torstai 30. huhtikuuta 2015

Sotasyylliset

Välirauhansopimuksen 13.artiklassa Suomi oli sitoutunut sotarikoksista syytettävien henkilöiden tuomitsemiseen. Suomen hallitus lähti siitä, että sotarikollisilla tarkoitettiin sotarikoksia tehneitä sotilaita ja hallintomiehiä – ei poliitikkoja.

Väitellen ilmeni, että Neuvostoliito pyrki saamaan 13.artiklan perusteella myös Suomen poliittisen johdon tuomittavaksi. Suomalaiset kommunistit nostivat asian esille vuoden 1944 lopulla, ja kuutoset jättivät tammikuussa 1945 hallitukselle välikysymyksen, jossa vaadittiin tutkimusta sen selvittämiseksi, ketkä olivat syyllisiä sotaan.

Pääministeri Paasikivi teki kaikkensa, jotta 13, artiklaa ei ulotettaisi koskemaan poliitikkoja, koska se olisi johtanut taannetivaan lainsäädännön käyttöön. Hänen mielestään ”takautuva rikoslaki kokonaan vastoin meidän oikeusjärjestystämme”, sillä siinä tuomittaisiin rikolliseksi teko, joka sitä tehtäessä ei tuntenut lainkaan sotasyyllisyys-käsitettä.

Keskustelut valvontakomission jäsenten kanssa saivat Paasikiven vakuuttumaan maaliskuussa 1945, että myös poliitikot joutuvat 13.artiklan piirin. Hän päätti pelata aikaa ja yritti työntää sotasyyllisyyskysymyksen taka-alalle.

Hallituksen pelivara oli vähäinen. Kesäkuun lopussa se sai vastattavakseen uuden välikysymyksen sotasyyllisyyskysymyksestä, ja kesä mittaan myös valvontakomissioa aktivoitui. Silta osin hallitus oli onnistunut viivitystaistelussaan, että muissa Saksan kanssasotijamaissa poliittiset johtajat oli jo tuomittu ja teloitettu.

Heinä-elokuun vaihteessa 1945 hallituksen armonaika kului umpeen. Tuolloin kävi ilmi, että liittoutuneet rinnastivat Saksan liittolaisten ja kanssasotijien johtohenkilöt Saksan johtajiin. Ne päättivät turvautua taannehtivaan lainkäyttöön ja sopiva siitä, että myös rikos rauhaa vastaan oli sotarikoa.

Paasikivi ymmärsi, että suomalaisia poliitikkoja ei pelastanut sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä mikään. Kysymys ei ollut enää oikeudesta vaan politiikasta. Neuvostoliiton ja länsivaltojen arvovallasta. Jos suomalaiset eivät poliitikkojaan tuomitsis, neuvostoliittolaiset tekisivät se hyvin mielellään.

Paasikivi päätti ajaa asian ratkaisuun mahdollisimman nopeasti. Eduskunta painostettiin säätämään taannehtiva poikkeuslaki, jonka perusteella muodostettu erikoistuomistuin aloitti 15. marraskuuta 1945 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin. Syytteet rajattiin aluksi koskemaan vain politiikan todellista ydinjoukkoa, mutta pian syytettyjen piiriä jouduttiin laajentamaan niin, että siihen kuuluivat kaikki samanaikaisten hallitusten ulkoasiainvaliokuntien jäsenet.

Ongelmaksi modostui marsalkka Mannerheim. Mannerehim oli tärkein suomalaista yhteiskuntaa koossa pitävä voima, joten hänen asettamisensa syytteesee olisi voinut johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiian. Neuvostoliitto oli pitkään asiassa kahden vaiheilla, ja vain Paasikiven ja Kekkosen neuvokkuus pelasti marsalkan syytteiltä.

Valvontakomissio seurasi tarkasti oikeudenkäyntiä, Se puuttui syytettyjen kohteelluun ja vaati ankarampia rangaistuksia kuin tuomarit olivat valmiit antamaan. Sen vaatimuksessta tuomioita korotettiin aivan viime vaiheessa.

Sotasyyllisyysoikeus antoi 21. helmikuuta 1946 tuomiot kahdeksalle sota-ajan poliitikolle. Yhtään sotilasta ei tuomittu. Ankarimman rangaistuksen sai entinen presidentti Risto Ryti, jolle määrättin 10 vuotta kuritushuonetta. Muut selvisivät vankeusrangaistuksilla: entiset pääministerit J.W.Rangell ja Edwin Linkomies 5,5 vuotta, entinen ministeri Väinö Tanner 5,5 vuotta, suurlähettilä T.M-Kivimäki 5 vuotta sekän entiset ministerit Antti Kukkone, Henrik Ramsay ja Tyko Reinikka 2-2,5 vuotta. Kukaan tuomituista ei kärsinyt rangaistustaaan kokonaan. Rytin presidentti Paasikivi armahti terveydellisistä syistä 1949, ja muut tuomitut kärsivät rangaistuksistaan puolet.

Paasikiven kyky ajaa asia nopeasti ratkaisuun pelasti suomalaiset kovemmilta rangaistuksiltä. Jos oikeudenkäynti olisi toteutettu Nurnbergin ja Tokion oikeudenkäyntien jälkeen, niissä noudatettu linja olisi johtanut kuolemantuomiohin Suomessa. Paasikvi oli helpottunut, mutta ei tyytyväinen. Hän kantoi lopun elämäänsä syyllisyyttä siitä, että oli joutunut toimimaan vastoin suomaista oikeustajua.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti

Sotasyyllisyys

Sotasyyllisten armahtamien

Sotasyyllisyys – raskas taakka

Sotasyyllisyys eduskunnan täysistunnossa

Kansakunnan sijaiskärsijät – syyttöminä tuomitut

Sotasyyllisyysasia on saatava uuteen tarkasteluun

Viuhuva ruoska, heiluva hulja

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Valvontakomissio

Valvontakomission puheenjohtajana toimi kenraalieversti Andrei Zdanov, joka allekirjoitti 17.12. 1944 sotakorvausta koskevan perussopimuksen sekä sopimuksen ensimmäisen vuoden toimituksista.

Suomeen syksyllä 1944 saapuneen liittouneiden valvontakomission tehtävänä oli valvoa, että Suomi täyttää välirauhansopimuksen ehdot määräaikana. Komission puheenjohtajana oli Stalinin läheinen apulainen, kenraalieversti Andrei Zdanov.

Valvontakomissiossa oli myös brittijäseniä, mutta käytännössä se oli Neuvostoliiton etäispääte. Komission virallinen nimi esitettiin aina muodosssa: Liittoutuneiden (Neuvostoliiton ) valvontakomissio. Vaikka sillä ei ollut välitöntä juridista valtaa, käytännössä sillä oli ylin poliittinen valta Suomessa.

Valvontakomission johtohenkilöt painottivat sitä, että heidän tarkoituksenaan ei ole kumota Suomen yhteiskuntajärjestystä tai tuhora sen itsenäisyyttä. Suomalaiset eivät hevillä uskoneet tätä, varsinkaan kun valvontakomission edustajat uhkasivt toistuvasti maan miehityksellä ja muilla kostotoimilla ellei heidän ajamansa asia toteudu.

Vuodenvaihteessa 1944-45 Suomen johto alkoi saada vakuuttuvia merkkejä siitä, ettei Neuvostoliitto aio miehittää Suomea. Neuvostoliiton havaittiin suhtautuvan Suomeen eri tavoin kuin Balkanin maihin. Samalla huomattiin, että valvontakomission ja suomalaisten kommunistien välit eivät olleet hyvät.

Näiden havaintojen jälkeen suomalaiset alkoivat tulla toimeen valvontakomission kanssa. Ristiriitoja opittiin väistämään sekä joustamisen että tilanteiden ennakoinnin avulla, Hyvänä oppimestarina oli toimi Paasikivi, jonka mukaan idänpolitiikan uskottavuus vaati valtontakomission mielipiteiden huomioimista.

Valvontakomissio poistui Suomesta syksyllä 1947, jolloin Pariisin rauhansopimus astui virallisesti voimaan. Komissio rajoitti selvimmin Suomen itsenäisyyttä, joten sen lähtö vapautti huomattavasti Suomen henkistä ilmapiiriä.

Liittoutuneiden valvontakomissio

Valvontakomission aika

Kuvat aiheesta valvontakomissio

Tornin miehet

Kuka oli Yrjö Leino

Vaaran vuosien tapahtumat

Kuka ampui Ivan Belovin?

Vaaran vuodet

Arabian lakko

Miksi meitä ei neuvostoliittolaistettu?

Saksalaissotilaiden lapset

Jäähyväiset suojeluskunnille

Aseveljien aika

Suomalaisten kärsimykset

Mannerheistä Suomen tasavallan presidentti

Moskovan välirauhansopimus – hirmuinen!

Pimeä aika

Lapin sodassa

Kekkosen kelkankääntö


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8993-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

Sotakorvaukset

Laivat muodostivat huomattavan osan sotakorvauksista

Suomi oli välirauhansopimuksessa sitoutunut suorittamaan sotakorvauksia 300 miljoonan arvosta. Kun korvaustoimituksista alettiin neuvotella syksyllä 1944, suomalaiset pettyivät raskaasti.
Neuvostoliitto ilmoitti, että korvaukset oli maksettavva vuoden 1938 kurssin ja hintojen mukaan. Se ei myöskään hyväksynyt korvausten maksamista puutavaralla, paperilla ja selluloosalla, vaan vaati pääasiassa metalliteollisuuden tuotteita.

Sotakorvauksia koskeva perussopimus allekirjoitettiin 17. joulukuuta 1944. Sen mukaan suomalaiset joutuivat toimittamaan Neuvostoliitolle tavaroita noin 600-700 miljoonan dollarin edestä. Toimituksille asetettiin tiukat määräajat, ja myhästymissakko oli viisi prosenttia kuukaudessa koko myöhästyneen toimituksen arvosta. Neuvostoliitto käytti sotakorvauksia sekä kiristämiseen että palkitsemiseen. Se esitti tiukkkoja vaatimuksia, mutta suostui myös ehtojen lieventämiseen suotuisten tapahtumien jälkeen.

Ensimmäinen tarkistus tapahtui Paasikiven toisen hallituksen nimittämisen jälkeen marraskuussa 1944, jolloin suoritusten hinnoittelua läskettiin 10-15 prosenttia Suomen eduksi. Lokakuussa 1945, vajaa kuukausi sotasyyllisyyslain hyväksymisen jälkeen, Stalin pidensi maksuaikataulut kahdella vuodella eli kahdeksaan vuoteen.

Kolmas lievennys sotakorvausmenoihin tapahtui YYA-sopimuksen hyväksymisen jälkeen, ennen vuoden 1948 eduskuntavaaleja, jolloin Neuvostoliitto ilmoitti vähentävänsä jäljellä olevan sotakorvaussumman puoleen ja luopuvansa myöhästymissakoista.
Suomi sai sotakorvaustoimitukset käyntiin ulkomailta saatujen lainojen ja viennin nopean elpymisen ansioista. Ruotsin kanssa tehdyt sopimukset takasivat välttämättömimpien raaka-aineiden ja tarvikkeiden saannin syksyyn 1945 saakka, ja sitten tuli apuun Yhdysvallat. Läntinen suurvalta myönsi vuoden 1948 loppuun mennessä Suomelle luottoa 135 miljoonaa dollaria. Vaikka luottoja ei saanut käyttää sotakorvausten rahoittamiseen, ne auttoivat välillisesti korvausteollisuutta vahvistamaan taloudellista perusrakennetta.

Sotakorvaukset olivat myös Suomen demokratian turva. Jälleenrakentava Neuvostoliitto tarvitsi kaiken sen tavaran, minkä se Suomesta sai, joten se ei halunnut Suomen talouden tukehtuvan vallankumoukseen. Se pyrki säilyttämään Suomessa sellaiset olot, jotka takasivat mahdollisimman tehokkaan tuotannon.

Suomen sotakorvaukset

Suomen sotakorvauksilla rakennettiin Neuvostoliiton tulevaisuutta

Suomen sotakorvaukset

Kuvat aiheesta sotakorvaukset

Sotakorvaukset suomalaisista repinyt Lauri Kivinen sai "teollisuusdiktaattorin" valtuudet

Lappi - Äärettömien erämaiden ja loputtomien jänkien maa.

Miinanraivaus Lapin sodan jäkeen. ( 1.1.1946 )

Lapin sota - Yhteistyöllä eteenpäin.

Lapin jälleenrakennus sodan jälkeen. ( 4.2.1947 )

SA-Kuva-arkiston kuvia Rovaniemeltä.


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Uusi alku – vuoden 1945 eduskuntavaalit

Maaliskuun 1945 vaalit toivat eduskuntaan J.K. Paasikiven kaipaamia uusia kasvoja. Vahvoja nimiä olivat mm. Yrjö Pessi, Hertta Kuusinen ja Yrjö Leino sekä Mauno Pekkala.

Maaliskuun 1945 eduskuntavaalit olivat äärimmäisen tärkeät. Niissä ratkaistiin puolueiden ja erityisesti vasemmiston sisäisten voimasuhteiden lisäksi kysymys siitä, oliko Suomen kansalla kykyä tehdä tiliä menneisyydestään. Neuvostoliitto ja liittoutuneet halusivat nähdä, kykeneekö Suomi muuttamaan ulkopoliittista kurssiaan.

Pääministeri Paasikivi piti eduskunnan perinpohjaista uudistamista välttämättömänä, koska vain se avaisi madollisuuden sotasyyllisyyskysymysken ratkaisemiselle ja Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden kehittymiselle. Vaalien alla pitämässään radiopuheessa hän vetosi valitsijoihin, jotta eduskuntaan saataisiin ”uusia voimia, joilla ei ole menneisyyden painolastia harteillaan”.

Maaliskuun 17. ja 18. päivänä järjestetyt eduskuntavaalit sujuivat laillisin muodoin ja rauhallisesti. Äänestyspaikoilla kävi noin 1,7 miljoonaa suomalaista, ja äänestysprosentti nousi korkeammaksi kuin milloinkaan aikaisemmin, lähes 75:een.

Vaalien poliittinen sanoma oli selvä: Suomen ksan ymmärsi maan uuden aseman asettamat vaatimukset. Eduskuntaan valittiin 92 ensikertalaista, ja uutena puolueena vaaleissa mukana ollut SKDL sai 23,5 prosenttia äänistä ja 49 paikkaa. SDP sai 50 paikkaa, joista 15 meni puoluejohdon vastaiselle oppositiolle, maalaisliitto 49, kokoomus 28, edistyspuolue 9, RKP 14 ja ruotsalainen vasemmisto yhden paikan.

Vaalien tulos oli monen mieleen. Uuden ulkopolitiikan perusta vahvistui merkittävästi, ja SKDL:n menestys oli selvä näyttö Neuvostoliitolle siitä, että Suomen poliittisessa elämässä oli tapahtunut muutos. Lännelle vaalit osoittivat Suomen poliittisen järjestelmän demokraattisuutta. Myös monet porvarilliset poliitikot olivat tyytyväisi vaalien tulokseen. He katsoivat, että vain riittävän suuri muutos poliittisiin voimasuhteisiin vähentäisi kommunistien intoa yhteiskuntajärjestelmän väkivaltaiseen kumoamiseen.

Pettynein vaaleihin oli SKP, joka joutui toteamaan, ettei sillä ollut voimia SDP:n lyömiseen. Sehän oli kuitenkin menestynyt niin hyvin, että uskoi pääsevänsä valtaan parlamentarismin kautta.

Vaalien jälkeen Suomen poliittista elämää hallitsi kolme suurta puoluetta, SDP, SKDL ja maalaisliitto, jotka pääsivät nopeasti yhteisymmärykseen harjoitettavasta sisä- ja ulkopoliitikasta. Puolueiden 13. huhtikuuta 1945 antamassa yhteisyytöjulistuksessa, ns. kolmen suuren julistuksessa, sanouduttiin irti maan ulkopolitiikkaa hallinneesta ”tuemiolliseseta suuntauksesta” ja asetuttiin Paasikiven ajaman uuden ulkopolitiikan taakse.

Päministeriksi nousi J.K.Paasikivi, joka laati hallitukselle ohjelman kolmen suuren julkilausuman pohjalta lieventäen sen jyrkimpiä tavoitteita. Huhtikuun 17. päivänä nimitettyyn hallitukseen kolme suurta saivat kukin neljä ministeriä, mutta ministeristön painpiste oli kallisunut SKDL:n suuntaan, sillä Paasikiven luottomiehet Mauno Pekkala ja Reinhold Svento tulivat hallitukseen puoluekiintiöiden ulkopuolelta.

Suomen vaalitulos ja uusi hallitus lisäsivät Neuvostoliiton tuntemaa luottamusta Suomea kohtaan, mutta ratkaisevaa käännettä maiden suhteissa merkitis vasta presidentti-ylipäällikkö Mannerehimin tammikuussa 1945 esittämä aloite Suomen ja Neuvostoliiton välisen puolutussopimuksen solmimisesta. Vaikka ehdotus ei johtanut tulokseen, se osoitti neuvostojohdolle, että nyt Suomi oli valmis täyttämään ne turvallisuuspoliittiset vaatimukset, joita Neuvostoliitto oli tavoitellut vuosien ajan.

Neuvostoliitto ilmoitti 6. elokuuta 1945 päättäneensä palauttaa diplomaattisuhteet Suomen kanssa. Ratkaisu perustui Neuvostoliiton, Yhdysvaltojen ja Englannin Podssdamin konferenssissa tekemään periaatepäätökseen, jonka mukaan ne kukin harkitsevat diplomaattisuhteiden solmimista Suomen, Unkarin, Romanian ja Bulgarian kassa.

Vuoden 1945 eduskuntavaalit

Vuoden 1945 kunnallisvaalit

Puoluehistoriaa

Eduskuntavaalien tulokset

Äänestysaktiivisuus

Kannatuspohjalla vai karismalla

Suurimpien puolueiden kannatus

Jälleenrakennuksen aika

1945 vaalit: Vasemmisto voitti – maalaisliitto jäi alakynteen
Vaaran vuosien 1944-1948 tapahtumat


Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ne 90 000

Tuntemattomien sotilaiden arkkuja Terenttilän lohduttomassa maisemassa.

Sotavuodet 1939-1945 merkitsivät Suomelle ankaraa iskua. Hnekilökohtainen suru koetteli lähes jokaista suomalaista perhettä, sillä kuolleita oli kaikkiaan yli 90 000.
Talvisodassa menetettiin kaatuneina ja kadonneina lähes 23 000 sotilasta. Siviiliväestön tappiot olivat noin 1200, joista suurin osa menehtyi asutuskeskusten pommituksissa. Haavoittuneita oli yli 43 000.

Jatkosodan kaatuneiden ja kadonneiden sotilaiden kokonaismäärä oli noin 66 000, joista Lapin sodan osuus oli yli 1000. Siviilejä kuoli noin 1500. Haavoittuneiden määrä oli lähes 189 000.

Sodassa kuolleiden osuus Suomen väestöstä oli hieman alle 2,5 prosenttia. Se oli ratkaisevasti vähemmän kuin toisen maailmansodan keskeisillä sotanäyttämöillä sijainneilla mailla. Neuvostoliitossa, Puolassa ja Saksassa väestötappiota olivat yli 10 prosenttia.

Suomen kokemien tappioiden suhteellinen vähyys johtui ennen kaikkea siviiliväestön pienistä tappioista, Esimerkiksi Helsingin suurpommituksissa helmikuussa 1944 kuoli 146 ihmistä, kun liittoutuneiden suorittamissa Dresdenin pommituksissa vuotta myöhemmin kuoli noin 100 000 – 135 000 ihmistä.

Siviiliväestön säästyminen johtui pääosin siitä, että varsinaisten sotatoimien painopiste oli rajaseuduilla ja jatkosodan aikana suurimmaksi osaksi valtakunnan rajojen ulkopuolella. Helsinki oli Moskovan ja Lontoon ohella ainoa Euroopan sotaan osallistuneen maan pääkaupunki, johon vihollisen joukoet eivät marssineet.

Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet

Tietokannat ja hakemistot arkistolaitoksen aineistoista

JR50 sankarivainajat


Sotiemme sankarit

Kaatuneiden sotilaiden määrä

Talvisodan ja jatkosodan kielletty historia ( 18 osaa)



Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X


Lähettänyt klo Ei kommentteja:

Lapin sota

Kemin aseman tuhottua ratapihaa

Suomen ja Neuvostoliiton välisen aselevon ennakkoehtojen mukaan saksalaisille oli annettu aikaa 15. päivään 1944 poistua Suomesta. Etelä-Suomen mantereelta saksalaiset poistuivat määräaikaan mennessä, mutta Suomenlahden keskellä sijaitsevan strategisesti tärkeän Suursaaren he pyrkivät ottamaan haltuunsa. Suomalaiset torjuivat saksalaisten Suursaareen 15.syyskuuta tekemän maihinnousuyrityksen kiivaan taistelun jälkeen – osin neuvostoliittolaisten hävittäjäkoneiden tuella.

Pohjois-Suomessa olevan saksalaisen 20. vuoristoarmeijan vahvuus oli yli 200 000 miestä. Joukkoja varten oli varastoitu materiaalia vuoden tarvetta vastaava määrä, joten joukkojen evakuointiin määräaikaan menessä ei ollut mahdollisuuksia. Suomen ja Saksan sotilasviranomaiset solmivatkin saksalaisten vetäytymisestä sopimuksen, mikä antoi saksalaisille mahdollisuuden evakuoida varastonsa, mutta velvoitti heitä säästämään asutuskeskukset. Saksalaiset auttoivat myös väestön evakuoimista Ruotsiin.

Saksan joukkojen verkkainen eteneminen kohti pohjoista jatkui, kunnes Neuvostoliitto kyllästyi ”leikkisotaan”. Se vaati suomalaisia aloittamaan oikean sodan ja työntämään saksalaiset Suomen alueelta. Valvontakomission varapuheenjohtaja Grigori Savonenkov esitti 30. syyskuuta uhkavaatimuksen aktiivisen sodankäynnin aloittamisesta seuraavaan aamuun mennessä.

Suomalaiset aloittivat sotatoimet juuri määräajan umpeutuessa maihinnousulla Tornioon. Uhkarohkea yritys onnistui, ja suomalaiset voittivat kaupungin ympäristössä käydyn viikon kestäneen Lapin sodan kiivaimman taistelun.

Samaan aikaan myös neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen saksalaisia vastaan. Ne keskittivät hyökkäyksensä Petsamon alueelle, mutta etelämpänä ne tunkeutuivat myös Suomen puolelle varmistamaan saksalaisten lähtöä. Suomussalmen ja Kuusamon alueelta neuvostojoukot poistuivat marraskuun puolivälissä 1944, mutta Ivalon tiennoilla viimeiset puna-armeijan yksiköt poistuivat vasta vuoden 1945 syksyllä.

Saksalaiset syyttivät Tornion maihinnousun vuoksi suomalaisia sopimuksen rikkomisesta ja aloittivat lokakuun puolivälissä Lapin perusteellisen hävittämisen. Suomalaiset etenivät teiden suunnassa, mutta eivät pystyneet ratkaisevasti nopeuttamaan saksalaisten vetäytymistä. Sodan viimeinen suuri taistelu käytiin Muoniossa lokakuun lopulla, ja varsinaiset taistelut päättyivät marraskuun alussa.

Välirauhansopimuksen mukaan Suomen puolustusvoimat oli saatettava rauhan kannalle 5. joulukuuta 1944 mennessä. Tämä johti siihen, että taistelujoukkoja oli ryhdyttävä kotiuttamaan lokakuun lopulla, Suomalaiset taistelivat Lapin sodan loppuun pääasiassa 19- ja 20-vuotiaiden asevelvollisten voimin, minkä vuoksi sotaa alettiin kutsua lasten ristiretkeksi.

Kotouttamisen jälkeen suomalaisilla ei ollut mahdollisuuksia todelliseen sotimiseen, sillä armeijan miesvahvuus oli enää 37 000. Rintamilla oli helmikuussa 1945 vain 600 miestä. Lapin sota päättyi 27. huhtikuuta 1945, jolloin viimeinen saksalainen partio poistui Suomen alueelta Kilpisjärvellä.

Lapin sodan tuhot

Kun todelliset sotatoimet alkoivat, saksalaiset tunsivat petetyksi ja aloittivat kostoksi Lapin järjestelmällisen tuhoamisen. Lokakuun 13. päivänä 1944 vuoristoarmeijan esikunta määräsi tuhottavaksi linjan Ylitornio-Sinetta-Sodankylä, nämä paikkakunnat mukaan lukien, pohjoispuolella kaikki asumuksiksi kelpaavat rakennusket. Perusteluina oi, että viholliselta haluttiin riistää majoitusmahdollisuudet talven tullessa. Sairalat, kirkot, rakennukset, jotka olivat asuttuja tai sijaitsivat kaukana teistä, tuli säästää.

Rakennuksia tuhoutui kaikkiaan 14 779. Näistä asuinrakennuksia oli 5047. Pahiten Lapin lääni kunnista tuhottiin Savukosk, 95-prosenttisesti. Rovaniemi ja Enontekiö tuhottiin 90-prosenttisesti. Koko Lapin tuhoprosentti lienee ollut noin 40-46.
Vaikeuttaakseen vihollisen etenemistä saksalaiset miinnoittivat Oulun läänissä 6575 metriä ja Lapin läänissä 3222 kilometriä teitä ja teihin räjäytettiin laajoja katkaisukohtia. Lapin läänin silloista tuhottiin 90 prosenttia eli 675 siltaa. Noin 2800 maantierumpua räjäytettiin. Kaikki 24 lossia tuhottiin. Noin 800 kilometrin matkalta kyläteitä tuhottiin sillat ja rummut. Raskas liikenne rikkoit muutkn kelirikkoiset tiet, Liikenne suljettiin 526 kilometrin matkalla,

Rautateilla tuhottiin kiskoja, rumpuja, siltojja ja vaihteita. Kaikki Lapin 115 puhelinkeskusta ja 163 puhelinpaikkaa kuten myös 3700 kilometriä johtoja. Miinanraivauksessa Lapissa kuoli vuoden 1952 alkuun mennessä 72 henkilöä ja haavoittui 141.

Lapin sota

Lähdeaineisto Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X, Jari Leskinen, Anssi Juutilainen Jatkosodan pikkujättiläinen ISBN 951-28690-7

Suomen Sodat - Kesän 1944 Torjuntataistelut

Korpisodan Suurvoitto

Taistelu Laatokan Karjalassa Dokumentti

Viipurinlahti kesällä 1944

Viipurin viimeiset päivät osa 1/3

Viipurin viimeiset päivät osa 2/3

Viipurin viimeiset päivät osa 3/3

Varastettu Viipuri.

Viipuri sodan jaloissa 3-4.flv

Lapin Sota 1944-1945 osa ¼

Lapin Sota 1944-1945 osa 2/4
Lapin Sota 1944-1945 osa ¾

Lapin Sota 1944-1945 osa 4/4

Miinanraivaus Lapin sodan jäkeen. ( 1.1.1946 )

(1/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(2/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II
(3/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II
https://www.youtube.com/watch?v=2DhZ4KiC-bM


(4/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(5/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(6/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(7/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(8/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(9/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

(10/10) Battlefield II The Battle of Scandinavia Ep4 World War II

Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vuosi 1944

Rovaniemen virastotalo lokakuussa 1944

Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu

Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu


Heinäkuu

Elokuu

Syyskuu
  • 1. syyskuuta – Neuvostoliiton hallitus jätti Suomen hallitukselle uhkavaatimuksen, jonka mukaan Suomen oli ilmoitettava seuraavan päivän iltaan mennessä, hyväksyykö se Neuvostoliiton rauhanneuvotteluille asettamat ennakkoehdot. Samassa ajassa Suomen oli ilmoitettava Saksalle maiden välisten suhteiden katkaisemisesta.
  • 2. syyskuuta – Liittoutuneiden joukot saapuivat Brysseliin.
  • 2. syyskuuta – Saksalaisten Lapissa olleiden joukkojen komentaja kenraalieversti Lothar Rendulic tapasi marsalkka Mannerheimin Päämajassa Mikkelissä viimeisen kerran. Rendulic varoitti, että Suomen ja Saksan välisestä sodasta tulisi pitkä ja hyvin verinen, koska siinä olisi vastakkain "kaksi maailman parasta armeijaa".
  • 2. syyskuuta – Ulkoministeri Carl Enckell kutsui puheilleen Saksan Helsingin-lähettilään Wipert von Blücherin ja ilmoitti tälle Suomen katkaisevan suhteensa Saksaan. Von Blücher poistui Suomesta välittömästi.
  • 4. syyskuuta – Suomi lopetti sodankäynnin kello 7.00. Hallitus tiedotti suhteiden katkaisemisesta Saksaan.
  • 4. syyskuuta – Brittien 11. panssaroitu divisioona saapui Antwerpeniin.
  • 6. syyskuuta – Pääministeri Antti Hackzellin johtama rauhanvaltuuskunta matkusti Moskovaan.
  • 8. syyskuuta – Lontooseen osui ensimmäinen V-2-ohjus.
  • 9. syyskuuta – Vakoilusta ja valtiopetoksesta kuolemaan tuomittu Turun seudun metsäkaartilaisia johtanut Olavi Laiho teloitettiin Oulussa. Hänet oli pidätetty joulukuussa 1942 ja tuomittu kesäkuussa 1943. Laiho oli viimeinen oikeuden päätöksellä teloitettu suomalainen.
  • 11. syyskuuta – Pohjoiset ja eteläiset Liittoutuneiden joukot Ranskassa tapasivat Dijonin lähellä.
  • 11. syyskuuta – Suomen päämajan edustaja everstiluutnantti Usko Haahti aloitti saksalaisten kanssa Rovaniemellä neuvottelut niin kutsutuista syysmanöövereistä.
  • 14. syyskuuta – Suomen rauhanvaltuuskuntaa Moskovassa johtanut pääministeri Antti Hackzell sai halvauskohtauksen, josta hän ei koskaan toipunut. Hänen tilalleen valtuuskunnan johtajaksi nimitettiin ulkoministeri Carl Enckell, joka matkusti Moskovaan 16. syyskuuta.
  • 19. syyskuuta – Neuvostoliiton ja Suomen aselepo. Jatkosota päättyi.
  • 19. syyskuuta – Kansanedustaja, professori Bruno Salmiala käytti Isänmaallisen kansanliikkeen viimeisen poliittisen puheenvuoron eduskunnassa sanoen, että välirauhansopimuksen allekirjoittaminen merkitsi käytännössä Suomen ehdotonta antautumista sekä "tuhoa ja kuolemaa".
  • 19. syyskuuta – Lapin läänin siviiliväestöä alettiin evakuoida Oulun ja Vaasan läänien alueille sekä Ruotsin puolelle.
  • 20. syyskuuta − Suomi katkaisi diplomaattisuhteensa Unkariin ja Japaniin.
  • 21. syyskuuta − Marsalkka Mannerhein nimitti Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Urho Castrénin muodostaman hallituksen.
  • 22. syyskuuta – Valvontakomission ensimmäiset 15 neuvostoliittolaista jäsentä saapuivat komission poliittisen neuvonantajan Pavel Orlovin johdolla Helsinkiin ja asettuivatHotelli Torniin. Seuraavana päivänä Helsinkiin saapui 70 komission neuvostojäsentä lisää.
  • 22. syyskuuta – Suomen päämajan operatiivinen osasto antoi määräyksen ns. 2. yleisesikuntaupseerin viran perustamisesta jokaiseen suojeluskuntapiiriin. Kyseisten upseerien tehtäväksi tuli johtaa aseiden ja ampumatarvikkeiden, viesti- ja pioneerimateriaalin, elintarvikkeiden, lääkintävälineiden sekä poltto- ja voiteluaineiden kätkentää, jotta pystyttäisiin turvaamaan armeijan toimintakyky sekä maan miehityksen että sisäisten levottomuuksien varalta.
  • 23. syyskuuta − Operaatio Stella Polaris aloitettiin eversti Reino Hallamaan johdolla.
  • 25. syyskuuta – Välirauhansopimuksen nojalla vapautettiin kaikki sotien aikana ja niitä ennen poliittisista syistä vangitut suomalaiset, jotka olivat suurimmaksi osaksi äärivasemmistolaisia. Vapautettujen joukossa olivat muiden muassa kommunistipoliitikot Aimo Aaltonen, Hertta Kuusinen, Ville Pessi, Mauri Ryömä ja ns. kuutosryhmän kansanedustajat sekä kirjailijat Raoul Palmgren, Jarno Pennanen, Elvi Sinervo, Arvo Turtiainen ja Hella Wuolijoki. Vakoilusta kuolemaan tuomittu Kerttu Nuorteva luovutettiin Neuvostoliittoon.
  • 28. syyskuuta – Suomalaisten ja saksalaisten ensimmäinen yhteenotto Pudasjärvellä. Todellinen Lapin sota alkoi.
  • 29. syyskuuta – Viimeiset suomalaiset poistuivat Neuvostoliitolle vuokratulta Porkkalan alueelta. Tämän jälkeen alueen rajat suljettiin ja sinne vievät tiet katkaistiin puomein.
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)