Suomalaiset ylittävät Muurmannin radan Kontupohjan pohjoispuolella
Maaselän suunnalla
taisteltiin aluetta täplittävien järvien kapeikoissa. 4 D taisteli
tietään eteenpäin ja valtasi muun muassa Mäntsleän ja Kumsan
kylät. Rykemntin tukena käytettiin tehokkaasti tykisttöä, joka
ampui normaalin tulen lisäksi savua. Sitä käytettiin sekä
sisäänmurtokohtien verhoamiseen että harhautukseen.
Kumsan valtauksessa
kunnostatui JR 26:een liitetty Erillinen Pataljoona 21 (ErP 21).
Pataljoona ylitti ensin Porustajoen kranaatinhetinten tulen tuella.
Sitten vallattiian Semsjärven kylä, josta matka jatkui soisessa
maastossa kohti Kumsaa. Sen itäpuolella vastassa olivat
Neuvostoliiton taisteluasemat, jotka kuitenkin havaittiin tyhjiksi.
Vähän ennen keskiyötä 25.10. ErP 21 saapui kylän luoteispuolella
sijaitsevalle sillalle vihollisen huomaamatta. Kun pataljoona alkoi
valmistautua hyökkäykseen, venäläiset valpastuivat. Vihollisen
konekivääritul oli pimeässä epätarkaa ja kylä valattiin 27.10.
mennessä.
Kumsa oli huoltokeskus, ja
sieltä saatiin saaliksi suuret varastot huoltotarvikkeita sekä
kuorma-autoja. Samalla katkesi Karhumäestä länteen johtava tie,
jolta oli kuulunut itää kohti matkaavien ajoneuvojen ääniä.
Samaan aikaan JR 45 teki koukkauksen Käppäselän rautatieasemalle.
Tavoitteena oli katkaista Kontupohjan ja Karhumäen välinen
rautatie. JR 45:n taival osoittautui kaikkea muta kuin helpoksi,
Lumesta vedeksi muuttunut sade teki polut ja tiet iljanteisiksi.
Rykmentin piti itse tehdä tieuraa mennessään. Korpimarssi koetteli
miesten lisäksi kalustoa. Pelkästään 23.10 rikkoutui 26
ajoneuvoa, 25.10. joukot pääsivät Säitämän kylään, jossa
alettiin valmistella hyökkäystä Käppäselkään. Ennen kuin se
ehdittiin aloittaa, aamulla 26.10 hyökkäsivät
neuvostoliittolaiset. Venäläisten vastahyökkäys torjuttiin, minkä
jälkeen vihollinen vetäytyi kohti Käppäselkää, jonne
suomalaiset aloittaisivat hyökkäyksen aamulla 27.10.
Siperialaisen 114. D:n
vastahyökkäys Orenshenskojen liepeillä johti kiivaisiin ja
puolelta toiselle aaltoilleisiin taisteluihin. Suomen joukoista
niihin osallistuivat JR30 ja JR 51 sekä Taisteluosasto Juutilainen,
jotka pyrkivät saartamaan neuvostojoukot. Aamulla 21.10.
suomalaisten saartoyritys vaikutti jo etenevän, kun JR 51:n omat
osat etenivät Prokovjeskajan kylän reunaan. Puolen päivän jälkeen
vihollistykistö pääsi JR 30:n selustaan, Tilanne oli uhkaava.
Joissakin komppanioissa oli vain kolmisenkymmentä miestä, kun
niiden normaalivahvuus oli noin 200.
Seuraavana päivänä JR
30 hyökkäsi sisältäpäin ja Osasto Riitesuo ulkoapäin
saartorengasta vastaan. Siihen saatiin autkko, ja JR 30 jatkoi
hyökkäystään Saksjärven suuntaan tuhoten lopulta
vihollisosaston. Tantereelle jäi 250 siperialaista. 7. D:n
tavoitteena oli saartaa Orenshenskojenjärven pohjoispuolelle edenny
vihollinen. Uhkaavan tilanteen selvittyä tätä suunnitelmaan
pyrittiin jatkamaan. Alkumenestyksen jälkeen neuvostojoukkojen
vastahyökkäys pysäytti suomalaiset noin 300 metrin päähän
Orenshenkojenjärven tiestä. 7. D:n komentaja eversti Svensson käski
pysäyttää hyökkäyksen ja ryhmittyä puolustukseen. Samalla
päättyi hökkäys Aunuksen Karjalassa. Se oli täyttänyt asetetut
tavoitteet.
Neuvostolaiset joukot
tekivät maihinnousun Bomarvin lohkolla Sommarön saairyhmälle.
Niiden tarkoituksena oli selvittää suomalaisten aikeita, sillä
venäläiset epäilivät suomalaisten hyökkäävän saariston
kautta Hankoniemelle. Neuvostohyökkäys alkoi 23.10 yöllä 2.45
voimakkaalla tykistökeskityksellä, jonka jälkeen iskukomppania
nousi saarelle useista kohdin. Suomalaiset väistyivät suuren
ylivoiman tieltä.
Klo 7.10 käynnistyi
Suomen vastaisku. Sen tekivät 11. Rajajääkärikomppanian 170
miestä. Kuten saaritaistelut usein, tämänkin eteni katkeraksi
lähitaisteluksi. Suomalaiset ratkaisivat sen lopulta käsikranaatein
ja kasapanoksin. 91 venäläistä kaatui ja 20 jäi vangiksi.
Suomelta kaatui 18 miestä ja 30 haavoittui.
JR 45 oli pitkän
marssinsa jälkeen aloittamassa hyökkäystään kohti Kåppäselkää.
Kylä vallattiin 27.10. Samana päivänä katkaistiin myäs
Muurmannin rata. Tästä taistelusta oli saaliina myös panssarijuna.
Kontupohjassa ollevien neuvostojoukkojen yhteydet pohjoiseen
katkesivat. Kylän koillispuolella sijaitsevan aseman valtaus oli
kuitenkin tiukan taistelun takana, ja se vallattiin 28.10. Käppäselän
valtauksen jälkeen JR 45 taisteli viikon aikana vielä alueella
olleita neuvostojoukkoja vastaan, sillä VII AK:n hyökkäys sen
eteläpuolela ei vielä vaikuttanut keventävästi.
Kar.A:n operaation
eteläpäässä, Petroskoista pohjoiseen, VII AK:n Ryhmä Oinonen oli
taistellut tiensä Kontupohjan porteille. Taajama sijaitsi
järvikannaksella, ja sen valtaus saarrostamalla olis edellyttänyt
enemmän aikaa kuin oli käytettävissä. Varsinaiseen taisteluun ei
kuitenkaan tarvinnut ryhtyä. 2.11. venäläiset aloittivat
vetäytymisen tykistökeskityksen suojissa. Suomalaiset miehittivät
palavan Kontupohjan 2.11. ja 3.11. välisenä yönä.
Kar. AN pohjoisosassa
lokakuussa muodostetun II AK:n alueella suomalaisten
tiedusteluhyökkäykset puhkoivat Neuvostoliiton harjanteiseen
maastoon rakennettua puolustusta, ja 8. D:n komentaja eversti Claes
Winell aloitti hyökkäyksen 31.10. Koukkaava JR 4 jätti raskaan
kalustonsa taakse ja eteni vaivalloisesti nilkkoihin yltävässä
lumisohjossa rekiuraa pitkin. Se pääsi Maaselän kylän lähelle ja
sai sinne johtavan tien tulensa aslle mutta oli itse vihollisen
epäsuoran tulen kohteena ja mentti päivän aikana 65 miestä.
Toinen hyökkäävä
rymentti oli JR 24. Sillä oli vastassaan vihollisen päävoimat. Se
hyökkäsi tien molemmin puolin, mutta joutui pysähtymään
neuvostojoukkojen hyvin sijoitettujen konekivääreiden ja
kranaatinheitinten tulessa, II/JR 24 eteni lähitaisteluuun asti,
mutta sen oli illalla vetäydyttävä epäedullisista asemista
jatkuvien tappioiden takia. JR 24 menetti päivän aikana 240
sotilasta.
Hyökkäys keskeytettiin
yön ajaksi. Sitkeällä puolustustaistelullaan voittamana
hengähdystauon aikana vihollinen vetäytyi. JR 4 valtasi komppanian
vahvuiselta viholliselta Karjalan Maaseln kylän 1.11. Vaikka
neuvostojoukot olivat kärsineet noin tuhannen kaatuneen tappiot ja
menettäneet noin 200 vankeina, ne ryhtyivät uudelleen
puolustukseen. 8 D oli saanut hyökäyksellään turvatuksi
eteläpuolellaan olevan 4 D sivustan. Se oli myös viikon aikana
saanut yhtyden Rukajärven suunnalla olevaan 14. D:aan.
Pohjoisessa Vienan
Karjalassa hyökännyt III AK oli pysäyttänyt etenemisensä
Kiestinkiin. Lokakuussa kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo kysyi AOK
Norwegenin komentajan, kenraalieversti von Falkenhorstin,
mielipidettä hyökkäyksen jatkamisesta Louheen Muurmannin radan
katkaisemiseksi siellä. Vastaus oli myäntävä, mtta Saksan
sodanjohto ei hyväksynyt suunnitelmaa. Niinpä komentjat sopivat
hyökkäyksen tavoitteeksi nimellisesti asemien parantamisen, vaikka
todellinen tavoit oli yhä alkuperäinen. Suomen päämaja oli
tietoinen tavoitteesta.
Muurmannin radan
katkaiseminen Louhessa olisi auttanut Suomea pääsemaan kolman
kannaksen suunitelman viimeisele, Vienan Karjalan kannakselle. Louhen
valtaus olisi katkaissut Sorokasta pohjoiseen johtavan radan ja
vaikeuttanut siten alueen huoltoa. Jäämeri oli tärkeä reitti,
jota pitkin Muurmanskin ja Arkangelin satamakaupunkeihin virtasi
länsiliittouneiden Neuvostoliitolle toimittamaa materiaalia. Sieltä
se kuljetettiin rintamalle pääasiassa rautateitse,
Divisioonan J:n
hyökkäykseen osallistui sen kaikki kolme rykmenttiä. Vasemmalla JR
12, oikealla SS-JR9 ja JR 12:n takana JR 14. Tykistövalmistelujen
jällkeen JR 12 mursi vihollisen puolustuksen ja eteni kohti Louheen
johtavaa tietä. Tien se saavutti seuraavana päivänä. Saksalaisen
SS-JR 9:n hyökkäys sen sijaan oli pysähtynyt venäläisten
puolustusasemiin. 2.11. JR 12 torjui tien katkaisukohdassa
neuvostojoukkojen vastahyökkäyksiä, ja saksalaisetkin pääsivät
rautatielle,
Viipurista ja Porlammen
taisteluista etelään Koivisotn saarille vetäytyneet neuvostojoukot
evakuoitiin saarilta. Niillä oli ollut vahvat jalkaväkijoukot sekä
tukenaan erilaisia aluksia. Saaret tyhjenivät 31.10, ja suomalaiset
ottivat ne seuraavana päiväänä haltuunsa taisteluitta.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5