Neuvostoliitto aloitti
suurhyökkäyksen Vuosalmella. Kovia taisteluita käytiin myös
Viipurinlahden saarista. Ihantalassa Suomen tykistö toimi
esimerkillisesti. Ihantalassa läpimurtoa yrittänyt Neuvostolitto
pyrki hyökkäämään useita kertoja. 3.7. hyökkäykseen
ryhmittyneet neuvostojoukot pyäytettiin tykistön tulella ja
ilmapommituksin lähtöasemiinsa. Suomen tykit sylkivät yli 9000
kranaattia, mikä oli suurin yhden päivän aikana ammuttu määrä
Ihantalan taisteluissa. Seuraavana päivänä puna-armeija yritti
samaa. Silloin neuvostojoukot pääsivät metsäisen kumpumaaston
läpi läpimurtoon Pyöräkankaalla vallaten noin neliökilometrin
suomalaisten asemia JR 12:n puolutussektorilla. JR 12 teki vielä
saman illan aikana vastahyökkäyksen kolmelta suunnalta venäläisten
saavuttamia asemia vastaan ja valtasi ne pääosin takaisin.
Ihantalan taisteluissa
monet saivat panssarinyrkin tai -kauhun käsiinsä ensimmäistä
kertaa. Vaikka uusia aseita oli toimitettu Suomeen jo keväällä,
niitä ei oltu jaettu joukoille. Uuteen aseeseen ei vielä luotettu.
Sama toistu seuraavina
päivinä 6.7. neuvostohyökkäystä enteili massiivinen tykistön
tulivalmistelu, joka ylsi suomalaisten taka-asemiin asti. Suomen
tykit vastasivat pauhuun, eivät Neuvostoliiton jalkaväki ja
panssarivaunut päässeet liikkeelle ennen iltaa. Harvalukuiseksi
käynyt puolustajien joukko murtui paineen alla, mutta venäläisten
murto onnistuttiin rajoittamaan. IV AK alkoi kerätä reservejään
vastaiskuun, joka toteutettiin keskiyöllä 7.7. vastaisena yönä.
Hyökkäystä edelsi tyksitön ja kranaatinheittimistän vahva
tulivalmistelu, ja kolmen tunnin kuluttua asemat olivat jälleen
omilla.
Vielä 8.7. Suomen tykistö
ja ilmavoimat torjuivat usieta Neuvostoliiton yrityksiä Ihantalana
rintamalla, mutta seuraavana päivänä huomattiin, että
neuvostojoukot eivät enää pyrkineet lämpimurtoon. 9.7. alkaen
taistelut Ihantalassa hiipuivat lähinnä tykistön
härintäammunnaksi, mikä oli hyvä, sillä joukkoja tarvittiin
kipeästi Vuosalmella. Suomen historian suurin torjuntavoitto oli
tosiasia. Sen takana olivat tykistön tarkkan ja erittäin tehokas
käyttö, lisävoimien keskittäminen Kannakselle, Saksasta saatujen
uusien aseiden myötä tehostunut panssarintorjunta, tehokas
tiedustelu sekä tietenkin vahva puolutushenki. Neuvostotappiot
Talin-Ihantalana taisteluissa olivat noin 20 000 kaatuneina ja
haavoittuneina, Suomen tappiot noin 1100 kaatunutta, saman verran
kadonneita ja yli 6000 haavoittunutta.
Hyökäys Vuosalmella
Neuvostoliiton 23. Armeija
hyökkäsi keskellä Kannasta Vuosalmella murtaakseen Suomen asemat.
Suomalaisilla oli Vuosen toisella puolella sillanpääasema, joka oli
noin seitsemän kilometriä leveä ja muutamia satoja metrejä syvä.
Sen takana oli joki, jonka toisella puolella ei ollut valmisteltuja
asemia. Oli siis puolustauduttava sillanpäässä, joka oli
rakennettu maisemaa hallitsevalle harjanteelle. Kahta vahvennettu
suomalaisrykmenttiä vastaan hyökkäsi kuusi neuvostodivisioonaa.
Nenvostojoukot olivat hyökkäilleet jo kesäkuun puolella ja
Äyräpään harju, jolla sillanpääasema sijaitsi, oli pommitettu
kuopille.
Aamulla 4.7. alkoi suuri
tulivalmistelu, johon osallistuivat venäläiset tykit, heittimet ja
yli 100 lentokonetta. Neuvostojoukot työntyivät hyökkäyksellään
Vuoksen rantaan asti noin klometrin levyisellä kaistalla.
Suomalaiset saivat vastahyökkäyksellä vallattua asemat takaisin,
mutta neuvostoliittolaiset hyökkäsivät päivän aikana vielä
kaksi kertaa. 2. D:n komentaja kenraalimajuri Armas Eino Martola
määräsi raskaiden tappioiden vuoksi miehet vetäytymään Vuoksen
yli, mutta perui käskyn, kun vangiksi saadulta Neuvostoliiton
upseerilta saatiin tietää, että neuvostoliittolaisetkn olivat
kärsineet suuria tappioita. Taistelua sillanpäästä päätettiin
jatkaa.
Seuraavina päivinä
taistelut Äyräpäässä raivosivat kiivaina, ja joukot molemmin
puolin alkoivat olla loppuun kuluneita. Asemat onnistuttiin pitämään
vastahyökkäyksin ja tykistön tuella. Pala palalta suomalaisten
olli kuitenkin pakko luopua sillanpääasemasta. 9.7. Neuvostoliitto
aloitti ylimenon kahden divisioonan voimin. Ranta-aluetta
puolustaneet suomalaiset työnnettiin taakse lähes eversti Aadolf
Ehrnroothin komentaman JR 7:n esikunnan tasalle asti. Ehnroth oli
käskenyt tämän Siiranmäen taistelussa kunnostautuneen rykementin
taistella viimeiseen mieheen.
Maihinnousu
Viipurinlahdella
Neuovostojoukot nousivat
maihin 3.7. Teikarsaarella ja Melansaarella Viipurinlahdella.
Venäläiset olivat aiemmin pommittaneet suomalaisten asemia ja
suomalaiset venäläisten laivasaattueita. Aamuisen tulivalmistelun
jälken venäläisten maihinnousut alkoivat savuverhon suojassa,
Teikarin 650 ja Melansaaren noin 200 puolustajaa löivät
neuvostoyritykset takaisin mereen vastaiskuin. Teikarilla
puna-armeijalaiset hyökkäsivät hetimiten uudelleen, eivätkä
väsyneet taistelijat pystyneet torjumaan uutta iskua. Saarella
syntyi paniikki, ja osa miehistä pakeni uiden. Taisteluissa
kärsittiin non 50 % tappiot. Myös Melansaaresta päätettiin
luopua.
Neuvostojoukot yrittivät
maihinnousua myös mantereelle Niemilautan ja Harjunieme kohdalla.
Siellä oli rintamavastuussa saksalainen 122. D, joka joutui
puolustautumaan ilman ilmatukea, koska lähes kaikki koneet olivat
torjuntataisteluissa Vuosalmella. Saksalaiset löivät venäläisten
yritykset takaisin. Harjuniemeä lähestyneet maihinnousualukset ja
syoksyveneet ajettiin pois tykistön niiden eteen ampumalla
sulkutulella. Hieman myöhemmin tehdyssä toisessa hyökkäyksessä
venäläiset pääsivät maihin asti, mutta taas heidät työnnettiin
vastahyökkäyksellä pois. Neuvostoliiton yritykset murtaa
Viipurinlahden puolustus ja kiertää Kannaksen rintaman selustaan
päättyi 9.7.
Laatokan pohjoispuoli
Suomalaiset vetäyityivät
Laatokan pohjoispuolella. Aunuksen Ryhmän joukot vetäytyivät ensin
vanhan rajan taakse ja sitten kohti U-asemaa, joka oli puolivalmis
puolutuslinja Pitkärannan ja Loimolan välillä. Se oli saanut
nimensä suunnittelijansa majuri Yrjö Uton mukaan. Se oli asetettu
viivytystaisteluiden ehdottomaksi takarajaksi. Pääosin
ryhmmittyminen tähän puolutusasemaan saatiin päätöksen 10.7.
Suomen II AK vetäytyi
Maaselän kannakselta. Neuvostojoukot pyrkivät saarrostamaan
suomalaisia, ja Loimola muodostui heinäkuun alussa kriittiseksi
paikaksi. Jos Suomen puolustus murtuisi siellä, Neuvostoliitto
pääsisi työntämään Aunuksen Ryhmän joukot Laatokan rantaa
vasten. Tämän vuoksi U-asemaa Loimolan suunnalla vahvistettiin.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti