Talvisodan alku

Suomi joutui toiseen maailmansotaan marras-joukuun vaihteessa 1939. Neuvostoliiton ehdottomiin aluevatimuksiin ja -vaihtoihin ei suostuttu, minkä seuruaksena Neuvostoliitto hyökkäsi torstaina 30.11.1939 ilman sodanjulistusta. Sen maajoukot ylittivvät Suomen rajan koko pituudelta sisämaata kohti johtvien teiden suunnassa. Useat Suomen kaupungit joutuivat lentopommitusten kohteeksi.

Neuvostoliitolla oli sekä miehistö- että materiaaliylivoima. Tilanne pysyi samana koko sodan ajan, mutta räikeimmillään tilanne oli sodan alussa. Tätä kuvaa esimerkiksi se, että talvisodan alkaessa suomalaisella tykistöllä oli käytettävissään 270 000 ammusta. Puna-armeija olisi saattanut käyttää saman määrän yksittäiseen suureen tykistökeskitykseen. Ajan vaatimuksia vastaavia panssarivaunuja Suomella oli sodan alkaessa 10, vastustaja pystyi mobilisoimaan 300-kertaisen määrän panssareita. Myöskään toimivaan panssarintorjuntakalustoa ei juuri ollut. Pääase oli Boforsin valmistama 37 mm:n tykki, jonka panssarinläpäisykyky oli 30 mm:n luokkaa. Tämä riitti talvisodan alussa useimpia Neuvostoliiton panssareita vastaan, mutta tkkejä oli vain vajaat sata.

Panssarit olivat Neuvostoliiton armeijassa tärkeässä roolissa, sillä sen pyrki nopeasti läpimurtoihin. Moottorivoimalla liikkuva armeija ja runsas panssareiden käyttä tukivat tätä tavoitetta. Suomi kävi vihollisen tankkeja vastaan Molotovin cocktailein, joita pullotettiin Rajamäen tehtaalla talvisodan akan yli puoli miljoonaa. Kylmäpäiset taistelijat heittivät polttopullon vihollisvaunun moottorin ilmanottoaukkoon. Kaikkein kylmäverisimmät odottivat kuopassa jakun panssarivaunun moottori huusi vieressä, jumittivat puuparrulla sen telaketjut.

Suuren naapurimaan ylivoima oli yhtä hurja muillakin osa-alueilla. Suomen armeijan miesvahvuus oli noin 290 000 miestä, joista 250 000:lle pystyttiin jakamaan aseet. Neuvostoliitolla oli noin 460 000 sotilasta. Eräs heikkous suurella naapurimaalla oli: Stalin oli vainoissaan ”puhdistanut” ankaralla kädellä myös armeijan johtoa. 1930-luvulla kaikkiaan noin 30 000 puna-armeijaan kuuluvaa oli joutunut vainojen uhriksi. Erityisen kovalla kädellä kohdeltiin sotalaitoksen ylintä johtoa, esimerkiksi 186 divisioonan komentajasta loppunsa kohtasi 154. Niinpä talivosodan alkaessa suuri osa sotilasjohtajista oli vähemmän kokeneita.

Suomi oli valmistautunut hyökkäykseen linnoittamalla Laatokalla kannaksen yli Suomenlahdelle kulkevan pääaseman, jota myöhemmin on kutsuttu myös Mannerheim-linjaksi. Tämän seman eteen oli sijoitettu 21 000 miehen vahvuiset sotajoukot. Lisäksi Laatokan koillispuolelle oli sijoitettu reilummin joukkoja. Tästä pohjoiseen, aina Jäämerelle asti, puolustuksesta vastasivat vain yksittäiset pataljoonat ja komppaniat. Neuvostoliiton hyökkäys yllätti, se alkoi kaikkien Suomen johtavien teiden suunnassa yhtä aikaa, ja suomalaiset joutuivat vetäytymään heti kymmeniä kilometrejä koko rajan piituudella. Suojajoukot vetäytyivät pääasemaan. Myös muualla talvisodan ensimmäinen viikko oli lähinnä suomalaisten vetäytymistä. Ylipäällikkä Mennerheim sai kuvan, että miehet eivät halunneet taistella.

Joulukuun toisella viikolla puna-armeijan hyökkäys kannaksella pysäytettiin pääaseman eteen. Vihollinen lähestyi monessa kohdassa tärkeitä maan- ja rautatieristeyksiä, jotka olisivat tarjonneet joukoille uomia suoraan asutuskeskuksiin ja mahdollisuuden suomalaisten huoltokuljetusten katkaisemiseen. Tässä tilanteessa eversti Paavo Talvela päätti ottaa aloitteen käsiinsä ja hyökkäsi Tolvajärvellä vihollista vastaan voittaen tämän tärkeän taistelun. Joukkojen mieliala kohosi, ja menestystä serurasi sarja torjuntavoittoja, joista tunnetuin on Raatteen tien taistelu.

Neuvostoliiton tavoitteen oli hyökätä Suomen kapeimman kohdan poikki Ouluun ja katikaista maa kahtia. Etelässä suunnitelmiin kuului suurimpien asutuskeskusten valtaus. Lopullisena tavoitteena oli koko maan miehittäminen. Koko ajan Stalinnille olennaista oli Hangon saaminen. Toisen maailmansodan tilanteessa Hanko oli tärkeä turva Neuovostoliiton asemalle Suomenlahden pohjukassa ja erityisesti Leningradille. Suomen alueen valtaaminen olisi antanut Neuvostoliitolle turvan Saksan uhkaa vastaan. Puna-armeijan johto oli suunnitellut valloittavansa Suomen salamavauhtia, kolmessa viikossa. Joulukuun lopussa 1939 oli kuitenkin selvää, että näin ei tulisi tapahtumaan.

Suomen taistellessa yksin suurta vihollista vastaan Iso-Britannia ja Ranska pohtivat joukkojen lähettämistä Suomen avuksi. Liittoutuneet pelkäsivät Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvua ja halusivat varmistaa Ruotsin rautamalmin omaan käyttöönsä. Ruotsi kuitenkin pelkäsi Saksan hyökkäystä, jos rautamalmitoimitukset sinne loppuisivat. Myös Suomi halusi pitää Saksan erossa asiasta, ja niin länsivaltojen apu jäi tulematta. Ruotista tuli Suomen tueksi kuitenkin tuhansia vapaaehtoisia, jotka oli varustettu hyvin.

Sodan ensimmäisen viikon vetäytyminen oli joulukuun loppuun mennessä vaihtunut sisukkaaksi puolustustaisteluksi. Vihollisen eteneminen oli pysäytetty. Sotaponnistelujen ja torjuntavoitoista sotasaaliiksi saatujen asien ja muun materiaalin ansioista Suomen sotavoima oli suurimmillaan joulukuun lopulla 1939. Taisteluissa koitti seesteisempi hetki. Suomi oli saanut torjuttua ensi-iskun, ja Neuvostoliiton korkeimmassa johdossa mietittiin uusia juonia Suomen nujertamiseksi.

Lähdeaineisto Ilkka Enkenberg Talvisota päivä päivältä ISBN 979-952-220-706-7