edustajana osaa viidensiin säätyvaltipäiviin. Samana vuonna hän Venäjän yleisesikunnan toimesta lähti suurelle Keski-Aasian retkelle. Tällä retkellä, jonka kestäessä hän matkasi 14000 kilometriä hevosen selässä, hän kokosi hyvin arvokasta maantieteellistä, kansantieteellistä ja historiallista ainesta ja lahjoitti sen Suomen tieteelliselle yhdistyksille ja laitoksille. Vuonna 1908 hän palasi; hän yleni yhä korkeampiin virkoihin ja sai yhä tärkeämpiä tehtäviä. Kun maailmansota puhkesi, hän olii kenraalimajuri ja Varsovan kaartin ratsuväkiprikaatin komentaja. Hänen toimintansa Puolassa, Galitsiassa, Bukovinassa ja Bessarabiassa muodostavat oman lukunsa. Luonteenomaista Mannerheimille oli rohkean itsenäinen toiminta ratkaisevissa tilanteissa. Helmikuun alussa vuonna 1915 hänet nimitettiin 12. ratsuväkidivisioonan komentajaksi.

Vuoden 1916 lopussa hänet nimitettiin sen venäläis-romanialaisen ”Wrancza”ryhmän päälliköksi, joka toimi Transsilvanian Karpaateilla ja lopulta käsitti kaksi venäläistä ratsuväki-, kaksi ja puoli romanialaista jalkaväki-ja kaksi romanialaista ratuväkidivisioonaan. Vuonna 1917 hän vihdoin tuli Venäjän 6. ratsuväkarmeijakunnan komentajaksi. Venäjän sotavoimissa oli kuitenkin alkanut maaliskuun vallankumouksesta johtuva hajoamisprosessi, joka lamautti sen operaatiokyvyn. Kerenskin kesäoffesnsiivi epäonnistui täydelleen.

Mannerheimissa kypsyi päätös palata kotimaahan, missä nyt tarvittiin kaikki voimat, Hän sai Odessan armeijan esikuntapäällikön sähkösanoman, joka tiedotti, että ylipäällikkö oli vapauttanut hänet tehtävästään. Siten oli se side, joka yhdisti hänet Venäjän armeijaan, myöskin mahdollisesti katkennut, ja lähti kotimatkalle.

Sekava ja ahdistava mahdoi olla se vaikutelma, jonka kenraali sai tilanteesta Helsinkiin saapuessaan. Hän oli valmis asettamaan sotilaallisen pätevyytensä isänmaansa käytettäväksi.

Lähdeaineisto: kirja Suomen Marsalkka