Karjalan Armeijan
eteneminen Maaselän kannakselle
Äänislinnaksi
uudelleenristityn Petroskoin valtaamisen jälkeen Karjalan armeijan
vasemmaan siiven joukot olivat osapuilleen
Äänislinnan-Vuohisjärven-Porajärven tasalla, VII Armeijakunnan
kolme divisioonaa ( 4.D, 11 D, ja 1.D) olivat suppealla alueella
Äänislinnassa ja sen ympäristössä. Niillä oli tykistöä
yhteensä 14 patteristoa ja 3. Mittauspatteri. Ryhmä Oinosen tukena
Vuothjärven-Munjärven suunnalla oli kaksi patteristoa ja Ratsastava
Patteri. Everestiluutnanti Eero Kuussaaren komentama Prikaati K
taisteli Porajärven länispuolella.
Ylipäällikö käski 1.
lokakuuta Karjalan Armeijan jatkaa hyökkäystä Äänislinnasta
pohjoiseen ensimmäisenä tavoitteena
Kontupohjanlahden-Santalanjärven-Pälläjärven kannastan sekä
Juustjärven valtaaminen. Päämääränä oli luoda edelltykset
Karhumäen valtaamiselle ja operaation jatkamiselle puolutustukselle
edulliselle Maaselän kannakselle. Karjalan armeijan kommentaja,
jalkaväenkenraali Erik Heinrichs, käski 4. lokakuuta VII
Armeijakunnan hyökkäyksen jatkamisesta pohjoiseen ensimmäisenä
tavoitteena ylipällikön käskemät järvikannakset. 1. Divisioonan
piti vallata Solomanninniemi. 4. Divisioona oli suunnattava
luoteeseen, missä se alistettiin Ryhmä Oinosen komentajalle
kenraalimajuri Woldemar Oinoselle.
Ylipäällikkö siirsi
lokakuun alussa Karjalan kannakselta Itä-Karjalaan II Armeijakunnan
esikunnan ja sen tarvitsemat aselajijoukot sekä omaksi reservikseen
8. Divisioonan. Lokakuun 7. päivänä ylipäällikkö käski
muodostaa kenraalimajuri Laatikaisen komentaman II Armeijakunnan,
johon tulivat kuulumaan 4.D, 8 D, Ryhmä Oinonen ja Prikaati
Kuussaari. Kenraalimajuri Laatikainen otti II Armeijakunnan johtöonsa
lokakuun 15. päivänä. Tällöin Karjalan Armeija ja sen alaisten
yhtymien käytössä oli yhteensä 21 patteristoa, mittauspatteri,
Ratsastava Patteri ja I/KTR 18:n 3 Patteri, yhteensä 262
kenttätykkiää – Suomen armeijan kenttätykstöstä oli siis 27
prosenttia tukemassa hyökkäystä Karhumäen suuntaan.
Karhumäen suuntautuvan
hyökkäyksen alue oi laaja ja runsaiden vesistöjen pirstomaa sekä
suurten soiden ja korpien maastoa. Teitä oli vähän, ja ne olivat
erittäin huonokuntoisia. Kelirikko vaikeutti olennaisesti tykistön
ja huollon siirtymistä eteenpäin hyökkäysten edetessä. Tykistön
voimakasta, keskitettyä tulenkäyttöä tarvittiin erityisesti
vihollisen puolustuksen murtamiseen järvikannaksilla ja ylitettäessä
lukuisia jokia. Lyhintäkin maantietä matkaa Äänislinnasta
Karhumäkeen oli lähes 150 kilometriä. Se oli tuskien taival
väsyneille ja kuluneille suomalaisille joukoille. Se pani miehet,
hevoset ja mottoriajoneuvot äärimmäiselle koetuksell.
Ryhmä Oinosen suunta
lännestä kohti Kentjärven-Munjärven maantietä tuli entistämin
tärkeämmäksi. Tämän vuoksi Karjalan Armeijan komentaja alsiti 2.
lokakuuta Ryhmä Oinoslle 4. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 26:n
vahvennettuna KTR 11:n II Patteristolla, Myös Kev.Psto 10
alistettiin Ryhmä Oinoselle, jonka tukena oli tällöin Ryhmä O:n
tykistökomentajan, everstiluutnantti Lars Klärichin johdossa viisi
patteristoa ja erillinen patteri (Kev.Psto 10, Pev.Psto 12, Kev.Psto
13, II/KTR 1 ja II/KTR II sekä Ratsastava Patteri).
Jo Petroskoin sotatoimen
loppuvaiheessa Karjalan Armeija aloitti valmistelut hyökkäystoimen
jatkamiseksi Maaselän kannakselle.Ennen VII Armeijakunnan joukkojen
uudelleen ryhmittämistä käski kenraalimajuri Hägglund 11.
Divisioonan vallata Suolusmäen tienhaarat ja sen jälkeen vallata
sillanpääasema Gromovskojen niemellä yhdessä 1. Divisioonan
kanssa. Hägglund määräsi 4. Divisioonan tavoitteeksi
sillanpääaseman valtaamisen Suojunjoen itäpuolella. Näin
pyrittiin luomaan edellytykset VII Armeijakunnan nopealle
etenemiselle Äänislinnan pohjoispuolisilta alueilta kohti
Karhumäkeä ja Maaselän kannasta.
VII Armeijakunnan
tykistökomentajan, eversti Toivo Sarparannan ja hänen alaistensa
tykistökomentajien käytössä oli yhteensä 12 patteristoa, järeä
patteri ja 3. Mittauspatteri. Se oli melko vähäinen määrä, kun
otetaan huomioon, että hyökkäyskaistallla piti murtaa useita
kapeita ja pitkiä kaakko-luodesuuntaisia jävikapeikkoja ja ylittää
lukuisia jokia, muun muassa Suojunjoki ja Suununjoki.
VII Armeijakunnan 11.
Divisioonan Jalkaväkirykmentti 8 valtasi osillaan Solominninniemen
ja valmistautui ottamaan haltuunsa sillanpääaseman Gromovskojessa,
11. D:n tykistökomentajan, everstiluutnantti Jarl Edgrenin käytössä
oli viisi patteristoa (III/KTR 5m IIIKTR 9, Rask.Psto1, RaskPsto 15,
RaskPsto 30 ja 2/JärPsto 3). Niistä muodostettiin Tykistöryhmä
Marnila. JR 8:n osat olivat edenneet Suojunjoen alajuoksulle
rautatien- ja maantiesilloille Vimorskajassa Lebatshevassa.
Vihollinen ehti hävittää sillat vain osittain. VII Armeijakunnan
komentaja alisti reservinsä Jalkaväkirykmentti 56:n eversti
Heiskaselle, joka suuntasi sen ylimenohyökkäykseen Solomannista
kohti Gromovskojea.
Eversti Kaarlo Viljasen
komentama 4. Divisoona oli hyökännyt VII Armeijakunan vasemmalla
siivellä. Divisioonana tyksitökomentajan, everstiluutantti Edmund
Heimolaisen käytössä oli neljä patteristoa (1/KTR 1, III/KTR 1,
II/KTR 11 ja RaskPsto 22).
Lokakuun 4. päivänä
hyökkäyssuunnitelmiin ja käskihin tuli muutos. Karjalan Armeijan
komentaja käski VII Armeijakunnan komentajalle, että 11. Divisioona
piti siirtää Uudenselän-Suojun alueelle. Samalla Hägglund määräsi
1.Divisioonan ottamaan tehtäväkseen Suojunjoen ja Suununjoen
välisen niemen valtaamisen. 1. Divisioonan tykistökomentajan,
everstiluutnantti Elof Roschierin käytössä oli neljä patteristoa
(II/KTR 3, II/KTR 5, III/KTR 5 ja III/KTR 9). 4. Divisoonan piti
vallata Lohmojärven-Kentjärven välinen alue. Näin piti luoda
edellytykset VII Armeijakunnan hyökkäykselle, jonka painopiste
olisi Muurmanskin radan ja valtien suunnalle. Suurten joukkojen
siirrot viimehetkillä veivät runsaasti aikaa. Tykistön painopiste
jäi länteen.
Hyökkäyksen jatkaminen
Äänislinnan luoteis-, pohjois-, ja koillispuolisten veistöjen yli
oli vaativa tehtävä. VII Armeijakunnan pioneerikomentaja
apulaisineen sai käyttöönsä kolme pioneeripataljoonaa ja kaksi
linnoitusrakennuspataljoonaa. Ne rakensivat ruuhi- ponttooni- ja
kenttäsiltoja sekä kuljettivat joukkoja vesistöjen yli
syöksyveneillä.
- Divisioonan komentaja määräsi ylimenohyökkäyksen alkamaan Äänislinnan rannasta Peskin rantaan 2. lokakuta kello 14. Ylimenohökkäystä tuki majuri Birger Marnilan komentama tykistöryhmä, johon kuuluivat III/KTR 5, III/KTR9, RaskPsto 1, RaskPsto 15, RaskPsto 30 ja 2/JärPsto 3. Tykistöryhmä Marnila ampui 20 minuutin tulivalmistelussa noin 1100 laukausta, Salmen rannoille murtokohdan sivustolle ammuttiin lisäksi savuammuksia. Jalkaväki kuljetettiin salmen yli Peskin rantaan syöksyveneillä. Jalkaväkirykmentti 56:n pääosat oli kuljetettu Äänisen yli Gromovskojenniemelle lokakuun 3. päivän kuluesa lähes tappiotta. 11. Divisioonana Jalkaväkirykmentti 5 jatkoi 5. lokakuuta hyökkäystään pääosillaan ja saavutti tavoitteensa Jalogoran kylän lokakuun 6. päivänä. Tykistöä oli siirretty Gromovskojenniemelle sen jälkeen kuin Pioneeripataljoona 28 oli 3. lokakuuta rakentanut runsaan sadan metrin pituisen ruuhisillan Ukonsalmen yli Gromovskejenniemelle.
- Divisioona koottiin reserviksi. Se (pois lukien JR29 ja II/KTR 9) aloitti siirtymisen Syvärille, VII Armeijakunnan komentaja käski lokakuun 3. päivänä, että 1. Divisioonan piti aloittaa hyökkäys Lohmojärven itäpuolella. Siellä jo hyökännyt Jalkaväkirykmentti 56 ja KTR 5:n III Patteristo oli alistettava 1. Divisioonalle.
Lännestä Suojunjoelle
edenneet 4. Divisioonan osat vapauttivat 3. lokakuuta
Jalkaväkirykmentti 8:n rintamavastuusta. Se siirtyi seuraavana
päivänä varuskuntajoukoksi Äänislinnaan ja irrotti sieltä 1.
Divisioonan osat. 1. Divisioonan komentaja, eversti Paalu käski
aloittaa divisioonan hyökäys lokakuun 5. päivän aamuna
ensimmäisenä tavoitteena Koivusillan- Jagoran pohjoispuolinen tasa.
Kun !. Divisioona otti rintamavastuun, muuttui myös sen tyksitön
taistelujaotus. Divisionnan tyksitökomentjaa, everstiluutnantti
Roschier sai käyttöönsä viisi patteristoa. Hän jakoi ne kahteen
tykistöryhmään. Solomaninniemelle muodostettiin divisioonan
yhteisryhmä ( Sorsa) johon kuuluivat KTR 5:n kolme patteristoa.
Jalkaväkirykmentti 56:n tukiryhmää, johon kuuluivat II/KTR4 ja
III/KTR9, komensi kapteeni Eino Tirronen. 1. Divisioonan tykistön
piti olla ampumavalmiina 5. lokakuuta kello 12.
Lokakuun 6. päivänä 1.
Divisioona eteni Jalgoran luoteispuolelle. Eteneminen oli hidasta
huonojen teiden ja vaikean korpimaaston vuoksi, ja tykistö jäi
jälkeen, Se joutui käyttämään runsaasti aikaa joneuvourien
kunnostamiseen. Huonot kartat hidastivat kaikkien joukkojen
liikkumista ja tyksitön tulenkäyttöä. Lokakuun 7. päivänä 1.
Divisioonan Jalkaväkirykmentti 60 saavutti Paloaseman kylän. Se oli
tällöin vain neljän kilometrin päässä Murmanskin radasta ja
Konutpohjan kautta Karhumäkeen johtavasta maantiestä. Tämä
tilanne auttoi 4. Divisioonan hyökkäystä Suojunjoen yli ja
etenemistä pohjoiseen kohti Suununjokea ja Kontupohjaa.
Lokakuun 3. päivänä 4.
Divisioona oli saavuttanut Suojunjoen. VII Armeijakunnan komentaja
käsi, että 4. Divisioonan piti vallata Kentjärven kaakoispää ja
Loimolanjärven välinen alue ja jatkaa hyökkäsytä Murmanskin
radan suunnassa pohjoiseen. Suojunjoen ylimenohyökkäyksen piti
alkaa 5. lokakuuta kello 4.30
- Divisioonan tykistökomentaja, eversti Edmund Heimolainen sai käyttöönsä kolme kevyttä ja viisi raskasta patteristoa, mittauspatterin sekä divisioonan jalakrykmenttien raskaat kranaatinheitinjoukkueet. Eversti Heimolainen muodosti majur E.Korpikoksen komentajan tukiryhmän tukemaa eversti Aldas Paasosen komentamaa Jalkaväkirykmentti 5:tä, Tähän tykistöryhmään kuuluisvat III/KTR1 ja RaskPsto30. III/KTR 4 toii everstiluutnantti Lauri Pallarin komentaman Jalkavälirykmentti 25:n tukipatteristona. Majuri Matti Parviaisen komentamaan tukiryhmään määrättiin I/KTR 1 ja RaskPsto 22. Majuri Emil Söderströmin komentamaan divisioonan yhteisryhmään kuuluivat Rask.Psto 1, Rask.Psto 4, RaksPsto 15 ja 3 Mittauspatteri.
4.Divisioonan
ylimenohyökkäyksen tueksi oli koottu erittäin voimakas tykistö,
joka oli tarpeen vaikean tehtävän onnistumiselle. Raskaiden
kranaatinheitinjoukkueiden liittäminen yhtenä kokonaisuutena
tyksitön tulitoimintaan oli poikkeuksellinen,mutta järkevä
ratkaisu. Tykstön ja kranaatinheittimistön tulivalmistelu alkoi
täsmälleen oikeaan aikaan 5. lokakuuta kello 3.45 ja osu hyvin.
Jalkaväen ensimmäinen hyökkäysporras ylitti tappioitta Sujunjoen
ruuhilla ja pikasiltaa pitkin. Venäläiset olivat kuitenkin
linnoittaneet Suojunjoen takaiseen törmään lujan raemman
puolustusaseman, johon suomalaisten hyökkäys tyrehtyi. Joukot piti
vetää takaisin Suojunjoen taakse. Vain majuri Uuno Kallion
komentama JR 5:n III pataljoona, joka hyökkäsi Suojunjoen osittain
tuhotun sillan kautta, pystyi valtaamaan noin kilometrin syvyisen
sillanpän joen pohjoisrannalla.
Eversti Kaarlo Viljanen
käski, että Jalkaväkirykmentti 25:n oli hyökättävä Suojunjoen
yli 5. päivän iltana kello 21. Tykistö ja kranaatinheittimistö
ampuivat lujan tulivalmistelun. Suojunjoen ylimeno onnistui.4.
Divisioonan joukot valtasivat 6. lokakuuta noin viisi kilometriä
syvän sillanpään, joka ulottui Kentjärven kaakoispään tasalle.
Tykistö ja heittimistö tukivat jalkaväkeä tehokkaasti. Ne
ampuivat 5-6. lokakuuta vuorokauden aikana noin 3500 laukausta
kapealle hyökkäyskaistalle.
Kun 4. Divisioona oli
ylittänyt Suojunjoen ja vallannut riittävän sillanpään, käski
eversti Viljanen Jalkaväkirykmentti 5:n ryhtyä vihollisen
takaa-ajoon painopiste Murmanskin radan ja viereisen maantien
suunnassa. Tässä vaiheessa 4. Divisoonan pääosat suunnattiin
kenraalimajuri Hägglundin antaman käskyn mukaan Uksjärven ja
Kentjärven kannaksen kautta luoteeseen. 4. Divisioona piti alistaa
lännestä hyökkäävälle Ryhmä Oinoselle. 4.Divisioonan
Jalkaväkirykmentti 5 piti alistaa 1. Divisioonan komentajalle,
eversti Paavo Paalulle.
Karjalain Armeijan
painopiste alkoi siirtyä VII Armeijakunnan kaistalta lännestä
hyökkäävien ja sinne Karjalan kannakselta sirrettävien uusien
yhtymien (II AKE ja 8.D) kaistalle. Tämä vaati laajamittaisia
tykistön siirtoja ja taistelujaotusten uusimisia. KTR 1:n III
Patteristo siirtyi 4. Divisioonan pääosien mukaan Ryhmä Oinoselle.
KTR 1:n Patteristo ja Rask.Psto 22 jäivät 1.Divisioonan kaistalle,
jonne alistettiin lisäksi Rask.Psto 4 ja Rask.Psto 15. 1.Divisoonan
tykistöön kuuluivat jo aiemmin I/KTR5, III/KTR 5, Rask.Psto 1 ja
RaskPsto 30, joten 1.Divisioonan tykistökomentajan,
everstiluutnantti Roschierin käytössä oli lokakuun 8. päivästä
alkaen yhdeksän patteristoa. Se oli poikkeuksellisen suuri määrä
divisoonan kaistalla.
- Divisioonan tehtävänä oli edetä Suoujunjoelle. Tässä vaiheessa 8. lokakuuta, Jalkaväkirykmentti 60 oli edennyt pohjoiseen Paloaseman kylään ja puolusti sitä. Jalkaväkirykmentti 56 taisteli Jalgoran kylän pohjoispuolella, 1.Divisoonalle alistetun Jalkaväkirykmentti 5:n hyökkäys divisoonan vasemmalla siivellä oli pysähtynyt Murmanskin radan suunnalla Kentjärven kaakoispään tasalle. Miehet olivat äärimmilleen väsyneitä ja haluttomia jatkamaan hyökkäystä. Vaikea maasto, kelvottomat tiet ja syksyn kurjat sääolot tekivät hyökkäyksen jatkamisesta tuskientaipaleen. Suomalaisella sisulla 1. Divisioonan miehet pyrkivät etenemään kohti Suununjokea
VII Armeijakunnan
tyksitökomentaja, eversti Sarparanta käski 10. lokakuuta tykistölle
uuden taistelujaotuksen. Hän määräsi majuri Emil Söderströmin
komentaman tyksitöryhmän Jalkaväkirykmentti 5:n tukiryhmäksi.
Siihen kuuluivat I/KTR5 ja Rask.Psto4. Tykistöryhmä Sorsa, johon
kuuluivat I/KTR 5 ja III/KTR 5, toimi Jalkaväkirykmentti 56:n ja
Jalkaväkirykmentti 60:n yhteisenä tukiryhmänä. Majuri Koprikoski
komensi divisoonan yhteisryhmää, johon kuuluivat Rask.Psto1,
RaskPsto15 ja Rask.Psto 30. Taistelujaotus oli tarkoituksenmukainen
ja selkeä.
Vaikeissa maasto- ja
sääolosuhteissa kaksi viikkoa ankarasti taistellut 1. Divisioona
saavutti viimein 18. lokakuuta tavoitteensa Suojunjoen. Tykistön ja
kranaatinheittimistön tulituki väsyneille jalkaväenjoukoille oli
ollut erittäin merkittävä. 1. Divisoonalle 15. lokakuuta
alsitettu, majuri Reino Kalervon komentama vajaa Jalkaväkirykmentti
29 ryhmittyi lokakuun 19. päivänä puolustukseen Suunujoelle. Sen
tukiryhmäksi määrättiin tykistötyhmä Sorsa, johon kuuluivat
II/KTR5, III/KTR5, Rask.Psto1:n patteri, ja 3. Mittauspatteri.
Väsynyt JR 5:n, JR 56:n JR 60:n ja Kev.Os 8:n joukotpääsivät
viimeinkin ansaitsemaansa lepoon.
Lähdeaineisto Matti
Koskimaa Suomen kohtalon ratkaisut ISBN 978-952-291-011-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti