Kolmas kerta

Viime hetkellä ennen kuin Paasikivi nousi rautatievaunuun Helsingin asemalla, Erkko ojensi hänelle kirjeen:”Unohda, että Venäjä on suurvalta. Myöskään eivät puolustusmahdollisuutemme ole ollenkaan huonoja. Meillä on oikesu puolellamme ja Venäjää sitovat sopimuksensa meidän kanssamme koko maailman silmissä. Vaikka kuinka siis koitetaan pelotella säilytä kylmäverisyytesi.”

Tanner sai Erkolta oman kirjeensä: ”Meidän täytyy pysyä tiukkoina. Minä tiedän, että Sinä olet, mutta jaksaako Paasikivi? Kunpa ei Paasikivi lysähtäisi.” Päivän oli 31.10.1939.

Kun Suomen neuvottelijat ehtivät junalla Viipuriin 1.11.1939 aamulla, odotti heitä siellä Erkon sähke. Molotov oli edellisenä iltana pitänyt Korkeimman neuvoston istunnossa julkisen puheen, jossa hän oli luetellut maansa Suomelle esittämät vaatimukset. Erkko kehotti neuvottelijoita palaamaan heti Helsinkiin. Kohta tuli uusi sähke, joka mitätöi edellisen. Puhelimessa Erkko kertoi delegaatiolle,että hallitus on kokoontunut hätäistuntoon klo 3 yöllä. Enemmistö päätti jättää Tannerin ja Paasikiven harkittavaksi, jatkavatko he matkaansa Moskovaan vai palaavatko Helsinkiin. Herrat päättivät jatkaa matkaansa. Ensimmäinen Erkon sähke oli hänen omavaltainen tempauksensa ja vastoin hallituksen päätöstä. Tanneilla ja Paasikivellä oli ilo ottaa ohjat omiin käsiinsä, kun siihen tilaisuus tuli. Erkko oli vain yksi ministereistä. Hänellä ei ollut oikeutta tuolla tavalla hevostella. Presidentti Kallio oli pelattu kokonaan pihalle. Hän kyllä huomasi tämän ja oli tästä katkera ennen muita Tannerille, joka tyäntyi ulkopolitiikan saralle, kunnes kohtal alkavan sodan alusta alkoi johtaa sitä vielä omavaltaisemmin kuin Erkko oli yrittänyt.

Kyllä venäläisetkin tämän Kremlissä näkivät. Tanner lisäsi jo vanhastaan raskasta syntikuormaansa käydyissä neuvotteluissa. Hänen varjoonsa jäänyt Paasikivi sensijaan tuntui entistä sympaattisemmalta. Herttaista oli sekin, että hän näytti kapitalistin ja pankkipösön likipitäen karrikatyyriltä. Hän oli selvästi mikä oli.

Mitä ihmettä kansankomissaariten neuvoston puheenjohtaja ja ulkoasiain kansankomissaari V. Molotov oli puhunut Neuvostoliiton Korkeimman neuvoston viidennen sessian istunnossa? Puhe julkaistiin suomeksi 39-sivuisena kirjasena, jonka nimi oli ”Societtiliiton ulkopolitiikasta”. Jotkin avainsanat olivat sinä insternatiolaistisessa muodossa vuonna 1937 tehdyn päätöksen mukaisesti.

”Soviettihallitus osoittaa erikoista huolenpitoa Suomenlahdesta, jonka kautta kulkee meritie Leningradiin ja myöskin siitä maarajasta, joka on Leningradin yläpuolella vain 30 kilometrin päässä. Mainitsen, että Leningradin väestömäärä on noussut kolmeen ja puoleen miljoonaan, mikä on melkein yhtä suuri kuin koko Suomen väestö, joka käsittää kolme miljoonaa 650 tuhatta henkeä. On tuskin syytä puuttua niihin perättömiin juttuihin, joita ulkomaiden sanomalehdistössä levitellään Soviettiliiton ehodtuksista Suomen kanssa käydyissä neuvotteluissa. Toiset väittävät, että Soviettiliitto ”vaatii” itselleen Viipurin kaupunkia ja Laatokan pohjoisosaa …. tämä on pelkkää keksintlöä ja valhetta. Toiset väittävät, että Soviettiliitto ”vaatii” Ahvenanmaan saarten luovuttamista itselleen. Tämä on samanlaista keksintöä ja valetta ...Itse asiassa ovat meidän ehdotuksemme Suomen kanssa käydyissä neuvotteluissa mahdollisimman vaatimattomia, ja ne suppistuivat siihen minimiin, mitä ilman ei voida taata Soviettiliiton turvallisuutta eikä järjestää ystävällisiä suhteita Suomen kanssa. Me ehdotimme....Suomelle, että se suorittaisi koko Soviettiliiton ja Suomen välisellä rajalla Karjalan kannaksella linnoitettujen alueiden aseistariisumisen, minkä täytyy täysin vastata Suomen etuja. Me ilmaisimme edelleen haluavamme lujittaa Soviettiliiton ja Suomen välistä hyökkäämättömyyssopimusta molemminpuolisilla lisätakeilla...”


Illalla 3.11. oli kokous, johon Stalin ei tullut. Suomalaiset esittivät tarjouksensa. Molotov sanoi: ”Siviiliviranomaiset ovat nyt käsitelleet saiaa. Se täytyy antaa sotilaille, kun ei sopimusta ole syntynyt.”
Seuraavasta neuvottelusta ei sovittu. Seuraavana päivänä tuli kutsu Kremliin. Sinne mentiin illalla. Stalin oli mukana. ”Myykää meille Hanki, jos ette tahdo sitä vuokrata. Silloin alue olisi osa Neuvostoliittoa ja se hallitsisi sitä suvereenisti.”
Suomen juristit olivat olleet sitä mieltä, että Suomi säilyttäisi hallintovallan Hangossa, vaikka Neuvostoliitto olisi sen vuokrannut.
Stalin osoitti sormellaan kolmea Hankoniemen itäpuolella olevaa saarta. Ne olivat Hermansö, Kosö ja GHÄstö-Busö. Hän kysyi, eikä Suomi voisi vuokrata niitä ja ankkuripaikkaa Lappohjasta. Kannaksen rajan Stalin piirsi etelämmäksi. Suomalaiset palasivat lähestystöön ja sähköttivät Helsinkiin: Voimmeko tarjota Jussaröötä ja Inon linjaa?


Helsinki ei kolmeen päivään vastannut sähkeeseen. Helsinki alkoi todella hidastaa neuvotteluja. Helsingissä laskettiin Kannakselta luovutettavan alueen rahallista arvoa. Viipurinläänin maaherra oli kutsuttu antamaan tietoja. Neuvostoliitto oli luvannut korvata menetettävän omaisuuden arvon, myös yksityisille.


Tanner seuras Punaisen torin paraatia lokakuun vallankumouksen 22-vuotisjuhlassa. Ei Suomenkaan itsenäisyys en vanhempi ollut. Sää oli 7.11.1939 kolea. Paasikivi oli kylmettynyt ja jättäytyi pois kaikesta juhlinnasta. Illalla kello 22 alkoi Molotovin vastaanotto diplomaattikunnalle. Tannerin paikka illallisilla oli isännän pöydässä, jossa istui myös Mikojan. Tannerin vieressä oleva paikka oli merkitty GPU:n päällikölle Berijalle, mutta siihen tuli tämän apulainen nuori Merkulov. Kun Tanner yritti viritellä keskustelua tämän kanssa, ei hän monta sanaa saanut. Tannerin toisella puolella istui kookas ja lihava kiinalainen, joka ei osannut sanaakaan niistä kielistä, joilla Tanner yritti keskustella hänen kanssaan. Pöydässä istui myös ”rakkaan ystävän ja liittolaisen” Saksan ministeri, vanhan ajan kunnon diplomaati kreivi von der Schulenburg. Mikojan rupesi maljannostollaan juottamaan Italian lähettilään nuorta ja kaunista puolisoa, niin että kaunottaren ”silmät uivat sumeina tämän päässä”. Tarjoilu oli ylenpalttista. Viinaakin oli viisi, kuusi lajia. Molotov esitti ainakin kaksikymmentä maljaa, myös Suomelle, toivottaen menestystä sen kanssa käytäville neuvotteluille. Tanner nousi kohteliaasti seisomaan ja vastasi maljaan. Kun noustiin pöydästä, von der Schulenburg tuli Tannerin luokse ja kertoi lentäneensä samana päivänä Berliinistä. Saksan ulkoministeriössä hän oli kuullut, että Suomen ja Neuvostoliiton neuvotteluissa päästään sopimukseen. Suomi voisi hyvinkin tarjota Hangon läheltä jonkin saaren ja tyydyttää sillä tavalla Neuvostoliiton turvallisuuden tarpeen. Tanner ihmetteli, kuinka tieto oli niin nopeasti ehtinyt Berliiniin. Ei Suomessa mikään tieto salassa pysynyt. Ehkä hallituksenkin piirissä toivottiin Saksan puhuvan Moskovassa Suomelle edullisten vaihtoehtojen puolesta. Tanner arveli von der Schulenburgin kannattavan Utön tarjoamista, kun Saksan lehdet olivat kirjoittaneet sellaista.


Tannerilla oli tilaisuus keskustella myös Mikojanin kanssa. Hän valitti tälle ehtojen kohtuuttomuutta. Mikojan oli ihmeissään. Vaatimukset olivat minimaalisia. Neuvostohallituksessa oli koka ajan puhuttu, että Suomelle oli esitettävä helpot ehdot. Jos Neuvostohallituksessa olisi ollut vain venäläisiä, ehdot olisivat olleet aivan toisenlaiset. ”Stalin on georgilainen ja minä olen armenialainen.”


Tanner palasi asunnolle vasta klo 3. Helsingistä ei ollut tullut mitään uusia ohjeita. Salasähke tuli seuraavana aamuna 8.11. Kello 11 se oli avattu. Ei ollut lupa puhua Hangosta ja sen itäpuolella olevista saarista. Jussarötä ei saanut mainita. Ino voitiin vuokrata, jos Neuvostoliitto lakkaisi vaatimasta Hankoa ja Koivistoa. Kannaksesta maksettavan korvaussumman Helsinki ilmoittaisi eri sähkeellä. Puolenpäivän aikaan Paasikivi ja Tanner sähköttivät kotiin: ”Ellei tällä pohjalla sopimusta, saammeko antaa neuvottelujen katketa?”
Kaksitoista tuntai myöhemmin keskiyöllä tuli vastaus: ”Jollei sopimusta ehdotetulla pohjalla, keskeytenette neuvottelut, Erkko.”


Paasikivi sai raivokohtauksen ja huusi eversti Paasoselle: ”Nyt jos koskaan pitäisi tapelle, mutta kun te ette armeijassa mihinkään pysty, täytyy välttää sotaa ja antaa periksi. Eivä armeijassa muut mitään ymmärrä kuin Mannerheim.”
Helmikuussa 25. päivänä 1940 presidentti Kallio kertoi, ettei hän ollut tiennyt Erkon sähkeestä. Tanner kysyi sitä, Kallion virkavelvollisuuksiin olsi kuulunut johtaa ulkopolitiikkkaa. Menetettävästä Kannaksen omaisuudsta vaadittavan korvauksen suuruus oli laskettu 800 miljoonaksi markaksi.
Suomalaiset ilmoittivat Molotovin sihteerille 9.11., että he olivat valmiit uuteen neuvotteluun. Se aloitettiin klo 18 ja kesti tunnin. Venäläisten silmät muuttuivat ympyriäsiksi, kun Paasikivi välitti heille Suomenv vastauksen: Ei Hankoa eikä kolmea saarta.
Stalin näytti kartalta Jussarötä ja seurasi suomalaisten ilmeitä: ”Eikö tämäkään teiltä joutaisi” Vai ei. Ei sitten näy tulevan mitään. Ei tule mitään.
Suomalaiset panivat merikortin pöydälle ja puhuivat Suursaaren eteläisestä kärjestä. ”Tulee kaksi isäntää saarelle. Ei käy. Eikö tarjota edes Inoa? Sen taakse tarvittaisiin 20 km takamaata. Teidän tarjoamallanne maapalalla istuisimme kuin terävällä lyijykynän kärjellä”, Stalin sanooi ja näytti kynänsä kärkeä.
”Eikö olis paras todeta, ettei tällä kertaa synny sopimusta?” Tanner kysyi. ”Minä olen samaa mieltä”, Stalin sanoi. Suomalaiset nousivat ja hyvästelivät.
Juna lähti maanantaina 13.11.1939 klo 21.30. Seuraavana aamuna suomalaiset saapuivat Leningradiin. Juna lähti Helsinkiin klo 18.22. Neuovottelut oliva ruenneet tuloksettomina. Neuvostoliiton kaiki vaatimukset oli torjuttu.




Lähdeaineisto Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 961-1-14397-2