Syvärin voimalaitoksen valtaus

Syvärin voimalaitos vaurioitui sotatoimien yhteydessä

Kenraalimajuri Paavo Talvelan VI Armeijakunnan hyökkäys oli 8. syyskuuta mennessä edennyt Syvärille Kuuttilahdesta Syvärin asemalle. Lotinanpellon kohdalta Syvärin asemalle oli maastoaukko, jossa ei ollut lainkaan joukkoja. Lisäksi todettiin, että tällä alueella on suuri voimalaitos, joka vankitietojen mukaan tuottaa sähköenergiaa Leningradiin. Asiasta päätettiin ottaa selvää. Everestiluutnantti Mauno von Schrowen Jalkaväkirykmentti 23:n 2 Komppani lähti Kinkievasta Pirkinitsin kautta joen länsirantaa seuraten voimalaitokselle tehtävänään vallata se. Tehtävän täyttäminen alkoi 7. syyskuuta ja seuraavana päivänä voimalaitos löytyi. Eteneminen oli vänrikki Seppo Soinin mukaan voimalaitoksen suuntaan erittäin vaivalloista. Maasto oli synkkää, täysin tietöntä taivalta ja yö tähän aikaan vuodesta hyvin pimeä varsinkin synkissä kuusimetsissä. Sitä häiritsivät Kinkievasta muutaman miehen reppuun jollain tavalla kulkeutuneet vodkapullot. Perille kuitenkin päästiin ja siellä selvisi, että alueella on voimalaitoksen lisäksi pato, kokonainen kaupunki ja seutu oli vihollisen miehittämä.

Syyskuun 8. päivänä everstiluutnantti Schrowe antoi vajaalle 1. Pataljoonalle tehtäväksi vallata vihollisen sillanpää padon luona ja jatkaa siitä padon yli tai koukaten pohjoisen kautta, jos tilanne sen mahdollistaa, Pataljoona lähti liikkeelle Pirkinitsistä ja saavutti saman päivän iltana voimalan padon, johon hyökkäys pyshtyi tehokkaaseen vihollispuolustukseen, Kahta päivää myöhemmin , syyskuun 11. päivän yönä, kenraalimajuri Lagus antoi käskyn, että huomisesta alkaen koko Schrowen rykmentti käytetään voimalaitoksen valtaamiseen.

Rykmentin komentaja laati suunnitelman, jonka mukaan majuri Onni Lampisen I Pataljoon ottaa haltuun länsirannan ja valmistautuu padon ylitykseen sekä vihollisen harhauttamiseen. Rykmenti päävoimat eli II ja III Pataljoona lähtevät Kinkievasta ja ylittävät joen Retskan kohdala. Joenylitys aloitetaan majuri Teppo Sorrin II Pataljoonalla 12 syyskuuta klo 03.00 alkaen käyttäen syöksy- ja kumiveneitä, lauttapusseja sekä ponttoonilauttaa. Ylityksen jälkeen II Pataljoonan on edettävä voimalaitokselta itään johtavalle maantielle Jandebajoen sillan kohdalla. Tämän jälkeen perässä tuleva majuri Hugo Lahtisen III Pataljoona jatkaa hyökkäystä tien suunnassa voimalaitosta kohti. Yhdellä raskaalla tykistöpatteristolla tuetaan hyökkäystä sekä harhautetaan vihollista ja Pioneeripataljoona 1:n kaksi joukkuetta huolehtivat ylimenosta.

Ylimeno alkoi syyskuun 12. päivänä klo 5.00 suunnitelman mukaisesti. Vastoinkäymisiltä ei kuitenkaan vältytty. Yksi syöksyvene oli kuormattu etupainoisesti ja se upposi vien mukanaan neljä sotilasta. Joen itärannalla oli vesipperäistä ryteikköä, mutta vapaa vihollisesta. II Patajoona saavutti maantien maantiensillan koillispuolella klo 10.30. Heti kun Koijärven miehet luutantti Hellevaaran johdolla olivat ottaneet haltunsa tien varressa olevat miehittämättömät vihollisen tulikorsut, ajaa hurjasti voimalaitosta kohden vihollisen henkilöauto, johon vihollisen omasta korsusta avattiin tuli auto sortui Jandebajoen sillankaiteeseen. Autossa oli ajajan lisäksi kaatuneena vihollisen majuri sekä haavoittuneena jokin korkeassa asemassa oleva politrukki. Hänet otettiin vangiksi, suoritettiin lyhyt kuulustelu ja läehtettiin divisioonaan.

Puolenpäivän aikoihin III Pataljoona lähti tältä tasalta etenemään voimalaitoksen suuntaan. II Pataljoonan pääosat jäivät rakentamaan ja varmistamaan huoltotietä. Majuri Sorrikin oliisi ilmeisesti halunnut hyökätä, oska rykmentti komentaja tiesi, että kyllä Sorrin sormet syyhyävät, kun hänen on tyydyttävä vain katselemaan vihollisen liikennettä. Eteneminen pysähtyi vastarinnan vuoksi yöksi kilometrin päähän Jandebajoen länsipuolelle. Tuleva toimintamaasto piti tiedustella ja joukot tarvitsivat lepoa, mutta lepo oli kuitenkin kyseenalaista. Maa oli märkää ja koko yön sati lumiräntää sekä kaiken lisäksi vihollispartiot häiritisivät jatkuvsati varmistusosastoja.

Hyökkäys jatku 13. päivänä klo 05.00 ja pataljoona kohtasi tien varteen kaivautuneen vihollisen ja vahvan hirsikorsuista tehdyn tukikohdan, mutta pääsi Munkulanpurolla. Puron taakse kaivautunut vihollisen lyötiin iltapäivän aikana ja pataljoona eteni yhden kilometrin päähän voimalaitoksesta, jonne pysähtyi yöpymään. Purontakaisesta valtauksesta muistetaan etenemisen olleen salaamisen vuoksi hidasta, mutta noin kello 12.15 olivat saarrosajat vihollisen tukikohdan selustassa ja kello 13.00 oli Ypäjän komppania ryöminyt tukikohdan rinteelle. Se suoritti noin minuutin kestävän tuli-iskun, jossa oli mukana kaksi 20 mm:n panssaritorjuntakivääriä puhkomassa korsujen ovia ja välittömästi tämän jälkeen alkoi komppanian yhtäaikainen rynnkkö ”hakkaa päälle” huudoin. Siinä ryntäsivät Ypäjän uljaa miehet. Korsut tuhottiin tai maisemoitiin käsikranaatein ja kasapanoksin. Räiske, rytinä ja huuto olivat niin kovia, että viholliset joutivat kuin shokkitilaan, Vihollisen tukikohta kukistui täydellisesti noin 15 minuuttia kestäneessa taistelusa. Se jätti jälkeensä noin 60 kaatunutta sekä erilaisia aseita. Ypäjän komppanian tappiot oli kaksi lievästi haavoittunutta. Munkulanpuron kukistuminen helpotti myös oman huollon toimintaa, Nyt voitiin huoltaa ja evakuoida lautoila ja veneillä Rentskan kautta pitkin Syväriä omien joukkojen luokse,

Syyskuun 14, päivän aamuna I pataljoona aloitti hyökkäyksensä padoan sillanpäätä vastaaan ja onnistui valtaamaan sen. Aluksi pataljoona kieltäytyi kovan tulituksen takia padon ylityksestä, mutta valtasi tehostetun käskyn jälkeen sittemin koko voimalaitoksen. Pato oli säilunyt ehjänä. Voimalaitos oli poltettu sisältä, mutta turbinit olivat ehjinä.

Vaikuttava ole se näky, kun Kylmäkosken komppania nousi asemistaan ja syöksyi tukikohtaan juuri tykistötulen loppuessa, Vihollisaseman edessä oli noin 1,5 metriä korkea lankkuaita, jonka yli komppania ryntäsi. Aidan takana olivat vihollisen eteentyönnetyt vartiomiehet. Kun komppania ryntäsi aidalle, kaatui aita koko pituudeltaan ja vihollisen vartiomiehet jäivät sen alle kuin rotat loukkoihin, Komppania jatkoi tukikohtaan ja muutamassa hetkessä se oli vallattu pienin lähitaisteluin. Vihollisen vahvat vastavoimat pakottivat pataljoonan puolustukseen, Pimeys hiljensi koko päivän kestäneet taistelutoimet. Päivän aikana rykmenttiin ilmoittautui Lauri Yrjö-Koskinen ja hänen komentamansa Kenttätykistärykmentti 3:n III Patteristo. Kapteeni Yrjö-koskinen toimi tämän jälkeen tykistöryhmän tulenjohtana.

Syyskuun 15. päivän hyökkäys jatkui. Suunnitelman mukaan I Pataljoona hyökkää padon kohdalta taajan eteläpäähän, Jääkäripataljoona 4 hyökkää taajaman läpi myöskin eteläpäähän ja III Pataljoona valtaa taajaman itäpuolisen tukikohdan. Vastarinnan takia hyökkäys eteni aluksi hitaasti, mutta tykistän tuella se alkoi taas edistyä. Iltaan mennessä pataljoonat saavuttivat sunnitelman mukaiset tavoitteet, Lopuksi öinen vastahykkäys lyötiin takaisin ja Jääkäripataljoona 4:n alistus päättyi.

Lokakuun alussa Jalkaväkirykmentti 23 luovutti Syvärin voimalaitoksen lohkon rintamavastuun Jalkaväkirykmentti 44:lle. Schrown rykmentin kokonaistappiot oivat noin 130 miestä. Vihollisia kaatui arviolta 600-900 miestä.

Lähdeaineisto Itä-Karjalan valtaus 1941 ISBN 978-20-6161-7