Ester Ståhlbergin kauniit ja katkerat vuodet

K.J.Ståhlberg valittiin Suomen ensimmäiseksi presidentiksi 25.7.1919 suurella äänten enemmistöllä. Vastaehdokkaana oli vapaussodan ylipäällikkä, syksystä 1918 lähtien valtionhoitajana toiminut Carl Gustaf Mannerheim. Vaalin toimitti poikkeuksellisesti saman vuoden maaliskuussa valtiopäivävaaleilla valittu eduskunta. Sosiaalidemokraattien kannattaessa Ståhlbergia ja oikeiston enemmistän asettuessa hänen puolelleen valinta oli kiistattoman selvä.

Ylivoimasesta vaalituloksesta huolimatta Ståhlbergistä ei tullut koko kansan mieleistä presidenttiä. Kun hänen poliittinen ohjelmansa ja hänen kantansa ajankohdan tärkeisiin kysymyksiin olivat tulleet tunnetuksi, alettiin häntä varsinkin prvariston oikealla siivellä pitää liaksi vasemmistoa myötäilevänä. Ankarimmin presidenttiä arvosteltiin hänen sovittelevan kantansa vuoksi punavankien armahdusasiassa sekä hänen pidättyväistä asenteestaan Itä-Karjalan ja maanpuolutuskysymyksiin.

Suomen kansainvälinen asema oli vuonna 1919 vielä vakiintumaton ja sisäinen poliittinen tila jännittynyt. Tärkeimmät suurvallat, Yhdysvallat ja Englanti tunnustivat, Ranskan aikasemmaan antaman tunnustuksen lisäksi, Suomen vuonna 1919. Venäjällä, jonka kanssa ei vielä oltu tehty rauhansopimusta, oli yhä käynnissä sisällissota, jonka toista osapuolta, niinkutsuttja valkoisten kenraalien joukkoja suuret länsivallat tukivat.

Kuten monet Euroopan johtomiehet, myös presidentinvaalin jälkeen ulkomaille siirtynyt Mannerheim piti boselvikkien valtaa Venäjällä väliaikaisena. Hän jopa kehotti lokakuussa 1919 Pariisista presidentti Stählbergille lähettämässään kirjeessä käyttämään Suomen armeijaa oikeistojoukkojen tukemiseen niiden hyökätessä kohti Pietaria. Pian hän kuitenkin joutui arvioimaan tilanteen uudelleen Englannin ja Ranskan lopetettua tukensa vastavallankumouksellista.

Tällä Mannerheimin kirjeellä tuli olemaan vuosia kestänyt kielteinen vaikutus näiden kahden miehen ja heidän kannattajiensa ennestäänkin epäluulojen värittämiin suhteisiin, mikä ilmenee hyvin kärjistetysti Ester Stählbergin päiväkirjoista 1920-luvun ensimmäisinä vuosina.

Venäjän uudet vallanpitäjät tarjosivat jo vuonna 1919 rauhansopimusta siitä vallankumouksen yhteydessä eronneille valtioille. Tilanne ei kuitenkaan niiden kannalta ollut kypsä pysyvien suhteiden solmimiseen heikkouden ja epävaramuuden tilassa olevaan entiseen emämaahan.

Voittajina maailmansodasta selviytyneet läntiset Ympärysvallat allekirjoittivat Saksan kanssa rauhansopimuksen Versaillesissa kesäkuussa 1919. Ankarien rauhanetojen täyttäminen, varsinkin valtavien sotakorvausten maksaminen, osoittautui Saksalle ylivoimaiseksi, mikä Saksan passiivisen vastarinnan ohella pitkitti sen ja voittajavaltioiden suhteiden normalisointia aina 1920-luvun puoliväliin asti.

Venäjän ja Saksan järjestämättömät suhteet Euroopan johtaviin valtioihin heijastuivat Suomeenkin. Ester Ståhlbergin muistiinpanoissa ne näkyvät erupäässä protokollaan liittyvinä vaikeuksina. Julkississa tilaisuuksissa syntyi melkoisia hankaluuksia länsivaltojjen diplomaattiedustajien suhtautuessa saksalaisiin ja venäläisiin virkaveljiinsä toisin kuin virallinen Suomi. Tällöin syntyi koomisiakin tilanteita, joita Ester Ståhlberg kuvaa eloisasti.

Bolsevikkien uusi rauhantarjous vuonna 1920 johti nopeasti sopimukseen Viron, Latvian ja Liettuan kanssa. Puola ei suostunut heri rauhantekoon, vaan ritti sotatoimin Ranskan tukemana parantaa asemiaan Baltiassa.

Suomen hallitus aloitti rauhansopimukseen tähtäävät neuvottelut Venäjän kanssa kesällä 1920 Tartossa J.K. Paasikiven johdolla. Sopimus syntyi saman vuoden lokakuussa. Merkittävin myönnytys Suomelle ooli Petsamon sisällyttäminen pääosaltaan Suomen alueeseen, ja siten maa sai suoran yhteyden valtamereen. Tavoitellut, suomenkielisen väestön asuttamat Porajrven ja Repolan kunnat jäivät Venäjän Karjalaan, jolle luvattiin itsehallinto.

Itä-Karjalan väestön keskuudessa ilmenii kuitenkin edelleen tyytymättömyyttä, mikä sai aikaan vakavia konflikteja naapurimaiden välillä ja Suomessa sisäpoliittisia vaikeuksia. Suomen hallitus pyrki saamaan Itä-Karjalan kysymyksen Kansainliiton ja kansainvälisen tuomioistuimen käsittelyyn, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Jännitystä Euroopassa lievensi suurvaltojen päätös lopettaa neuvostovaltion taloudellinen saarto. Suomelle oli ulkopoliittisesti merkittävää liittyminen vuonna 1920 Yhdysvaltain johdolla saman vuoden alussa perustettuun Kansainliittoon. Suomessa tulikin sitten yksi harvoista valtioista, joille koitui todellista hyötyä Kansainliiton toiminnasta, nimittäin Suomen hyväksi tehty päätös Suomen ja Ruotsin kiistassa Ahvenanmaasta.

Lähdeaineisto: Hilkka ja Olli Vitikka Ester Ståhlbergin kauniit, katkerat vuodet ISBN 951-0-131173-3