Saksan toivomuksia

Jalkaväen kenraali A.E. Heinrichs vastaanottaa Karjalan armeijan ohimarssin Petroskoissa.

Tyytyväisyys Karjalan neuvostotasavallan pääkaupungin valtaamisen johdosta oli suuri sekä joukkojen että siviiliväestön keskuudessa ja antoi aihetta ilonilmauksiin, jotka osoittivat ajatusten lentäneen kauas yli tosiasioiden rajojen. Myöhemmin kävi ilmi, että näillä ilmauksilla ja lausunnoilla epävirallisuudestaan ja ymmärrettävyydestään huolimatta oli niin hyvin Suomessa kuin ulkomaillakin epäedullinen vaikutus sotaretken jälkimaineeseen. Erityisen ennenaikaista kiirehtimistä oli, että erään paikallisen elimen käskystä alettiin vallatuna alueen paikkakunnista käyttää suomalaisia nimiä, mistä esimerkkinä mainittakoon, että virallinen suomalainen Petroskoi-nimi – venäjäksi Petrozavodsk- muutettiin Äänislinnaksi. Sen jälkeen, kun tämä käsky oli saatettu tietooni, annetti päämajsta vastakäsky.

Saksalaiset esittivät elo- ja syyskuun vaihteessa pyynnön, että suomalaiset joukot ylittäisivät Syvärin päästäkseen 125 kilometriä eteleämpänä Tihvinän suunnalla yhteyteen etelästä käsin hyökkäävien saksalaisten kanssa. Tihvinän kaupukin sijaitsi Vologdan ja Pietarin välisellä rataosuudella, jonka katkaiseminen olisi ristänut Laatokan eteläpuolella olevilta venäläisvoimilta viimeisen Neuvostoliiton sisäosiin johtavan rautatieyhteyden. Tämä esitys tehtiin nyt uudelleen, mutta vastaus oli jälleen kieltävä. Saksalainen 163, jalkaväkdivisioonaa oskevalta ehdotuksen osalta asianlaita oli kuitenkin toinen. Tämä divisioona asetettiin Karjalan armeijan käyttöön sijoitettavaksi Syvärin rintamana oikealle äärelle, mistä käsin se saattoi lähteä etenemään kohti tuntemattomia vaiheita.

Myös pohjoisessa saksalaisilla oli toivomuksensa. 22. syyskuuta saapuivat luokseni Lapin armeijan komentaja kenraalieversti von Falkenhorst ja sikäläisten saksalaisten ilmanvoimien päällikkö kenraalieversti Strumpff. Tämän käynnin piti olla kohteliaisuuskäynti kuten se olikin, mutta siitä huolimatta tuli puheeksi, että toivottiin asetettavan lisää suomalaisia joukkoja saksalaisen komentajan käyttöön. Huomautettiin, että saksalaiset eivät voineet suoriutua vaativista tehtävistään ilman maastoon tottuneiden suomalaisjoukkojen apua. Minkäänlaisia siihen suuntaan käviä lupauskia en tietenkään vierailleni voinut antaa.

Muutamaa päivää myöhemmin kunnioitti päämajaa käynnillään vieras, jonka armeijaamme kohtaan osoittama mielenkiinto minua suuresti ilahdutti. Tämä oli Ruotsin perintöprinssi Kustaa Aadolf, Västerbottenin herttua, joka muutamien upseerien saattamana saapui Mikkeliin, sieltä omasta toivomuksestaan matkustaakseen Itä-Karjalaan.

Prinssi Kustaa Aadolf oli alaansa kiinnostunut sotilas ja samalla lämminsydäminen ihminen, jonka järkyttävä kuolema lento-onnettomuudessa vuonna 1947 herätti suurta surua hänen monien suomalaisten ystäviensä keskuudessa. Prinssi lähti Petroskoihin muutamaan päivää kaupungin valtauksen jälkeen ja sieltä pohjoista kohti Kontupohjaan, missä hän sai seurata Sungunjoen alajuoksun ylitystä. Koska metsät vilisivät harhailevia venäläisiä, niin että yksinäisiä matkaajia ja kuljetusajoneuvoja useinkin ammuttiin tai muuten ahdistettiin, tuo retki ei ollut täysin vaaraton.

Suomen ja Englannin väliset suhteet olivat kesän kuluessa vähä vähältä huonontuneet, 22, syyskuuta annetussa nootissa, joa toimitettiin perille Norjan Helsingin-lähetystön kautta, Englannin hallitus selitti olevansa valmis palauttamaan ystävälliset suhteet sillä ehdolla, että Suomi lopettaisia sadankäynnin ja vetäisi joukkonsa 1939-vuoden rajan taakse. Siinä tapauksessa että jatkaisimme etenemistämme Venäjän alueella, Englannin hallitus katsoisi, että sen oli pakko kohdella Suomea avoimena vihollisena ei vain sodan kestäessä vaan myös rauhanteossa.

Suomen hallituksen noottiin antama vastaus aiheutti pitkällisiä keskusteluja, 7. lokakuuta kävi presidentti Ryti luonani päämajassa, Tällöin käydyssä keskustelussa kosketeltiin etupäässä vastausnoottia ja sen muotoilua, Kehotus, joka koski joukkojen vetämistä 1939-vuoden rajan taa, oli pakko torjua, mutta muutoin nootti laadittiin varasin ystävälliseen muotoon. Suomen hallitus huomautti, että Neuvostoliitto oli vuodesta 1939 alkaen ollut hyökkäävänä puolena ja että Suomi poliittisten velvoitusten sitä sitomatta kävi puolustussotaa. Hallituksen oli siitä syystä vaikeata ymmärtää, että Englannin tällaisissa olosuhteisssa olisi pakko kohdella Suomea avoimena vihollisena,

Petroskoin 1. lokakuuta tapahtuneen valtauksen jälkeen annoin käskyn, että etenemistä oli jatkettava pohjoissuuntaan, tavoitteena kapea, Äänisen ja Seesjärven valissä sijaitseva Maaselän kannas, joka tarjosi hyvän puolustusmahdollisuuden koilliseen päin, Etenevät joukot, joiden vahvennukseksi oli lähetetty yksi divisioona Karjalan kannakselta, alistettiin kenraalimajuri Laatikaiselle, joka yhdessä armeijakunnan esikunnan kanssa siirrettiin Kannakselta Karjalan armeijan komentajan käyttöön.

Suunnitelmien mukaan hyökkäys oli keskeytettävä, niin pian kuin joukot olisivat päässett Maaselän kannakselle, joka oli sodan alkuvaiheessa määrätyistä strategisista tavoitteista viimeinen, ja asettunee sinne asemiin. Maaselän kannasta kohti edetessään II armeijakunta kohtasi tiukkaa vastarintaa, minkä lisäksi aikainen talvi sekä pitkät ja puutteelliset huoltoyhteydet panivat joukot kovalle koetukselle, Lokakuun aikana käytiin ankaria taisteluja Suojun ja Käppäselän välillä, eikä kestänu kauan, ennen kuin etelsätä ksin etenevät joukkomme olivat päässeet lähelle Karhumäkeä, Myös Porajärven suunnalta hyökkäävät joukot etenviät taisteluja käyden vähitelleen tuona syksynä Tsopinan risteykseen, joka sijaitsee 15 kilometrin päässä Karhumäestä. Tässä vaiheessa vastarinta tiukkeni, ja vasta joulukuusssa, sen jälkeen kun 1. jääkäriprikaati oli siirretty Syvrin kaistalta Tsopinaan, panssarivaunujen tukema hyökkäys ratkaisi Karhumäen kohtalon.

Suomen ja Englannin välisten suhteiden kehityksessä tapahtui uhkaava käänne sen johdosta, että Suomen hallitus sai 28. marraskuuta Lontoosta ultimaattumin luonteisen nootin, Tällä kertaa ei vaadittu joukkojen peräyttämistä vaan sen sijaan operaatioiden keskeyttämistä ennen joulukuun 5. päiväää ja kaiken aktiivisen toiminnan lopettamisen sen jälkeen.

Lähdeaineisto G. Mannerheimin muistelmat