Itäraja vaikenee

Suomalaiset ja venäläiset neuvotelijat kohtaavat ensimmäisen kerran Lavolassa Vuoksen rannalla.

Heinäkuun loppupuolella 1944 alkoi asemasotaa muistuttava hiljaiselo Karjalan kannaksella. Laatokan pohjoispuolella sen sijaan taistelut jatkuivat aina elokuuhun saakka. Suomalaiset olivat onnistuneet torjumaan venäläisten hyökkäykset Viipurin pohjoispuolella, Viipurianlahden länsirannalla sekä Laatokan-Karjalassa U-asemassa. Viimeiset taistelut oli käyty Ilomantsissa. Tälle tasalle suomalaiset ryhmittyivät puolustukseen ja alkoi uusi asemasota.

Suurhyökkäyksen torjunnan jälkeen

Viipurinlahden rannalla V Armeijakunnan alueella suomalaiset kaivoivat puolutusasemia niemiin ja pitkin rannikkoa, ja mereen laskevien jokien länsirannoille rakennettiin sulkuasemia. Partiointi oli vilkasta, ja Armeijakunnan alueella järjestettiin myös kaukopartiotoimintaa Viipurinlahden itäpuolelle.

Heinäkuun lopusta lähtien vihollisen aktiivisuus väheni myös IV Armeijakunnan alueella Viipurin pohjoispuolella. Kummallakin puolella rintamaa tehtiin kenttävarustelutöitä ja ammuttiin progandalehtisiä vastustajan asemiin. Tykistöllä ja kranaatinheittimistöllä tulitettiin havaittuja maaleja joskus ahkerastikin.

Neuvostojoukkojen hyökkäily Vuosalmelle hiljeni 18.7.1944 alkaen, ja tavaksi tulleet yölliset hyökkäyksetkin laantuivat kuun lopulla. Tykistön ampuma häirintätuli oli tavanomaista, ja elokuun aikana vihollinen käytti keskimäärin 600 tykistön kranaattia vuorokaudessa, kun suomalaisten tykistö tulitti vastustajaa päivittäin noin 700 kranaatilla. Vihollisen havaittiin heinäkuun lopulta lähtien varustavan asemiaan kiinteillä laitteilla. Samoin ryhdyttiin tekemään myös suomalaisten puolella, missä tarkoituksena oli saada pääasemaan syvyyttä vihollisen pysyttämiseksi matalassa sillanpääasemassaan.

Vuoksen alajuoksulla III Armeijakunnan vastuualueella oli jos mahdollista, vieläkin hiljaisempaa. Päivittäiseen rutiiniin kuuluivat vain partiointi ja tykistön häirintäammunnat. Laatokan pohjoispuolella tapahtuneen torjunnan jälkeen toiminta muuttui samalla tavalla asemasodaksi. Ratkaisevia taisteluja ei alueella enää käyty. Lujiakin paikallisia yhteenottoja kuitenkin tapahtui. Tykistö tulitti voimakkaastikin, jopa niin, että kiivaimpina päivinä ammusten kulutus kohosi useaan tuahnteen laukaukseen.

VI Armeijakunnan joukot jatkoivat uutterasti asemien varustamista ja valmistautuivat mahdollisen uuden suurhyökkäyksen torjuntaan. Viimeinen merkittävä yhteenotto tapahtui syyskuun 2. päivänä, jolloin noin komppanian vahvuinen vihollinen yritti tunkeutua 8 Divisioonan asemiin Uuksjoella. Hyökkäsy tyrehtyi omaan miinakenttäämme.

III Armeijakunnan alueella tilanne säilyi myös asemasotana, Viimeisen yrityksensä vihollinen teki täällä 21. päivänä elokuuta, jolloin noin kolmen pataljoonan vahvuinen osasto hyökkäsi Raatsuväkiprikaatin asemia vastaan. Prikaati löi vielä samana päivänä hyökkäyksen takaisin.

14. Divisioonan alueella vihollinen yritti saada suomalaiset vetäytymään Rukajärveltä koukkaamalla elokuun alussa pohjoisen kautta divisioona selustaan. Hyökkäys pystyttiin torjumaan kiivaissa taisteluissa, ja 14 Divisioona jäi asemiin Rukajärven aselevon solmimiseen saakka. Vihollisen sissitoiminta ei soittanut laantumisen merkkejä. Kaksi kertaa vihollinen onnistui loppukesällä päästä aina Joensuun-Lieksan rautaitelle saakka. Jälkimmäisellä kerralla sissiosasto onnistui suistaa junan kiskoilta, Tämä taphtui aselevon solmimisen jälkeen 7. päivänä syyskuuta.

Taistelu taukoaa

Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelut johtivat 2.9.1944 solmittuun aselepoon, jonka oli määrä astua voimaan 4.9.1944. Aamuyöllä kaikki rintamilla olleet suomalaiset joukot saivat tiedon aselevon solmisesta ja käskyn lopettaa tuli aamulla kello 07.00.

Kun välirauha saatiin syyskuun 19. päivänä solmituksi, suomalaiset joukot aloittivat vetäytymisensä Moskovan rauhan rajan länsipuolelle. Viimeisten joukkojen oli oltava rajan takana 28. päivänä syyskuuta.

Lähdeaineisto Suomi sodassa ISBN 951-9078-94-0