”Ei se ainakaan
Tuomenojan perillisten suhteen pitänyt paikkansa se opettajan ….
lausuma tuomio tai ennustus, jossa hän sanoi punaisten lapsistakin
tulevan vain yhteiskunnan taakkoja, sen pohjasakkaa, huoria ja
varkaita....” Tämä punaorvon muistelma kuvaa eräita varsin
tyyppillisiä asenteita vuoden 1918 jälkeisessä Suomessa.
Sisällisota oli jakanut kansan punaisiin ja valkoisiin: voittajien
kosto oli ankara. Heidän rintamansa jakautui kuitenkin jo kesällä
1918. Sittemmin Saksan romahdus maailmansodassa teki mitättömksi
toimitetun kuninkaanvaalin, muutti ulkopolitiikan suunnan ja merkitsi
ensimmäistä punaisten armahduspäätöstä lokakuun lopussa,
jolloin myös kuolemantuomiot lopetettiin. Vuoden 1918 varjo synkisti
kuitenkin kauan Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää.
Vankileireiltä palaavien
sijoittuminen uusiin oloihin oli usein vaikeata. Sitä vaikeutti muun
muassa tällainen tilanne:”Entiseen työpaikkaan ei ollut asiaa
eikä lähitaloihin ja kartanoihinkaan:” Jos kieltäytyi
liittymästä suojeluskuntaan tai kuului työväenjärjestöihin,
saattoi jäädä työttömäksi. Ns. mustat lista, joille joutunutta
ei pidetty työssä, sekä lakkojen murtamsieen erikoistunut järjestö
kiristivät mielialoja työpaikoilla. Mainitu ja niistä johtuva
ammattiyhdistysliikkeen heikkous hidastivat osaltaan työläisten
elintason kohoamista ja vaikeuttivat monin tavoin heidän elämäänsä.
Aseellisten suojeluskuntien olemassaolo ja poliisitoimet tuntuivat
usein myös työväen järjestöedellytyksiä heikentävinä ja
luokkavastakohtia jyrkentävinä tekijöinä. Luokkapettureiksi
katsottujen ns. valkoisten työläsiten ja isänmaanpettureiksi
nimitettyjen punaisten keskinäiset suhteet olivat jatkuvasti
kireitä.
Sisällissodan päättyessä
tukahdutetun työväenjärjestöjen toiminnan henkiin herättämisen
yhteydessä tuli esiin moninaisia ongelmia. Monet olivat pettymysten
ja pelon vuoksi haluttomia käymään järjestöissä, joiden
toimintaa vallanpitäjät usein vaikeuttivat. Työväenliikkeen
jakaantuminen aiheutti vaikean valintatehtävän myös rivimiehille.
Keväällä 1919 pidettyjen eduskuntavaalien tulos osoitti
työväenliikkeen kannatuksen olevan suunnilleen entisellään.
Vuoden 1919 kuluessa Suomen työväenliikkeen piirissä alkoi kiivas
valtataistelu, joka pian johti pysyvään kahtiajakoon kansainvälisen
työväenliikkeen päälinjojen mukaisesti.
Ammattiyhdistysliike oli
toinen merkittävä yhteiskuntaelämään vaikuttamisen väylä
työväestölle. Liikkeen jäsenmäärä jäi kuitenkin siihen
kohdistetun painostuksen ja työväenliikkeen kahtiajaon johdosta
koko 1920-luvun ajaksi alle 100 000:n ja sen toimintakyky pysyi
heikkona. Ammattiyhdistysjärjestön tavoin jäivät myös
työläisnuoriso- ja naisliike jyrkän luokkataistelun kannalla
olevien johtoon. Myös TUL:n sisällä esiintyi ristiriioja eri
suuntausten kesken.
Suhtautuminen kirkkoon,
kouluihin ja kultturilaitoksiin on myös ollut ongelma työväestölle,
nehän edustivat vallitsevaa järjestelmää ja sen ideologiaa.
Kun sitten 25.7.1919
valittiin presidentiksi Kaarle Juho Ståhlberg, niin tuli työväestön
piirissäkin helpotuksen huokaus ja ruvettiin toivomaan
työväestöllekin parempia aikoja. Ståhlberg oli täälläkin
tunnettu laillisuutta tuntevana miehenä ja tasavaltaisen suuntauksen
johtajana.
Verinen veljessota
http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/Verinen%20veljessota%201918Taistelu Näsinlinnasta
http://areena.yle.fi/tv/2074908
Lähdeaineisto Aatteet ja
asenteet ISBN 951-30-2346-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti