tiistai 31. joulukuuta 2013

Mäntsälän kapina



Lauantaina 27.2.1932 klo 19.40 alkoi iltatilaisuus Mäntsälän Ohkolan työväentalolla. Sen järjestivät paikkakunnan sosiaalidemokraatit. Työväenyhdistys täytti pyöreitä vuosia ja pidettiin tavallista juhlavammat iltamat. Pari päivää aikasemmin oli tolppiin kiinnitetty nauloilla revittyjen iltailmoitusten tilalle tällaisia ilmoituksi:”Kansalaiset! Työläiset! Juutalais-tohtori Mikkso Erich Ei puhu juhlassa jota ei pidetä Ohkolan työv.yhd:n talossa lauantain 27.2.-32. Ohjelmassa vain loppusoittoa.”

Kun tunnelma paikkakunnalla oli näin kireä ja uhkaava, nimismies pyysi lisävoimia ja Uudenmaan läänin maaherra kenraalimajuri Bruno Jalander lähetti viisi poliisia käsittävän komennuskunnan ja kohta perään 20 poliisia. Nimismies puolestaaan keräsi kaikki Mäntsälän poliisit Ohkolaan. Iltamat aloitettiin soittamalla gramofonilla Hiski Salomaan ”Vapauden Kaiho”. Työväentalon juhlasaliin oli kerääntynyt niin paljon väkeä kun sinne mahtui. Joukossa oli paljon naisia ja lapsia. Sen olisi luullut rauhoittavan tilannetta ja hillitsevän uhkailijoita. Helsingin Sanomien lähettämä toimittaja Paavali Lähde tunkeutui väen lomitse ulos tarkkailemaan, mitä siellä oli tekeillä. Hän näki rapuilta, että alhaalla olevalla maantiellä oli paljon, osittain jonomuodostelmassa, liikkeellä olevia miehiä.

”Nyt ne tulevat”, sanoi hermostuneelta vaikuttava poliisi. Tiellä olevat miehet levittäytyivät lumiselle pellolle ketjuun. Nurkan takaa juoksi pihalla poliisi ja kertoi esimiehelleen.”Nyt ne saartavat talon.” Kun salissa oli runot lausuttu, puhujaksi kutsuttu lakitieteen kandidaatti, filosofian tohtoei ja kokoomuksesta sosiaalidemokraattiseen puolueeseen siirtynyt kansanedustaja Mikko Erich meni pöydän taakse puhujan paikalle. Kello oli 20.20. Erich tuomitsi puheessaan lapuanliikkeen laittomuudet ja ihmetteli sitä, että törkeät rikokset oli tulkittu isänmaallisiksi urotöiksi, joita piti juhlia.

Samaan aikaan saartorengas tuli valmiiksi. Se ympäröi talon ja oli siitä noin 60 metrin päässä. Piirittäjät vaativat, että tilaisuus oli heti lopetettava. Tohtori Erichin oli välittömästi poistuttava paikkakunnalta. Nimismies keskusteli tästä saartajien lähetystön kanssa. Hän vetosi lakiin ja puhi äänijänteet kireällä, mutta ei käskenyt saartajien hajaantua eikä lukenut kapinapykälää. Näin toimittaja Lähde rapoortoi myöhemmin.

Sisällä Mikko Erich kertasi länsimaisen oikeusvaltion periaatteita. Ulkoa kuuluva laukaus keskeytti hänen puheens kesken lausetta. Ulkona ammuttiin taivaalle vihreä valoraketti. Kun se alkoi hitaasti laskeutua, saartava ketju avasi kivääri- ja pistoolitulen kohti taloa. Poliisien päällikkö karjaisi: ”Maahan”. Kaikki tottelivat, niin pihalla kuin sisällä juhlasalissakin. Tulitus jatkui taukoamatta pari minuuttia. Se oli niin kiivasta, että Lähde uskooi käytettävän pikakivääreitäkin. Eteisessä ja salissa olevat poliisit koettivat hillitä pakokauhua ja estää väkeä ryntäämästä ulos. Sillä hetkellä sisällä oleva Mäntäsälän nimismies meni ulos ja käski karjumalla lopettaa ampumisen. Nyt hän kuulutti myös lain kapinapykälän.

Merivoimien luutnanttti Esra Emanuel Terä, joka oli tullut Helsingistä ja toimi kapinallisten sotilaallisena johtajana, käsk lopettaa ampumisen. Hän oli ampunut valorakentin, joka sen aloitti. Hänen miestensä arvioitiin ampuneen kaikkiaan 700 laukausta. Sisälle juhlasaliin tunkentui vain seitsemän luotia, yksi sadasta. Kukaan ei kuollut eikä haavoittunut. Kahden poliisin manttelin helmojen läpi oli mennyt luoti.

Kun nimismies käski ampujien poistua, he eivät totelleet. He vaativat tilaisuuden keskeyttämistä ja tohtori Erichin luovuttamista heille. Kaikki muut saisivat kaikessa rauhassa poistua. Helsingistä lähetetyn 26 poliisin komennuskunnan päällikkö komisario Stolt juoksi puolen kilometrin päässä olevaan lähimpään puhelimeen. Työväentalon linja oli katkaistu. Hän soitti maaherra Jalanderille ja kertoi, mitä oli tapatunut.

Iltamaväki joutui poistumaan piiritysketjun läpi ja tunsi pelkonsa ja nöyrytyksensä jatkuvan. Täällä odotti kymmenkunta piirittäjien johtomiestä Mikko Erichin saapumista. Hän tuli ja häntä nuhdeltiin kiivaasti. Oli täysin sopimatonta, että hän tuli kiihottamaan mäntsäläläisia marxilaisella juutalaisuudella. Tällä kerttää, vielä tällä kertaa, sai armo käydä oikeuden edellä. Erichille annettiin lupa poistua. Kello oli 21.20. Erich nousi poliisiautoon, joka lähti heti viemään häntä kohti Helsinkiä. Piirittäjät järjestäytyivät tielle ja marssivat sitten kolmijjonossa autojensa luo ja lähtivät ajamaan kohti kirkonkylää ja sen suojeluskuntataloa, missä heitä odotti lottien kahvi, voileivät ja pulla.

Maaherra Jalander käski vangita kaikki kapinalliset. Se nauratti kovasti suojeluskuntataloon majoittuneita sotureita, joista monella oli suojeluskuntaunivormu päällään. Pian saatiin kuitenkin lisätietoja. Poliisi oli heti aloittanut kotitarkastukset ja muutama kotiin lähtenyt kapinallinen oli pidätetty. Se ei enää herättänyt yleistä hilpeyttä. Miehet kieltäytyivät luovuttamasta aseitaan ja poistumasta suojeluskuntatalosa. He olivat valmiit puolustamaan itseään asein, jos heidän kimppuunsa hyökättäisiin.

Lapuanliikkeen uusi pääsihteeri Ståhöbergin kyydityksen taki armeijasta erotettu kenraalimajuri Wallenius ja Pohjois-Uudenmaan suojelupiirin päällikkö everstiluutnantti Paavo Susitaival olivat jo ennen rahinää turvautuneet suojeluskuntain ylipäällikköön kenraalimajuri Malmbergiin. Yhdessä nämä kolme olivat käyneet vetoamassa presidetti Svinhufvudiin, että Erichin puhetilaisuus kiellettäisiin. Ainakin kuukauden päivät Etsivä Keskuspoliisi oli tiennyt levottomuukisen olevan tulossa ja nimenomaan Mäntsälän Ohkolassa työäväenyhdistyksen vuosijuhlan yhteydessä. Lapuanliikkeen johto päätti panna Svinhufvudin, niin kovasti kuin väittikin tätä arvostavansa, ja Sunilan hallituksen seinää vasten, kuten oli pannut Relanderin ja Kallion hallituksen. Kommunistien jälkeen olivat vastustajia, joilta koetettin riistää lain suoja, sosiaalidemokraatit ja liberaalit. Jotkut vaativat koko Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen lakkauttamista, myös von Bornin ja Jalanderin erottamista. Jälkimmäiset olivat porvareita, von Born ruotsalaisen kansanpuolueen johtaja. Tarkoitus oli myös pelottaa maalaisliiton liberaalit vaikenemaan.

Mannerheimin asenne oli epäselvä. Kun puolustusvoimain komentaja kenraali Österman mukaansa pakottaman Malmbergin kanssa meni Mannereheimin puheille ja pyysi tätä suojeluskuntaina kunniapäällikkönä vetoamaan suojeluskuntalaisiin, etteivät he tukisi Mäntsälän kapinalisia, Mannerheim kieltäytyi tekemästä sitä. Sen sijaan hän antoi hyvän neuvon: ”Hallituksen on erottava.” Sitä Mäntsälän joukko juuri vaati.

Pettyneenää ja masentuneen Ostermna poistui tämän jälkeen, kuten Malmbergkin. Malbergille kihosi hiki pintaan ja kurkkua kuivasi silla tavalla, että teki mieli juoda viinaa. Hän tässä joutui todella myllynkivien väliin eli miehikkäästi sanoen kuseen. Riittäisikö hänen auktoriteettinsä pitämään suojeluskuntalaiset kurissa. Pystyisikö hän vastaamaan heistä. Helpommaksi ei tuntenut oloaan Östermankaan. Upseereista nuorimmat ja monet keski-ikäisetkin kannattivat lapuanliikkettä ja sen kovia otteita ja asevelvollisten joukossakin lapualaisia varmasti oli.

Lapuanliikkeen johto kokoontui Hämeenliinnaan 29.2.1932. Se lähetti presidentille ja hallitukselle kirjelmän:”Emme katso voivamme rauhallisuutta maassa säilyttää, ellei nykyinen hallitus eroa heti ja poliittinen suunta muutu”. Johto myös käsk liikkeen kannattajien kokoontua aseistettuina Mäntsälään. Liikkeen valtuuskunta siirtyi sinne itsekin. Jos mikä, tämä oli kapinaa.

Svifhvud otti haasteen vastaan: ”Käsken kaikkia suojeluskuntalaisia kuuliaisina laeille ja valalleen viipymättä palaamaan kotiseudulleen.” Kun suojeluskuntalaisia siitä huolimatta edelleen meni Mäntsälään, puolustusministeri Jalo Lahdensuo, lapualaisen mahtisuvun mies, ehdotti, että Svinhufvud keräsi lanfat käsiinsä. Hallituksen ja lääninhallituksen toimet olivat vain lisänneet lapualaisten intoa ja lukumäärää. Svihufvud käski oikeusministeri Toivo Mikael Kivimäen, Helsingin siviilioikeuden professorin, kirjoittaa julistuksen ja kun Kivimäki mutisi, ettei hän osannut tulkita presidentin ajatuksia niin hyvin kuin piti, Svihfvud karjaisi: ”Sitä vasten te olette täällä, että kirjoitatte mitä käsketään.” Svinhufvud piti sen sellaisenaan radiossa 2.3.1932: ”Otettuani tänä päivänä sotaväen ja suojeluskuntain ylipäällikkyyden huolehtiakseni järjestyksen palauttamisesta maahan, tahdon täten henkilökohtaisesti kääntyä kaikkien suoeluskuntalaisten ja muittekin puolueen, jotka ovat lähteneet aseellisen väkivallan tielle, ja käskeä heitä … kuuliaisina laielle viipymättä palaamaan kotiseuduilleen... Kun nyt olen omalla vastuullani kenestäkään riippumatta ottanut vastataksen rauhan palauttamisesta maahan, kohdistuu salahanke tästä lhetien myös minua vastaan henkilökohtaisesti.”

Maan hallitus asettui lujasti kapinallisia vastaaan ja antoi helmikuun 29.päivänä alkuaan kommunisteja vastaan suunnatun tasavallan suojelulain perusteella asetuksen, jonka nojalla Lapuan liikkeen johto määrättin pidätettäväksi. Sotaväen päällikkö Aarne Sihvo oli valmis hyökkäämään tykistön ja panssarivaunujen tuella kapinallisten kimppuun.

Ratkaisevan iskun lapualaisille antoi liikkeen oman miehenä pitämä presidentti Svihufvud. Vaikka vanha valtionpäämies oli suhtautunut myönteisesti liikkeen toimintaan, hän ei hväksynyt näin törkeää hyökkäystä laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Maaliskuun 3. päivänä pitämässään radiopuheessa hän asettui päättäväisesti kapinallisia vastaan ja teki jokaisesta kapinallisesta henkilökohtaisen vihollisensa. Pian puheen jälkeen eri puolille maata kokoontuneet lapualaisjoukoot alkoivat hajaantua.

Mäntsälän kapina

Kuvat aiheesta Mäntsälän kapina

Mäntsälän kapina kukistettiin radion avulla
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/mantsalan_kapina_kukistettiin_radion_avulla_7041.html#media=7046

Mäntsälän kapina päivästä päivään
http://www.vapaamielistenklubi.fi/kapina.htm

 Mäntsälän kapinan lopettaneen presidentti Pehr Evind Svinhufvudin radiopuhe
http://www.youtube.com/watch?v=0MYV61FZD-s

Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 9.3.1932
http://www.histdoc.net/historia/1932-02-27_kapina.html


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2 Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 30. joulukuuta 2013

Nivalan konikapina



Eläinlääkäri tarkasti Nivalassa hevosia 29.12.1931. Keväällä oi Tornionjokilaaksossa sairastunut näivetystautiin yli kaksikymmentä hevosta. Se oli vaarallinen tarttuva tauti. Syksyllä oli muutama tautitapaus Oulun läänissä. Tämä johti tarkastuksiin. Hevosista otetiin verinäyte. Yhtään tautista hevosta ei ollut. Eläinlääkäri määräsi kuitenkin Nivalassa tapettavaksi kolmetoista hevosta loppuun ajettuina, niin huonokuntoisina, että niilä ajaminen ja niiden elossa pitäminen oli eläinrääkkäystä. Myös Ruuttusen tamma määrättiin lopetettavaksi, vaikka se oli edellisenä yönä hakenut kätilön synnyttävän naapurin emännän avuksi. Aamupäivällä hevonen oli tukkimetsässä ja sen jälkeen se vei asemalle heinäkuorman. Viimeksi mainittu ajo päättyi tarkastuspaikalle. Eläinlääkäri sanoi heti hevosta vilkaistuaan, että se ontui ja siinä oli näivetystauti. Se oli tapettava. Ajomies sanoi, että sitä ei tapeta. Muut miehet alkoivat kilpaa kehua tammaa. Se oli paras liinakko seudulla. Apteekkarikin oli tilannut edeltä käsin sen varsat.

Poliisi kävi tiedustelemassa, oliko tamma tapettu ja toi lopulta Ruutuselle haasten käräjille, kun hevonen vain viipyi ihmisten ilmoilla. Haapajärven käräjilä Ruuttuselle määrättiin 800 markan sakko siitä, ettei hän ollut totellut viranomaisten määräystä ja tappanut tammaa. Jälkivaatimuksella lähetetyn oikeuden pöytäkirjan lunastus maksoi 85 markkaa. Ruuttusella ei ollut rahaa siihenkään ja hänet määrättiin Oulun vankilaan hyvittämään rikostaan.

Kun pulaliikkeeseen liittynnet naapurit päättivät kerätä vaaditut 800 markkaa, Ruuttunen kielsi tekemästä sitä. Hän selitti, että vankilassa hänellä oli toki tilaisuus hiljentyä Herran edessä. Olivathan Siilas ja Paavalikin vankilassa ja rukoilivat ja kiittivät siellä Jumalaa. Sigfrid Ruuttunen oli 67-vuotias, jo rauhoittunut mies, joka oli kauan kuulunut heränneisiin. Niin olivat monet naapureistakin. Hän sanoi myös menevänsä kruunuaan kirkastamaan. Ehkä Herra tahtoi tällä tavalla opettaa hänelle jotain sellaista, jota hän ei voinut muualla oppia.

Puhemiehet eivät antaneet periksi. Maanviljelijäksi ruvennut ja vapaussotaan pettynyt jääkärivääpeli Juho Koutonen ja Eino Radaskoski valittiin soittamaan nimismies Bertil Vahlgrenille, joka oli ruotsinkielinen ja puhui huonosti suomea, että sakko maksettaisiin kello kahteentoista mennessä maanantaina. Oli perjantai. Ruuttusen oli määrä lähteä linnaan lauantaina. Nimismies sanoi, että sivullisten oli turha selvässä asiassa venkoilla. Miehet päättivät mennä joukola asemalle saattamaan Ruuttusta ja tarjoita siellä sakkorahoja ja jos niitä ei otettaisi vastaan, vapauttaa Ruuttusen väkisin. Kaksi miestä veisi Ruuttusen pois ja kymmenen pidättelisi poliiseja. Kukaan ei saanut ottaa asetta mukaan. Jos poliisi palajsti aseensa, se oli otettava häneltä pois. Ketään ei saanut kuitenkaan lyödä eikä saanut tärvellä kenenkään vaatteita.

Lauantaina 11.6.1932 lähti Sigfrid Ruuttunen poliisikonstaapeli Tahvo Korkalaisen asunnulle. Tämä oli määrätty saattamaan hänet Oulun lääninvakilaan kärsimään 40 päiväsakkoaan. Ruuttunen tuli sinne klo 11. Junan lähtöaika asemalta oli 11.55. Puoleta he tulivat Nivalan asemalle. Sinne oli tullut 300 pulamiestä. Korkalainen soitti nimismiehelle, joka tuli kahden poliisin kanssa asemalle. Nimismies käski poliisien viedä Ruuttusen asemakonttoriin odottamaan junan tuloa. Pulamiehet ympäröivät nimismiehen. Jo aamulla nimismiehen luona käyneet Niskanen ja Koskenkorva ottivat lakin päästään, kun he vetosivat täälläkin nimismieheen ja lupasivat tuoda 800 markkaa tälle maanantaina. Nimismies veti pistoolin esille. Niskanen tarttui häntä asekäden ranteesta ja pyysi että nimismies panisi sen pois oman turvallisuutensa takia ja vapauttaisi Ruuttusen. Nimismies työnsi pistooli koteloon, mutta huusi, ettei sellainen sakon maksaminen tullut kuulonkaan. Juna tuli. Konstaapelit veivät Ruuttusen asemakonttorista vaunun rapuille. Kusti Järvi hyppäsi sinne ja nosti Ruuttusen alhaala lauturilla oleville tovereilleen. Hänet vietiin pokupyöränsä luokse. ”Menkää heti kotiinne”, hänelle sanottiin.

Nimismies paljasti uudelleen aseensa, mutta Mikko Rättyä tarttui hänen ranteeseensa ja pakotti käden työntämään aseen takaisin koteloon. Muut ottivat kiinni konstaapeleista, ennen kuin nämä ehtivät tehdä mitään. Siinä touhussa nimismiehen lakki putosi maahan. Konstaapeli Korkalainen oli lähtenyt kävelemään pois päin. Hänet tavoitettiin talosta, jossa oli puhelin. Myöhemmin hän kertoi, että oli ajatellut soittaa Oulun lääninhallitukseen. Kun häntä kävelytettiin kohti asemaa, tuli sieltä jo väkeä. Nimismies oli muiden poliisien kanssa lähtenyt ja juna mennyt. Korkalaisen ympärille kertyi paljon miehiä. Häneltä otettiin lupaus, että hän eroaa poliisin toimesta. Hän lupasi tehdä sen ja sai poistua.

Oulun läänin poliisitarkastaja Väinö Suhonen määrättiin tutkimaan tapausta ja hän toi mukanaan poliiseja Nivalaan. Sunnuntaiaamuna tuli sinne myös Helsingistä poliisikomennuskunta, 50 miestä.
Pulamiehet kokoontuivat maanantaiaamuna kunnantalolle. Heikki Niskanen johti puhetta. Hän kertoi,että kaikki Nivalaan tulevat tiet olivat poliisin valvomia ja he vartioivat puhelinkeskusta ja suojeluskunnan asevarastoa. Valittiin kymmenen miest neuvottelemaan nimismiehen kanssa. Hänen talonsa alakerrassa oli poliiseja, samoin pihalla. Kun kymmenen neuvottelijaa ja heidän perässään tulleet nelisenkymmentä miestä olivat nelisenkymmentäminuuttia odotelleet tiellä, tuli sinne poliisitarkastaja Suhonen. Hän sanoi, että asemalla lauantaina olleiden oi yksitellen tultava kuulusteltavaksi. Hän käski Niskasen ja Koutosen tulla ensimmäisinä sisälle. Sakki huusi, ettei kaksi vaan koko joukko yhtäaikaa sisälle. Pulamiehet palasivat kunnantalolle, jonne oli kerääntynyt jo seitsenmisensataa miestä. Jääkärivääpeli Koutonen piti palotikkailta puheen. Nimismiehen lähettämät poliisit eivät olleet löytäneet asevarasto yhtään asetta eikä paikallispäällikkö ollut saanut suojeluskuntalaisia kokoon.

Moni suojeluskuntalaisista oli harjoituksissa Haapajärvellä. He ilmottivat tulevansa avuksi heti kun kutsuttaisiin. Siiehn oikeutettujen kunnan miesten lapuilla pulamiehet ostivat osuuskaupasta 60 kg kauraryynejä, kilon suoltaa ja kaksi kiloa voita. Lähitalon karjakeittiön padassa keitettiin puuro. Talon pärepinosta jokainen otti sitten päreen astiakseen. Kansakoululla ruokittiin kunnan laskuun poliiseja. Siellä oli lautaset ja lusikat. Iltapäivällä suuri osa pulamiehiä siirtyi kolme kilometriä kauemmaksi Kalajoen etelärannalla olevaan Kuoppalaan taloon. Se oli harjanteella, josta näki melkein koko pitäjän.

Poliisitarkastaja pyysi Oulusta sotaväkeä. Sieltä tuli junalla kapteeni Nikke Pärmin miehiä. Se lähti Oulusta neljän aikaan aamuyöllä ja oli Nivalassa 14.6.1932 klo 8.15. Oli tiistai. Illalla poliisit ja sotilaat tulivat Kalajoen rantaan ja sotilaat asettivat sinne konekiväärit asemiin. Ne olivat sillan kahta puolta. Lapsia ja naisia keräätnyi niitä ihmettelemään.

Nikke Pärmi oli tunnetusti origenelli mies. Ennen lähtöä hän piti komppanialleen puheen Oulussa: ”Jäägärid, Meille on, duoda duoda, anneddu harvinainen dehtävä. Meidän on käytävä sodimaan. Dehhdävämme on sikäli erikoinen, että prodedaarit sodivad proledaareja vasdaan. Mudda me olemme sotilaida. Me emme saa andaa dundeille dilaa.”

Kun komppania tuli härkävaunuilla Nivalan asemalle, kerääntyi sinne kovasti kansaa. Pärmi komensi vaunun ovesta sitä poistumaan. Sitä tuli vain lisää. Vaunujen ovet avattiin ja niihin ilmestyivät konekiväärit. ”Vyöd kidaan!” Pärmi komensi, Kansa katosi joka suuntaan.

Miehet tulivat vaunuista ja järjestäytyivät aseman eteen. Pärmi piti taas tapansa mukaan puheen: ”Jääägärid! Me olemme däällä, duoda duoda, halliduksen joukkoina ja jos on darbeen, niin kaadumme däällä viimeiseen mieheen niin Edelfeld Norjan tuntureille.”

Joen rannalla Kuoppalan taloa vastapäätä komppania aterioi. Sen jälkeen Pärmi puhui taas: ”Sodilaad! Me suomalaised sodilaad daisdelemme jälleen puhtain asein” Ja nyd puoli dundia aseiden jynnsäyksellä.” Kun yksi uteliaista naisista kysyi Pärmiltä joen rannassa, miksi sotakoneita oli tuotu sinne, tämä vastasi: ”Duoda, duoda, niillä dapedaan deildä ukod.” Poliisit tulivat paikalle ja ajoivat pamppua heilutellen naiset pois. Sitten poliisit marssivat Kuoppalan talon luo ja saartoivat sen. Kello oli 18. Toista sataa pulamiestä pakeni paikalta, 234 miestä ja poikaa marssitettiin kirkonkylään. Ihme kyllä poliisit löivät pampulla likipitäen jokaista ohjatessaan heitä riviin. Kaikki vangit pantiin kunnantalon isompaan saliin, jonka lattiapinta-ala oli noin 130 neliömetriä. Kannatuspylväät ja iso kamina veivät osan tilasta. Neliömetrille tuli kaksi ihmistä. Kun miehet alkoivat vaatia lupaa kydä kaivolla, siitä puhuminen kiellettiin. ”Puhukaa vitusta ja sen kestävyydestä, jos ei teillä ole muuta puhumista”, heille sanottiin. Heränneiden ja lestadiolaisten pitäjässä poliisien kaupunkilainen kielenkäyttä herätti kovasti huomiota.

Heti vankikolonnan lähdettyä Kuoppalan pihalta, se joutui menemään Kuoppalansillan yli. Se oli ponttonisilta. Se alkoi heti vajota jokeen, kun nelirivinen marssikolonnan kärki oli mennyt sille. Vettä oli kohta polviin saakka. Niin pidätetyt kuin poliisitkin joutuivat paniikkiin ja ryntäsivät takaisin rannalle. Rivejä harvennettiin ja yritettiin uudelleen ja päästiin sillan yli. Myöhemmin rovasti kävi hakemasta joukosta pois riipikoululaisensa. Heitä oli 60. He olivat uteliaisuuttaan menneet Kuoppalaan ja joutuneet siellä vangeiksi. Saliin tuli enemmän tilaa. Sanomalehdet kertoivat seuraavana päivänä, että kuulustelujen jälkeen on vapautettu kuutisenkymmentä pidätettyä.

Joku miehistä kertoi tovereilleen: ”Sain muutaman metrin nokialaista”: Hän tarkoitti poliisin kumipamppua. Kun toinen pidätetyistä kertoi kuulusteluissa syntyneensä Yhdysvalloissa 1905, häneltä vaadittiin selvää vastausta kysymykseen, mikä järjestö oli lähettänyt hänet lietsomaan kapinaa Suomeen. Mies sanoi, että hänet oli tuotu väkisin. Eikä hänellä silloinkaan ollut minkäänlaista mielipidettä, jota sitäkin tivattiin. ”Paitsi että ruokaa oli saatava vähän väliä, jos ei muuten niin hurjasti huutamalla.” Kun mieheltä kysyttiin, koska hänet oli tuotu, hän vastasi, että vuonna 1906.

Tuomiot menivät Korkeimpaan oikeuteen saakka ja joka portaalla niitä kovennettiin. Jääkärivääpeli Juho Koutonen, joka ainoana tuomittiin kapinasta, kai tuon entisen sotilasarvonsa takia, sai kaksi vuotta kuritushuonetta, samoin Heikki Niskanen. Kolmelle tuli puolitoista vuotta vankeutta, neljälle yksi vuotta kuritushuonetta. Muut tuomiot olivat muutama kuukausi vankeutta.

Virsikirja kädessä Sigfrid Ruuttunen lähti Oulun vankilaan istumaan neljäkymmentä päiväänsä. Kun häneltä ruvettiin ajamaan tukkaa pois, hän protestoi ja vetosi vankinlanjohtajaan. Tämä kätteli tämän kuuluisan henkilön, ja pyysi tätä istumaan. Ruuttunen sai pitää tiehän kiharan tukkansa ja luvan veisata virsiä. ”Kiitoksia, ettette orjuuta, vaan suotte vapauden jumalanpalvelukseeni. Jumala Teitä siunatkoon”, Ruuttunen sanoi.
Nivalan konikapina

1930-luvun pula ja konikapina
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/1930-luvun_pula_ja_konikapina_44940.html#media=44951

Nivalan konikapina
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2008/12/nivalan-konikapina.html

Kirjastovirma/konikapina
http://www.kirjastovirma.net/kuva-arkisto/asiasana/Konikapina

Nikke Pärmi
http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Sotaupseerit%20-%20Nikke%20Parmi.htm

Viina-Matin kertomana

Nivalaseura/Konikapina


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-1
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

Kieltolaki


Kieltolaki johti kukoistavaan salapolttoon. Pontikkaa keitettiin korpien kätköissää eri puolilla Suomea.

Alkoholijuomat ovat liittyneet erottamattomasti suomalaiseen elämäntapaan. Suomalaiset tunsivat oluen ja lkoholipitoisen siman jo esihistoriallisena aikana, ja tislattujen alkoholijuomien valmistus eli viinanpoltto alkoi 1700-luvulla.
Alkoholikysymys oli kotitarvepolton lakkauttamisen (1866) jälkeen vaikea ongelma erityisesti asutuskeskuksissa. Ongelmat pahenivat 1870-luvulla, ja seuraavalla vuosikymmenellä syntynyt ehdottomuuteen pyrkinyt raittiusliike otti tavoitteekseen kieltolain.

Valtiopäivät hyväksyivät 1900-luvun alussa kieltolain neljä kertaa, mutta keisari kieltäytyi vahvistamasta sitä. Tsaarinvallan kukuistuttua Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti asetuksela kieltolain toukokuussa 1917.

Kesäkuun alussa 1919 voimaan tullut kieltolaki oli ankara.Se kielsi käytännöllisesti katsoen kokonaan yli kaksi tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien aineiden valmistuksen, maahantuonnin ja myynnin. Laki kohtasi pian ratkaisemattomia vaikeuksia: alkoholin salakuljetus, luvaton valmistaminen ja kauppa saivat laajat ja ammattimaiset mittasuhteet. Ratkaisevimmin viinan vapauttamista vauhditti taloudellinen lama. Valtiontalous tarvitsi välttämättä viinan myymisestä saatavia tuloja, joiden arvioitiin vastaavan valtion tulo- ja menoarviosta kertyvää summaa.

Asian poliittisen arkaluontoisuuden vuoksi J.E:Sunilan hallitus turvautui neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Joulukuun lopulla 1931 järjestetty äänestys antoi selvän tuloksen: kieltolain kannalla oli vain 28 prosenttia äänestäjistä. Eduskunta kumosi kieltolain vuoden 1932 alussa ja 5.4.1932 alkoholiliikkeet avasivat ovensa.

Kieltolaki (Suomi)

Kieltolaki

Suomen kansanäänestys kieltolaista
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansan%C3%A4%C3%A4nestys_kieltolaista

Kieltolaki ja viinan salakuljetusralli

Kieltolaki

Raittiusliike ja kieltolaki

Rikostarinoita historiasta: Salakuljettajien kuningas
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/rikostarinoita_historiasta_salakuljettajien_kuningas_80108.html#media=80222

Pirtun salakuljetuksen koko kuva
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2010/11/06/Pirtun+salakuljetuksen+koko+kuva/201039929643/55

Kieltolaki, pirtu ja Pirilät
http://suvut.genealogia.fi/pirila/pir_lehti0101a.htm


Salakuljettajien saaristo
http://elakooneilinen.blogspot.fi/2013/09/salakuljettajien-saaristo.html


Kieltolaki
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1918-40/kieltolaki.htm


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Svinhufvud voittaa presidentinvaalit



Mannerheim ja Svinhufvud

Suomen tasavalta saa kolmannen presidenttinsä, kun oikeistopiirien kannattama P.E.Svinhufvud voittaa niukasti presidentinvaalit. Samalla myös Mannerheim palaa Suomen politiikan johtoon.
Vuoden 1931 presidentinvaalit käydään Lapuan liikkeen ja laman merkeissä. Vaalit ovat selkeät henklövalinnat: etsitään johtajaa, joka johtaisi isänmaan vaikean ajan yli. Ensimmäisinä nimeävät ehdokkaansa kansanliikkeen vastustajat. SDP asettaa ehdokkaakseen johtajansa Väinö Tannerin ja edistyspuolue K.J.Ståhlbergin, jonka taakse asettuu pieni Suomen pienviljelijäin puolue. Ståhlbergin asettuminen ehdokkaaksi saa monet porvaripuolueet miettimään tarkkaan omaan ratkaisuaan. Maalaisliitto hylkää istuvan presidentin Relanderin tämän liian lapulaismieliseksi mielletyn politiikan vuoksi ja valitsee ehdokkaakseen Kyösti Kallion. Kokoomus puolestaan turvautuu toiseen vanhaan ja koeteltuun poliitikkoon P.E.Svinhufvudin, jonka tiedetään nauttivan laajojen oikeistopiirien suosiota. RKP ei nimeä omaa ehdokastaan. Laimean suosion saavuttaneiden valitsijamiesvaalien jälkeen kaikki jää auki. SDP saa 90, maalaisliitto 69, kokoomus 64, edistyspuolue 50, RKP 25 ja pienviljelijäin puolue 2 valtitsijamiestä. Ensimmäisessä äänestyksessä ehdokkaat saavat lähes odotetut äänimäärät, mutta toisella kierroksella alkaa tapahtua. Sosiaalidemokraatit keskittävät äänensä Ståhlbergille, joka saa 149 ääntä eli hän jää vain kahden äänen päähän voitosta. Kun Svinhufvud lyö selvin numeroin Kallion, kolmannelle kierrokselle pääsevät vaalien ennakkosuosikit. Ratkaisevaan asemaan nousevat maalaisliittolaiset valitsijamiehet, jotka kiivaan taivuttelun jälkeen saadaan kaikki antamaan äänensä Svinhufvudille. Ratkaiseva äänestys päättyy 16. helmikuuta Svihufvudin voittoon äänin 151-149. Oikeisto saa maan johtoo haluamansa lujan järjestyksen miehen, mutta eimiestä, jota se olisi kyennyt ohjailemaan. Vaikka kansanomainen ”Ukko-Pekka” suhtautuu vasemmistoon periaatteellisen kielteisesti, hän pitää kiinni demokraattisen järjestyksen perusperiaatteista, eikä tässä suhteessa salli ylilyöntejä oikeistonkaan taholta.

Svinhudvudin valintan presidentiksi nostaa myös toisen, Såhlbergin aloittamalla liennityskaudella syrjään joutuneen miehen takaisin Suomen johtoon. Mannerheim kutsutaan 20.maaliskuuta puolustusneuvoston puheenjohtajaksi ja samalla sovitaan, että hän mahdollisen sodan syttyessä tulee toimimaan myös ylipäällikkönä.

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallelaa kuolee 7. maaliskuuta Tukholmassa 65-vuotiaana kehkonkuumeeseen. Suomen taiteen renensanssihahmoksi kutsuttu Gallen-Kallela oli monipuolinen ja voimakas taitelijapersoonallisuus, joka nousi suomalaisuuden johtohahmoksi kuin Jean Sibelius säveltaiteessa. Hänen vaikutuksensa ulottuia maalaistaiteen ja grafiikan ulkopuolelle, sillä hänen taidepoliittinen asemansa oli vahva. Gallen-Kallela osallistui vapaaehtoisena sisällissotaan ja palveli Mannerheimin päämajassa mm. lippujen, kunniamerkkien ja sotilaspukujen suunnittelijana.

Vuosi 1931

Presidentinvaalit 1931

Svinhufvud voittaa niukasti vaalin
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/svinhufvud_voittaa_niukasti_vaalin_14679.html#media=14684

Kuvat aiheesta 1931

Elävä arkisto 1930-luku

1930-luvun pula ja konikapina
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/1930-luvun_pula_ja_konikapina_44940.html#media=44951

Akseli Gallen-Kallela
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akseli_Gallen-Kallela

Jean Sibelius
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_Sibelius

Jean Sibelus kodissaan

Jean Sibelius

Lähdeaineisto: Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7



Lähettänyt klo Ei kommentteja:

torstai 26. joulukuuta 2013

Demokratian tulikoe


Presidentti ja rouva Ståhlberg kyydityksen jälkeen Joensuun asemalla

Suomen nuori demokratia kohtaa vaikeimman kriisinsä, kun äärioikeistolainen Lapuan liike esittää sille avoimen haasteen. Lapuan liikkeen kannattajat kokoavat 16. maaliskuuta rivinsä perustamalla kommunisminvastaisen taistelujärjestön Suomen Lukon. Kun eduskunta ei suostu estämään kommunistilehtien julkaisemista painovapauslakia kiristämällä, liike siirtyy oman käden oikeuteen: 28 maaliskuuta tuhotaan Työn Äänen kirjapaino ja kommunisteja ja muita vastahankaisia ryhdytään pahoinpitelemään ja kyyditsemään itärajalle. Näkyvä toiminta johtaa menestykseen: 14 kesäkuuta valtioneuvosto päättää tilapäisesti sulkea kommunistiset kirjapainot, 4. heinäkuuta valitaan pääministeriksi liikkeen arvostama P.E.Svinhufvud ja 5. heinäkuuta kommunistiset kansandustajat määrätään pidätettäviksi. Lapuan liikkeen nousu tapahtuu maan poliittisen johdon hiljaisella hyväksynnällä, sillä kansanliikkeen tielle ei haluta asettua. Yhteisymmärrystä symbolisoi 7. heinäkuuta järjestetty talonpoikaismarssi, jonka aikana kansanliikkeen ja maan johtomiehet lyövät veljenkättä Helsingin Senaatintorilla. Voimannäyte ei kuitenkaan pelottanut sosiaalidemokraatteja ja ruotsalaisia, joiden äänin lapualaisten vaatimat kommunististien vastaiset lait siirtyivät lepämään yli vaalien. Uudet vaalit tuovat eduskuntaan miehityksen, joka hyväksyy 24.lokakuuta kommunistilait, mutta tämä päätös päättää Lapuan liikkeen voittokulun. Maltillisten porvarillistien voimien ja sosiaalidemokraattien muodostama laillisuusrintama näyttää kaapin paikan kansanliikkeelle, joka uskottavuutta romahduttaa pahoin 14. lokakuuta tapahtunut entisen presidentin K.J.Ståhlbergin kyyditys.

Suomen meripuolustus kohentuu 1930-luvun alkupuolella, kun merivoimat saa käyttöönsä uusia aluksia. Ensimmäinen sukellusvene Vetehinen lasketaan 1. kesäkuuta 1930 vesille Turussa. Juhlallisen vesillelaskuseremonioihin osallistuu tasavallan presidentii Lauri Kristian Relandet, jonka puoliso Signe ei kieltolain vuoksi voi suorittaa kastetta perinteisellä sampanjalla vaan katkaisemalla sinivalkoisen silkkinauhan. Heinäkuun 2. päivänä lasketaan vesille pienempi sukellusvene Saukko, elokuun 1. påivänä iso sukellusvene Vesihiisi, ja 20. joulukuuta on vuorossa panssarilaiva Väinämöinen.

Suomen talouselämä on valmiiksi huonossa kunnossa, kun syksyllä 1929 tapahtuneen New Yorkin pörssiromahduksen käynnistämän kansainvälisen laman vaikutukset ulottuvat maahan. Talous oli kehittynyt suotuisasti vuodesta 1922 lähtien, mutta 1928 tapahtui käänne huonompaan. Kustannustason nousun vuoksi kilpailukyky alkoi heiketä ja heikko viljasato pakotti tuonnin lisäämiseen, vaihtotaseen vaje kasvoi nopeasti. Reaalikoron noustessa yli 25 %:iin pörssikurssit laskivat nopeasti. Teollisuustuotanto kääntyi laskuun syksyllä 1929.

Kansainvälinen lama syventää kotimaisen taantuman vaikutuksia. Teollisuustuotanto laskee viidenneksen, asuntojen rakentaminen loppuu lähes tyystin. Hinnat ja palkat laskevat, työttömyys nousee huomattavan suureksi. Pahimmillaan kortistossa on työttömiä n. 90 000 eli 6-7 % työvoimasta.
Maksumieheksi nousee erityisesti Suomen maaseutu, metsänomistajat sekä metsistä ansionsa saanut väestö. Myös maataloustuotteista saadut tulot vähenevät. Kun velalliset eivät kykene huolehtimaan maksuistaan, ulosotot ja pakkohuutokaupat yleistyvät. Kaupungeissa on soppajonoja. Vaikemmat pulavuodet ovat 1930-31. Syksyllä 1931 Englanti ja muut pohjoismaat luopuvat kultakannasta ja devalvoivat valuuttansa. Lokakuun 12. Suomi seuraa esimerkkiä. Seuraavana vuonna lama alkoin hellittää ja 1933 tuli selvä kasvun vuosi.

Vuosi 1930

Lapuan liike

K. J. Ståhlbergin kyyditys

Kyosti Kallion puhe

Oikeistolaisia tuulia

1930-luvun lama

1930-luvun pula ja konikapina
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/1930-luvun_pula_ja_konikapina_44940.html#media=44951


Lähdeaineisto Suomen kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Suomi avautuu



Kuva Helsingin Käpylästä vuodelta 1924

Sotien välinen aika oli liikenteellisesti murroskautta. Suomi pysyi vielä pitkälti ”hevosvetoisena”, mutta 1920-luvulta lähtien autot ja moottoripyörät alkoivat valloittaa maanteitä.
Vuonna 1921 voimaan tullut laki siirsi yleisten maanteiden rakentamisen ja kunnossapidon valtion vastuulle. Tiestön suunnittelussa kiinnitettiin huomiota taloudellisten ja liikenteellisten seikkojen ohella mm. matkailullisiin ja puolustuksellisiin näkökohtiin. Vuoteen 1939 mennessä tieverkon pituus kasvoi 48 000 km:stä 68 000 km:iin. Lähes kaikki tiet olivat mutkaisia ja kapeita sorateitä. Kestopäällystettyjä teitä oli vain malliksi.

Ensimmäiset autot tulivat Suomen maanteille 1900-luvun alussa, vuonna 1920 oli käytössä 1700 autoa. Vuoteen 1939 mennessä autojen määrä kasvoi lähes 50 000:een, joista yli puolet oli henkilöautoja. Liikkumisen kannsalta suurin merkitys oli linja-autojen yleistymisellä. Linja-autoilla päästiin laajan maan syrjäisillekin kulmille, ja ne pystyivät kilpailemaan matkustusmukavuudessa hyvinkin junaliikenteen kanssa. Linja-autoliikenteen reittiverkon pituus oli 1920-luvulla jo lähes 40 000 kilometriä.

Linja-autoliikenteen kasvusta huolimatta sotienvälinen aika oli rautateiden valtakautta. Suomen pääradat oli rakennettu jo autonomian aikana, mutta topparoikille riitti yhä töitä. Erityisesti 1920-luvulla rakennustyöt etenivät nopeasti, ja talvisotaan mennessä saatiin valmiiksi useita merkittäviä poikki- ja paikallisratoja. Tuolloin maamme rataverkko oli saavuttanut lähes nykyisen muotonsa ja yli 5500 km:n pituuden. Rautateiden vetokalustona olivat lähes yksinomaan höyryveturit, vaikka ensimmäiset dieselveturit ilmenstyivät rautateille jo 1930-luvulla.

Kun itsenäistymisen jälkeen ulkomaankauppa suuntautui idän sijasta länteen, kasvoi kauppalaivaston ja merenkulun merkitys. Tämä johti Suomen kauppalaivaston voimakkaaseen määrälliseen ja laadulliseen uudistumiseen. Huonokuntoiset ja pienet purjealukset saivat väistyä höyry- ja moottorilaivojen tieltä. Vuonna 1939 Suomen kauppalaivaston noin 590 000 bruttorekisteritonnista purjelaivojen osuus oli enää runsaat viisi prosenttia. Pisimpään uutta aikaa vastaan sinnittelivät Ahvenanmaan metallirunkoiset parkit ja fregatit, jotka näyttiävt muille purjealuksille peräpeiliään Grain Race-kilpapurjehduksessa täydessä vehnälastissa Australiasta Kap Hornin kautta Eurooppaan.

Tehokkuuden kasvu loi pohjan alan tulevaisuudelle. Sisävesillä laivaliikenteen alamäki oli jo tosiasia. Sen sijaan uitot lisääntyivät 1930-luvule asti metsäteollisuuden kasvun myötä.
Lentoliikenteeseen Suomessa siirryttiin kansainvälisesti varhain. Vuonna 1923 perustettu Aero Oy, nykyinen Finnair Oy, avasti seuraavana vuonna vesitasoilla säännöllisen lentoliikenteen Helsingistä Tallinnaan. Pian lennettiin myös Tukholmaaan, josta oli mahdollisuus jatkaa Euroopan suurkaupunkeihin. Kalustona olivat saksalaiset kokometalliset Junkersit.
Alkuvuosien vesitasoista vapauduttiin 1930-luvulla, jolloin rakennettiin maakenttiä suurimpiin kaupunkeihin. Valtakunnan pääkenttää, Malmin lentokenttä, otettiin käyttöön 1936. Ensimmäisenä toimintavuotenaan Aero lennätti 269 matkustajaa, mutta vuonna 1939 matkustajia oli jo 13 000.

Suomen teollisuus kehittyi ripeästi sotien välisenä aikana. Keskimääräinen vuosikasvu oli noin kahdeksan prosenttia ja tuottavuuskin nousi lähes viisi prosenttia vuodessa. Teollisuuden työntekijöiden määrä lisääntyi vuoteen 1939 mennessä 270 000:een. Suhteessa vielä nopeammin kasvoi teollisuuden osuus maan bruttokansantuotteesta. Vuonna 1938 teollisuuden ja rakennustoiminnan osuus nettokansantuotteesta oli 30 prosenttia, kun ylivoimaisesti suurin työllistäjä maa- ja metsätalous pääsi 36 prosenttiin.

Teollisuuden tuotannon kasvun mahdollisti kotimaisen energian, sähkön, saannin yleistyminen. 1920-luvun alussa oli teollisuuden tarpeisiin valjastettu jo useita suurehkoja putouksia, mutta mittavin hanke oli Imatran voimalan rakentaminen. Voimalan ensimmäinen vaihe valmistui kevättalvella 1929, ja Imatra tuotti pian energiaa enemmän kuin muut vesivoimalaitokset yhteensä.

Teollisuuden uudistumisen veturina oli metsäteollisuus, joka suuntasi viennin lännen markkinoille. Metsäteollisuuden tärkein haara oli aluksi sahateollisuus, sillä rakennuspuulle riitti ostajia maailmansodan raunioittamassa Euroopassa. Vuonna 1927 sahatavaran viennissä saavutettiin ennätys, joka rikottiin vasta vuonna 1980.

Myös paperi meni ajoittain hyvin kaupaksi, ja suuren talouslaman jälkeen paperiteollisuus nousi tärkeimmäksi viejäksi. Paperiteollisuuden pääartikkeli oli aluksi ruskea pakkauspaperi, joka antoi pian tilaa pitemmälle jalostetuille tuotteille. 1930-luvn lopulla Suomi oli maailman johtava paperinmyyjä.

Metsäteollisuuden tuotteiden osuus Suomen viennin arvosta oli 1930-luvun lopulla 85 prosenttia. Tuolloin kotimarkkianteolliisuuteen luettavan metsäteollisuuden osuus viennistä oli vain muutaman prosentin luokkaa ja maataloustuotteiden noin seitsemän prosenttia.

Kotimarkkinateollisuus kehittyi nopeasti ja kokonaisuudessaan kotimarkkinateollisuuden tuotanto kasvoi hiukan nopeammin kuin vientiteollisuuden. Nimenomaan metalliteollisuus kehittyi nopeasti. Tehostuva maatalous tarvitsi koneita ja metsäteollisuus paperikoneita. Liikennettä varten rakennettiin laivoja, vetureita, vaunuja ja ratakiskoa, ja sähköistäminen lisäsi erilaisten laitteiden tilauksia.

Kaivosteollisuus oli metalliteollisuuden tärkeä raaka-ainehankkija. Outokummusta oli läytynyt vuosisadan alussa kuparia, mikä teki Suomesta kuparin suhteen omavaraisen. Vuonna 1936 Outokummun kuparirikastetta alettiin sulattaan Imatralla. Metallurgia kehittyi muutenkin: Harjavaltaan nousi kuparivalssaamo ja Vuoksenniskalle rautatehdas.

Kun yhteys Venäjään oli katkennut, tärkein kauppakumppani oli Englanti, joka osuus Suomen viennistä li maalmansotien välisenä aikana noin 40 prosenttia. Saksan osuus oli kuudennes ja Yhdysvaltain noin kahdeksan prosenttia. Ruotsin osuus Suomen viennistä nousi vasta 1930-luvun lopulla noin kuuteen prosenttiin. Tuonnin osalta kuvio oli lähes päinvastainen, Saksa oli selvästi tärkein tuontimaa, ja myös Ruotsista tuonti oli huomattavan suurta. Sen sijaan Englannista tuotiin vain kuudesosa tuonnista. Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan osuus sekä viennin että tuonnin arvosta oli koko maailmansotien välisen ajana vain parin prosentin luokkaa.


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 23. joulukuuta 2013

Äärioikeiston nousu

Kurun haaksirikon pelastustöitä

Suomen sisäpolitiikan 1920-luvun alussa alkanut oikeistolaistuminen huiepntui vuosikymmenen lopulla äärioiekiston kansannousuksi. Parlamentarismiin tympääntyneet äärioikeistolaiset vaativat kommunismin kitkemistä maasta.
Itsenäisen Suomen puolesta taistellut valkoisten ydinjoukko on seurannut koko 1920-luvun ajan ärtyneenä maan sisöpoliittisen tilanteen kehittymistä. Se tuntee voittaneensa sodan, mutta hävinneensä rauhan, kun kansan eheytymiseen tähtäävä politiikka on sallinut vasemmiston koota rauhassa voimiaan. Kommunistien toiminta laajoine lakkoiluineen ja mielenosoituksineen tuntuu vain jatkuvan, vaikka liikkeen johto istuukin kaltereiden takana. Äärioikeistolaiset päättävät, että nyt on lopultakin turvauduttava vapaussodan tulokset ja pistettävä kansa jälleen ruotuun. Nousu alkaa Lapualla, jossa maakunnan miehet keskeyttävät Vihtori Kosolan johdolla 23. marraskuuta kommunistisen nuorisoliiton kokouksen ja repivät osanottajien punaiset paidat. Joulukuun 1. päivänä Lapualla pidetään suuri kokous, jossa valtiovallalta vaaditaan ankaria toimia kommunistien nujertamiseksi.

Suomen teollisuus kehittyy suotuisasti 1920- ja 1930-luvulla. Vaikka maa- ja metsätalous pysyy ylivoimaisesti tärkeimpänä työllistäjänä, teollisuuden osuus maan bruttokansantuotteesta kasvaa nopeasti. Vuonna 1938 teollisuuden ja rakennustoiminnan osuus bruttokansanstuotteesta on 30 %, kun alkutuotannon osuus on 36 %. Teollisuuden tuotannon kasvun taustalla on kotimaisen energian, sähkön, saannin yleistyminen. Teollisuuden tarpeisiin valjastetaan useita suurehkoja koskia ja 1920-luvun alussa, jolloin aloitetaan myös työt maan tärkeimmän turistinähtävyyden, Imatrankosken partaalla. Vuoksen vanha uoma padotaan ja sen itäpuolelle rakennetaan koneasema n. 0.5 km:n pituista ja i5 metriä levyistä yläkanavaa pitkin. Koneasemalta vedet virtaavat alakanavan kautta takaisin Vuokseen. Ensimmäisenä valmistuneen Viipurin voimansiirtojohdona välityksellä voimalaitoksen tuottamaa sähköä päästään syöttämään yleiseen kulutukseen helmikuussa 1924, ja itse voimala aloittaa toimintansa 25. toukokuuta.

Näsijärvellä Tampereen edustalla tapahtuu 7. syyskuuta pahin Suomen sisävesillä koettu onnettomuus, kun matkustajia täynnä oleva höyrylaiva Kuru kaatuu ankarassa myrskyssä. Laiva kallistuu nopeasti vasemmalle kyljelleen, vaappuu hetken paikallaan, pyörähtää muutaman kerran ympäri ja uppoaa 18 metrin syvyyteen. Huomattava osa matkustajista onnistuu pelastautumaan, mutta 138 ihmistä vaipuu Näsijärven aaltoihin.

Vihtori Kosola

Lapuan liike

Tampereella vuonna 1929
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/tampereella_vuonna_1929_19034.html#media=19036

Kurun laivaonnettomuus 7.9.1929
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/liikkuminen/1918-40/kuru3a.htm

HL Kuru
http://fi.wikipedia.org/wiki/HL_Kuru

Vuosi 1929

Vuoden 1929 pörssiromahdus

Maataloustiedustelu 1929-1930

Lähdeaineisto: Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

Uusi valtiopäiväjärjestys


A.I.Virtanen

Suomen tasavallan keskeiset perustuslait ovat 1919 hyväksytty hallitusmuoto ja eduskunnan toimintaa säätelevä 1906 hyväksytty valtiopäiväjärjestys. 13. tammikuuta 1928 vahvistettu uusi valtiopäiväjärjestys jättää voimaan vanhat määräenemmistövaatikukset ja lepäämäänjättämissäännöstöt. Valtiopäiväjärjestys, jonka mukaan perustuslain säätämisestä, kumoamisesta tai muuttamisesta voidaan päättää hitaammaan tai nopeamman aikatulun mukaisesti, on sekä jäykkä että joustava. Perustuslain säännöksillä on suuren määräenemmistövaatimuksen vuoksi suuri pysyvyys, mutta poikkeukset voidaan toteuttaa myös välittömästi, jos päästään riittävään yksimielisyyteen. Tällä järjestelmällä tulee olemaan suuri merkitys toisen maailmansodan aikana, jolla hallitukselle voidaan myöntää valta antaa asetuksia asioissa, jotka normaalioloissa olisivat vaatineet lakien säätämistä.

STP:n lakkauttaminen ei lopettanut kommunistien julkista toimintaa, sillä liike organisoitiin SKP:n ohjeiden mukaan uudelleen. Lisäksi kommunistit kamppailivat edelleen tiukasti SDP:n kanssa vallasta ammattiyhdistysliikkeessä. Tätä kamppailua kiristi työnantajien pyrkimys lopettaa lakot 1920 perustetun lakonmurtajajärjstön Vientirauhan avulla. Laajimmat työtaistelut käytiin 1927-1928, jollooin kommunistien hallitseman Suomen Ammattijärjestön johtamien lakkojen tavoitteena ei ollut vain työväestön aseman parantaminen vaan myös kapitalistisen yhteiskunnan heikentäminen. Keväällä 1928 kommunistien toiminta koki kuitenkin pahan takaiskun, kun Etsivä keskuspoliisi pääsi selville puolueen maanlaisesti organisaatiosta ja koko sen johto vangittiin.

Suomi sijoittuu Amsterdamin olympiakisojen mitalitaulukossa neljänneksi 8 kulta-, 8 hopea- ja 9-pronssimitalillaan. Suomen kultamitalistit ovat yleisurheilussa Paavo Nurmi (10 000 m), Ville Ritola (5000 m), Toivo Loukola ( 3000 m esteet) Harry Larva (1500 m) ja Paavo Yrjölä (10-ottelu) sekä painissa Väinö Kokkila ( kr.room. 75 kg), Kaarlo Mäkinen (vapaa 56 kg), Arvo Haavisto (vapaa 75 kg). Sankt Moritzin talvikisojen suomalaistähti oli jälleen Claes Thunberg, joka lisää kultamitaliensa määrään viiteen voittamalla 500 ja 1500 m kilpailut.

Suomen biokemian tutkimuksen uranuurtaja A.I. Virtanen keksii kesällä 1928 AIV-rehun. Keskinnön ydin on rehun oikea happamuus. Virtanen teki ensimmäiset kokeet maitohapolla, mutta pian hän havaitsi, että suolahappo tai rikkihappo sopivat tarkoiutkseen paremmin. Hän tarjosi aluksi koerehua hevosille, mutta kun polle oli paiskannut tupon tallin nurkkaan, tuli lehmän vuoro. Lehmät pitivätkin uudesta rehusta, joka osoittautui hyvin säilyväksi. Kokeilujen jälkeen AIV-luoksen koostumus vakiintui 7-normaalisen rikkihapon ja 7-normaalisen suolahapon sekoitukseksi. Koska lius oli halpaa ja tehokasta, Valio aloittaa tehokkaan kampanjoinnin sen puolesta. Jo kesällä 1929 AIV-rehua valmistetaan 3000 tilalla.
Vuosi 1928

A.I.Virtanen
Nobel-tutkija

Amsterdamin olympialaiset 1928

Suomi kesäolympialaisissa 1928

Suomi talviolymialaisissa 1928

Suomen sosialistinen työväenpuolue


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tanner kohtaa suojeluskunnat


Tanner vastaanottaa paraatin

Suomen demokratian toimivuutta se, että vain yhdeksän vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen suojeluskunnat tekevät kunniaa sosialismia edustavalle vt.presidentti Väinö Tannerille.
Kun presidentti Lauri Kristian Relander joutuu keväällä jäämään sairaslomalle lähes neljäksi kuukaudeksi, hänen tehtäviään ryhtyy hoitamaan pääministeteri Väinö Tanner. Presidentin ja siten myös puolustusvoimien ylipäällikön ominaisuudessa Tanner joutuu ottamaan vastaan toukokuun 16. päivän sotilasparaatin Senaatintorilla. Vasemmisto ei haluaisi päästää edustajaansa sodan ketkerasta lopusta muistuttavaa tilaisuuteen, ja suojeluskunnat eivät puolestaan haluaisi pokkuroida sosialistin edessä. Paraati kuitenkin viedään läpi suunnitelmien mukaisesti, vaikka suurin osa maan suojeluskunnista kieltäytyy lähettämästä edustajiaan siihen.

Suomi valitaan 15. syyskuuta kolmivuotiskaudeksi Kansainliiton neuvoston jäseneksi. Neuvostopaikan toivotaan vahvistavan maan kansainvälistä asemaa ja samalla osoittavan Neuvostoliitolle mahdollisimman selvästi sen, minkä puolen Suomi on kansainvälisessä politiikassa valinnut. Suomen pysyväksi edustajaksi valittu Rudolf Holsti toteaakin yksiselitteisesti; parempi ottaa turvallisuustakeet 55 valtiolta eli Kansainliitolta kuin yhdeltä eli Neuvostoliitolta.

Maria Jotuni joutui yhteiskunnan vanhoillisten piirien silmätikuksi 1924 ilmestyneen näytelmänsä Tohvelisankarin rouva vuoksi. Kirjailijaa syytettiin siveettömyydestä ja alhaisten intohimojen ruokkimisesta. Jotunin vuonna 1927 ilmestynyt novellikokoelma Tyttä ruusutarhassa jatkaa kirjailijan korkeatasoista tuotantoa.

Valtion maatalouspolitiikka aktivoitui merkittävästi 1920-luvun alkupuolella. Tämä merkitsi myös Keskuslainarahaston roolin korostumista, mutta ongelmaksi nousi Keskuslainarahaston taloudellinen aseman haavoittuvuus. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen rahan arvon romahduksen myötä osakepääoman reaalinen arvo oli supistunut murto-osaan aikaisemmasta. Lisäksi edessä oli edellisinä vuosina ostettujen valtionlainojen takaisinmaksi, minkä seurauksena koko osuuskassajärjestemän toimintamahdollisuudet näyttivät melko ongelmallisilta. Tämän tilanteen ratkaisemisekis Keskuslainarahaston johto käynnisti vuonna 1923 neuvottelut osakepääoman korottamiseksi. Näitä neuvotteluja jatkettiin vuooden 1924 puolella, ja ratkaisuun päästään vuoden lopulla.

Vuoden 1925 alusta lähtien Keskuslainarahaston osake-enemmistä siirtyi valtiolle. Ratkaisu toteutettiin siten, että valtion myöntämistä korottomista lainoista 25 miljoonaa markkaa muutettiin yhtiän etuoikeudettomiksi osakkeiksi, korollisia lainoja muutettiin 7,5 miljoonan markan edestä rahaston B-sarjan osakkeiksi ja 14 miljoonan arvoiset valtion lainat muutettiin yhtiön vararahastoksi. Lisäksi osuuskassat merkitsivät uusia osakkeita 2 miljoonan edestä. Kaiken kaikkiaan osakepääoma nousu 4 miljoonasta 38,5 miljoonaan markkaan, josta valtion osuus oli peräti 84 prosenttia.

Korotuksen seurauksena osakepääoma liki kymmenkertaistui. Realistisesti jättiläismäisestä korotuksesta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä korotuksen seurauksena osakepääoman reaalinen arvo ainoastaan palautettiin ensimmäistä maailmansotaa edeltäneiden vuosien tasolle. Tämän lisäksi Keskuslainarahasto sai valtiolta kunnollisen vararahaston. Vähintää yhtä suuri merkitys oli kuitenkin vapautumisella näiden lainojen takausmaksuista, jolloin Keskuslainarahaston voimavarat voitiin suunnat kassojen antolainauksen lisäämiseen.

Valtion taloudellinen panostus Keskuslainarahaston tukemiseenoli valtion talouden mittasuhteissa varsin merkittävä, ja valtion etujen mukaista oli Keskuslainarahaston tarkka seuraaminen. Käytännössä tämä tapahtui siten, että osana vuoden 1925 osakepääoman korotusta oli Keskusrahaston sääntöjä muutettu: nyt hallintoneuvostoon tuli kolme valtiovallan nimittämää edustajaa. Näistä yhden nimitti Suomen Pankki, yhden valtionvarainministeriö ja yhden maatalousministeriö.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että alkuvaiheessa Suomen Pankin edustajana oli pääjohtaja Risto Ryti, joka myös erittäin aktiivisesti osallistui Keskuslainarahastaon toiminnan valvontaan. Hieman kärjistäen voidaan sanoa Keskuslainarahaston olleen Risto Rytin erityisen suojeluksen alaisena kautena 1925-1939. Valtionvarainministeriön edustajana oli valtiokonttorin johtaja J. Wartiovaara ja maatalousministeriön pitkäaikaisimpana edustaja maanviljelysinsinööri E.A. Malm. Viimeksi mainittu oli vuosina 1910-1928 ollut keskuslainarahaston johtokunnan jäsenenä.

Vuosi 1927

Yle Areena 1920-luku

Valokuvat 1927


Lähdeaineisto Antti Kuusterä Lähellä ihmistä ISBN 951-1-17992-6 , Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

torstai 19. joulukuuta 2013

Sisäpolitiikan vaihtelevat muodostelmat



Relanderin presidenttikauden (1925-31) seitsemästä hallituksesta kokoomus oli edustettuna neöjässä, mutta edistyspuolue vähentynein voimin kauden lopulla vain kolmessa. Tosin kauteen mahtuu myös vuoden ajan (1926-27) istunut Väinö Tannerin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus, jonka teki mahdolliseksi porvarillisten puolueiden kyvyttömyys muodostaa laajapohjainen hallitus ja Relanderin ilmeinen pyrkimys sitoa maltillinen työväenliike vallitsevaan järjestelmään antamalla sille vastuuta.

Heti pääministerin ohjelmapuheen jälkeen kokoomus esitti Tannerin hallitukselle epäluottamuslausetta sai osan maalaisliittoa mukaansa, mutta hallitus sai edistyspuolueen ja ruotsalaisen kansanpuolueen tuen luottamuslauseeseen. Osalle porvaristoa ja talonpoikia tuntui mahdottomalta ajatus, että maan hallitus koostuisi sosiaalidemokraateista. Ruotsalaisen kommunistilehden paljastama suojeluskuntien avulla tehtävä oikeistokaappauksen mahdollisuus ei ollut täysin pois suljettu. Käytännössä Tannerin hallitus toimi varovasti ja otti huomioon ”luvallisen politiikan” ahtaat rajat. Hallitus pidättyi yrityksistä puuttua suojeluskuntajärjestän asemaan ennen kuin budjettiesityksessään, josta suojeluskuntamäärärahat puuttuivat, ja pääministeri Tanner mm. otti presidentti otti presidentin sijaisena vastaan toukokuun 16. päivän vapaussodan muistoparaatin, mikä aiheutti eniten kuohuntaa hänen omassa puolueessaan.

Vuoden 1927 eduskuntavaalien merkittävin muutos oli maalaisliiton hienoinen menestyminen edistyspuolueen ja kokoomuksen kustannuksella. Syksyllä Tannerin hallitus kaatui budjettiäänestyksessä, kun ruotsalaisen kansanpuolueen enemmistä ei hyväksynyt kuluttajaväestölle edullista elintarvikkeiden suojatullien poistamista. Kysymys oli pitkin 1920-lukua ollut yksi RKP:n sisäisen fraktionmuodostuksen syistä. Uusi hallitus oli J.E.Sunilan johtama muutamilla ammattiministereillä terästetty maalaisliittolainen vähemmistöhallitus, joka sitten kaatui hieman vahingossa sosiaalidemokraattien välikysymykseen, tosiasiallisena syynä oli kielikysymykseen keitoutunut porvarillisten puolueiden yhteistyönkyvyn puute.

Edistyspuolueeseen kuuluvan Oskari Mantereen kapeaharteinen vähemmistöhallitus taas kaatui virkamiespalkkoihin; reaalipalkat olivat alentuneet tuntuvasti, mutta varsinkin maalaisliitto ja myös sosiaalidemokraatit vastustivat korotuksia. Seuranneissa hajoitusvaaleissa maalaisliitto pääsi 60 paikallaan ennätyksensäänsä, ja myös kommunistit voittivat muutaman paikan – molemmat hyötyivät ”herravastaisuudestaan”. 1920-luvun viimeisen (vähemmistö) hallituksen muodosti Kyösti Kallio. Tämän hallituksen ongelmaksi nousi Lapuan liike.

Sisäpolitiikan perusongelmana 1920-luvun Suomessa oli se, ettei ollut toimivaa enemmistöä, jonka yksimielisyys olisi ollut saavutettavissa riittävän konkreettisella ja yksityiskohtaisella tasolla. Vain Rafael Erischin hallitus 1920-1923 ja Lauri Ingmanin hallituksen ensimmäinen versio 1924 nojasivat eduskunnan enemmistöön, eivätkä enkään kovin tuntuvasti. Monet seikat estivät laajojen enemmistöjen muodostamisen. Ensimmäinen oli poliittinen perusjaksi: sosiaalidemokraattien ottaminen hallituksen heille hyväksyttävin ehdoin ei oikein ollut muille ajateltavissa. Vasemmistola oli kuitenkin yhteensä noin 80 paikkaa eduskunnassa, ja lopuista 120 paikasta oli enemmistön löydyttävä.

Ensin porvarillisia puolueita jakoi kahtia hallitusmuotokysymys ja siihen liittynyt ulkopoliittinen suuntautuminen, ja kun se oli pääosin unohdettu, oli yhä jäljellä oikeistolaisuuden ja liberaalisuuden akselilta nousevia detaljikysymyksiä. Silti jäi myös periaatetasolla elmään keskustan oikeistoa kohtaan tuntema epäluulo, jonka mukaan ainakaan osa oikeistoa ei oikeastaaan hyväksynyt tasavallan poliittista järjestelmää – ja vastaavasti oikealla käsitys, että keskusta oli liian pehmeä vasemalle. Yksi ongelma oli maalaisliiton kasvu: puolue oli monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä tavallaan radikaali, ja yhteistyötä edistyksen ja kokoomuksen kaltaisten ”kaupunkilaispuolueiden” kanssa hiersi maalaisliitossa herkästi esiin noussut herrakauna, joka sai kirkkaimmat voittonsa virkamiespalkkojen lisäksi kielikysymyksessä. Maalaisliitto oli paitsi muita puolueita säästäväisempi myös puolueista aitosuomalaisin. Laajemmalle yhteistyölle ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa oli molemminpuolisia esteitä, ja toisten suomenkielisten porvaripuolueiden kielipolitiikka saattoi näyttää lepsuttelulta.


Suomen historian pikkujättiläinen ISBN 951-0-4253-0
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tannerin hallitus

Pääministeri Väinö Tanner

Vain kahdenksan vuotta punaisten tappioon päättyneen sisällissodan jälkeen Suomi sai vasemmistohallituksen. Väinö Tannerin hallitus on itsenäisen Suomen ensimmäinen sosiaalidemokraattinen hallitus ja myös ensimmäinen hallitus, jossa on mukana nainen.

Radiotoiminta alkoi Suomessa 1920-luvun alkupuolella. Ensimmäinen radiokonsertti pidettiin Nuoren Voiman Liiton messuilla 6. tammikuuta 1923, ja tämän jälkeen radioamatöörit järjestivät useita muita yleisölle tarkoitettuja radiolähetyksiä. Vuonna 1926 perustetaan Suomen Yleisradio, joka pyrkii käynnistämään koko maata palvelevan säänöllisen radiotoiminnan. Ensimmäinen ohjelma lähetetään 9. syyskuuta klo 8.05. Lähetyksiä on aluksi neljästi viikossa. Ohjelmien on tarkoitus olla vaihtelevia, sisällöltään arvokkaita, asiallisia ja puolueettomia ja niiden tulee edistää kansansivistystä ja tarjota jalostavaa ajanvietettä kansan laajoille piireille. Musiikkiesitysten ohella ohjelmistossa oli mm. esitelmiä, lausuntaa, uutisia sekä sää- ja pörssitietoja. Ensimmäinen Markus-sedän, Markus Raution, lastentunti lähetetään jo 1. joulukuuta.

Lokakuun ensimmäisenä 1925 allekirjoitettu Locarnon sopimusjärjestelmä, joka johti Euroopassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallinneen jännitystilan laukeamiseen ja mm. Saksan pääsyyn Kansainliiton jäseneksi, sai Neuvostoliiton huolestumaan maan länsirajan turvallisuudesta. Estääkseen länsivaltojen vaikutusvallan kasvun sille tärkeillä alueilla se pyrki luomaan Itä-Eurooppaan Moskova-keskeisen sopimusjärjestelmän ”Anti-Locarnon”. Solmittuaan vuoden 1925 lopulla hyökkäämättömyyssopimuksen Turkin kanssa Neuvostoliitto ilmoittaa 12. maaliskuuta Suomelle ja Baltian maille olevansa valmis tekemään Turkin mallin mukaisen hyökkäämättömyyssopimuksen. Suomi suhtautuu ehdotukseen varauksellisesti, sillä sopimuksen mukaan osapuolien olisi pitänyt sitoutua pysymään puolueettomina, jos toinen osapuoli joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Tämä oli vastoin Kansainliiton peruskirjaa, joka nimenomaan edellytti kaikkien jäsenmaiden tulevan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen jäsenmaan rinnalle. Koska Suomi haluaa pitää kiinni Kansainliiton asemasta, se aloittaa neuvottelut Neuvostoliiton kanssa mutta ei suostu puolueettomuusvaatimukseen. Näin neuvottelut katkeavat tuloksettomina 24. marraskuuta, ja Suomen poliittinen johto voi henkäistä hepotuksesta. Suomi oli kyennyt osoittamaan sekä neuvotteluvalmiutensa että selvän sitoutumisensa Kansainliiton turvallisuusjärjestelmään.

Kun Kyösti Kallion johtama hallitus sai eduskunnalta epäluottamuslauseen 23. marraskuuta, presidentti Relander antaa hallituksen muodostamisen Väinö Tannerin tehtäväksi. Hänen tarkoituksenaan on antaa sosiaalidemokraateille tilaisuus kasvaa ”isänmaallisena puolueena”. Tiedusteltuaan muiden puolueiden kantaa mahdolliseen yhteistyöhön Tannerin muodostamaa 13. joulukuuta sosiaalidemokraattiseen vähemmistöhallitukseen. Hallituksessa oli 13 ministeriä, jista tunnetuimpia olivat Väinö Voionmaa ulkoministerinä, Väinö Hakkila oikeusministerinä ja Hannes Ryömä valtionvarainministerinä. Ensimmäisen kerran Suomen hallitukseen valittiin myös nainen, toisena sosiaaliministerinä on Miina Sillanpää.

Kun presidentti Relander sairastui keväällä 1927, hänen tehtäviään alkoi hoitamaan pääministeri Väinö Tanner. Presidentin sijaisena Tanner joutui ottamaan vastaan toukokuun 16. päivän paraatin Senaatintorilla. Kysymyksessä ei ollut vain valkoisen armeijan voiton muistoparaati, vaan sekä armeijan että suojeluskuntien suuri valtakunnallinen katselmus. Paraati herätti ärtymystä sekä suojeluskuntien että vasemmiston keskuudessa. Suurin osa maan suojeluskunnista kieltäytyi lähettämästä edustajiaan siihen. Vasemmistolaiset puolestaan vaativat lähes yksimielisesti Tanneria kieltäytymään tehtävästä. Tanner kuitenkin katsoi, että velvollisuudet on hoidettava ja sillä siisti.

Turussa Crichton-Vulcan Oy:n telakalla toukokuussa 1927 puhjennut lakko oli suurelta osin poliittinen, sillä telakalla rakennettiin laivaston sukellusveneitä. Neuvostoliitto katsoi sukellusveneiden liittyvän englantilaisten hyökkäyssuunnitelmiin, ja tuki lakkolaisia niin runsaskätisesti, että lakko olisi voinut jatkua kuukaudesta toiseen. Tanner piti lakkoa pitkään työnantajien ja lakkolaisten välisenä asiana, mutta lokakuussa 1927 hän alkoi sovitella asiaa. Hänen johdollaan saavutettiin nopeasti molempia osapuolia tyydyttävä sopimus. Työantajat arvostivat Tannerin toimintaa, mutta kommunistit tuomitsivat hänet alimpaan kastiin. Tannerin hallitukselle ennustettiin luhyttä ikään, mutta se pysyi pystyssä vuoden 1927 lopulle asti. Se kaatui lopulta budjettineuvotteluissa esille nousseisiin erimielisyyksiin, jotka koskivat ennen kaikkea puolustumäärärahoja sekä vero- ja tullipolitiikkaa. Tannerin hallitus vaikutti huomattavasti maan sisäisten olojen kehittymiseen. Se näytti tietä, että yhteiskuntasopuun osoittamalla, että SDP kykenee johtamaan maan asioita keskipuolueiden ja maltillisten oikeistovoimien kanssa.

Vuosi 1926

Hiihdon mm-kisat 1926

Kuvia 1926

Yle Elävä arkisto 1920-luku


Lähdeaineisto Kronikka 1900-1999 ISBN 951-35-6529-7 , Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)