Talvela oli kova komentaja

Joulukuun 12. päivästä alkaen, jolloin Tolvajärven menestyksellinen taistelu aloitti voittojen sarjan itärintamalla, teki ensi päivien pessimismi lopullisesti tilaa kasvavalle optimismille. Suomeen saapuneet ulkomaiset lehtimiehet vaihtoivat kuolinkellojen soittamisen Pohjolan sankarikansan ylistämiseksi, ja yleistä mielipidettä alkoi elähdyttää toivo, että Neuvostoliitto itse kompaistuisi surkean sotansa seurauksiin.

Aivan eritisen arvon Mannerheim antoi suomalaisen sotilaan suorituskyvylle, josta hän vielä sodan puhjetessa ei ollut vakuuttunut. Esimerkiksi Rytille hän totesi, että ”te siellä rintaman takana ette voi kuvitella miten urhoollisesti meidän joukomme taistelevat”. Mielipide tuli mieheltä, joka hyvin tieis, millaiset varustukset valtiolla oli puolustajilleen jakaa, ja joka pitkän elämänsä aikana oli nähnyt monenlaisia sotilaallisia suorituksia. Puna-armeijan suorituskyvystä marsalkka sitä vastoin korjasi käsityksiään kielteiseen suuntaan.

Suomen pienissä puolustusvoimissa Paavo Talvela saavutti jalkaväenkenraalin arvon, joka tosin myönnettiin vasta 22 vuotta sodan ja Talvelan sotilaspalvleun päättymisen jälkeen. Jos Talvela olisi sattunut olemaan upseeri jonkin suurvallan armeijassa, on helppo kuvitella, että hänestä olisi voinut tulla eräs toisen maailmansodan tunnetuimmista rintamamarsalkoista. Sellaiseen hänestä olisi ollut ainesta, vaikka sitä ei voitu täysimääräisesti käyttää hyväksi voimavaroiltaan vähäisessä valtiossa.

Talvela tuli aamulla Tolvajärven harjulle ja tavoitti etenevän polkupyöräpataljoonan runolaulajain patsaan luona kello 13. Patsas oli säilynyt ehjänä. Pataljoonan komentaja valitti hänelle, että miehet olivat niin lopen uupuneet, ettie hän saanut kärkeä liikkeelle muuten kuin kävelemällä itse edellä. Talvela kertoi: ”Annoin tässä tilaisuudessa sekä pataljoonan komentajalle suoraan että Pajarille sen jälkeen käskyn kiirehtiä tarmokkaasti takaa-ajoa.

Talvela vaati hyökkäämään heti ja heittämään tieltä Ägläjärven viholliset ja etenemään takaa-ajaen vielä 25-30 km.

Mannerheim oli huolissaan Talvelan ryhmän suurista tappioista. Siitä kattui kahden kuukauden aikana 1000 miestä, 825 katosi, useimmat heistäkin olivat kaatuneet korpeen ja hautautuneet lumeen. Ägläjärven vaiheessa Mannerehim antoi Talvelalle henkilökohtaisesti ohjeet välttää operaatioita, joista koituisi suuret tappiot. Talvela oli luvannut vallatta Mannerheimille Suojärven alueen ja suuren voiton. Voitto oli saatu, mutta Suojärveä ei. Ei sitä tultu saamaankaan.

Jatkosodan aikana Korpiselän läpimurtotaistelu hyökkäysvaiheen alussa heinäkuussa 1941 oli malliesimerkki silloisen kenraalimajuri Talvelan tavasta johtaa. Talvela toimi tuolloin komentajana VI Armeijakunnassa, joka oli ryhmitetty Suomen puolustusvoimien painopisteeseen. Se oli osa kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin johtamaa Karjalan Armeijaa, joka siihen mennessä mahtavin suuryhtymä, mikä Suomessa oli milloinkaan muodostettu. Karjalan Armeijan tehtävänä li venäläisten lyöminen Laatokan Karjalassa ja eteneminen syvällle Itä-Karjalaan.

Talvela ei ollut mielellään Heinrichsin alainen. Kaukan Mikkelissä olleen Mannerheimin hän hyväksyi esimiehekseen, mutta vertaisiaan hän ei halunnut rajaamaan itsenäisyyttään. Miesten luonteet olivat kovin erilaiset, Heinrichs oli harkitsevan varovainen, kun taas Talvela kannatti häikäilemätöntä päällekäymistä ja tarvittaessa riskin ottamista. Suoraluontoisena miehenä Talvela ei huolinut peitellä sitä, mitä hän ajatteli joutumisestaan jääkäritoverinsa käskynalaiseksi. Ilman Hainrichsin maltillisuutta yhteistyö olisi saattanut kariutua heti alkuunsa, sillä Karjalan Armeijann komentajalle ei jäänyt alaisensa avopuheisuuden vuoksi epäselväksi, mitä tämä ajatteli hänestä.

Ensimmäisen ja ratkaisevan käskytystilaisuutensa Heinrichs järejsti kesäkuun viimeisenä päivänä. Talvela ei lähtenyt paikalle, vaan häntä edusti siellä hänen esikuntapäällikönsä, eversti Martin Stewen. Ehkä näin oli parasta, sillä kun Talvela oli saanut käskyn kirjallisessa muodossa käsiinsä, se oli hänen mielestään idioottimainen.

Omille alaisilleen Talvela ilmoitti selvääkin selvemmin, mitä hän odotti tulevalta hyökkäykseltä. Hänen ohjeensa olivat kuin salamasodan käsikirjasta: ”Pääasia oli rpeys ja tarmokkuus tooiminnsassa. On pyrittävä häikäilemättä ja syvälle eteenpäin kohti kaukana olevia tavoitteita sivustoista välittämättä. Me olemme tällä kertaa siinä onnellisessä asemassa, että meillä on riittävästi joukkoja ja takanamme vielä muita. Selkäpuoli voidaan kyllä puhdistaa.”

Talvela ei säästänyt alaisiaan, mutta hän oli kova itseäänkin kohtaan. Tulokset olivat Suomen sotahistoriassa harvinaislaatuisia.

Paavo Talvela

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Talvela

Paavo Talvelan sotamuistelmat

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paavo_talvelan_sotamuistelmat_3801.html#media=3804

Paavo Juho Talvela

http://80.246.169.132/jr50/paavo_talvela.php

Paavo Talvela Aunus 1941

http://www.youtube.com/watch?v=xFc7F_INNto

Kenraali Talvelan yksityinen sota

http://www.youtube.com/watch?v=lJ9XPRe7n8I

Kenraali Talvelan yksityinen sota 2
http://www.youtube.com/watch?v=_nIfNsGKeh0

Tuntematon Talvisota - Osa 1
http://www.youtube.com/watch?v=d8TRbCP1zSk

Tuntematon Talvisota - Osa 2
http://www.youtube.com/watch?v=fiLG8ZL2cz0

Tuntematon Talvisota - Osa 3
http://www.youtube.com/watch?v=FJ1O6qhHehU

Tuntematon Talvisota - Osa 4
http://www.youtube.com/watch?v=2HMGO2Rryqw

Lähdeaineisto: Jari Leskinen Antti Juutilainen Talvisodan pikkujättiläinen ISBN 951-0-23536-9, Tuntematon sota ISBN 951-8933-34-0, Veijo Meri Suurta olla pieni kansa ISBN 951-1-14397-2