Puna-armeija terrorisoi
jatkosodan aikana myös siviiliväestöä. Desantit – lentokoneista
pudotetut vakoojat ja tuholaiset – herättivät pelkoa ja kauhua
siviliien keskuudessa erityisesti Kakkois-Suomessa, jonka kautta
kuljetukset rintamille tapahtuivat.
Desantteja liikkui koko
maassa.Ryhmiä havaittiin lähinnä Etelä-Suomessa ja Karjalan
kannaksella, ja Kymenlaakso oli desanttien erityisen kiinnostuksen
kohde. Suurin jatkosodan aikainen desanttien pudotus tapahtui 9.
heinäkuuta 1941, kun Pernajan alueelle pudotettiin peräti non 25
lakuvarjomiestä. Näistä 21 saatiin tuhotuksi kahdesa viikossa
Myrskylän, Pernajan, Porvoon maalaiskunnan ja Liljendalin alueilla.
Etelärannikkolla havaittiin heinä-elokuussa useita omalle puolelle
paluumatkalla olleita desantteja, jotka etsiskelivöt veneitä.
Haminan ja Kotkan välillä havaittiin viisi epäilyttävää
miestä, jotka olivat hakeneet ruokaa Reitkallin taloista Haminan
pohjoispuolella. Takaa-ajossa kaatui yksi desantti ja kaksi jouti
vangiksi; kaksi pääsi pakoon. Näistä toiden ampuivat takaa-ajajat
aika pian, ja kaksi päivää myöhemmin eräs paimenpoika ampui
Suomenlahden rannikolla viimeisen, kun tämä yritti varastaa venettä
pakomatkaa varten, Heinäkuussa todettiin Kymenlaakson alueella
runsaat 130 desanttipudotusta.
Heinäkuun alussa omat
ampuivat Korian sillalla Porvoon poliisimestarin, joka vieraalta
näyttäneessä univormussa lähestyi vartiomihei eikä totellut
pysähtymiskäskyä desanttihältyyksen aikana. Heinäkuussa 1941
Kajaanin tietämillä liikkuneet ryhmät olivat ehkä myös pikemmin
desantteja kuin partisaaneja. Nämä räjäyttivät radan Kontiomäen
lähellä, jolloin rikkoutuneeseen kohtaan ajanut veturi vaurioitui.
On todennäköistä, että Kontiomäen seutuvilla sytytetyt
metsäpalot olivat desanttien aikaansaamia.
Myöhään illalla 19.
heinäkuuta 1941 havaittiin Utin ja Kouvolan välillä Tyrrin ja
Aitomäen kylien alueellla ehkä 8-10 desantin pudotus Karjalan radan
varteen. Utin varuskunta ja ilmasuojelujoukot hälytettiin ja alueen
haravointi aloitettiin useasta suunnasta parinsadan miehen voimin.
Aamupäivällä 20. heinäkuuta ammuttiin ensimmäinen desantti Utin
aseman lähettyvillä. Ruumis vietiin lentotukikohtaan ja haudattiin
Hammassyrjän mäkeen kentän itäpäässä. Illalla tuhottiin
tulitaistelussa liki Tyrriä kolme desanttia, Yksi varasti jostain
polkupyörän ja ajeli sillä lentokentän ohi Kuivalan kylän
suuntaan. Hänet tavoitettiin tuntien kuluttua ja ammuttiin, kun hän
ei antautunut. Viimeinen tämän ryhmän desantti saatiin vangituksi
Vehkalahdella heinäkuun lopussa. Hän oli tarponut metsiä pitkin ja
takaa-ajajia vältellen liki 50 kilometriä Suomenlahtea kohti,
Karjalan rata oli
jatkuvasti desanttien tiedustelun ja sabotaasin kohde, Hienäkuun 16.
päivänä – ennen Utin kahakkaa – pudotettiin Sippolaan
9-miehinen desanttiryhmä, josta puolet tuhottiin tai pidätettiin
heti ja loput parin viikon sisällä. Ryhmällä oli mukanaan
huomattava määrä räjähdysaineita, mikä lienee viitannut
tuhotöihin radalla. Elokuun 10. päivän vastaisena yönä
pudotettiin nelimiehinen desanttiryhmä Valkealaan Kouvolan
pohjoispuolelle lähelle Savon rataa. Yksi vangittiin melkein heti,
mutta kolmen muun onnistui kaiketi livahtaa joistain teitä omalle
puolelleen ehtimättä tehdä mitään. Partiolla, joka vähän
myöhemmin pudotettiin Luumäen tietämille, oli mukanaan rähteitä
Karjalan radan katkaisemiseksi.
Myös elokuussa vilkasta
Elokuun 12. päivänä
jymähti Liljendahlin Rutumissa mertään nelimoottorinen
neuvostokone, josta tavattiin viisi ruumista ja neljä
loukkaantunutta desanttia. Koneen ohjaaja, yiluutnantti Antipov oli
koneen moottoreiden yllättäen sammuessa hypännyt koneesta ja
jättänyt muut sinne. Kun pelastuneet näkivät Antipoivin
Helsingissä Pämajan valvontaosaston hallussa, he kävivät
julmistuneena Antipovin kimppuun.
Elokuun 14. päivän
vastaisena yönä pudotettiin Elimäelle kuusimiehinen desanttiryhmä,
joka esiintyi suomalaisissa sotilaspuvuissa. Ryhmään kuuluivat
englantilainen Martinson, virolainen Peterson, inkeriläinen
Parhalainen sekä kaksi venäläistä. Yksi saatiin heti kiinni koska
hän oli umpitunnellissa. Toinen ryhmä pudotettin Artjärvelle ja
kolmas Mäntsälään. Tässä ryhmässä on neljä venäläistä,
yksi inkeriläinen sekä suomalainen Mikkonen, joka putosi suutarina
isänmaansa kamaralle eli hänen laskuvarjonsa ei auennut. Elimäen
ryhmästä ammuttiin kaikkiaan viisi viimeisen jäädessä vangiksi
Vehkalahdella.
Desantti
Pelätyt desantit
Salonseudun sotaveteraanit
Juorkunan desantit
Vaiettu sota –
partisaanien uhrit
Lähdeaineisto Ratkaisun
hetkiä ISBN 951-584-730-3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti