Puna-armeija hyökkää

Helsingin pommitukset. Kuvassa palaa Abrahaminkadun ja Lönnrotin kadun kulmatalo

Neuvostoliitto oli jo keväästä 1936 alkanut varautua sotaan Suomea vastaan, mutta lopullinen päätös sotatoimien aloittamisesta tehtiin vasta lokakuun lopulla 1939. Maan yleisesikunnalla oli sotaa varten valmis operatiivinen suunnitelma, joka perustui realistiseen arvioon Suomen puolustuskyvystä. Suunnitelma oli kuitenkin nopeita toimia vaatineen Stalinin mielestä ylimitoitettu, minkä vuoksi hän hylkäsi sen. Suomen-operaatio siirtyi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi.

Neuvostoliitto alkoi keskittää lisäjoukkoja Suomen rajan tuntumaan jo Moskovan neuvottelujen aikana. Leningradin sotilaspiirin komentaja K.A.Merenskov sai käskyn kiihdyttää valmisteluja. Hyökkäys piti aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikesta kiirehtimisestä huolimatta valmistelut veivät vajaan kuukauden.

Neuvostoliitto käynnisti Suomea vastaan myös voimakkaan progandasodan, jolla pyrittiin vaikuttamaan sekä oman maan että muiden maiden yleiseen mielipiteeseen. Progandan tavoitteena oli osoittaa, että suomalaiset olivat joutuneet sotakiihkon valtaan. Leningradin radion kuuluttaja totesi: ”Annetaanpa suomalaisten narrien nähdä, että 180 miljoonaa lakaisee maan pinnalta sellaiset houkat, jotak eivät ymmärrä antaa meidän olla rauhassa.”

Moskovan hämäystaktiikkaan kuuluivat myös Mainilan laukaukset, jotka NKVD:n S.A. Guglidze ammutti 221. tykistörykmentin patterilla 26. marraskuuta 1939 Leningradista saamansa käskyn mukaisesti. Koska patteri sijaitsi Mainilan kylän pohjoispuolella, näytti siltä kuin tulitus olisi tullut Suomen puolelta.

Mainilan laukaukset olivat neuvostojohdon syy sanoa isti maiden välinen hyökkäämättömyyssopimus. Viimeisen esteen etiketin mukaiselta sotaan ryhtymiseltä Neuvostoliitto poisti 29. marraskuuta, jolloin se ilmoitti katkaisevana diplomaattiset suhteet Suomeen. Moskovan neuvottelujen katkeaminen ei ollut herättänyt Suomessa suurta levottomuutta. Monet uskoivat, että Neuvostoliitto oli vain hämännyt. Marraskuussa monet evakkoon lähteneet palasivat kotiseudulleen, ja koulut avattiin jälleen.

Sotilaallisesti Suomi valmistautui puolutussotaan. Rauhanaikaiset puolustusvoimat siirrettiin suojajoukkoryhmitykseen, ja liikekannallepano toteutettiin ylimääräisten harjoitusten nimella 10. lokakuuta alkaen. Näin suomalaiset joukot ehtivät rauhassa siirtyä puolustusasemiinsa sekä parantaa koulutustasoaan ja varustuksiaan.

Myös kesällä 1939 vapaaehtoisten voimin käynnistetty Karjalan kannaksen linnoitustyö eteni. Panssariesteiden lisäksi rakennettiin korsuja ja taisteluasemia. Pääasemaan eli Mannerheim-linjalle ehditiin marraskuun loppuun mennessä rakentaa ja osittain kunnostaa noin 150 betonista konekivääri- ja tykkikorsua.

Marraskuun puolivälin jälkeen usko sodan syttymiseen horjui jo niin paljon, että Suomen poliittinen johto harkitsi joukkojen osittaista kotiuttamista.Varmuus itänaapuri aikeista saatiin vasta aamuvarhaisella 30. marraskuuta 1939, jolloin neuvostotykistö avasi tulen rintamilla ja ensimmäiset punatähtiset pommituskoneet ilmestyivät Suomen taivaalle. Puna-armeijan joukot alkoivat vyöryä Suomeen koko itärajan pituudelta.

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X