Moskovan neuvottelut

Paasikivi palaa ensimmäiseltä neuvottelumatkalta Moskovasta 16.10.1939. Häntä vastassa olivat Helsingin rautatieasemalla vasemmalta alkaen pääministeri Cajander, eduskunnan puhemies Väinö Hakkila ja rouva Alli Paasikivi.

Saatuaan Puolan itäosat vaaltuksi Stalin ryhtyi työntämään myös muualla länsirajaa lännemäksi. Viro, Latvia ja Liettua pakotettiin luovuttamaan sotilastukikohtia ja solmimaan avunantosopimukset Neuvostoliiton kanssa.

Suomen vuoro tuli 5. lokakuuta 1939, jolloin hallitus sai pyynnön lähettää neuvotteluvaltuuskunta Moskovaan. Suomen hallitus valitsi valtuuskunnan puheenjohtajaksi J.K. Paasikiven, joka lähti Moskovaan voimakkaan isänmaallisen tunnelman saattelemana.

Jo Moskovan neuvottelujen ensimmäinen ja toinen kierros osoittiavt, että Neuvostoliiton vaatimusten ja Suomen myönnytysten välinen ero oli liian suuri. Stalin ja Molotov esittivät Suomelle keskinäisen avunantosopimuksen solmimista ja aluejärjestelyjä. Hankoniemi oli vuokrattava ja Suomenlahden ulkosaaret, Karjalan kannaksen länsiosa sekä Patsamon Kalastajasaaren länsiosa oli luovutettava Neuvostoliitolle. Korvaukseksi Suomi saisi Repolan ja Porajärven alueelta lähes kaksinkertaisen maa-alueen.

Avunantosopimuksen solmimisen Paasikivi torjui välittömästi ja myös aluevaihdot todettiin mahdottomaksi toteuttaa. Pääongelmaksi nousi vaatimus tukikohdista Suomenalahden suulla. Neuvostoliitto olisi lopulta saattanut tyytyä Jussarön luvuttamiseen, mutta suomalaisten mielestä alueluovutukset Suursaaresta länteen eivät tulleet kyseeseen.

Neuvostoliitto julksti aluvaatimuksensa ennen kolmannen neuvottelukierroksen alkua. Näin se samalla asetti peliin arovaltansa. Neuvostoliiton liittolainen Saksa painosti Suomea hyväksymään Stalinin ehdot. Suomen ystävänä tunnettu Herman Göring antoi ulkoministeri Erkon ymmärtää, että Suomen tulisi luovuttaa laivastotukikohta Neuvostoliitolle. Muussa tapauksessa Saksalta olisi turha odottaa apua.

Kolmas neuvottelukierros ei muuttanut tilannetta. Suomalaisten tekemät pienet myönnytykset eivät alkukaan riittäneet Stalinille, joten neuvottelut katkesivat 13. marraskuuta tuloksettomina. Neuvottelujen katkeaminen johtui sekä suomalaisten että neuvostoliittolaisten joustamattomuudesta. Vaikka Keski-Euroopan tapahtumat olivat osoittaneet, kuinka vähän suurvallat kunnioittavat pienten valtioiden rajoja, Suomen poliittinen johto piti tiukasti kiinni Suomen alueen koskemattomuudesta ja puolueettomuudesta. Paasikivi ja Mannerhein olisivat kokeneisuuttaan halunneet joustaa neuvotteluissa, mutta presidentti Kallio, pääministeri Cajander, ulkoministeri Erkko ja puolustuministeri Niukkanen olivat tiukan linjan kannalla. He uskoivat, että Neuvostoliitto vain uhitteli, joten oikeudentajua loukkaaviin alueluovutuksiin ei ollut syytä suostua.

Tiukan linjan takana oli kansalaisten valtaenemmistä, joka ei ollut valmis minkäänlaiseen ”haavan viiltämiseen” Suomen valtioalueeseen. Myönteisemmin vaatimuksiin suhtautuivat kommunistit ja ns. parempien piirien edustajat, joista muutama tuhat livahti myös turvaan Ruotsiin.

Stalin ei ollut aloittanut Moskavan neuvotteluja saadakseen aikaan jonkinlaisen kompromissin. Hän oli päättänyt ottaa Suomen suunnalta sen mitä tarvitsi, joko neuovotteluilla tai ilman niitä. Kun Stalin huomasi ylltyksekseen, että suomalaiset eivät alistuisikaan nin helposti kuin Baltian maat, hän lopetti neuvottelut siihen. Suomi oli kuitenkin saanut aikalisän.

Neuvostoliittoo oli jo keväästä 1936 alkanut varautua sotaan Suomea vastaan, mutta lopullinen pätös sotaoimien aloittamisesta tehtiin vasta lokakuun lopulla 1939. Maan yleisesikunnalla oli sotaa varten valmis operatiivinen suunnitelma, joka perustui realistiseen arvioon Suomen puolustuskyvystä. Suunnitelma oli kuitenkin nopeita toimia vaatineen Stalinin mieleistä ylimitoitettu, minkä vuoksi hän hylkäsi sen. Suomen-operaatio siirtyi Leningradin sotilaspiirin tehtäväksi.

Neuvostoliitto alkoi keskittä lisäjoukkoja Suomen rajan tuntumaan jo Moskovan neuvottelujen aikana. Leningradin sotilaspiirin komentaja K.A. Meretskvo sai käskyn kiihdyttää valmisteluja. Hyökkäys piti aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikesta kiirehtimisestä huolimatta valmistelut veivät vajaan kuukauden.

Lähdeaineisto: Suomi kautta aikojen ISBN 951-8933-60-X