Helsingin pommitukset.
Kuvassa palaa Abrahaminkadun ja Lönnrotin kadun kulmatalo
Neuvostoliitto oli jo
keväästä 1936 alkanut varautua sotaan Suomea vastaan, mutta
lopullinen päätös sotatoimien aloittamisesta tehtiin vasta
lokakuun lopulla 1939. Maan yleisesikunnalla oli sotaa varten valmis
operatiivinen suunnitelma, joka perustui realistiseen arvioon Suomen
puolustuskyvystä. Suunnitelma oli kuitenkin nopeita toimia vaatineen
Stalinin mielestä ylimitoitettu, minkä vuoksi hän hylkäsi sen.
Suomen-operaatio siirtyi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi.
Neuvostoliitto alkoi
keskittää lisäjoukkoja Suomen rajan tuntumaan jo Moskovan
neuvottelujen aikana. Leningradin sotilaspiirin komentaja
K.A.Merenskov sai käskyn kiihdyttää valmisteluja. Hyökkäys piti
aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikesta kiirehtimisestä
huolimatta valmistelut veivät vajaan kuukauden.
Neuvostoliitto käynnisti
Suomea vastaan myös voimakkaan progandasodan, jolla pyrittiin
vaikuttamaan sekä oman maan että muiden maiden yleiseen
mielipiteeseen. Progandan tavoitteena oli osoittaa, että suomalaiset
olivat joutuneet sotakiihkon valtaan. Leningradin radion kuuluttaja
totesi: ”Annetaanpa suomalaisten narrien nähdä, että 180
miljoonaa lakaisee maan pinnalta sellaiset houkat, jotak eivät
ymmärrä antaa meidän olla rauhassa.”
Moskovan hämäystaktiikkaan
kuuluivat myös Mainilan laukaukset, jotka NKVD:n S.A. Guglidze
ammutti 221. tykistörykmentin patterilla 26. marraskuuta 1939
Leningradista saamansa käskyn mukaisesti. Koska patteri sijaitsi
Mainilan kylän pohjoispuolella, näytti siltä kuin tulitus olisi
tullut Suomen puolelta.
Mainilan laukaukset olivat
neuvostojohdon syy sanoa isti maiden välinen
hyökkäämättömyyssopimus. Viimeisen esteen etiketin mukaiselta
sotaan ryhtymiseltä Neuvostoliitto poisti 29. marraskuuta, jolloin
se ilmoitti katkaisevana diplomaattiset suhteet Suomeen. Moskovan
neuvottelujen katkeaminen ei ollut herättänyt Suomessa suurta
levottomuutta. Monet uskoivat, että Neuvostoliitto oli vain
hämännyt. Marraskuussa monet evakkoon lähteneet palasivat
kotiseudulleen, ja koulut avattiin jälleen.
Sotilaallisesti Suomi
valmistautui puolutussotaan. Rauhanaikaiset puolustusvoimat
siirrettiin suojajoukkoryhmitykseen, ja liikekannallepano
toteutettiin ylimääräisten harjoitusten nimella 10. lokakuuta
alkaen. Näin suomalaiset joukot ehtivät rauhassa siirtyä
puolustusasemiinsa sekä parantaa koulutustasoaan ja varustuksiaan.
Myös kesällä 1939
vapaaehtoisten voimin käynnistetty Karjalan kannaksen linnoitustyö
eteni. Panssariesteiden lisäksi rakennettiin korsuja ja
taisteluasemia. Pääasemaan eli Mannerheim-linjalle ehditiin
marraskuun loppuun mennessä rakentaa ja osittain kunnostaa noin 150
betonista konekivääri- ja tykkikorsua.
Marraskuun puolivälin
jälkeen usko sodan syttymiseen horjui jo niin paljon, että Suomen
poliittinen johto harkitsi joukkojen osittaista kotiuttamista.Varmuus
itänaapuri aikeista saatiin vasta aamuvarhaisella 30. marraskuuta
1939, jolloin neuvostotykistö avasi tulen rintamilla ja ensimmäiset
punatähtiset pommituskoneet ilmestyivät Suomen taivaalle.
Puna-armeijan joukot alkoivat vyöryä Suomeen koko itärajan
pituudelta.
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti