Ruokailu konekivääriasemassa
Suomi teki vastahyökkäyksen Vuosalmella. Tilanne Vuosalmella oli kriittinen. Suomen puolustus näytti luhistuvan hetkenä minä hyvänsä. Neuvostoliitto oli tuonut kaksi divisioonaa Vuoksen yli ja vallannut vahvan jalansijan sillanpääsemalleen. Apuun kutsuttiin Panssaripataljoonan Jääkäriprikaari ja Rynnäkkötykkipataljoona. Osasto ei enää ollut entisellään, sillä se oli kokenut raskaat tappiot aiemmissa taisteluissa ja nyt pääosa sen sotilaista oli täydennysmiehiä.
Suomi teki vastahyökkäyksen Vuosalmella. Tilanne Vuosalmella oli kriittinen. Suomen puolustus näytti luhistuvan hetkenä minä hyvänsä. Neuvostoliitto oli tuonut kaksi divisioonaa Vuoksen yli ja vallannut vahvan jalansijan sillanpääsemalleen. Apuun kutsuttiin Panssaripataljoonan Jääkäriprikaari ja Rynnäkkötykkipataljoona. Osasto ei enää ollut entisellään, sillä se oli kokenut raskaat tappiot aiemmissa taisteluissa ja nyt pääosa sen sotilaista oli täydennysmiehiä.
Molemmat osapuolet
hyökkäsivät 11.7. Vuosalmella. Panssaridivisioonan vastahyökkäys
venäläisten Vuoksen pohjoispuolelta valtaamaa sillanpääasemaa
vastaan tyrehtyi jalkaväen tuen puutteeseen. Rynnäkkötykit
joutuivat vetäytymään taakse, koska jalkaväk ei ollut valmiina
hyökkäykseen sovittuna hetkenä. Ne tuhosivat kuusi vihollisvaunua.
Yksi Suomen ”Sturmi” tuhoutui. Neuvostojoukkojen hyökkäsy
tyrehtyi suomalaisten vastahyökkäykseen ja sen tulivalmisteluun.
Tähystyspaikka
onnistuttiin luomaan 12.7. vihollisen sivustaan, minkä johdosta
tykistöllä pystyttiin iskemään tarkasti ja yllättävästi
hyökkäyksen valmistautuvia osastoja vastaan. Samana päivänä
Neuvostoliiton 115.AK aloitti hyökkäyksen, mutta ankarissa
taisteluissa sen pyrkimykset laajentaa sillanpätä torjuttiin. Se
menetti 9.-12.7. yli 5000 sotilasta ja taistelukykynsä. Vuosalmen
taistelu ratkesi 12.7. Asemat vakiintuivat siten, että
neuvostojoukot pitivät hallussaan avomaastoista sillanpäätä, jota
suomalaiset piirittivät ympäröivistä metsistä. Tykistö ja
ilmavoimat moukaroivat sillanpäätä masentaen toiveet uusista
hyökkäyspyrkimyksistä.
Neuvostojoukot määrättiin
hyökkäämään vielä 15.7. Paikalle oli tuotu tuoreita joukkoja ja
muun muassa raskaita Klim Voroshilov-panssarivaunuja. Neuovstojoukot
hyökkäilivät päivän mittaan useissa kohdin, mutta kaikki
hyökkäykset torjuttiin ja useita panssarivaunuja tuhottiin.
Neuvostoliiton uudet joukot saivat puolutustehtävän. Leningradin
Rintaman komentaja Govorov arvosteli 23. Armeijaa, sillä se ei ollut
saavuttanut mitään raskaista tappioista huolimatta. Suomen 2. D:n
kokonaistappiot olivat Vuosalmen taisteluissa yli 6000 miestä, oista
1188 kaatuneina. Neuvostotappiot lienevät kohonneet yli 15 000:een.
Murto Lemetissä
U-asema vastaanotti
neuvostojoukkojen hyökkäyksen Lemetin-Nietjärven alueella, jonka
puolustaminen oli tärkeää. Sen murtuminen olisi avannut
venäläisille tien suomalaisten selustaan Aunuksessa. Aloittamassaan
läpimurtoyrityksessään 15.7. neuvostojoukot saivat kuitenkin
niskaansa valtavan kasan kranaatteja, sillä tykist ja
krnaatinheittimet syytivät 15.7. ilmaan lähes 20 000 ammusta,
Vahvennetun 5. D_n vastahyökkäys seuraavana päivänä ei
kuitenkaan tuottanut tulosta, vaikka läpimurron pussinsuu oli vain
300-400 metrin levyinen.
Viikon aikana U-asemaan
vetäytyneen VI AK:n pohjoispuolella taistellut II AK jatkoi
vetäytymistään. 1.D jätti taakseen Suvilahden ja 21. Pr vetäytyi
Porajärveltä mutta motitettiin osittain viikon lopulla.
Suomen vastahyökkäys
Nietjärvellä tuotti tulosta, Kannaksella siirryttiin asemasotaaan.
Lementin suunnalla Nietjärven rannalla murron suomalaisten asemiin
tehnyt Neuvostoliiton 114. Jalkaväkidivisioona joutui pulaan.
Suomalaisten kolmas vastahyökkäys sisäänmurtoa vastaan käynnistyi
illalla 16.7. Suomalaiset vyöryttivät iskuosastoilla pyrkien
saartamaan sisälle asemiin murtautuneet venäläiset pussiin. Pussin
suun sulkeminen eteni noin metrin minuuttivauhtia. Joukkoja
vaihdetiin uusiin sitä mukaan kun ne väsyivät ja vyoryttäjille
syötettiin takaa jatkuvasti lisää käsikranaatteja. Vihdoin
aamuyöllä 17.7. suomalaiset iskuosastot saivat kosketuksen
toisiinsa. Pussi oli kiinni. Alue puhdistettiin vihollista aamulla.
Loimola pidettiin
Neuvostojoukot
taivoittelivat myös Nietjärven maastoista pohjoiseen sijainnutta
Loimolaa puolustaneiden 7 D:n joukkojen selustaan sen pohjoispuolella
olevin erämaa-alueiden kautta, 1. D:n ja rajajääkärijoukkojen
puolustamassa korvessa raikasivat viikon aikana kiihkeät taistelut.
Suomalaiset vetäytyivät talviosodan aikaisiin taistelumaastoihin
Tolvajärven itäpuolelle.
Vegarusjärvellä
suomalaiset pyrkivät iskemään neuvostojoukkojen sivustaan 18.7. ja
23.7., mutta molemmilla kerroilla jouduttiin vetäytymään takaisin.
Sen sijaan RajaJP 8 löi Vegaruksen erämaissa suomalaisyntyisen
Valter Vallin johtaman Neuvostoliiton 30. Prikaatin.
Kannaksella asemasotaan.
Kannaksella sirryttiin
asemasotaan. Neuvostoliitto veti joukkojaan Saksan-vastaiselle
itärintamalle. Taisteluiden laannuttua tykistö ampui härintätulta,
ja molemmin puolin tehtiin tiedusteluhyökkäyksiä sekä
rakennettiin asemia. Ilma- ja meritaistelut taukosivat. Suomalaiset
olivat nyt pääpiirteittäin VKT-linjalla, joskin Viipuri oli
menetetty ja sen koillispuolella oli jouduttu vetäytymään. Lisäksi
Neuvostoliitto oli vallannut sillanpääaseman Vuosalmella.
Suomalaiset tekivät linnoitustöiä ja odottivat ehkä hieman
pelokkaina, mitä tulisi tapahtumaan tulevissa rauhanneuvotteluissa.
Laatokan Karjala
Neuvostoliitlaiset
hyökkäsivät Loimolassa useaan kertaan 25., 27 ja 29.7. Ne pyrkivät
eteenpäin rautatien ja maantien suunnilla ja saivat osittaisen
murron suomalaisten asemiin, mutta puolutuslinja onnistuttiin
vakiinnuttamaan viikon akana. Näiden taisteluiden jälkeen myös
U-aseman pohjoisella puoliskolla siirryttiin asemasotaan.
Neuvostoliiton hyökkäys
Suomen kohtaan oli hyytynyt.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti