Neuvostojoukkojen hyökkäysvalmistelut huomattiin

Maaliskuussa 1944 suomalaiset tiesivät, että Puna-armeija oli alkanut helmi-maaliskuun vaihteesta alkaen lisätä partiointia, vanginsieppausyrityksiään ja desanttitoimintaansa. Sen joukot rakensivat tähtystyslavoja, joita vähitellen alkoi ilmaantua etummaistenkin asemien tasalle – taempana näkyi tähsytyspalloja. Samoihin aikoihin alkoi joukkojen päällystöä yhä enenevässä määrin liikkua etulinjassa tähystämässä suomalaisten asemia.

Suomalaiset totesivat jo maaliskuussa 1944, että sotakuljetukset Leningradin pohjoispuolella olivat lisääntyneet. Toukokuun 23. päivänä tiedustelujohto arveli, että Keski-Kannakselle Toksovan suunnalle oli tulossa ainakin yksi uusi neuvostodivisioona. Kesäkuun alkupäivinä selvisi, että puna-armeija purk ja varastoi ampumatarvikkeita aivan rintaman taakse.

Kenttälinnoitustyöt alkoivat huhtikuun alussa vilkastua ja ne kiihtyivät toukokuun ensimmäisen viikon jälkeen entisestään. Samalla niihin tuli uusi piirre: neuvostoliittolaiset kaivoivat taistelu- ja yhdyshautoja suomalaisten asemia kohti. Paikooin he näin työntyivät satoja metrejä lähemmäksi.

Helmi-maaliskuun vaihteen jälkeen suomalaiset totesivat ääni- ja valomittauksen avulla, että Karjalan kannakselle rakennettin kenttätykistölle uusia patteriasemia.Näiden pattereiden myötä vilkastui neuvostotykistön toiminta. Lopulta neuvostotykistö tulitti päivittäin järjestelmällisesti suomalaisten asemia, Kronstadt ja sen ympäristön merilinnnakkeet liittyivät nekin tulitoimintaan.

Toukokuun 8. päivänä Suomen Tukholmassa oleva sotialsasiamies, eversti M. Stewen lähetti Päämajaan Neuvostoliiton sotavoimista saatuja tietoja, Niiden mukaan Leningradin ja Laatokan eteläpuolelle oli keskitetty neljä armeijaa, joiden toiminta saattoi olla suuntautunut toimintaan Suomea vastaan. Ilmavoimien kuuntelutiedustelu havaitsi alueella meneillään olleen panssarijoukkojen ja ilmavoimien yhteistoimintaharjoitukset. Marsalkka Mannerheim oli näistä joukkojensijoituksesta Leningradin seudulle sitä mieltä, että joukot oli tuotu entisille leireille vain lepoa varten, Yhtymien ilmoitettiinkin olevan huonossa kunnossa.

Neuvostoliittolaisilta sotavangeilta oli jo huhtikuussa saatu tietoja, joita eversti Stewenin välittämä nformaatio tuki. Ne ja toukokuussa saadut lisätiedot viittasivat hyökkäysvalmisteluihin. Toukokuun 10. päivänä suomalaiset totesivat, että vastassa olevien neuvostojoukkojen radiotoiminta oli hiljentynyt.

Neuvostoilmavoimien toiminnan vilkastuminen viakeutti suomalaisten lentotiedustelua, samoin se että Kannakselle siirrettiian lisää ilmatorjuntatykistöä. Suomalaisten johto arvioi neuvostoilmavooimien vahvuuden toukokuussa Suomenlahden- Leningradin-Laatokan alueella nousseen arviolta 1200 koneeseen.

Suomalaisia Kannaksen joukkoja tuki Lentorykmentti 3, joka pystyi hävittäjäkoneillaan tähystystiedusteluun ja kahdella koneella pistemäisten kohteittein kuvaamiseen. Onttolaan tukeutunut Le.R 4 teki varsinaiset valokuvaukset pommikoneillaan. Maaliskuun 1. päivän jälkeen tethiin Kannakselle kaikkiaan 197 tiedustelulentoa.

Ensimmäiset tiedot nimenomaan Karjalan kannakselle keskitettävistä neuvostojoukoista saatiin 20.5. sotavangilta, joka kertoi että sinne oli tuotu mm. 21, Armeija, 33 Armeija, CVIII Armeiijakunta, neljä divisioonaa ja vahvoja panssarivoimia. Saksalaiset ilmoittivat kuitenmin, että nämä joukot olivat osin Baltian rintamalla.

Arvioidessaa 2.6. tilannetta Päämajan tiedusteluosasto päätteli, että esimerkiksi ne tiedot, jotka koskivat 21. Armeijan ja 33. Armeijan saapumista Kannakselle, olivat vääriä: kyseessä oli vain ehkä joidenkin niihin kuuluvien yksikköjen siirto. Sen sijaan CVXIII AKE:n, 90 D:n ja #!¤ D:n sekä eräiden muiden joukkojen siirtoa Kannakselle pidettiin mahdollisena. Touko-kesäkuun vaihteessa todetiin myös erään maataistelulentorykmentin siirtyneen Narvan rintamalta Kannakselle.

Kun länsivallat 6.6. käynnistivät maihinnousun Normandiassa, arveltiian saman päivän tilannekatsauksessa, että ”on mahdollisesti odotettavissa lisääntvää vihollisen toimintaa myös Suomen rintamilla”.

Lähdeaineisto Jatkosodan historia ISBN 951-0-15330-3