Jalkaväen kenraali A.E.
Heinrichs vastaanottaa Karjalan armeijan ohimarssin Petroskoissa.
Tyytyväisyys Karjalan
neuvostotasavallan pääkaupungin valtaamisen johdosta oli suuri sekä
joukkojen että siviiliväestön keskuudessa ja antoi aihetta
ilonilmauksiin, jotka osoittivat ajatusten lentäneen kauas yli
tosiasioiden rajojen. Myöhemmin kävi ilmi, että näillä
ilmauksilla ja lausunnoilla epävirallisuudestaan ja
ymmärrettävyydestään huolimatta oli niin hyvin Suomessa kuin
ulkomaillakin epäedullinen vaikutus sotaretken jälkimaineeseen.
Erityisen ennenaikaista kiirehtimistä oli, että erään paikallisen
elimen käskystä alettiin vallatuna alueen paikkakunnista käyttää
suomalaisia nimiä, mistä esimerkkinä mainittakoon, että
virallinen suomalainen Petroskoi-nimi – venäjäksi Petrozavodsk-
muutettiin Äänislinnaksi. Sen jälkeen, kun tämä käsky oli
saatettu tietooni, annetti päämajsta vastakäsky.
Saksalaiset esittivät
elo- ja syyskuun vaihteessa pyynnön, että suomalaiset joukot
ylittäisivät Syvärin päästäkseen 125 kilometriä eteleämpänä
Tihvinän suunnalla yhteyteen etelästä käsin hyökkäävien
saksalaisten kanssa. Tihvinän kaupukin sijaitsi Vologdan ja Pietarin
välisellä rataosuudella, jonka katkaiseminen olisi ristänut
Laatokan eteläpuolella olevilta venäläisvoimilta viimeisen
Neuvostoliiton sisäosiin johtavan rautatieyhteyden. Tämä esitys
tehtiin nyt uudelleen, mutta vastaus oli jälleen kieltävä.
Saksalainen 163, jalkaväkdivisioonaa oskevalta ehdotuksen osalta
asianlaita oli kuitenkin toinen. Tämä divisioona asetettiin
Karjalan armeijan käyttöön sijoitettavaksi Syvärin rintamana
oikealle äärelle, mistä käsin se saattoi lähteä etenemään
kohti tuntemattomia vaiheita.
Myös pohjoisessa
saksalaisilla oli toivomuksensa. 22. syyskuuta saapuivat luokseni
Lapin armeijan komentaja kenraalieversti von Falkenhorst ja
sikäläisten saksalaisten ilmanvoimien päällikkö kenraalieversti
Strumpff. Tämän käynnin piti olla kohteliaisuuskäynti kuten se
olikin, mutta siitä huolimatta tuli puheeksi, että toivottiin
asetettavan lisää suomalaisia joukkoja saksalaisen komentajan
käyttöön. Huomautettiin, että saksalaiset eivät voineet
suoriutua vaativista tehtävistään ilman maastoon tottuneiden
suomalaisjoukkojen apua. Minkäänlaisia siihen suuntaan käviä
lupauskia en tietenkään vierailleni voinut antaa.
Muutamaa päivää
myöhemmin kunnioitti päämajaa käynnillään vieras, jonka
armeijaamme kohtaan osoittama mielenkiinto minua suuresti ilahdutti.
Tämä oli Ruotsin perintöprinssi Kustaa Aadolf, Västerbottenin
herttua, joka muutamien upseerien saattamana saapui Mikkeliin, sieltä
omasta toivomuksestaan matkustaakseen Itä-Karjalaan.
Prinssi Kustaa Aadolf oli
alaansa kiinnostunut sotilas ja samalla lämminsydäminen ihminen,
jonka järkyttävä kuolema lento-onnettomuudessa vuonna 1947 herätti
suurta surua hänen monien suomalaisten ystäviensä keskuudessa.
Prinssi lähti Petroskoihin muutamaan päivää kaupungin valtauksen
jälkeen ja sieltä pohjoista kohti Kontupohjaan, missä hän sai
seurata Sungunjoen alajuoksun ylitystä. Koska metsät vilisivät
harhailevia venäläisiä, niin että yksinäisiä matkaajia ja
kuljetusajoneuvoja useinkin ammuttiin tai muuten ahdistettiin, tuo
retki ei ollut täysin vaaraton.
Suomen ja Englannin
väliset suhteet olivat kesän kuluessa vähä vähältä
huonontuneet, 22, syyskuuta annetussa nootissa, joa toimitettiin
perille Norjan Helsingin-lähetystön kautta, Englannin hallitus
selitti olevansa valmis palauttamaan ystävälliset suhteet sillä
ehdolla, että Suomi lopettaisia sadankäynnin ja vetäisi joukkonsa
1939-vuoden rajan taakse. Siinä tapauksessa että jatkaisimme
etenemistämme Venäjän alueella, Englannin hallitus katsoisi, että
sen oli pakko kohdella Suomea avoimena vihollisena ei vain sodan
kestäessä vaan myös rauhanteossa.
Suomen hallituksen
noottiin antama vastaus aiheutti pitkällisiä keskusteluja, 7.
lokakuuta kävi presidentti Ryti luonani päämajassa, Tällöin
käydyssä keskustelussa kosketeltiin etupäässä vastausnoottia ja
sen muotoilua, Kehotus, joka koski joukkojen vetämistä 1939-vuoden
rajan taa, oli pakko torjua, mutta muutoin nootti laadittiin varasin
ystävälliseen muotoon. Suomen hallitus huomautti, että
Neuvostoliitto oli vuodesta 1939 alkaen ollut hyökkäävänä
puolena ja että Suomi poliittisten velvoitusten sitä sitomatta kävi
puolustussotaa. Hallituksen oli siitä syystä vaikeata ymmärtää,
että Englannin tällaisissa olosuhteisssa olisi pakko kohdella
Suomea avoimena vihollisena,
Petroskoin 1. lokakuuta
tapahtuneen valtauksen jälkeen annoin käskyn, että etenemistä oli
jatkettava pohjoissuuntaan, tavoitteena kapea, Äänisen ja
Seesjärven valissä sijaitseva Maaselän kannas, joka tarjosi hyvän
puolustusmahdollisuuden koilliseen päin, Etenevät joukot, joiden
vahvennukseksi oli lähetetty yksi divisioona Karjalan kannakselta,
alistettiin kenraalimajuri Laatikaiselle, joka yhdessä armeijakunnan
esikunnan kanssa siirrettiin Kannakselta Karjalan armeijan komentajan
käyttöön.
Suunnitelmien mukaan
hyökkäys oli keskeytettävä, niin pian kuin joukot olisivat
päässett Maaselän kannakselle, joka oli sodan alkuvaiheessa
määrätyistä strategisista tavoitteista viimeinen, ja asettunee
sinne asemiin. Maaselän kannasta kohti edetessään II armeijakunta
kohtasi tiukkaa vastarintaa, minkä lisäksi aikainen talvi sekä
pitkät ja puutteelliset huoltoyhteydet panivat joukot kovalle
koetukselle, Lokakuun aikana käytiin ankaria taisteluja Suojun ja
Käppäselän välillä, eikä kestänu kauan, ennen kuin etelsätä
ksin etenevät joukkomme olivat päässeet lähelle Karhumäkeä,
Myös Porajärven suunnalta hyökkäävät joukot etenviät
taisteluja käyden vähitelleen tuona syksynä Tsopinan risteykseen,
joka sijaitsee 15 kilometrin päässä Karhumäestä. Tässä
vaiheessa vastarinta tiukkeni, ja vasta joulukuusssa, sen jälkeen
kun 1. jääkäriprikaati oli siirretty Syvrin kaistalta Tsopinaan,
panssarivaunujen tukema hyökkäys ratkaisi Karhumäen kohtalon.
Suomen ja Englannin
välisten suhteiden kehityksessä tapahtui uhkaava käänne sen
johdosta, että Suomen hallitus sai 28. marraskuuta Lontoosta
ultimaattumin luonteisen nootin, Tällä kertaa ei vaadittu joukkojen
peräyttämistä vaan sen sijaan operaatioiden keskeyttämistä ennen
joulukuun 5. päiväää ja kaiken aktiivisen toiminnan lopettamisen
sen jälkeen.
Lähdeaineisto G.
Mannerheimin muistelmat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti