Seis Kannaksella

Antautuva neuvostosotilas juoksee ulos bunkkerista Kannaksen viimeisissä hyökkäystaisteluissa.

Hyökkäys Kannaksella pysäytettiin Neuvostoliiton vahvojen asemien edustalle. Laatokan Karjalassa Suomi valtasi Pyhäjärven alueen. 14 divisioona valtasi Rukajärven kylän. Panssarilaiva Ilmarinen upposi.

Vielä viikon alussa 10 D eteni Mustilaan, ja JR 1 pysähtyi Lappalaisenmäelle 9.9. Suomi saavutti Karjalan Kannaksella hyökkäyksen tavoitteet ja alkoi rakentaa puolustusasemia. Kannaksella alkoi asemasota, jota kesti 9.6.1944 asti. Osa joukoista siirrettiin syksyn kuluessa toisaalle. Neuvostojoukot olivat vetäytyneet vahvasti linnoitetulle puolustuslinjalle, joka oli rakennettu jo 1930-luvulla Leningradin suojaksi. Sen eteen suomalaiset jäivät omiin asemiinsa.

Heinä-syyskuussa suomalaisten tappiot olivat Kannaksella yhteensä 22 000 kaatunutta, haavoittunutta tai kadonnutta. Divisioonan määrävahvuus oli 16 400. Jalkaväkirykmentti JR 6, joka oli varusmiesrunkoinen osasto ja joutui siten kantamaan paljon vastuuta tiukoissa paikoissa, menetti 3 616 miehestään 1 668, joista kaatuneina 353. Kannasta puolustaneen Neuvostoliiton 23. A:n tappiot olivat sen oman esikunnan mukaan syyskuun 5. päivään asti 35 821 miestä, joista kaatuneina 7 241.

Syvärille edenneet joukot pyrkivät ripesäti kohti Syvärin asemaa. 17. D perusti nopean toiminnan joukot sen saavuttamiseksi. Joukko sai nimekseen osasto Marttinen komentajansa majuri A. Marttisen mukaan. Hänen johdollaan polkupyorin edenneet jääkärit valtasivat tykistön tukemina aseman illansuussa 8.9. Sen jälkeen Muurmannin rata räjäytettiin useista kohdin. Tämän Leningradista Murmanskiin vievän rautatien olivat saksalaiset tosin jo aiemmin katkaisseet etelässä piirittäessään Leningradia.

VI Ak oli edennyt viidessä päivässä Tuuloksesta Syvärin asemalle ja katkaissut radan. Amreijakunta oli edennyt nopeasti, ja osa sen jalkaväestä marssi kärjen perässä kohti Syväriä 9.9. Osasto Marttiseen kuulunut Kev. Os. 15 ylitti ensimmäisenä Syvärin Toltojen kohdalla ja miehitti vastarannalla sillanpään joutumatta kontaktiin vihollisen kanssa. Viikon aikana suomalaiset etenivät joen kahta puolta ja valtasivat joen ylittävän rautatiesillan.

Syvärin ja Lotilanpellon väliin jäi suomalaisjoukkoihin aukko. Kartat eivät kertoneet siellä olevan mitään, mutta tiedustelu paljasti, että siellä oli voimalaitos ja suuri asutuskeskus. Voimala tuotti sähköä Leningradin tarpeisiin. Sitä valtaamaan lähetettiin JR 13, joka yritti tehtävää aluksi yhden komppanian voimin, mutta tämä todettiin mahdottomaksi. Hyökkäykseen heitettiin 12.9. koko rykmentti ja myöhemmin vielä JP 4. Neuvostojoukot, joilla oli tukenaan lentokoneita, taistelivat kovasti vastaan. Kuorma-autoihin sijoitetut tykit ja konekiväärit tulittivat maastoutuneita suomalaisia autojen ajellessa edestakaisin maantietä pitkin.

Asutuskeskuksessa suomalaiset kävivät katutaisteluita venäläisiä vastaan, Tykistön tuella valtaus kuitenkin saatiin etenemään. Lopulta taistelut voimalan ympärillä päättyivät 15.9. suomalaisten kukistettua vastarinnan.

Karjalan Armeijan alueen pohjois-osassa hyökkääväillä suomalaisjoukoilla oli hyvät asemat Prääsän valtausta ajatellen, mutta Prääsästä ja Petroskoista suunnatut vastahyökkäykset hidstivat etenemistä. Neuvostoliitto ei olisi halunnut luopua kylästä helpolla ja toi paikalle lisää joukkoja. Suomalaisten etu oli, että viestiyhteydet oli tuhottu niin hyvin, että aluetta puolustavilta joukoilta puuttui käytännössä keskitetty johto. Neuvostoliitto ei siis pystnyt käyttämään joukkojaan tehokkaimmalla tavalla. Kylän ulkopuolella käytiin ankaria taisteluita, ja Suomen JR 8 valtasi kylän länsipuolisellä hyökkäyksellä 8.9.

Prääsän valtauksen jälkeen suomalaiset VI ja VII AK löivät yhdessä neuvostojoukot Pyhäjärven alueella. Kiihkeitä taisteluita käytiin esimerkiksi Pyhäjärven kylästä. Siellä vihollinen pääsi melkein kiertämään I/JR 8:n selkään, mutta pataljoona selvitti tilanteen. Kylä vallattiain 10.9 Sen jälkeen Prääsän-Pyhäjrven-Kaskaman alueelta ajettiin neuovostoliittolaiset joukot pois. Ne joutuivat vetäytyymään metsiä pitkin ja jättivät taakseen raskaan kalustonsa.

14. D:n edessä näkyi jo Rukajärven kylä. Sitä puolustavat neuvostojoukot kävivät viivitystaistelua, jotta olisivat ehtineet vetää joukkonsa Ontajoen taa. Aamuyöllä 11.9. divisioona tykistö aloitti tulivalmistelun, ja sen sekä aamuisen usvan suojassa eteni III/JR 10 Rukajärven tien etelälaitaa yllättyneiden puna-armeijalaisten asemiin ja alkoi vyöryttää niitä. Hyökkäykseen osallistuivat myös Rajajääkäripataljoona ja Kev.Os 2. Kärkenä edennyt JR 10:n kolmas pataljoona saavutti kylän klo 6 ja valtasi sen kohdaten vain heikkoa vastarintaa. Neuvostoliiton joukot irtautuivat asemistaan ja vetäytyivät itään Ontajoelle, jonka länsipuolelle ne jättivät sillanpääasemia estämään suomalaisten ylimenoa.

Saksalaisjoukkoja Norjan ja Pohjois-Suomen suunnalla komentanut Nikolaus von Falkenhorst oli ryhtynyt jo elokuun alkupuolella toimiin jatkaakseen Petsamon suunnan hyökkäystä kohti Muurmanskia. Ilmeisesti taustalla vaikuttivat ensimmäiset yöpakkaset. Joukot piti saada talvehtimaan joko Muurmanskiin tai vetäytyä Litsajoelta taaksepäin, mikä ei tietenkään olisi ollut mieluista.

Vuoristoarmeijakunnan hyökkäys alkoi 8.9. kaksipuolisella saarrostuksella. Pohjoisessa hyökkäsi 3 D. Pienen alkumenestyksen jälkeen operaatio tyssäsi 13.9. huoltovaikeuksiin ja neuvostoliittolaiseten vastahyökkäyksiin. Armeijakunnan oli ryhmityttävä jälleen puolustukseen Litsajoen tasalle. AOK Norwegenin käskyn mukaan asemia valittaessa oli otettava huomioon talvehtiminen niissä.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Jatkosota päivä päivältä ISBN 978-952-220-841-S