torstai 6. helmikuuta 2014

Karjalan portti



Suomalaiset sanoivat Mannerheimlinjaa VT-asemaksi ja sentaempaa linjaa VKT-asemaksi. Venäläiset ja muu maailma puhuivat Mannerheimlinjasta. Ranskalaisilla oli puolusutumisministeri mukaan nimetty Maginot-linja, kreikkalaisilla Metaxas-linja, joka oli nimetty pääministeridiktaattorin mukaan. Ulkomaalaisille nuo suomalaiset lyhennykset eivät sano mitään. VT oli Vammelsuu-Taipale – ja VKT oli Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linja, joka kulki Vuoksea pitkin.

Mannerheimlinjasta olisi voinut puhua jo 1918. Vielä sodan jatkuessa tai juuri sen päättyessä 7.5. Mannerheim määräsi ruotsalaisen esikuntaupseerin everstiluutnantti Rappen toistaiseksi Itä-Armeijan esikuntaan laatimaan alustavaa suunnitelmaa Karjalan kannaksen linnoittamisesta ja tykistön käytöstä siellä. Sekä suunnitelma että sen mukaiset toimenpiteet oli tehtävä kahden kuukauden aikana. Suunnitelma oli lähetettävä Mikkelin päämajaan 18 vuorokauden kuluessa. Mannerheimillä oli kiire. Samaan aikaan laadittiin suunnitelmaa Pietarin kaupungin valtauksesta ja puolustuslinjan luomisesta Olhavanjoelle. Rappen suunnitelma oli valmina 1.6.1918.

Suomen yleisesikunta ajatteli modernia puolustuslinjaa. Ranskalaisilla neuvonantajilla oli länsirintamalla saatu tuntuma asiaan, tuoretta tietoa. Cros-Coissy kävi 1922 Ranskassa. Palattuaan sieltä hän vaati, että korsun on kestettävä 12 tuuman kranaatin osuma. Siihen asti oli puhuttu kolmesta kuuden tuuman kranaatin osumasta. Katon oli oltava kahdesta ja puolesta metristä kolmeen metriin paksu ja entistä vahvempi. Korsusta olisi tullut maan pinnasta mitaten kolmesta ja puolesta metristä neljään metriin korkea. Se oli liikkaa.
Konekiväärit ampuivat korsuistaan suoraan eteen ja sekän ei ollut aiksemmin ollut tarkoitus. Niillä piti päästä ampumaan sivustatulta, jolloin aukko ei olisi tullut kohti vihollista, kun sen eteen voitiin rakentaa suojamuuri. Siihen päädyttiin 1930-luvulla, jolloin Enckelin korsuiksi nimitetyt konekiväärikorsut muutettiin miehistön suojakorsuiksi tukkimalla ampuma-aukot ja naamioimalla korsut maakummuiksi.

Ensimmäiset Casemate de Bourge-tyyppiset sivustatulta ampuvat kaksi betonikorsua rakennettiin 1932. Ne olivat kahden ja kolmen konekiväärin korsuja ja ampuma-aukkojen edessä niillä oli siipimuuri edestä päin tulevaa tulitusta vastaan. Niissä oli majoitustila konekiväärimiehille ja tukikohdan kiväärimiehille, jotka olivat tarpeen korsun ulkopuolella tapahtuvaa puolustusta varten. Heidän tehtävänsä oli estää vihollisia pääsemästä korsun seinustalle tai katolle räjäyttämään sitä. Miehiä tuollaisissa korsuissa oli 12-24. Majoitusitila oli tiiviisti eristetty asekammioista. Se oli kaasutiivis. Ulkoilma suodatettiin ennen kuin se pääsi sisälle. Korsuissa oli uuni tai kaksi ja kaivo. Puiset makuulavat olivat kaksikerroksiset.

Vuoden 1934 lopulla siirryttiin seruraavaan kohteeseen. Eversti Airo piti vaarallisimpana alueena edelleen Summaa eli Munasuon ja Työppäälänjoen välistä kaistaa. Nuo luonnonesteet valitsivat paikan. Jos vihollinen pääsi sieltä läpi ja eteni kymmenkunta kilometriä pohjoiseen, sillä oli esteetön pääsy Viipuriin tai se saattoi saartaa lännestä tai idästä suomalaiset, jotka olivat pääpuolustuslinjaalla, jolloin siitä oli luovuttava. Näin talvisodassa sitten kävi. Maasto ei sallinut linnoittaa pohjoiseen päin, jolloin alueeseen olisi tullut syvyyttä. Siksi Airo ehdotti lisävarustusten rakentamista aina kolmemn kilometrin päähän asemien eteen.

Mannerheim lähetti 12.7.1939 puolustusministeri Niukkaselle kirjelmän, joka sisälsi laajan linnoittamisohjelman. Perustelu meni niin harjaan kuin se saattoi mennä: ”Puolan muututtua Venäjän suojamuuriksi Saksaa vastaan on Venäjän asema lujittunut … huomio on jo entistä voimmakkaammin kääntymässä Itämeren piiriin … Näin olleen vi Suomi saada laskettua vahvemman paineen vastaansa. Tätä kestääkseen on Suomen turvauduttava linnoituksiin, ja siksi on aika aloittaa linnoitustyöt todella vakavasti ja nykyistä kokeiluluontoista vaihetta paljon suurisuuntaisemmin.”

Neuvostoliitto ja Saksa kaatoivat yhdessä Puolan suojamuurin ja niiden salainen sopimus antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet Baltian maissa ja Suomessa. Stalin ja Hitler unohtivat aatteensa ja suuret puheensa ja löivät veljenkättä. Sitä ei kukaan ollut osannut edes kuvitella, ei Suomessa sitäkään, että toinen maailmansota aloitettaisiin Puolassa ja Suomessa.

Summmaan rakennettiin 1939 kaksi neljän konekiväärin sivustatulikorsua, jotka olivat nekin teräsbetonibunkkereita. Niihin majoitetiin joukkue ihmisiä. Tehtiin myös yhden konekiväärin ja joukkueen sivustatulikorsu ja korsu, johon tuli pataljoonan komentopaikka ja joukkue. Vuonna 1937 oli rakennettu kaksi korsua, joissa oli panssarilevyt konekiväärikammioiden katossa ja etuseinässä. Ne pystyivät ampumaan sivustatulen lisäksi suoraan eteen päin. Toisessa oli kaksi konekivääriä, toisessa kolme ja niistä yhdellä uppolavetti.

Vanhoja betonikorsuja eli bunkkereita oli Summassa 18. Uusimmat korsut olivat pitkiä. Miehistönsuojat yhdistivät niitä konekiväärikammioihin pitkät käytävät, jotka olivat hyvinkin syvällä maan alla. Kolmen konekiväärin ”Miljoonakorsun” pituus oli kaikkiaan 50 metriä. Samaan aikaan vuonna 1939 rakennettu kahden konekiväärin korsu ”Poppisu” oli yhtä pitkä. Vuonna 1937 valmistunut kolmen konekiväärin korsu, jossa keskellä oli vihollista kohti ampuva uppolavettinen konekivääri, oli 40 metriä pitkä. Siinä oli kumpaisessakin päässä betonikammiosta ampuva konekivääri. Miehistön korsu oli yleensä keskellä. ”Miljoonakorsun” oikeassa päässä oli kaksi konekivääriä, pikakiväärin ampuma-aukko, samon valonheittäjän, jolla oli tarkoitus valaista yöllä taistelukenttää.

Majoituskorsujen päälle tuli maata kaksi, kolme metriä ja sen päälle vielä 1,3 metrin paksuinen kivikerros, joka ulottui korsun etupuoelle viiden metrin ja taakse kolmen metrin päähän. Ammukset räjähtivät kivikerroksessa. Sen alla oleva maakerros jousti ja vaimensi räjähdyksen voimaa.

Suurimmissa betonikorsuissa oli keskuslämmitys, pienemmissä uuni. Kaivoikin niissä oli.Vesijäähdytteiset konekiväärit kuluttivat vettä. Sitä eivät tarvinneet pelkästään miehet. Syksyllä 1939 bunkkereita alettiin tehdä sarjatyönä. Näitä tuli olemaan Muolaan kannaksella kaikkiaan 24 ja Äyräpäänjärven ja Vuoksen välisellä Salmenkaidalla 35. Ne olivat monoliittisiä eli yhtenäisiä kiinteitä ulokkeettomia rakennuksia, kuten Summan vanhat bunkkerit.

Mannerheim-linja

Kuvia Mannerheim-linjasta

Mannerheim-linja talvisodassa

Sotahistoriaa


Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)