Suomen vanhempi historia: Hyökkäys jatkui Karhumäkeen

Suomalaiset etenevät Kontupohjassa

Syvärin yli oli yritetty Vosnesenjan kohdalla edellisellä viikolla jo kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla miehet olivat kieltäytyneet virran ylittämisestä. Kolmannella kerralla 6.10. manööveri onnistui. Joukkojen suojana oli tykistön tulivalmistelu sekä savuverho.Vosnesenjan kylä oli vahvasti linnoitettu. Se vallattiin päivän kestäneissä taisteluissa noin puolen yön maissa suomalaisen tykistön torjuttua neuvostoliittolaisten vastahyökkäysyrityksen. Viikon kuluesssa JR 9 eteni vielä Äänisen eeläpuolella länsi-itä suunnassa kulkeneelle tielle, mutta pysähtyi Neuvostoliiton pääpuolutuslinjan eteen.

Hieman JR 9:n kaistaa lännempänä hyökkäsi 7. D:n JR 51. Sen eteneminen pysähtyi Orensehenskojejärven ja Gongenitsajärven alueella. Suomalaisia vastaan oli tuotu tuore Siperiassa koottu Neuvostoliiton 114 D, ja suomalaisilla oli kiire päästä puolustuskelpoisiin asemiin ennen sen odotettavissa olevaa vastahyökkäystä.

Kar.A:n valtausparaati Äänislinnassa pidettiin 12.10. Kaupungin valtauksesta oli kulunut yli viikko ja sitä oli kunnostettu ennen paraatia. Myös siletä paenneet siviilit palailivat kotehinsa. Karjalan Armeijan komentaja kenraali Heinrichs otti jääkärieversti Kalle ”Kylmä-Kalle” Heiskasen johtaman ohimarssin vastaan Karl marin kadulla. Heiskasen takana seurasi Ruben Lagus panssaivaunussa.

Karjalan Armeijan vasemmalla siivellä hyökkäys oli jäänyt jälkeen etelämpänä tapahtuneesta etenemisestä. Ryhmä Oinosen (Ryhmä O) eteneminen oli pysähtynyt noin 70 kilometriä Petroskoista luoteeseen. Sen pohjoispuolella Prikaati Kuusimäki (Pr.K) valmisteli hyökkäystä Porajärvelle. Kun Suomen joukot muualla siirtyivät puolustukseen ja asemasotaan, Karjalan Armeijan painopistesuunnakais tuli sen vasen sivusta Äänisen ja Vienanmeren välillä. Se oli altis Neuvostoliiton mahdollisille hyökkäyksille. Sielä päätavoitteet olivat Äänisen ja Seesjärven väliin jäävällä Maaselän kannaksella olevat Kontupohjan ja Karhumäen alueet, joissa sijaitsevat liikennekeskukset haluttiin ottaa haltuun. Hyökkäykseen Petroskoista pohjoiseen osallistuivat kenraalimajuri Hägglundin komentama VII AK, johon kuuluivat 1. D ja 11. D sekä Kannakselta siirtyvä kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen johtama II AK. Siihen liitettiin Ryhmä O, Pr.K, 4 D ja 8 D. Maasto alueella oli vesistäistä, ja hyökkäyksestä oli tulossa vaikea.

Vaikka Kar.A:n joukkojen keskittäminen oli vielä kesken, hökkäystä jatkettiin lähes suoraan Petroskoin valtauksen jälkeen, 10-10. mennessä oli saatu haltuun Äänislinnasta Munjärvelle johtava maantie, joka oli tärkeä joukkojen siirtelyn ja huollon kannalta.

Prikaati K oli koottu vapaaehtoisista. Siihen oli liitetty muun muassa itäkarjalaisia ja inkeriläisiä, jotka olivat siirtyneet Suomeens sisällissodan aikana. Lisäksi siihen kuului suomalaisia vapaaehtoisia, joilla oli taustaa muun muassa Akaatemisessa Karjala-seurassa. Vastassaan Pr.K:lla oli majuri Valter Vallin johtama Neuvostoliiton JR 126, jossa taistelivat Suomesta sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon siirtyneet suomalaiset.

Porajärven klän länsipuolella asemissa ollut vihollinen saatiin mottiin 6.10. Suomalaiset eivät päässeet laukaisemaan sitä voimakkaasta puolustuksesta johtuen mutta torjuivat viikon aikana kuusi venäläisten motin aukaisemiseksi tekemää hyökkäsyritystä. Lopulta 10.10. motti laukesi, Tämän jälkeen neuvostoliittolaiset alkoivat vetäytyä myös itse kylästä, jonka he tuhosivat lähtiessään.

Maaselän kannaksella edettiin Paateneen kylään. Syvärillä puolestaan hyökkäsi Neuvostoliitto, jonka joukot saivat aika murtuman Suomen 7. D.n asemiin. VII AK:n hyökkäys suuntautui Suojunjoelta Suununjoelle Äänisen koilliskulmassa. Suomen !. D työnsi vihollista kohti jokea, mutta se teki sitkeää vastarintaa joen länsipuolella. Suomalaisia joukkoja vaivasi väsymys ja vaihtojen puute. Hankala maasto ja tiet liejuksi muuttava sade vaikeuttivat joukkojen huoltoa. VII AK:n reservinä Äänislinnassa ollut JR 29 siirrettiin divisioonan tueksi. Vaikka rykmentti oli oikeasti vain vahvennetun pataljoonan kokoinen Äänislinnassa tapahtuneiden kieltäytymisten vuoksi, se kärkenään 1.D eteni viikon aikana Sunnunjoelle.

II AK:n 4. D taisteli tiensä Juustjärvelle. Se oli liikenteen solmukohta, ja neuvostoliittolaiset halusivat pitää sen hallussaan ainakin niin kauan, että Porajärveltä vetäytyvät joukot ehtisivät teitä pitkin ennen kuin suomalaiset katkaisisivat ne. Suomen JR 25 oli edennyt kylän tuntumaan maastoitse ja kantanut mukanaan konekiväärit, kranaatinheittimet ja panssarikiväärit, Väsymyksestä huolimatta rykmentin komentaja everstiluutnantti Ilmari Pallari päätti hyökätä taajamaan. Pimeässä aloitettu hyökkäys pääsi päätielle, mutta vihollistuli oli niin voimakasta, että kylään ei pimeässä päästy. Suomalaiset saivat kuitenkin haltuunsa molemmat tiet, ja taistelu jatkui koko yön, 19.10. aamuna tyksitökeskityksen jälkeen kylä vallattiin.

D:n pohjoispuolella 8 D. Eteni kohti Seesjärveä. Divisioonan kärkenä oli JR 4, joka ehätti niin nopeasti Selkin suureen kylään, että venäläiset eivät ehtineet miehittää puolustusasemiaan. Kylästä taisteltaessa sinne saapui kuorma-autolla noin 50 taistelijan vahvuinen vihollisosasto, mutta se lyötiin. Taistelun jälkeen löydettiin noin 200 puolutuspesäkettä, joita neuvostotaistelijat eivät olleet ehtineet miehittää.

Selkistä JR 4 jatkoi k ohti Seesjärveä. 19.10 se saavutti järven länsirannan ja valtasi Paateneen samana päivänä. Sitä puolustaneet neuvostojoukot oli koottu nopeasti saatavilla olevista miehistä, eivätkä ne onnistuneet puolustautumaan suomalaisia vastaan. Vaikka neuvostojoukot olivat antaneet paikalle jääneille asukkaille ohjeeksi polttaa rakennukset vain kolme niistä oli tulessa.

Aamullaa 14.10 alkoi tuoreen Siperiasta tuodun Neuvostoliiton 114. D.n hyökkäys Suomen JR 51:ä vastaan. Neuvostojoukot päsivät Orensheskojenjärven ja sen länsipuolella sijaitsevan Saksjärven välisellä kannaksella järvet yhdistyvän puron pohjoispuolelle ja valtasivat sieltä sillanpään, 16.10 suomalaisten asemat murtuivat , mutta ne saatiin vallattua takaisin.

Yöllä neuvostoliittolainen ssotavanki kertoi, että seuraavana päivänä hyökkäsi rykmentin vahvuinen joukko panssareiden ja tyksitön tukemana. Hyökkäys alkoi aamulla. Suomalaiset eivät pystyneet pidättämään miestappioista eteenpäin vyöryviä venäläisiä, vaan vetäytyvät Orenshenkojenjärven pohjoispuolelle.

Suomen JR 30 lähetettin hyökkäämään vihollisen sivustaan. Taistelut riehuivat järvien vällisellä kannaksella olevassa kylässä. Neljä viidesta seillää olleesta panssarivaunusta saatiin tuhottua panssaritorjuntatykein, mutta viimeisen tuella Siperaian taistelijat pureutuivat kylään. Taistelu jatkui vielä seuraavalla viikolla.

Suomen vanhempi historia

lauantai 27. joulukuuta 2014

Hyökkäys jatkui Karhumäkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti