Mustosen autokorjaamo

Mustosen autokorjaamon taistelu päättyi suomalaisten voittoon

Mustosen autokorjaamon kellarissa piileskeli melkein joukkueellinen puna-armeijalaisia, joista 13.12. 1939 antautui 28 huonossa kunnossa ollutta miestä.

Joulukuun 9. päivän aamuna oli jo talven tuntua. Ilma oli pilvinen ja pakkasta 11 astetta. Yöllä kello 3:n maissa joku häytti tykistän tulenjohtajat ja ilmoitti, että vihollinen yrittää Suvannon ja Röykynniemen kohdalta. Hälytys osoittautui aiheettomaksi. Kello 8.05 vihollisen tykistö suoritti aamuherätyksen.

Joulukuun 10. päivänä III Pataljoonan komppanioiden päälliköt tutustuivat tukikohtiin Suvannon länsirannasta länteen Kottilaan saakka. Pataljoona saapui luutnantti Pernun johdolla Tikansaaren kylän kautta aloittaen vaihdon kello 22. Se oli valmis seuraavana yönä kello 3. Perintönä I Pataljoona jätti eteläpohjalaisten selvitettväksi Mustosen autokorjaamossa ja OTK:n talon kellarissa piileskelevät puna-armeijalaiset. Viimeksi mainitussa paikassa olleet keksittiin vasta myöhemmin.

Kapteeni Lampinen antoi luutnantti Kannaksen 7. Komppanian tehtäväksi tuhota Mustosen autokorjaamossa olevat viholliset, Sotatyö piti saada valmiiksi joulukuun 10. päivän aikana. Komppania yritti päästä rakennukseen useitakin kertoja, mutta joka kerta autokorjaamosta saatiin vastaan niin kova tuli, että oli vetäydyttävä. Lähimmillään päästiin 50 metrin päähän tavoitteesta.

Joulukuun 11. päivänä päätettiin käyttää järeämpää kalustoa. Aamuhämärässä ajettiin kapteeni Mauno Metslan 1. Erillisen Patterin kaksi 76 millin 02-tykkiä aemaan tehtävänään ampua Mustosen autokorjaamo punasotureineen maan tasalle. Metsolan patteri alistettiin suoraan everstiluutnantti Merikalliolle, ota ratkaisua Metsola protestoi kiivaasti. Ei auttanut, ja Merikallio jopa määräsi tulittavan jaokseen ampumispaikan, joka oli vain 100 metrin päässä autokorjaamosta.

”Maalinan suoraan edessä oleva Mustosen autokorjaamo, koko jaoso kranaatteja jäykkinä, ampukaa!” Pyykän ääni köski. Jaosjohtajan lopetettua ensimmäsien kranaatit lähtivät ja osuivat heti autokorjaamon seinään tehden siihen suuret aukot. Minkäänlaista liikettä ei näkynyt, oli tosin vielä pimeää, ja ammuntaa aioittiin jatkaa. Samalla hetkellä korjaamon suunnasta alkoi tulla valojuovapatruunoita ryöppyämällä. Tykkiasema muuttui vaaralliseksi paikaksi. Nelotykin suuntaaja, sakkolainen korpraali Aleksanteri Kiiski kaatui istuimelleen ja useita tykkimiehiä haavoittui. Viholline käytti myös panssariluoteja, jotka vaurioittivat tykkejä.

Tykit oli vedettävä asemasta, jonka jälkeen kapteeni Lampinen käski 7. Komppanian aloittiaa uuden hyökkäyksen. Noin kello 9 aamulla paikalle saapui 8. Divisioonan esikuntapäällikkä majuri Niila Sahlgren ja kapteeni Pitkänen. He ja kapteeni Lampinen sekä luutnantti Kangas lähtivät autokorjaamoa kohti tarkastaakseen onko siellä enää ketään elossa. Samaana ikaan vihollistykistä alkoi tulittaa aluetta, jolloin nelän upseerin ryhmän jatkoi matkaansa kyyristyneenä, mutta edelleen korjaamoa päin. Kapteeni Lampinen totesi kohta, että ei jatkettaisi pitemmälle ennen kuin partio olisi tarkistanut kohteen. Luutnantti Kangas olikin hetkeä aikaisemmin kääntynt takaisin järejstämään tiedustelupartiota omasta 7. Kompaniastaan.

Majuri Sahlgren ei kuitenkaan malttanut odottaa lisävoimi, vaan hyppäsi manatien vastakkaiselle puolelle päästäkseen hyvään tähystysasemaan. Samalla hetkellä, noin kello 10, majuri haavoittui, kuului: ”Nyt minuun sattui”. Luoti oli osunut lonkkaan, eikä Sahlgren kyennyt liikkumaan. Kapteeni Lampisen käsityksen mukaan esikuntapäällikköön osunut luoti amuttiin ”keltaisesta talosta metsän reunasta” eikä autokorjaamosta. Pian laukaustenvaihto kiihtyi, ja Lampinen käski neljää miestä hakemaaan majurin pois. Hän oli heti Sahlgrenin haavottumisen jälkeen ehdottanut ”Hamme Teidät Pitkäsen kanssa pois”, mutta juuri sillä hetkellä tielle meno oli liian vaarallista. Vielä ei tiedettu, mutta Sahlgrenin oli pian osunut toinen, kuolettava luoti.

Koko 7. Komppania hälytettiin ja järjestettiin vartio alueen ympärille, ja kaikki lähistöllä olleet puutalot sytettiin tuleen. Everstiluutnantti Merikallio käksi Lampista tuhota vielä saman päivän aikana autokorjaamo vihollisineen kakkineen. Komentaja lupasi lisävoimia eli 6. Rajakomppanian sekä joukkueen 9. Komppaniasta, jotka olisivat paikalla noin kell 18.

Kapteeni Lampinen suunnitteli lisävoimin tehtävän hyökkäyksen: yhden 6. Rajakomppanian joukkueen oli hyökättävä maantien suunnassa sen ja ranna välisellä kaistalla. Toisen joukkueen oli iskettävä pohjoisesta OTK:n kellariin pesiytyneet viholliset. Tosin heidän olemassaolonsa oli vielä oletus, mutta osoittautui todeksi, kun kello 15 joukkue 7. Komppaniasta tuhosi OTK:n talon vaiheilla 13 punasotilasta ja ottaessa yhden vangin.

Yhden joukkueen tehtävänä oli hyökätä tien yli autokorjaamon ja OTK:n rakennuksen väliin ja tuhota mahdollisesti pakenevat vihollissotilaat. Koko alueen ympärillä oli III Pataljoonan miehistä muodostettu rengas, jottei yksikään vastustaja pääse pakoon. Korjaamon kimppuun käynyt joukkue ei päässyt 30 metriä lähemmäksi. Joukkue heitteli käsikranaatteja ja polttopulloja, mutta koka ajan kohteesta ammuttiin kiivaasti. Lopulta joukkueenjohtajan oli ilmoitettava, että viholliset olivat sijoittuneet rakennuskeen siten, ettei heitä voitu tehokkaasti tulittaa.

Tämän jälkeen autokorjaamoon yritettiin päästä OTK:n rakennuksen kautta, mutta jälleen vedettiin vesiperä vastustajien tulitettua sitäkin suuntaa. Syntyi pattitilanne, sillä komentajien arvion mukaan uudet hyökkäykset hyvin linnoittautunuttta vihollisjoukkoa vastaan vaatisivat suuret tappiot. Vastustaja näytti tulittavan aivan maanrajasta ollen näin itse erittäin vaikea maali. Tilanne jäi yöksi ennalleen.

Tiistaina joulukuun 12. päivän aamuna Mustosen korjaamoa ryhtyi tulittamaan varta vasten paikalle tuotu panssaritorjuntatykki, mutta pian huomattiin, etti peinehköillä kraanateilla ollut sanottavaa vaikutusta rakennuksen tiiliseiniin. Tilanne korjaamon maastossa jatkui ennallaan.

Kello 12.30 III Pataljoona komentaja kapteeni Lampinen käski 7.Komppanin päällikköä luutantti Kannasta ja vänrikki Lähdettä joukkueineen tarkstamman kosken rantamaastoa, sillä hetkeä aikaisemmin oli nähty 14 punasotilaan kävelevän pohjoisrannalla. Vänrikki Lähde pinkaisi miehineen heti liikkeelle tarkoituksenaan tuhota vihollisjoukko, joka oli mahdollisesti Mustosen korjaamon uumenissa olleita ja pakomatkalle lähteneitä miehiä. Voidakseen paremmin johtaa hyppäsi Lähde rannan tuntumassa olleen korsun katolle. Hän ehti ampuakin kahdesti, kun vihollisen ampuma pikakiivärisuihku osui suoraan takaraivoon. Vanrikki Lähteen kaatumiskellonajaksi katsotiin 13. Hän putosi katolta maahan.

Samaan aikaan vänrikki Väistön joukkue ja alikersantti Pitkärannan vahvennettu ryhmä saartoi vihollisjoukon vastan rannan piikkilankaestettä. Yritys onnistuikin, ja heti kaksi vastustajaa kaatui lankaesteelle, todennäköisesti astuivat miinaan, ja sen jälkeen alikersantti Pitkäranta miehineen rohkeasti kävi loppujoukkoa päin tuhoten sen käsikranaatein. Yksi mies saatiin vangiksi.

Taistelu jatkui noin kello 16. Kapteeni Lampinen määräsi muodostettatavaksi komppanian vahvuisen osaston, joka koostui 7. Komppania kahdesta joukkueeest, 8. ja 9. Komppania yhdestä joukkueesta sekä konekiväärijoukkueesta. Osasto sai tuekseen kaksi panssarintorjuntatykkiä. Kohde oli vanha tuttu Mustosen autokorjaamo.

Iskuryhmän mukana oli ainakin kaksi tykistön miestä, 4. Patterin päällikkö reservikapteeni Ilmari Talvitie sekä hänen tulenjohtajansa vänrikki Aarne Saunamäki. He ryntäsivät yhdessä jalkaväkimiesten kanssa rakennuksen sisätiloihin. Rakennuksen pihalla makasi seitsemän aikaisemmin kaatunutta suomalaissotilasta, viisi jälkäväen miestä ja kaksi tykistöstä, Huhta ja Leppälä. Korjaamon lattialta läydettiin kolme kaatunutta vihollista.

Korjaamo oli vaurioutunut tulessa melko pahoin. Valtausporukka oletti tilanteen olevan sillä selvän, mutta korjaamon kellarissa lymysi vielä lähes 30 vihollissotilasta. Sitä ei tiedetty eikä kellarin ovea löydetty – sitä ei osattu etsiäkään, ja niin lähdettiin pois paitsi yksi 9. Komppanian joukkue jätettiin kaiken varalta vartioon. Eikä turhaan jätettykään, sillä yön hiljaisuudessa korjaamon sisällä kylmää paossa olleet kuulivat lattian alta vaimeaa puhetta, ja kun eräästä pienestä raosta alkoin nousta sauva, keksittiin loput ”kellarisyssistä”.

Joulukuun 13. päivän aamuna viikon jatkunut Mustosen autokorjaamo-episodi päättyi. Kun kellariin tai sille johtaneille portaille heitettiin yksi käsikranaatti, kuului alhaalta selkeällä suomen kielellä: ”Antaudumme”. Pian aukosta kömpi päivänvaloon 28 varsin heikossa ja likaisessa kunnossa ollutta puna-armeijalaista, joista yksi oli haavoittunut vasempaan jalkaan. Talvitie rauhoitteli neuvostovankeja ja sanoi: ”Ei ammuta, tyrmään vievät.” Tämä tieto riemastutti vankijoukon, joka kiltisti lähti paikalta saattoryhmä kera.

Lähdeaineisto Kimmo Sorko Kiviniemen lukko ISBN 978-952-93-1178-1