Kiivas Vuosalmi

Ruokailu konekivääriasemassa

Suomi teki vastahyökkäyksen Vuosalmella. Tilanne Vuosalmella oli kriittinen. Suomen puolustus näytti luhistuvan hetkenä minä hyvänsä. Neuvostoliitto oli tuonut kaksi divisioonaa Vuoksen yli ja vallannut vahvan jalansijan sillanpääsemalleen. Apuun kutsuttiin Panssaripataljoonan Jääkäriprikaari ja Rynnäkkötykkipataljoona. Osasto ei enää ollut entisellään, sillä se oli kokenut raskaat tappiot aiemmissa taisteluissa ja nyt pääosa sen sotilaista oli täydennysmiehiä.

Molemmat osapuolet hyökkäsivät 11.7. Vuosalmella. Panssaridivisioonan vastahyökkäys venäläisten Vuoksen pohjoispuolelta valtaamaa sillanpääasemaa vastaan tyrehtyi jalkaväen tuen puutteeseen. Rynnäkkötykit joutuivat vetäytymään taakse, koska jalkaväk ei ollut valmiina hyökkäykseen sovittuna hetkenä. Ne tuhosivat kuusi vihollisvaunua. Yksi Suomen ”Sturmi” tuhoutui. Neuvostojoukkojen hyökkäsy tyrehtyi suomalaisten vastahyökkäykseen ja sen tulivalmisteluun.

Tähystyspaikka onnistuttiin luomaan 12.7. vihollisen sivustaan, minkä johdosta tykistöllä pystyttiin iskemään tarkasti ja yllättävästi hyökkäyksen valmistautuvia osastoja vastaan. Samana päivänä Neuvostoliiton 115.AK aloitti hyökkäyksen, mutta ankarissa taisteluissa sen pyrkimykset laajentaa sillanpätä torjuttiin. Se menetti 9.-12.7. yli 5000 sotilasta ja taistelukykynsä. Vuosalmen taistelu ratkesi 12.7. Asemat vakiintuivat siten, että neuvostojoukot pitivät hallussaan avomaastoista sillanpäätä, jota suomalaiset piirittivät ympäröivistä metsistä. Tykistö ja ilmavoimat moukaroivat sillanpäätä masentaen toiveet uusista hyökkäyspyrkimyksistä.

Neuvostojoukot määrättiin hyökkäämään vielä 15.7. Paikalle oli tuotu tuoreita joukkoja ja muun muassa raskaita Klim Voroshilov-panssarivaunuja. Neuovstojoukot hyökkäilivät päivän mittaan useissa kohdin, mutta kaikki hyökkäykset torjuttiin ja useita panssarivaunuja tuhottiin. Neuvostoliiton uudet joukot saivat puolutustehtävän. Leningradin Rintaman komentaja Govorov arvosteli 23. Armeijaa, sillä se ei ollut saavuttanut mitään raskaista tappioista huolimatta. Suomen 2. D:n kokonaistappiot olivat Vuosalmen taisteluissa yli 6000 miestä, oista 1188 kaatuneina. Neuvostotappiot lienevät kohonneet yli 15 000:een.

Murto Lemetissä

U-asema vastaanotti neuvostojoukkojen hyökkäyksen Lemetin-Nietjärven alueella, jonka puolustaminen oli tärkeää. Sen murtuminen olisi avannut venäläisille tien suomalaisten selustaan Aunuksessa. Aloittamassaan läpimurtoyrityksessään 15.7. neuvostojoukot saivat kuitenkin niskaansa valtavan kasan kranaatteja, sillä tykist ja krnaatinheittimet syytivät 15.7. ilmaan lähes 20 000 ammusta, Vahvennetun 5. D_n vastahyökkäys seuraavana päivänä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaikka läpimurron pussinsuu oli vain 300-400 metrin levyinen.

Viikon aikana U-asemaan vetäytyneen VI AK:n pohjoispuolella taistellut II AK jatkoi vetäytymistään. 1.D jätti taakseen Suvilahden ja 21. Pr vetäytyi Porajärveltä mutta motitettiin osittain viikon lopulla.

Suomen vastahyökkäys Nietjärvellä tuotti tulosta, Kannaksella siirryttiin asemasotaaan. Lementin suunnalla Nietjärven rannalla murron suomalaisten asemiin tehnyt Neuvostoliiton 114. Jalkaväkidivisioona joutui pulaan. Suomalaisten kolmas vastahyökkäys sisäänmurtoa vastaan käynnistyi illalla 16.7. Suomalaiset vyöryttivät iskuosastoilla pyrkien saartamaan sisälle asemiin murtautuneet venäläiset pussiin. Pussin suun sulkeminen eteni noin metrin minuuttivauhtia. Joukkoja vaihdetiin uusiin sitä mukaan kun ne väsyivät ja vyoryttäjille syötettiin takaa jatkuvasti lisää käsikranaatteja. Vihdoin aamuyöllä 17.7. suomalaiset iskuosastot saivat kosketuksen toisiinsa. Pussi oli kiinni. Alue puhdistettiin vihollista aamulla.

Loimola pidettiin

Neuvostojoukot taivoittelivat myös Nietjärven maastoista pohjoiseen sijainnutta Loimolaa puolustaneiden 7 D:n joukkojen selustaan sen pohjoispuolella olevin erämaa-alueiden kautta, 1. D:n ja rajajääkärijoukkojen puolustamassa korvessa raikasivat viikon aikana kiihkeät taistelut. Suomalaiset vetäytyivät talviosodan aikaisiin taistelumaastoihin Tolvajärven itäpuolelle.

Vegarusjärvellä suomalaiset pyrkivät iskemään neuvostojoukkojen sivustaan 18.7. ja 23.7., mutta molemmilla kerroilla jouduttiin vetäytymään takaisin. Sen sijaan RajaJP 8 löi Vegaruksen erämaissa suomalaisyntyisen Valter Vallin johtaman Neuvostoliiton 30. Prikaatin.

Kannaksella asemasotaan.

Kannaksella sirryttiin asemasotaan. Neuvostoliitto veti joukkojaan Saksan-vastaiselle itärintamalle. Taisteluiden laannuttua tykistö ampui härintätulta, ja molemmin puolin tehtiin tiedusteluhyökkäyksiä sekä rakennettiin asemia. Ilma- ja meritaistelut taukosivat. Suomalaiset olivat nyt pääpiirteittäin VKT-linjalla, joskin Viipuri oli menetetty ja sen koillispuolella oli jouduttu vetäytymään. Lisäksi Neuvostoliitto oli vallannut sillanpääaseman Vuosalmella. Suomalaiset tekivät linnoitustöiä ja odottivat ehkä hieman pelokkaina, mitä tulisi tapahtumaan tulevissa rauhanneuvotteluissa.

Laatokan Karjala

Neuvostoliitlaiset hyökkäsivät Loimolassa useaan kertaan 25., 27 ja 29.7. Ne pyrkivät eteenpäin rautatien ja maantien suunnilla ja saivat osittaisen murron suomalaisten asemiin, mutta puolutuslinja onnistuttiin vakiinnuttamaan viikon akana. Näiden taisteluiden jälkeen myös U-aseman pohjoisella puoliskolla siirryttiin asemasotaan.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomen kohtaan oli hyytynyt.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5