Itärintaman päätaistelut
käytiin Laatokan Karjalassa, missä asutuksen ja tiestön
teiheydestä johtuen voitiin liikutella suurempia joukkoja.
Puna-armeija hyökkäsi kolmen divisioonan ja panssariprikaatin
voimin Suojärven-Loimolan, Uomaan ja Salmin-Pitkärannan teiden
suunnissa. Suomalaisilla oli tulessa Suojärven-Loimolan tiellä
12.D, johon kuului mm. JR34, JR35, JR36, KTR 12 ja Kev.Os. 12. Uomaan
ja Salmin teiden sunnissa rintamasta vastasi vahvistettu 13 D, jolle
oli alistettu mm JR 37, JR 38, JR 39, KTR 13, Kev.Os 13 ja ErP 8.
Suomalaisiin taitelujoukkoihin on laskettava myös Mantsinsaaressa
olleet Laatokan meripuolustuksen voimat.
Suomalaisten vastahyökkäys
Käsmänselästä ja Salmista etenevien neuvostojoukkojen
pysäyttämiseksi epäonnistui. Eteläisten teitten suunnassa
etenevät vihollisvoimat yhtyivät 10.12. saavuttaen
Kitelän-Koirinojan aseman. Kyseessä olivat 18 D. 34 PsvPr ja
vahvistettu 168 D. Suomalaiset torjuivat menestyksellisesti
läpimurotyritykset. Sotatoimiyhtymän eteläiselle sivustalle jäi
Mantsinsaaren tukikohta rannikkopattereineen, jotak häiritisivät
neuvostojoukkojen huoltoliikennettä.
Neuvostojoukot valtasivat
Suojärven jo 2.12., jolloin Suvilahtea puolustanut suomalainen
rykmentti vetäytyi Piitsoinojalle varustettuun asemaan.
Vastahyökkäys epäonnistui surkeasti, sillä vastustajan 56 D.
Aikaansai suomalaisissa tankkikauhun. Puolustus romahti joukkojen
vetaytyessä sekasortoisina Kollaanjoelle. Se oli verraten heikosti
varustettu puropahanen, jonka estearvo oli vähäinen – varsinkin
jäätyneenä. Piikilankaesteitä ja ampumahautoja oli rakennettu
jonkin verran. Venäläiset aloittivat hyökkäyksensä Kollaalla
7.12, mutta törmäsivät puolustajien sitkistyneeseen vastarintaan.
Suomalaisten vastahyökkäys Kitelän-Koirinojan aseman
saavuttaneiden neuvostodivisioonien lyömiseksi 12.12. epäonnistui.
Vakavavin tilanne oli
Tolvajärven – Ilomantsin suunnalla. Vihollisen sinne keksittämät
voimat, 139. ja 155 D. Ylittivät suuomalaisten rohkeimmatkin arviot,
Tolvajärven erämaantietä puolusti vain yksi vahvistettu pataljoona
ErP 10, eräiden erikoisjoukkojen kanssa. Sotatoimiyhtymän nimenä
oli Osasto R komentajansa everstiluutnantti Räsäsen mukaan.
Venäläiset hyökkäsivät jäätyneitä soita ja järviä hyväkseen
käyttäen hekeämättä päälle. Lunta oli vielä niin niukalti,
ettei se haitannut vihollisen etenemistä eivätkä omat joukot
voineet käyttää suksiaan. Pataljoonan vetäytyessää Aittojolle
IV AK.n komentaja vahvisti Os.R:ää ErP 12:lla. Tästä huolimatta
Aittojoenkin asemat oli jätettävä. Suomalaiset perääntyivät
Ägläjärven fyysisesti ja henkisessä tilassa. Osasto R:n avuksi
lähetettiin PPP 7, mutta Ägläjärven ensimmäisessä taistelussa
suomalaiset kärsivät tappion ja PPP 7 menetti mm. kaikki
konekiväärinsä. Masentava peräytyminen päättyi 7.12.
Tolvajärven Ristisalmelle, jolloin joukkoja vahvistettiin vielä
yhdellä pataljoonalla, ErP 9:llä.
Tilanne Tolvajärvellä
oli nyt niin kriittinen, että radikaaliset toimenpitett olivat
tarpeen. Tolvajärven kautta Värtsilään etenevä vihollinen olisi
vakava uhka Ilomantsin suunnalla taisteleville joukoille ja Laatokan
Karjalassa taistelevalle IV AK:lle. Päämaja päätti 7.12. erottaa
Tolvajärven ja Ilomantsin suunnat IV Ak:n alueesta ja perustaa sinne
itsenäisen sotatoimiyhtymän eversti Paavo Talvelan alaisuuteen.
Mannerheim peusteli valintaansa sillä, että Talvela oli jo
vapaussodan aikana osoittauntunut pelottomaksi ja voimakastahtoiseksi
johtajaksi, joka omasi tarvittavat ominaisuudet ylivoimaista
vihollista vastaan tehtävään häikäilemättömään hyökkäykseen.
Esikuntapäälliköksen Talvela sai everstiluutnantti M. Stewenin.
Päämaja erotti
reserveistään JR 16:n 6. divisooonasta everstiluutnantti A. Pajarin
komennossa Tolvajärvelle. Talvela sai myös yhden tykistöpatterin.
Ilomantsin suuntaa
vahvistettin, sillä ErP 11:llä oli vastassaan divisioonan vahvuinen
vihollinen. Kolmesta kenttätäydennyspataljoonasta muodostettiin
Osasta A niminen yksikkö eversti Ekholmin alaisuuteen.
Ryhmä Talvelan tehtävänä
oli lyödä Tolvajärvellä ja Ilomantsissa hyökkäävät
neuvostodivisoonat ja vallata takaisin Suojärvi yhteistoiminnassa IV
Ak:n kanssa. Ylipäällikkö vaati siis yhtä rykmenttiä, muutamia
erillisia pataljoonia ja kolme kenttätäydennyspataljoonaa vähäisen
tykistön tukemana nujertamaan voimakkaalla tykistöllä ja
panssarivaunuilla varustetut kaksi vahvistettua neuvostodivisioonaa
ja heittämään ne noin 50 kilometriä taaksepäin.
Aluksi vaikutti siltä,
että ei edes ihme voi estää suomalaisten linjoja murtumasta.
Joulukuun 8. päivänä vihollinen valtasi neljä kilometriä pitkän
harjun, joka muodosti Tolvajärven kauniin luonnonpuiston.
Matkailumajan maasto ja Kotisaari miehitettiin. Tolvajärven kylä
oli välittömän uhan alainen. Mutta silloin alkoi tapahtua.
Kolmikko Talvela – Pajari – Stewen tempasi aloitteen käsiinsä.
Puolustuksen ollessa murtumaisillaan suomalaiset lähtivät
hyökkäämään.
Yöllä 8.-9.12. suoritti
everstiluutnantti Pajari toista komppaniaa käsittävällä osastolla
rajun kiertoliikkeen nuotioiden lähellä lepäävien
vihollispataljoonien kimppuun. Samanaikaisesti kapteeni Eriksson
hyökkäsi PPP 7:n kärjessä Kotisaarta vastaan. Jälkimmäinen
yritys epäonnistui ja Eriksson kaatui, mutta Pajarin yöhyökkäys
taltutti venäläisten pahimman hyökkäsyvimman. Vihollinen
turvautui Hirvasjärven pohjoispuolitse tehtyyn saartoliikkeeseen
tunkeutuen yöllä 11/12.2. Ryhmä Talvelan ainoalle huoltotielle ja
hyökäten kuormastoa kimppuun. Pajari kulki sattumalta ohi, haali
ripeästi tammista muodostelmista satakunta miestä käsittävän
taisteluosastona ja iski kiinni parin komppanian hyökätessä
toiselta puolelta. Miehet kutsuivat taistelua ”makkarasodaksi”
koska korpikoukkauksen aikana nälkiintyneet venäläiset syöksyivät,
suomalaisten huoltoon törmättyään, makkarakeitokselle. Useat
kaatuivat makkara suussa. Myös etelässä saarrostava vihollinen
lyötiin verissä päin takaisin.
Samanaikaisesti
vakautettiin tilanne Ilomantsinkin suunnalla. Joulukuun 10. päivänä
tuhottiin saarrostava venäläinen pataljoona Tetrilammella
viimeiseen mieheen sodan ensimmäisessä tuhoamistaistelussa.
Tantereelle jäi 350 kaatunutta vihollista. Voitolla oli suuri
vaikutus taistelumoraalin kohoamiseen. Eversti Ekholm aikoi nimittää
vastustajan saartajia ”tossuttelijoiksi” ja syvän lumen takia
verkkaisesti eteneviä joukkoa ”hautaussaatoksi”. Rintama
jähmettyi Ilomantsissa linjalle Oinaansalmi – Nuorajärvi –
Kallioniemen lossi. Talvela korosta Ilomantsin suunnan merkitystä
sanoen, ettei Tolvajärven hyökkäystaistelua olisi milloinkaan
käyty, jollein Ekholm olisi pysäyttänyt venäläisiä.
Kokonaisuudessaan
uhkaavalta vaikuttanut tilanne Laatokan Karjalassa oli tilapäisesti
valjennut kandentoista taistelupäivän jälkeen. IV Ak:n kaistan
eteläosassa kaksi venäläistä divisioonaa yritti panssariprikaatin
tukemana murtaa Laatokan ja Syskyjärven välisen puolutusaseman.
Kollaanjoelle oli
pysäytetty yksi venäläinen divisioona, Tolvajärven lansirannalla
oli hyökkäys saatu viime tingassa torjutuksi ja vastahyökkäykselle
oli luotu edellytys. Ilomantsissa varmistettiin menetyksellisesti
Tolvajärvellä taistelevien joukkojen sivusta.
Lähdeaineisto Suomen
Rintamamiehet 1939-45 ISBN 951-9064-18-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti