Aatteet ja asenteet

”Ei se ainakaan Tuomenojan perillisten suhteen pitänyt paikkansa se opettajan …. lausuma tuomio tai ennustus, jossa hän sanoi punaisten lapsistakin tulevan vain yhteiskunnan taakkoja, sen pohjasakkaa, huoria ja varkaita....” Tämä punaorvon muistelma kuvaa eräita varsin tyyppillisiä asenteita vuoden 1918 jälkeisessä Suomessa. Sisällisota oli jakanut kansan punaisiin ja valkoisiin: voittajien kosto oli ankara. Heidän rintamansa jakautui kuitenkin jo kesällä 1918. Sittemmin Saksan romahdus maailmansodassa teki mitättömksi toimitetun kuninkaanvaalin, muutti ulkopolitiikan suunnan ja merkitsi ensimmäistä punaisten armahduspäätöstä lokakuun lopussa, jolloin myös kuolemantuomiot lopetettiin. Vuoden 1918 varjo synkisti kuitenkin kauan Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää.

Vankileireiltä palaavien sijoittuminen uusiin oloihin oli usein vaikeata. Sitä vaikeutti muun muassa tällainen tilanne:”Entiseen työpaikkaan ei ollut asiaa eikä lähitaloihin ja kartanoihinkaan:” Jos kieltäytyi liittymästä suojeluskuntaan tai kuului työväenjärjestöihin, saattoi jäädä työttömäksi. Ns. mustat lista, joille joutunutta ei pidetty työssä, sekä lakkojen murtamsieen erikoistunut järjestö kiristivät mielialoja työpaikoilla. Mainitu ja niistä johtuva ammattiyhdistysliikkeen heikkous hidastivat osaltaan työläisten elintason kohoamista ja vaikeuttivat monin tavoin heidän elämäänsä. Aseellisten suojeluskuntien olemassaolo ja poliisitoimet tuntuivat usein myös työväen järjestöedellytyksiä heikentävinä ja luokkavastakohtia jyrkentävinä tekijöinä. Luokkapettureiksi katsottujen ns. valkoisten työläsiten ja isänmaanpettureiksi nimitettyjen punaisten keskinäiset suhteet olivat jatkuvasti kireitä.

Sisällissodan päättyessä tukahdutetun työväenjärjestöjen toiminnan henkiin herättämisen yhteydessä tuli esiin moninaisia ongelmia. Monet olivat pettymysten ja pelon vuoksi haluttomia käymään järjestöissä, joiden toimintaa vallanpitäjät usein vaikeuttivat. Työväenliikkeen jakaantuminen aiheutti vaikean valintatehtävän myös rivimiehille. Keväällä 1919 pidettyjen eduskuntavaalien tulos osoitti työväenliikkeen kannatuksen olevan suunnilleen entisellään. Vuoden 1919 kuluessa Suomen työväenliikkeen piirissä alkoi kiivas valtataistelu, joka pian johti pysyvään kahtiajakoon kansainvälisen työväenliikkeen päälinjojen mukaisesti.

Ammattiyhdistysliike oli toinen merkittävä yhteiskuntaelämään vaikuttamisen väylä työväestölle. Liikkeen jäsenmäärä jäi kuitenkin siihen kohdistetun painostuksen ja työväenliikkeen kahtiajaon johdosta koko 1920-luvun ajaksi alle 100 000:n ja sen toimintakyky pysyi heikkona. Ammattiyhdistysjärjestön tavoin jäivät myös työläisnuoriso- ja naisliike jyrkän luokkataistelun kannalla olevien johtoon. Myös TUL:n sisällä esiintyi ristiriioja eri suuntausten kesken.

Suhtautuminen kirkkoon, kouluihin ja kultturilaitoksiin on myös ollut ongelma työväestölle, nehän edustivat vallitsevaa järjestelmää ja sen ideologiaa.

Kun sitten 25.7.1919 valittiin presidentiksi Kaarle Juho Ståhlberg, niin tuli työväestön piirissäkin helpotuksen huokaus ja ruvettiin toivomaan työväestöllekin parempia aikoja. Ståhlberg oli täälläkin tunnettu laillisuutta tuntevana miehenä ja tasavaltaisen suuntauksen johtajana.

Verinen veljessota

http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/toimituksen%20koostama/Verinen%20veljessota%201918

Taistelu Näsinlinnasta
http://areena.yle.fi/tv/2074908

Lähdeaineisto Aatteet ja asenteet ISBN 951-30-2346-X