Panssarijoukot palavassa
Petroskoissa, mikä nimitettiin Äänislinnaksi.
Osasto Lagus saapui
Äänislinnan rantaan. Tarsepolin seudulla käytiin kiivaita
taisteluita Neuvostoliiton keskittäessä sinne lisää joukkoja.
Vaikka Latvan ja Tarsepolin kylät oli vallattu, alueella oli yhä
vihollisia ja lisää oli tulossa. Ne olivat jäämässä kohti
pohjoista ja Äänisen rantaa etenevän Osasto Laguksen selustaan.
Neuvostoliitto ei halunnut luopua alueesta, koska suomalaiset
lähestyivät uhkaavasti Aunuksen pääkaupunkia ja sen
puolustuksellista keskusta Petroskoita useita suunnalta. 7. D:n JR 9
taisteli Latvan asemans suunnalla jatkuvasti kasvavaa
neuvostosotilaiden joukkoa vastaan, sillä Petroskoista virtasi
rautateitse vahvistuksia aluetta puolustaneelle Neuvostoiiton JR:lle.
Sama rykmentti oli ollut suomalaisia vastassa aiemmin muun muassa
Kaskanassa. Suomen JR 9 pyrki valtaamaan Latvan aseman ja torjun
saavuttamassaan sillanpääasemassa 23.9. kaikkiaan kahdeksan
erillistä vastahyökkäystä. Omat asemat saatiin pidettyä.
Seuraavana päivänä jatkettiin hyökkäystä rautatieasemaa
vastaan, mutta vimmatusti puolustautuvat neuvostoliittolaiset pitivät
aseman tulittaen korsuista, talojan kivijaloista ja seman
vesitornista tykistön tukemina, Taistelut äityivät päivän aikana
kiivaiksi lähitaisteluiksi. Suomalaiset ampuivatt venäläisten
suorasuuntaustykit rikki, mutta puna-armeijan joukkkojen tilannetta
tuli pelastamaan panssarijuna, joka sinetöi puolustuksen. 24.9.
Petroskoin puolustuksesta vastanneen Erillisen 7. Armeijan komentaja
Kirill Meretskov saapui henkilökohtaisesti Neuvostoliiton 3. D:n
esikunnan luo Nirkan asemalle Latvan pohjoispuolelle. Hän määräsi
3 D:n aukaisema Muurmannin radan hinnalla millä hyvänsä.
Neuvostoliiton hyökkäys alkoi samana päivänä, Suomalaiset olivat
hätää kärsimässä, mutta noin 300 metrin pituinen pätkä rataa
saatiin pidettyä.
Seuraavana päivänä
suomalaiset käynnistivät uudelleen hyökkäyksen Latvan aseman
valtaamiseksi. Koko aseman seutu saarrettiin. Vastarinta oli edelleen
raivoisaa, ja taloryhmästä kaikuivat toistuvat uraa-huuhdot. JR 9
valtasi ensin vesitornin mäen ja koko aseman puolen päivään
mennessä, Kaatuneiden joukossa oli muiden muassa Neuvostoliiton JR
3:n komentaja. Suomalaiset pitivät sillanpään Neuvostoliiton
vastahyökkäysistä huolimatta, Viikon aikana 7. D.n joukot
valtasivat vielä Nirkan ja etenivt Päsinselkään.
Osasto Lagukseen kuulunut
Taisteluosasto Björkman eteni kovaa vauhti kohti Äänistä. Sitä
johti panssaripataljoonan komentaja everstiluutnantti Sven Björkman.
23.9. se valtasi Petäjäselän kylän, josta matka jatkui kohti
Derevjannojeta. Tiellä osaston kärkenä ednnyttä JP 3:a hidastivat
tien mutkissa odottaneet neuvostopanssarit sekä korkeisiin kohtiin
sijoitetut ilmatorjuntatykit. Suomalaiset taistelivat tiensä
Derevjannojen kylään, joka vallattiin 24.9. Suomi oli saavuttanut
Äänisjärven rannan ja katkaissut maayhteydet Petroskoisa etelään.
JP 2 oli iltapäivällä
lähdössä jatkamaan hyökkäystä uutena kärkenä, kun vihollisen
vastahyökkäys pakotti suomalaiset puolustukseen,
Neuvostopanssarivaunut tunkeutuivat kylän pohjoislaidalle, mutta
kylä saatiin pidettyä. JP 2 pyrki illalla jatkamaan hyökkäystään,
mutta sai kylän pohjoispuolella niin voimakkaan tuliryöpyn
niskaansa, että hyökkäys piti keskeyttää, Äänisen rantatietä
kohti Petroskoita jatkettiin tulivalmistelun jälkeen. Viikon loppuun
mennessä Taisteluosasto Björkmanin joukot valtasivat Uudenselän
kylän ja etenivät Neljänvistanjärrven luoteispuolelle, vain
muutaman kilometrin päähän Petroskoista.
VII AK:n joukot
lähestyiväät Petsokoita päätietä pitkin lännestä mutta
kohtasivat sitkeää vastariintaa. 1. D valtasi Djumenuskin
parakkikyöän, joa 11 D, kaappasi Matrossan sekä Polovinan eli
Puolivälin kylän, jonka neuvostojoukot olivat vetäytyessään
sytyttäneet tuleen, Djumenuskin kaltaisia parakkikyliä oli
Petroskoin länsipuolella useita, Ne oli rakennettu 1930-luvun
lopulla metsätöitä varten,
- D:n pohjoispuolella armeijakunnan vasemalla siivellä edennyt 4, D valasi viikon kuluessa Patojärven kylän. Sotavengeiksi saadut venäläiset kertoivat, että Petroskoita evakuoidaan. 4 D:n hyökkäys pysähtyi 29.9. Tsalnajoelle, josta sen joukot eivät ehtineet Äänisen rannalle ennen Petroskoin valtausta.
Hyökkäys kohti
Petroskoita oli jo edennyt muutaman kilometrin päähän kaupungista.
29.9. käytiin kiivaita taisteluita muun muassa Orsegan aseman
alueella, josssa neuvostojoukot tekivät useita vastahyökkäyksiä
alueella olevia Osato laguksen ja 7. D:n joukkoja vastaan. 30.9.
Osasto Lagukseen kuulunut JP 2 eteni Äänisen rantaa pitkin
kärkiosastona kohti Petroskoita. Vihollinen laittoi kovasti vastaan,
mutta iltapäivällä vastarinta tien suunnalla murrettiin raskaan
panssarivaunu venäläispesäkkeisiin suuntaamalla tulella. JP 2:n ja
sen takana edennyt JP 4 asettuivat asemiin kaupungin tuntumaan ja
valmistautuivat tunkeutumaan sinne seuraavana päivänä. Samaan
aikaan kaupunkia kohti etenivät muut saarrostavat joukot, joista 1.
D:n joukot pakottivat neuvostoliittolaiset vetäytymään
Petroskoista noin viiden kilometrin päässä sijainneelle
Dennojejärveltä aina aivan kaupungin länsilaidan tuntumaan.
Ensimmäisenä
Petrsokoihin ennätti 1.10. aamuyöstä lännestä edennyt 1. D:n Kev
Os 8. Itse kaupungissa ei jouduttu juuri taistelemaan, sillä
Neuvostoliiton joukot olivat jo vetäytyneet sieltä tuohten
strategisesti tärkeät kohteet, kuten tehtaat. Samana päivänä
Petroskoihin, jota suomalaiset alkoivat kutsua Äänislinnaksi,
saapui myös Osasto Lagus. Suomen 11, D, joka oli hyökännyt
lännestä ja vallannut aiemmin kaupungin länsipuolella Puolivälin
kylän, ohjattiin Petroskoin pohjoispuolelle Suolusmäkeen.
Äänislinna oli
suomalaisille aluksi pettyms, mutta juhlat alkoivat, kun kaupungin
viinnatehtaan vodkavarasto läytyi ehjänä. Valtavan sammion seinä
puhkaistin pst-kiväärin laukauksella, ja kirkas juoma virtasi
miesten pakkeihin. Kohta kadut täyttyivät ilmaan ammuttujen
laukausten metelistä ja miesten laulusta, Paikalle piti tuoda
kuorma-autolla sotilaspoliiseja hillitsemään hurjaksi äitinyttä
menoa, Virallinen valtausparaati pidettiin 12.10.
Petsrokoita oli
puolustanut noin divisioonan vahvuinen joukko, 17 800 soitalasta,
Tukenaan venäläisillä oli ollut 37 tykkiä, 30 panssarivaunua ja
57 lentokonetta, Neuvostolähteiden mukaan Petroskoin alueella
taistelleiden venäläisjoukkojen tappiot olivat 20.9. - 2.10. noin
4300 sotilasta, 9 hyökkäsyvaunua ja 13 tykkiä,
Neuvostoliittolaiset vetäytyivät alueelta kolmeen suuntaan:
pohoiseen, Äänisen yli ja erämaan hali Syvärin eteläpuolelle.
Petroskoin pohjoispuolella
11. D:n ja 4. D:n joukot etenivät Äänisen rantaan. Taistelut
riehivat muun muassa Solomannin niemessä, jossa olevassa kylässä
neuvostojoukot antoivat kovan vastuksen, Tyistäkeskityksen jälkeen
sekin vallattiin. 1.10. JR 8 sai alueelta saaliikseen 10
panssarivaunua.
Samaan aikaan Petroskoin
operaation kanssa suomalaiset VI AK;n joukot pyrkivät Aunuksen
kaakkoisosien valtaukseen. Tavoitteena oli ylittää Syväri ja
vallata sen etelärannalta Vosnesenjan kylä. Tehtävää määrättiin
toteuttamaan 5.10. vastaisena yönä III/Jr 51, mutta se kieltäytyi.
Myöskään vuorokauden päästä tästä I/JR 9:n tehtäväksi
määrätty ylitys ei onnistunut, koska miehet eivät taaskaan
totelleet käskyjä, Kieltäytymiset johtuivat joukkojen
väsymyksestä. Divisioonan komentaja eversti Antero Svenssonin
määräämässä tutkimuksessa selvisi myös, että useat
rintamakomentajat olivat antaneet joukoille katteettomia lupauksia
levosta Syvärin saavuttamisen jälkeen. Llmeisesti myös veistön
ylitys pimeässä vaikutti asiaan. Uudeksi hyökkäysajankohdaksi
määrättiin 6.10. klo 14.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg ISBN 978-952-220-841-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti