Taistelut Ihantalassa

Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Vuosalmella. Kovia taisteluita käytiin myös Viipurinlahden saarista. Ihantalassa Suomen tykistö toimi esimerkillisesti. Ihantalassa läpimurtoa yrittänyt Neuvostolitto pyrki hyökkäämään useita kertoja. 3.7. hyökkäykseen ryhmittyneet neuvostojoukot pyäytettiin tykistön tulella ja ilmapommituksin lähtöasemiinsa. Suomen tykit sylkivät yli 9000 kranaattia, mikä oli suurin yhden päivän aikana ammuttu määrä Ihantalan taisteluissa. Seuraavana päivänä puna-armeija yritti samaa. Silloin neuvostojoukot pääsivät metsäisen kumpumaaston läpi läpimurtoon Pyöräkankaalla vallaten noin neliökilometrin suomalaisten asemia JR 12:n puolutussektorilla. JR 12 teki vielä saman illan aikana vastahyökkäyksen kolmelta suunnalta venäläisten saavuttamia asemia vastaan ja valtasi ne pääosin takaisin.

Ihantalan taisteluissa monet saivat panssarinyrkin tai -kauhun käsiinsä ensimmäistä kertaa. Vaikka uusia aseita oli toimitettu Suomeen jo keväällä, niitä ei oltu jaettu joukoille. Uuteen aseeseen ei vielä luotettu.

Sama toistu seuraavina päivinä 6.7. neuvostohyökkäystä enteili massiivinen tykistön tulivalmistelu, joka ylsi suomalaisten taka-asemiin asti. Suomen tykit vastasivat pauhuun, eivät Neuvostoliiton jalkaväki ja panssarivaunut päässeet liikkeelle ennen iltaa. Harvalukuiseksi käynyt puolustajien joukko murtui paineen alla, mutta venäläisten murto onnistuttiin rajoittamaan. IV AK alkoi kerätä reservejään vastaiskuun, joka toteutettiin keskiyöllä 7.7. vastaisena yönä. Hyökkäystä edelsi tyksitön ja kranaatinheittimistän vahva tulivalmistelu, ja kolmen tunnin kuluttua asemat olivat jälleen omilla.

Vielä 8.7. Suomen tykistö ja ilmavoimat torjuivat usieta Neuvostoliiton yrityksiä Ihantalana rintamalla, mutta seuraavana päivänä huomattiin, että neuvostojoukot eivät enää pyrkineet lämpimurtoon. 9.7. alkaen taistelut Ihantalassa hiipuivat lähinnä tykistön härintäammunnaksi, mikä oli hyvä, sillä joukkoja tarvittiin kipeästi Vuosalmella. Suomen historian suurin torjuntavoitto oli tosiasia. Sen takana olivat tykistön tarkkan ja erittäin tehokas käyttö, lisävoimien keskittäminen Kannakselle, Saksasta saatujen uusien aseiden myötä tehostunut panssarintorjunta, tehokas tiedustelu sekä tietenkin vahva puolutushenki. Neuvostotappiot Talin-Ihantalana taisteluissa olivat noin 20 000 kaatuneina ja haavoittuneina, Suomen tappiot noin 1100 kaatunutta, saman verran kadonneita ja yli 6000 haavoittunutta.

Hyökäys Vuosalmella

Neuvostoliiton 23. Armeija hyökkäsi keskellä Kannasta Vuosalmella murtaakseen Suomen asemat. Suomalaisilla oli Vuosen toisella puolella sillanpääasema, joka oli noin seitsemän kilometriä leveä ja muutamia satoja metrejä syvä. Sen takana oli joki, jonka toisella puolella ei ollut valmisteltuja asemia. Oli siis puolustauduttava sillanpäässä, joka oli rakennettu maisemaa hallitsevalle harjanteelle. Kahta vahvennettu suomalaisrykmenttiä vastaan hyökkäsi kuusi neuvostodivisioonaa. Nenvostojoukot olivat hyökkäilleet jo kesäkuun puolella ja Äyräpään harju, jolla sillanpääasema sijaitsi, oli pommitettu kuopille.

Aamulla 4.7. alkoi suuri tulivalmistelu, johon osallistuivat venäläiset tykit, heittimet ja yli 100 lentokonetta. Neuvostojoukot työntyivät hyökkäyksellään Vuoksen rantaan asti noin klometrin levyisellä kaistalla. Suomalaiset saivat vastahyökkäyksellä vallattua asemat takaisin, mutta neuvostoliittolaiset hyökkäsivät päivän aikana vielä kaksi kertaa. 2. D:n komentaja kenraalimajuri Armas Eino Martola määräsi raskaiden tappioiden vuoksi miehet vetäytymään Vuoksen yli, mutta perui käskyn, kun vangiksi saadulta Neuvostoliiton upseerilta saatiin tietää, että neuvostoliittolaisetkn olivat kärsineet suuria tappioita. Taistelua sillanpäästä päätettiin jatkaa.

Seuraavina päivinä taistelut Äyräpäässä raivosivat kiivaina, ja joukot molemmin puolin alkoivat olla loppuun kuluneita. Asemat onnistuttiin pitämään vastahyökkäyksin ja tykistön tuella. Pala palalta suomalaisten olli kuitenkin pakko luopua sillanpääasemasta. 9.7. Neuvostoliitto aloitti ylimenon kahden divisioonan voimin. Ranta-aluetta puolustaneet suomalaiset työnnettiin taakse lähes eversti Aadolf Ehrnroothin komentaman JR 7:n esikunnan tasalle asti. Ehnroth oli käskenyt tämän Siiranmäen taistelussa kunnostautuneen rykementin taistella viimeiseen mieheen.

Maihinnousu Viipurinlahdella

Neuovostojoukot nousivat maihin 3.7. Teikarsaarella ja Melansaarella Viipurinlahdella. Venäläiset olivat aiemmin pommittaneet suomalaisten asemia ja suomalaiset venäläisten laivasaattueita. Aamuisen tulivalmistelun jälken venäläisten maihinnousut alkoivat savuverhon suojassa, Teikarin 650 ja Melansaaren noin 200 puolustajaa löivät neuvostoyritykset takaisin mereen vastaiskuin. Teikarilla puna-armeijalaiset hyökkäsivät hetimiten uudelleen, eivätkä väsyneet taistelijat pystyneet torjumaan uutta iskua. Saarella syntyi paniikki, ja osa miehistä pakeni uiden. Taisteluissa kärsittiin non 50 % tappiot. Myös Melansaaresta päätettiin luopua.

Neuvostojoukot yrittivät maihinnousua myös mantereelle Niemilautan ja Harjunieme kohdalla. Siellä oli rintamavastuussa saksalainen 122. D, joka joutui puolustautumaan ilman ilmatukea, koska lähes kaikki koneet olivat torjuntataisteluissa Vuosalmella. Saksalaiset löivät venäläisten yritykset takaisin. Harjuniemeä lähestyneet maihinnousualukset ja syoksyveneet ajettiin pois tykistön niiden eteen ampumalla sulkutulella. Hieman myöhemmin tehdyssä toisessa hyökkäyksessä venäläiset pääsivät maihin asti, mutta taas heidät työnnettiin vastahyökkäyksellä pois. Neuvostoliiton yritykset murtaa Viipurinlahden puolustus ja kiertää Kannaksen rintaman selustaan päättyi 9.7.

Laatokan pohjoispuoli

Suomalaiset vetäyityivät Laatokan pohjoispuolella. Aunuksen Ryhmän joukot vetäytyivät ensin vanhan rajan taakse ja sitten kohti U-asemaa, joka oli puolivalmis puolutuslinja Pitkärannan ja Loimolan välillä. Se oli saanut nimensä suunnittelijansa majuri Yrjö Uton mukaan. Se oli asetettu viivytystaisteluiden ehdottomaksi takarajaksi. Pääosin ryhmmittyminen tähän puolutusasemaan saatiin päätöksen 10.7.

Suomen II AK vetäytyi Maaselän kannakselta. Neuvostojoukot pyrkivät saarrostamaan suomalaisia, ja Loimola muodostui heinäkuun alussa kriittiseksi paikaksi. Jos Suomen puolustus murtuisi siellä, Neuvostoliitto pääsisi työntämään Aunuksen Ryhmän joukot Laatokan rantaa vasten. Tämän vuoksi U-asemaa Loimolan suunnalla vahvistettiin.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5