Antautuva neuvostosotilas
juoksee ulos bunkkerista Kannaksen viimeisissä hyökkäystaisteluissa.
Hyökkäys Kannaksella
pysäytettiin Neuvostoliiton vahvojen asemien edustalle. Laatokan
Karjalassa Suomi valtasi Pyhäjärven alueen. 14 divisioona valtasi
Rukajärven kylän. Panssarilaiva Ilmarinen upposi.
Vielä viikon alussa 10 D
eteni Mustilaan, ja JR 1 pysähtyi Lappalaisenmäelle 9.9. Suomi
saavutti Karjalan Kannaksella hyökkäyksen tavoitteet ja alkoi
rakentaa puolustusasemia. Kannaksella alkoi asemasota, jota kesti
9.6.1944 asti. Osa joukoista siirrettiin syksyn kuluessa toisaalle.
Neuvostojoukot olivat vetäytyneet vahvasti linnoitetulle
puolustuslinjalle, joka oli rakennettu jo 1930-luvulla Leningradin
suojaksi. Sen eteen suomalaiset jäivät omiin asemiinsa.
Heinä-syyskuussa
suomalaisten tappiot olivat Kannaksella yhteensä 22 000 kaatunutta,
haavoittunutta tai kadonnutta. Divisioonan määrävahvuus oli 16
400. Jalkaväkirykmentti JR 6, joka oli varusmiesrunkoinen osasto ja
joutui siten kantamaan paljon vastuuta tiukoissa paikoissa, menetti 3
616 miehestään 1 668, joista kaatuneina 353. Kannasta puolustaneen
Neuvostoliiton 23. A:n tappiot olivat sen oman esikunnan mukaan
syyskuun 5. päivään asti 35 821 miestä, joista kaatuneina 7 241.
Syvärille edenneet joukot
pyrkivät ripesäti kohti Syvärin asemaa. 17. D perusti nopean
toiminnan joukot sen saavuttamiseksi. Joukko sai nimekseen osasto
Marttinen komentajansa majuri A. Marttisen mukaan. Hänen johdollaan
polkupyorin edenneet jääkärit valtasivat tykistön tukemina aseman
illansuussa 8.9. Sen jälkeen Muurmannin rata räjäytettiin useista
kohdin. Tämän Leningradista Murmanskiin vievän rautatien olivat
saksalaiset tosin jo aiemmin katkaisseet etelässä piirittäessään
Leningradia.
VI Ak oli edennyt viidessä
päivässä Tuuloksesta Syvärin asemalle ja katkaissut radan.
Amreijakunta oli edennyt nopeasti, ja osa sen jalkaväestä marssi
kärjen perässä kohti Syväriä 9.9. Osasto Marttiseen kuulunut
Kev. Os. 15 ylitti ensimmäisenä Syvärin Toltojen kohdalla ja
miehitti vastarannalla sillanpään joutumatta kontaktiin vihollisen
kanssa. Viikon aikana suomalaiset etenivät joen kahta puolta ja
valtasivat joen ylittävän rautatiesillan.
Syvärin ja Lotilanpellon
väliin jäi suomalaisjoukkoihin aukko. Kartat eivät kertoneet
siellä olevan mitään, mutta tiedustelu paljasti, että siellä oli
voimalaitos ja suuri asutuskeskus. Voimala tuotti sähköä
Leningradin tarpeisiin. Sitä valtaamaan lähetettiin JR 13, joka
yritti tehtävää aluksi yhden komppanian voimin, mutta tämä
todettiin mahdottomaksi. Hyökkäykseen heitettiin 12.9. koko
rykmentti ja myöhemmin vielä JP 4. Neuvostojoukot, joilla oli
tukenaan lentokoneita, taistelivat kovasti vastaan. Kuorma-autoihin
sijoitetut tykit ja konekiväärit tulittivat maastoutuneita
suomalaisia autojen ajellessa edestakaisin maantietä pitkin.
Asutuskeskuksessa
suomalaiset kävivät katutaisteluita venäläisiä vastaan, Tykistön
tuella valtaus kuitenkin saatiin etenemään. Lopulta taistelut
voimalan ympärillä päättyivät 15.9. suomalaisten kukistettua
vastarinnan.
Karjalan Armeijan alueen
pohjois-osassa hyökkääväillä suomalaisjoukoilla oli hyvät
asemat Prääsän valtausta ajatellen, mutta Prääsästä ja
Petroskoista suunnatut vastahyökkäykset hidstivat etenemistä.
Neuvostoliitto ei olisi halunnut luopua kylästä helpolla ja toi
paikalle lisää joukkoja. Suomalaisten etu oli, että viestiyhteydet
oli tuhottu niin hyvin, että aluetta puolustavilta joukoilta puuttui
käytännössä keskitetty johto. Neuvostoliitto ei siis pystnyt
käyttämään joukkojaan tehokkaimmalla tavalla. Kylän ulkopuolella
käytiin ankaria taisteluita, ja Suomen JR 8 valtasi kylän
länsipuolisellä hyökkäyksellä 8.9.
Prääsän valtauksen
jälkeen suomalaiset VI ja VII AK löivät yhdessä neuvostojoukot
Pyhäjärven alueella. Kiihkeitä taisteluita käytiin esimerkiksi
Pyhäjärven kylästä. Siellä vihollinen pääsi melkein kiertämään
I/JR 8:n selkään, mutta pataljoona selvitti tilanteen. Kylä
vallattiain 10.9 Sen jälkeen Prääsän-Pyhäjrven-Kaskaman alueelta
ajettiin neuovostoliittolaiset joukot pois. Ne joutuivat vetäytyymään
metsiä pitkin ja jättivät taakseen raskaan kalustonsa.
- D:n edessä näkyi jo Rukajärven kylä. Sitä puolustavat neuvostojoukot kävivät viivitystaistelua, jotta olisivat ehtineet vetää joukkonsa Ontajoen taa. Aamuyöllä 11.9. divisioona tykistö aloitti tulivalmistelun, ja sen sekä aamuisen usvan suojassa eteni III/JR 10 Rukajärven tien etelälaitaa yllättyneiden puna-armeijalaisten asemiin ja alkoi vyöryttää niitä. Hyökkäykseen osallistuivat myös Rajajääkäripataljoona ja Kev.Os 2. Kärkenä edennyt JR 10:n kolmas pataljoona saavutti kylän klo 6 ja valtasi sen kohdaten vain heikkoa vastarintaa. Neuvostoliiton joukot irtautuivat asemistaan ja vetäytyivät itään Ontajoelle, jonka länsipuolelle ne jättivät sillanpääasemia estämään suomalaisten ylimenoa.
Saksalaisjoukkoja Norjan
ja Pohjois-Suomen suunnalla komentanut Nikolaus von Falkenhorst oli
ryhtynyt jo elokuun alkupuolella toimiin jatkaakseen Petsamon
suunnan hyökkäystä kohti Muurmanskia. Ilmeisesti taustalla
vaikuttivat ensimmäiset yöpakkaset. Joukot piti saada talvehtimaan
joko Muurmanskiin tai vetäytyä Litsajoelta taaksepäin, mikä ei
tietenkään olisi ollut mieluista.
Vuoristoarmeijakunnan
hyökkäys alkoi 8.9. kaksipuolisella saarrostuksella. Pohjoisessa
hyökkäsi 3 D. Pienen alkumenestyksen jälkeen operaatio tyssäsi
13.9. huoltovaikeuksiin ja neuvostoliittolaiseten vastahyökkäyksiin.
Armeijakunnan oli ryhmityttävä jälleen puolustukseen Litsajoen
tasalle. AOK Norwegenin käskyn mukaan asemia valittaessa oli
otettava huomioon talvehtiminen niissä.
Lähdeaineisto Ilkka
Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti