Petroskoin valtaus

Panssarijoukot palavassa Petroskoissa, mikä nimitettiin Äänislinnaksi.

Osasto Lagus saapui Äänislinnan rantaan. Tarsepolin seudulla käytiin kiivaita taisteluita Neuvostoliiton keskittäessä sinne lisää joukkoja. Vaikka Latvan ja Tarsepolin kylät oli vallattu, alueella oli yhä vihollisia ja lisää oli tulossa. Ne olivat jäämässä kohti pohjoista ja Äänisen rantaa etenevän Osasto Laguksen selustaan. Neuvostoliitto ei halunnut luopua alueesta, koska suomalaiset lähestyivät uhkaavasti Aunuksen pääkaupunkia ja sen puolustuksellista keskusta Petroskoita useita suunnalta. 7. D:n JR 9 taisteli Latvan asemans suunnalla jatkuvasti kasvavaa neuvostosotilaiden joukkoa vastaan, sillä Petroskoista virtasi rautateitse vahvistuksia aluetta puolustaneelle Neuvostoiiton JR:lle. Sama rykmentti oli ollut suomalaisia vastassa aiemmin muun muassa Kaskanassa. Suomen JR 9 pyrki valtaamaan Latvan aseman ja torjun saavuttamassaan sillanpääasemassa 23.9. kaikkiaan kahdeksan erillistä vastahyökkäystä. Omat asemat saatiin pidettyä. Seuraavana päivänä jatkettiin hyökkäystä rautatieasemaa vastaan, mutta vimmatusti puolustautuvat neuvostoliittolaiset pitivät aseman tulittaen korsuista, talojan kivijaloista ja seman vesitornista tykistön tukemina, Taistelut äityivät päivän aikana kiivaiksi lähitaisteluiksi. Suomalaiset ampuivatt venäläisten suorasuuntaustykit rikki, mutta puna-armeijan joukkkojen tilannetta tuli pelastamaan panssarijuna, joka sinetöi puolustuksen. 24.9. Petroskoin puolustuksesta vastanneen Erillisen 7. Armeijan komentaja Kirill Meretskov saapui henkilökohtaisesti Neuvostoliiton 3. D:n esikunnan luo Nirkan asemalle Latvan pohjoispuolelle. Hän määräsi 3 D:n aukaisema Muurmannin radan hinnalla millä hyvänsä. Neuvostoliiton hyökkäys alkoi samana päivänä, Suomalaiset olivat hätää kärsimässä, mutta noin 300 metrin pituinen pätkä rataa saatiin pidettyä.

Seuraavana päivänä suomalaiset käynnistivät uudelleen hyökkäyksen Latvan aseman valtaamiseksi. Koko aseman seutu saarrettiin. Vastarinta oli edelleen raivoisaa, ja taloryhmästä kaikuivat toistuvat uraa-huuhdot. JR 9 valtasi ensin vesitornin mäen ja koko aseman puolen päivään mennessä, Kaatuneiden joukossa oli muiden muassa Neuvostoliiton JR 3:n komentaja. Suomalaiset pitivät sillanpään Neuvostoliiton vastahyökkäysistä huolimatta, Viikon aikana 7. D.n joukot valtasivat vielä Nirkan ja etenivt Päsinselkään.

Osasto Lagukseen kuulunut Taisteluosasto Björkman eteni kovaa vauhti kohti Äänistä. Sitä johti panssaripataljoonan komentaja everstiluutnantti Sven Björkman. 23.9. se valtasi Petäjäselän kylän, josta matka jatkui kohti Derevjannojeta. Tiellä osaston kärkenä ednnyttä JP 3:a hidastivat tien mutkissa odottaneet neuvostopanssarit sekä korkeisiin kohtiin sijoitetut ilmatorjuntatykit. Suomalaiset taistelivat tiensä Derevjannojen kylään, joka vallattiin 24.9. Suomi oli saavuttanut Äänisjärven rannan ja katkaissut maayhteydet Petroskoisa etelään.

JP 2 oli iltapäivällä lähdössä jatkamaan hyökkäystä uutena kärkenä, kun vihollisen vastahyökkäys pakotti suomalaiset puolustukseen, Neuvostopanssarivaunut tunkeutuivat kylän pohjoislaidalle, mutta kylä saatiin pidettyä. JP 2 pyrki illalla jatkamaan hyökkäystään, mutta sai kylän pohjoispuolella niin voimakkaan tuliryöpyn niskaansa, että hyökkäys piti keskeyttää, Äänisen rantatietä kohti Petroskoita jatkettiin tulivalmistelun jälkeen. Viikon loppuun mennessä Taisteluosasto Björkmanin joukot valtasivat Uudenselän kylän ja etenivät Neljänvistanjärrven luoteispuolelle, vain muutaman kilometrin päähän Petroskoista.

VII AK:n joukot lähestyiväät Petsokoita päätietä pitkin lännestä mutta kohtasivat sitkeää vastariintaa. 1. D valtasi Djumenuskin parakkikyöän, joa 11 D, kaappasi Matrossan sekä Polovinan eli Puolivälin kylän, jonka neuvostojoukot olivat vetäytyessään sytyttäneet tuleen, Djumenuskin kaltaisia parakkikyliä oli Petroskoin länsipuolella useita, Ne oli rakennettu 1930-luvun lopulla metsätöitä varten,

2. D:n pohjoispuolella armeijakunnan vasemalla siivellä edennyt 4, D valasi viikon kuluessa Patojärven kylän. Sotavengeiksi saadut venäläiset kertoivat, että Petroskoita evakuoidaan. 4 D:n hyökkäys pysähtyi 29.9. Tsalnajoelle, josta sen joukot eivät ehtineet Äänisen rannalle ennen Petroskoin valtausta.

Hyökkäys kohti Petroskoita oli jo edennyt muutaman kilometrin päähän kaupungista. 29.9. käytiin kiivaita taisteluita muun muassa Orsegan aseman alueella, josssa neuvostojoukot tekivät useita vastahyökkäyksiä alueella olevia Osato laguksen ja 7. D:n joukkoja vastaan. 30.9. Osasto Lagukseen kuulunut JP 2 eteni Äänisen rantaa pitkin kärkiosastona kohti Petroskoita. Vihollinen laittoi kovasti vastaan, mutta iltapäivällä vastarinta tien suunnalla murrettiin raskaan panssarivaunu venäläispesäkkeisiin suuntaamalla tulella. JP 2:n ja sen takana edennyt JP 4 asettuivat asemiin kaupungin tuntumaan ja valmistautuivat tunkeutumaan sinne seuraavana päivänä. Samaan aikaan kaupunkia kohti etenivät muut saarrostavat joukot, joista 1. D:n joukot pakottivat neuvostoliittolaiset vetäytymään Petroskoista noin viiden kilometrin päässä sijainneelle Dennojejärveltä aina aivan kaupungin länsilaidan tuntumaan.

Ensimmäisenä Petrsokoihin ennätti 1.10. aamuyöstä lännestä edennyt 1. D:n Kev Os 8. Itse kaupungissa ei jouduttu juuri taistelemaan, sillä Neuvostoliiton joukot olivat jo vetäytyneet sieltä tuohten strategisesti tärkeät kohteet, kuten tehtaat. Samana päivänä Petroskoihin, jota suomalaiset alkoivat kutsua Äänislinnaksi, saapui myös Osasto Lagus. Suomen 11, D, joka oli hyökännyt lännestä ja vallannut aiemmin kaupungin länsipuolella Puolivälin kylän, ohjattiin Petroskoin pohjoispuolelle Suolusmäkeen.

Äänislinna oli suomalaisille aluksi pettyms, mutta juhlat alkoivat, kun kaupungin viinnatehtaan vodkavarasto läytyi ehjänä. Valtavan sammion seinä puhkaistin pst-kiväärin laukauksella, ja kirkas juoma virtasi miesten pakkeihin. Kohta kadut täyttyivät ilmaan ammuttujen laukausten metelistä ja miesten laulusta, Paikalle piti tuoda kuorma-autolla sotilaspoliiseja hillitsemään hurjaksi äitinyttä menoa, Virallinen valtausparaati pidettiin 12.10.

Petsrokoita oli puolustanut noin divisioonan vahvuinen joukko, 17 800 soitalasta, Tukenaan venäläisillä oli ollut 37 tykkiä, 30 panssarivaunua ja 57 lentokonetta, Neuvostolähteiden mukaan Petroskoin alueella taistelleiden venäläisjoukkojen tappiot olivat 20.9. - 2.10. noin 4300 sotilasta, 9 hyökkäsyvaunua ja 13 tykkiä, Neuvostoliittolaiset vetäytyivät alueelta kolmeen suuntaan: pohoiseen, Äänisen yli ja erämaan hali Syvärin eteläpuolelle.

Petroskoin pohjoispuolella 11. D:n ja 4. D:n joukot etenivät Äänisen rantaan. Taistelut riehivat muun muassa Solomannin niemessä, jossa olevassa kylässä neuvostojoukot antoivat kovan vastuksen, Tyistäkeskityksen jälkeen sekin vallattiin. 1.10. JR 8 sai alueelta saaliikseen 10 panssarivaunua.

Samaan aikaan Petroskoin operaation kanssa suomalaiset VI AK;n joukot pyrkivät Aunuksen kaakkoisosien valtaukseen. Tavoitteena oli ylittää Syväri ja vallata sen etelärannalta Vosnesenjan kylä. Tehtävää määrättiin toteuttamaan 5.10. vastaisena yönä III/Jr 51, mutta se kieltäytyi. Myöskään vuorokauden päästä tästä I/JR 9:n tehtäväksi määrätty ylitys ei onnistunut, koska miehet eivät taaskaan totelleet käskyjä, Kieltäytymiset johtuivat joukkojen väsymyksestä. Divisioonan komentaja eversti Antero Svenssonin määräämässä tutkimuksessa selvisi myös, että useat rintamakomentajat olivat antaneet joukoille katteettomia lupauksia levosta Syvärin saavuttamisen jälkeen. Llmeisesti myös veistön ylitys pimeässä vaikutti asiaan. Uudeksi hyökkäysajankohdaksi määrättiin 6.10. klo 14.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg ISBN 978-952-220-841-5