Välirauhansopimuksen
13.artiklassa Suomi oli sitoutunut sotarikoksista syytettävien
henkilöiden tuomitsemiseen. Suomen hallitus lähti siitä, että
sotarikollisilla tarkoitettiin sotarikoksia tehneitä sotilaita ja
hallintomiehiä – ei poliitikkoja.
Väitellen ilmeni, että
Neuvostoliito pyrki saamaan 13.artiklan perusteella myös Suomen
poliittisen johdon tuomittavaksi. Suomalaiset kommunistit nostivat
asian esille vuoden 1944 lopulla, ja kuutoset jättivät tammikuussa
1945 hallitukselle välikysymyksen, jossa vaadittiin tutkimusta sen
selvittämiseksi, ketkä olivat syyllisiä sotaan.
Pääministeri Paasikivi
teki kaikkensa, jotta 13, artiklaa ei ulotettaisi koskemaan
poliitikkoja, koska se olisi johtanut taannetivaan lainsäädännön
käyttöön. Hänen mielestään ”takautuva rikoslaki kokonaan
vastoin meidän oikeusjärjestystämme”, sillä siinä
tuomittaisiin rikolliseksi teko, joka sitä tehtäessä ei tuntenut
lainkaan sotasyyllisyys-käsitettä.
Keskustelut
valvontakomission jäsenten kanssa saivat Paasikiven vakuuttumaan
maaliskuussa 1945, että myös poliitikot joutuvat 13.artiklan
piirin. Hän päätti pelata aikaa ja yritti työntää
sotasyyllisyyskysymyksen taka-alalle.
Hallituksen pelivara oli
vähäinen. Kesäkuun lopussa se sai vastattavakseen uuden
välikysymyksen sotasyyllisyyskysymyksestä, ja kesä mittaan myös
valvontakomissioa aktivoitui. Silta osin hallitus oli onnistunut
viivitystaistelussaan, että muissa Saksan kanssasotijamaissa
poliittiset johtajat oli jo tuomittu ja teloitettu.
Heinä-elokuun vaihteessa
1945 hallituksen armonaika kului umpeen. Tuolloin kävi ilmi, että
liittoutuneet rinnastivat Saksan liittolaisten ja kanssasotijien
johtohenkilöt Saksan johtajiin. Ne päättivät turvautua
taannehtivaan lainkäyttöön ja sopiva siitä, että myös rikos
rauhaa vastaan oli sotarikoa.
Paasikivi ymmärsi, että
suomalaisia poliitikkoja ei pelastanut
sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä mikään. Kysymys ei ollut enää
oikeudesta vaan politiikasta. Neuvostoliiton ja länsivaltojen
arvovallasta. Jos suomalaiset eivät poliitikkojaan tuomitsis,
neuvostoliittolaiset tekisivät se hyvin mielellään.
Paasikivi päätti ajaa
asian ratkaisuun mahdollisimman nopeasti. Eduskunta painostettiin
säätämään taannehtiva poikkeuslaki, jonka perusteella
muodostettu erikoistuomistuin aloitti 15. marraskuuta 1945
sotasyyllisyysoikeudenkäynnin. Syytteet rajattiin aluksi koskemaan
vain politiikan todellista ydinjoukkoa, mutta pian syytettyjen piiriä
jouduttiin laajentamaan niin, että siihen kuuluivat kaikki
samanaikaisten hallitusten ulkoasiainvaliokuntien jäsenet.
Ongelmaksi modostui
marsalkka Mannerheim. Mannerehim oli tärkein suomalaista
yhteiskuntaa koossa pitävä voima, joten hänen asettamisensa
syytteesee olisi voinut johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiian.
Neuvostoliitto oli pitkään asiassa kahden vaiheilla, ja vain
Paasikiven ja Kekkosen neuvokkuus pelasti marsalkan syytteiltä.
Valvontakomissio seurasi
tarkasti oikeudenkäyntiä, Se puuttui syytettyjen kohteelluun ja
vaati ankarampia rangaistuksia kuin tuomarit olivat valmiit antamaan.
Sen vaatimuksessta tuomioita korotettiin aivan viime vaiheessa.
Sotasyyllisyysoikeus antoi
21. helmikuuta 1946 tuomiot kahdeksalle sota-ajan poliitikolle.
Yhtään sotilasta ei tuomittu. Ankarimman rangaistuksen sai entinen
presidentti Risto Ryti, jolle määrättin 10 vuotta kuritushuonetta.
Muut selvisivät vankeusrangaistuksilla: entiset pääministerit
J.W.Rangell ja Edwin Linkomies 5,5 vuotta, entinen ministeri Väinö
Tanner 5,5 vuotta, suurlähettilä T.M-Kivimäki 5 vuotta sekän
entiset ministerit Antti Kukkone, Henrik Ramsay ja Tyko Reinikka
2-2,5 vuotta. Kukaan tuomituista ei kärsinyt rangaistustaaan
kokonaan. Rytin presidentti Paasikivi armahti terveydellisistä
syistä 1949, ja muut tuomitut kärsivät rangaistuksistaan puolet.
Paasikiven kyky ajaa asia
nopeasti ratkaisuun pelasti suomalaiset kovemmilta rangaistuksiltä.
Jos oikeudenkäynti olisi toteutettu Nurnbergin ja Tokion
oikeudenkäyntien jälkeen, niissä noudatettu linja olisi johtanut
kuolemantuomiohin Suomessa. Paasikvi oli helpottunut, mutta ei
tyytyväinen. Hän kantoi lopun elämäänsä syyllisyyttä siitä,
että oli joutunut toimimaan vastoin suomaista oikeustajua.
Sotasyyllisyys
Sotasyyllisten
armahtamien
Sotasyyllisyys
– raskas taakka
Sotasyyllisyys
eduskunnan täysistunnossa
Kansakunnan
sijaiskärsijät – syyttöminä tuomitut
Sotasyyllisyysasia
on saatava uuteen tarkasteluun
Viuhuva
ruoska, heiluva hulja
Lähdeaineisto Suomi
kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti